sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Nummirock 2014: la & su

Lauantaina kun lopulta muutkin ihmiset alkoivat heräämään, mulla oli humala kadonnut ja morkkis ilmestynyt.
Aamu aloitettiin kysymällä pariltakin ihmiseltä, vihaako ne mua.
Omaa pahaa yöllistä oloani olin purkanut haukkumalla pari tärkeätä ihmistä täysin puskista ja syyttä myöskin.


En edes tarkalleen muista, mitä kaikkea tuli sanottua, mutta sen olin kuitenkin tiedostanut, että pahasti tuli varmasti sanottua. Ja myöskin sen, että vaikka oma olo on paska, niin ei se tarkoita sitä, että saisin olla paska muille..
Etenkään niille, jotka vain ovat tukea yrittäneet.
Hävetti ihan törkeästi.
Sain anteeksi ja sielläkin oli osittain lieventävänä asiahaarana osattu tiedostaa se, että itse olin juuri tullut satutetuksi ja nyt ei puhu Maija vaan paha olo.


No kuitenkin kirpsakka raesadekuuro siinä vielä niskaan aamusta saatiin ja sitten olikin aika jo lähteä saunomaan. Tällä kertaa kokoonpano ei ollut sitä maksimiosallistujamäärää 8 vaan 6 ja silti sinne lauteille meno oli aika tunkua. Juomatarjoilukin oli kohdallaan ja jäätyneitä raajoja saunan kuumuus kyllä helli.
Talviturkkia en heittänyt tänä juhannuksena, vaan sisäisesti helvetisti kiroillen kuupalla peseydyin siinä jääkylmässä vedessä.
Ois vaan pitänyt huutaa ääneen. Ois purkanu agressioita varmasti.


Ensimäinen bändi, mikä katsomaan tietenkin piti mennä, oli Tuoni.
Kovinpa jälkikäteen pahoittelivat, että mukamas paskin keikka pitkiin aikoihin, mutta ainakin minusta energia oli hyvä ja fiilis välittyi. Oli hyvä keikka, ainakin 10 kertaa parempi kuin se Fear of Dominationin, joka myös tälläisen ei koskaan musiikkia opiskelleen korvaan kuulosti ihan kammottavalta.


Tuonen lopetettua aloitti päälavalla Ismo Leikola band.
Ehkä vartin verran tuotakin katseltiin, mutta ihan 100 lasissa ei sen äijän huumorintaju ole koskaan meikäläiseen ole uponnut, joten eipä kun leiriä kohti ja bönthö- sekä ruokahommia.


Seuraava must see-pumppu oli Poisonblack. 
Sepä melkein kokonaan kuolattiin anniskelualueen suojista.
Mulle on melkeinpä ihan sama, vaikka Laihiala lukisi Raamattua lavalla niin oisin siitä raspikurkkuisesta kähinästä lumoutunut silloinkin.



Oululaisten lopetettua meitsin oma fiksaationi, eli Suicide Silence aloitti oman vetonsa päälavalla.
Parin biisin ajaksi seuraa sain, mutta loppukeikan seurailin itsekseni nyökkäillen.
On se vaan hyvä ja sillä sipuli.



No kuitenkin se Turmion Kätilöt käytiin myös katsomassa ja jo vain oli hittikimara käynnissä.
Jatkoin ääneni käheäksi huutamista lavan edustalla ja siitä pari biisiä hölmönä kestohymyiltyäni siirryin anniskelualueelle. Viimeiset 3 keikkaa TK:lta on olleet jokseenkin laimeita, mutta nyt tuntui olevan taas se kiva "mitä vain voi tapahtua"-meininki läsnä.
Kävi siellä lavalla MC Raaka Pee:n toinen suloisista kaksoistytöistä lauleskelemassa ja tätsädää, Spellgoth näytti viellä pyllynsä, mitä ei olekaan aikoihin livenä saatu ihailla.

