lauantai 26. heinäkuuta 2014

Silver Back To Silver

Kylläpä näitä merkintöjä nyt sitten tupsahtelee.
Pakko oli nyt kanavoida ajatukset johonkin tekemiseen, sillä tässä panikoin parin tunnin päästä alkavia ystäväni häitä..
Koska meikäläisen hääkolttu on ihan hautajaismekko, mä koitan nyt epätoivoisesti jotenkin näyttää siltä, että menen häihin. Eipä kukaan multa kyllä varmaankaan mitään pastellisävyistä kukkakuvioitua kellomekkoa odotakaan mutta..


Kynnet on lakattu pirteän pinkeiksi varpaita myöten.
Se loppusilaus kuitenkin haetaan koruista, jotka nyt juhlan kunniaksi pistin uuteen uskoon.
En itse voi sietää kultaisia koruja, joten korurepertuaarini on sitten sitä toista jalometallia: hopeata.
Ja vielä mieluiten Kalevalaa. 


Hopeahan tummuu käytössä ja itse myös sorrun siihen, että pidän killuttimia samaan aikaan kun meikkaan tahi laitan hiuksia. Käyn korut päällä saunassa ja etenkään sormuksia en aina muista käsienpesun ajaksi napata pois. Vähän ois ehkä säilytyksessäkin parantamisen varaa, mutta sen olen ainakin kakarasta asti oppinut, että rihkamakoruja ei saa säilyttää kosketuksissa jalometalleihin eikä myöskään hopeaa ja kultaa keskenään.


En ymmärrä mikä ongelma siinä hopeakorujen puhdistamisessa on, koska tää hommahan on oikeasti ohi vartissa ja on ihan naurettavan helppoa. Jäljen näkee heti ja siinä sitä taas hämmästeltiin lavuaarin reunalla, että miksi tätä ei muista tehdä useammin.


Eli!
Folioilla vuorataan muovinen kippo.
Kiehautetaan vettä, laitetaan korut folioituun astiaan ja päälle pari ruokalusikallista ruokasoodaa (tai suolaa).
Kipataan vesi päälle ja annetaan korujen puhdistautua silmissä 10-15min.
Huuhdellaan ennen käyttöä.




Tsädää! Nyt vielä tukka kuosiin, kolttu niskaan ja menoksi.

2 kommenttia:

  1. Tulipas hohtavia! Olen kyllä niin samaa mieltä kultakoruista... Jotenkin niin vihaan sitä väriä missä tahansa, jos paidassa tai takissa on kullan väriset niitit tai vetoketjut niin hyi olkoon, miksi. :D Hopeaa aina vaan~

    VastaaPoista
  2. Hopea ja valkokulta ovat kyllä parhaimmat materiaalit koruissa, näyttävät hyvältä ja sopivat yhteen! :) Mie oon törmännyt joskus nuorempana tähän samaan kikkaan ja on tullut käytettyä aina silloin tällöin, kun korut kaipaavat puhdistusta. ^^

    VastaaPoista