sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Nummirock 2014: la & su

Lauantaina kun lopulta muutkin ihmiset alkoivat heräämään, mulla oli humala kadonnut ja morkkis ilmestynyt.
Aamu aloitettiin kysymällä pariltakin ihmiseltä, vihaako ne mua.
Omaa pahaa yöllistä oloani olin purkanut haukkumalla pari tärkeätä ihmistä täysin puskista ja syyttä myöskin.


En edes tarkalleen muista, mitä kaikkea tuli sanottua, mutta sen olin kuitenkin tiedostanut, että pahasti tuli varmasti sanottua. Ja myöskin sen, että vaikka oma olo on paska, niin ei se tarkoita sitä, että saisin olla paska muille..
Etenkään niille, jotka vain ovat tukea yrittäneet.
Hävetti ihan törkeästi.
Sain anteeksi ja sielläkin oli osittain lieventävänä asiahaarana osattu tiedostaa se, että itse olin juuri tullut satutetuksi ja nyt ei puhu Maija vaan paha olo.


No kuitenkin kirpsakka raesadekuuro siinä vielä niskaan aamusta saatiin ja sitten olikin aika jo lähteä saunomaan. Tällä kertaa kokoonpano ei ollut sitä maksimiosallistujamäärää 8 vaan 6 ja silti sinne lauteille meno oli aika tunkua. Juomatarjoilukin oli kohdallaan ja jäätyneitä raajoja saunan kuumuus kyllä helli.
Talviturkkia en heittänyt tänä juhannuksena, vaan sisäisesti helvetisti kiroillen kuupalla peseydyin siinä jääkylmässä vedessä.
Ois vaan pitänyt huutaa ääneen. Ois purkanu agressioita varmasti.


Ensimäinen bändi, mikä katsomaan tietenkin piti mennä, oli Tuoni.
Kovinpa jälkikäteen pahoittelivat, että mukamas paskin keikka pitkiin aikoihin, mutta ainakin minusta energia oli hyvä ja fiilis välittyi. Oli hyvä keikka, ainakin 10 kertaa parempi kuin se Fear of Dominationin, joka myös tälläisen ei koskaan musiikkia opiskelleen korvaan kuulosti ihan kammottavalta.


Tuonen lopetettua aloitti päälavalla Ismo Leikola band.
Ehkä vartin verran tuotakin katseltiin, mutta ihan 100 lasissa ei sen äijän huumorintaju ole koskaan meikäläiseen ole uponnut, joten eipä kun leiriä kohti ja bönthö- sekä ruokahommia.


Seuraava must see-pumppu oli Poisonblack. 
Sepä melkein kokonaan kuolattiin anniskelualueen suojista.
Mulle on melkeinpä ihan sama, vaikka Laihiala lukisi Raamattua lavalla niin oisin siitä raspikurkkuisesta kähinästä lumoutunut silloinkin.



Oululaisten lopetettua meitsin oma fiksaationi, eli Suicide Silence aloitti oman vetonsa päälavalla.
Parin biisin ajaksi seuraa sain, mutta loppukeikan seurailin itsekseni nyökkäillen.
On se vaan hyvä ja sillä sipuli.



No kuitenkin se Turmion Kätilöt käytiin myös katsomassa ja jo vain oli hittikimara käynnissä.
Jatkoin ääneni käheäksi huutamista lavan edustalla ja siitä pari biisiä hölmönä kestohymyiltyäni siirryin anniskelualueelle. Viimeiset 3 keikkaa TK:lta on olleet jokseenkin laimeita, mutta nyt tuntui olevan taas se kiva "mitä vain voi tapahtua"-meininki läsnä.
Kävi siellä lavalla MC Raaka Pee:n toinen suloisista kaksoistytöistä lauleskelemassa ja tätsädää, Spellgoth näytti viellä pyllynsä, mitä ei olekaan aikoihin livenä saatu ihailla.

Tämän jälkeen leirihengailua ja kilarit vol 2.
Piti polosen sitten kaiken loukkaamisen lisäksi loukata meikäläistä ja muita vähän lisää tekemällä juuri se asia, mitä olen pyytänyt jättää tekemättä. Sekoittaa soppaa siitä tietämättömillä mausteilla, jotka kuuluvat omaan maustehyllyyni eikä markettivalikoimiin.
Nice one, thanks for that. Raukkamaista touhua ei vain minua, vaan ihan kaikkia kohtaan..