Tämän jälkeen leirihengailua ja kilarit vol 2.
Piti polosen sitten kaiken loukkaamisen lisäksi loukata meikäläistä ja muita vähän lisää tekemällä juuri se asia, mitä olen pyytänyt jättää tekemättä. Sekoittaa soppaa siitä tietämättömillä mausteilla, jotka kuuluvat omaan maustehyllyyni eikä markettivalikoimiin.
Nice one, thanks for that. Raukkamaista touhua ei vain minua, vaan ihan kaikkia kohtaan..

Munansa voi keittää myös pastassa, kuten kuva kertoo ja tähän myöskin sopii.


Turisasta kuitenkin ystäväni repi minut tappelun keskeltä katsomaan, mutta enpäs tuohtumukseltani saanut virtaa siihen keskittymiseen. Oli lyötyä lyöty ja muutaman biisin jälkeen päätin lähteä takaisin leiriin pilaamasta muiden hyvää keikkafiilistä.

Siinä sitten vielä hetken yksikseni istuskelin ja pari mörköä yritti seuraa käydä pitämässä, mutta kömmin jälleen ajoissa yrittämään nukkumista. Mitä aiemmin nukahtaisi, sitä aiemmin pääsisi lopulta täältä metsän keskeltä sinne kotiin minne niin olin halunut jo useamman päivän.


Eipä sitä unta tullut sinäkään yönä pieniä pätkiä lukuunottamatta ja viiden aikaan yöllä luovutin, siivoilin parin tunnin verran leiriä roskista, pakkailin vaatteitani ja siitä eteenpäin odottelin vain, että muutkin heräisivät, korjaisivat ympärilläni olevat ajoesteteltat pois jotta päästäisiin kotiin.

Lopulta melkoisen ajoissa aamupäivästä alkoi tapahtua ja auto ahdattiin täyteen märkiä tavaroita.
Vuosia palvelleen partykatoksen päätin jättää paikoilleen vannoen, ettei sitä enään tarvita.
Auto lähti ongelmitta käyntiin (wohou!) ja navigaattoriin laitettiin Espoo. Lähemmäs ensimäiset 100 kilometriä istuttiin radiohiljaisuudessa puiden tapahtuneita asioita. Aika alakuloinen ja väsynyt fiilis.


Matkalla pysähdyttiin viellä pari kertaa. Syömässä, kahvilla, ostamassa tupakkaa ja myöskin motarilla hihittelemässä kaveriporukan rengasrikkoa. Heitin ekan kyytiläisen kotiinsa, toisen Sammattiin ja viimein olin kotona.
Kotona minua odotti suukkoja, läheisyyttä ja rakkautta pursuava, aina varmasti meikäläistä rakastava Armi. Olikin jo ollut kauhea kauhea ikävä ja terapiakoira onkin hoitanut tehtävänsä hyvin.

Siinä oli Nummirock 2014. Seitsemäs ja tällä hetkellä ajateltuna myös viimeinen Nummirockini.
Kiitos niille, jotka sen ansaitsee. Ilmain niitä tiettyjä hahmoja, jotka jaksoivat edes yrittää meikäläisen piristämistä, oisi tämäkin tapahtuma ollut vielä tapahtuneita asioita kurjempi. Olette rakkaita.


Bönthö-leirin fiiliksistä oli myöskin jo samana päivänä kyhätty kovin hieno muistelovideo.
Koska 98% siinä esiintyvistä ihmisistä on ihania, haluan sen videon jakaa myös tässä, tarkkasilmäiset bongaavat myös meikäläisen siitä.
Ehkä joskus tulevaisuudessa myös minä voin katsoa koko videon hymyillen, enkä ajoittain keso pystyssä. Ihan vähän toisenlaisella asioiden hoitamisella myös meikäläinen olisi pystynyt nauttimaan meiningistä täysin rinnoin ja tykittelemään hienoja tanssimoveja ysäreiden tahtiin.



1 kommentti:

  1. Todella raukkamaista, että pitää toista satuttaa ihan väkisin ja pilata hyvä fiilis tolleen :/

    VastaaPoista