Munansa voi keittää myös pastassa, kuten kuva kertoo ja tähän myöskin sopii.


Turisasta kuitenkin ystäväni repi minut tappelun keskeltä katsomaan, mutta enpäs tuohtumukseltani saanut virtaa siihen keskittymiseen. Oli lyötyä lyöty ja muutaman biisin jälkeen päätin lähteä takaisin leiriin pilaamasta muiden hyvää keikkafiilistä.

Siinä sitten vielä hetken yksikseni istuskelin ja pari mörköä yritti seuraa käydä pitämässä, mutta kömmin jälleen ajoissa yrittämään nukkumista. Mitä aiemmin nukahtaisi, sitä aiemmin pääsisi lopulta täältä metsän keskeltä sinne kotiin minne niin olin halunut jo useamman päivän.


Eipä sitä unta tullut sinäkään yönä pieniä pätkiä lukuunottamatta ja viiden aikaan yöllä luovutin, siivoilin parin tunnin verran leiriä roskista, pakkailin vaatteitani ja siitä eteenpäin odottelin vain, että muutkin heräisivät, korjaisivat ympärilläni olevat ajoesteteltat pois jotta päästäisiin kotiin.

Lopulta melkoisen ajoissa aamupäivästä alkoi tapahtua ja auto ahdattiin täyteen märkiä tavaroita.
Vuosia palvelleen partykatoksen päätin jättää paikoilleen vannoen, ettei sitä enään tarvita.
Auto lähti ongelmitta käyntiin (wohou!) ja navigaattoriin laitettiin Espoo. Lähemmäs ensimäiset 100 kilometriä istuttiin radiohiljaisuudessa puiden tapahtuneita asioita. Aika alakuloinen ja väsynyt fiilis.


Matkalla pysähdyttiin viellä pari kertaa. Syömässä, kahvilla, ostamassa tupakkaa ja myöskin motarilla hihittelemässä kaveriporukan rengasrikkoa. Heitin ekan kyytiläisen kotiinsa, toisen Sammattiin ja viimein olin kotona.
Kotona minua odotti suukkoja, läheisyyttä ja rakkautta pursuava, aina varmasti meikäläistä rakastava Armi. Olikin jo ollut kauhea kauhea ikävä ja terapiakoira onkin hoitanut tehtävänsä hyvin.

Siinä oli Nummirock 2014. Seitsemäs ja tällä hetkellä ajateltuna myös viimeinen Nummirockini.
Kiitos niille, jotka sen ansaitsee. Ilmain niitä tiettyjä hahmoja, jotka jaksoivat edes yrittää meikäläisen piristämistä, oisi tämäkin tapahtuma ollut vielä tapahtuneita asioita kurjempi. Olette rakkaita.


Bönthö-leirin fiiliksistä oli myöskin jo samana päivänä kyhätty kovin hieno muistelovideo.
Koska 98% siinä esiintyvistä ihmisistä on ihania, haluan sen videon jakaa myös tässä, tarkkasilmäiset bongaavat myös meikäläisen siitä.
Ehkä joskus tulevaisuudessa myös minä voin katsoa koko videon hymyillen, enkä ajoittain keso pystyssä. Ihan vähän toisenlaisella asioiden hoitamisella myös meikäläinen olisi pystynyt nauttimaan meiningistä täysin rinnoin ja tykittelemään hienoja tanssimoveja ysäreiden tahtiin.



maanantai 23. kesäkuuta 2014

Nummirock 2014: Perjantai


Perjantaina olin aamusta silmät jo valmiiksi ristissä ja turvonneiksi parkuneina.
Kiinnosti ihan tosi paljon tuleva päivä ja seuraava myös. Himaani vain oisin halunut ja sinne varmaan lähtenytkin jos se olisi ollut jotenkin mahdollista

Yön aikana olin tiedostanut myös sen, että en yksinkertaisesti mitenkään saisi autoani pois keskeltä leirintäaluetta, joten joutuisin jäämään festareille. Juhlafiilis oli kuitenkin kadonnut.
Päätin hammasta purren edes vähän yrittää nauttia edes niistä bändeistä mitä katsomaan tulinkin ja hoitaa myöskin lupaamani työkuviot bändien tsekkaamisesta. Ja olisihan siellä metsässä myös edelleen lähes satapäisesti hienoja, rakkaita ihmisiä.

Aamupalaksi kokattiin jälleen pekonit ja munat.
Ystävät vuoron perään asioista kuultuaan kävivät halailemassa ja joka kerta sain kyyneliä nieleskellä.
Mihin vain kävelin, pelkäsin törmääväni suruni aiheuttajaan, mutta onneksi en tuona päivänä nähnyt silinterihatun päätäkään tyypistä.


Kuolemanlaakso oli päivän ensimäinen bändi, mikä piti päästä katsomaan.
Onhan kuitenkin Swallow The Sun yksi lempibändeistäni ja tässä vaikuttaisi hahmojen lisäksi paljon muita samoja elementtejä kuin siinä.
Keikka olikin huikean hyvä. Mitä nyt (käyttäen niitä roolinimiä..) Kouta näytti koko keikan nieleskelevän krapulaoksennusta ja olevan täysin pihalla siitä, missä oikein onkaan. Mukava komiikkapläjäytys.
Usvan rastat on aina näkemisen arvoinen seikka ja Kotamäkihän nyt on uskomaton vaikka se vetäisi koko keikan selkä yleisöön päin.



Medeia piti katsoa, mutta sen sijasta halusin tintata alkoholia leirissä turruttaakseni aivoni.

Wolfheart piti kuitenkin käydä katsomassa, koska se oli niin hiton vakuuttava On The Rocksissa helmikuussa.
Ja koska olen nainen, niin en nyt voisi kyllä väittää vastaan, etteikö sitä oisi menty katsomaan myös ihan vain Saukkosen kuolaamisen takia. Edelleen oli hämmentävää, että se välispiikkasi.
Tämän jälkeen hoidettiin asioita ja selviteltiin sekaannuksia saunavuoroissa. 



Mokoman olisin halunut nähdä siksi, että koko keikan settilista oli Nummirockin kävijöiden äänestämä. Oma suosikkini Sinä riität taisi myös mahtua tuohon keikkaan, mutta tiedostinpa ajoissa sen, että näidenpä biisilyrikat on sitä tasoa suomeksi laulettuina, että parempi jättää menemättä kuin parkua tunti.

Vetäsin ne vitutuskännit ja sain myös ruokaravintoa jälleen todella hyvässä muodossa.
Kalle loihti jälleen risottoa, mutta tällä kertaa kanasta.
Edelleenkään en koko päivänä saanut aikaiseksi kierreltyä leirejä ja etsittyä niitä tyyppejä, jotka olisin halunut myöskin nähdä. Oli sellainen olo, että vittuako tässä kun ei kiinnosta ja en jaksaisi hymyillä feikisti kun kysellään, mitä kuuluu.

Paljon venattu Chrome Division kyllä kuulemma käytiin katsomassa ja samaan kellonaikaan on kameran mukaan oteltu paljon kauniita ja vähemmän kauniita kuvia rannassa. Kyllä siellä siis aurinkokin paistoi.






Tiedostin promilleni ja siirryin oloni skarppaamiseen.
Viereisen leirin tuttujen tuttuja sisältävä Fear of Domination piti tietty käydä katsomassa.
Enkä nyt muuten ole ainoa, joka sanoo, että se keikka oli ihan tuhottoman paska.
Ihan hyvältä se levyllä kyllä kuulostaa.

Tämän jälkeen useamman tunnin juttelin Bönthö-leirissämme erään hyvin herttaisen miesihmisen kanssa, jonka eräs ystäväni mun halusi tapaavan. Kiitos sille pojalle kun hetkellisesti sai myös mun oloni tuntumaan paremmalta kun sai puhua jostain täysin muusta jollekin, joka ei tiennyt edellisen päivän tapahtumista yhtään mitään.
Mentiinpä sen kanssa myös se ehkä kaikista eniten venaamani artistia, eli Behemothia katsomaan.
Juu hyvin tuli katsottua selkä lavaan päin. Ja minun kun niin piti se mennä katsomaan viellä bäkkärin puolelta, jotta varmasti jotain näkisi. Perkele..

Yöllä tuli jopa vähän enemmän nukuttua. Mitä nyt useampaan otteeseen heräsin helkutinmoisiin painajaisiin ja raivoon. Pitäköö aivojen käsitellä asiat uusiksi just silloin yöllä ja viellä niin, että aamulla unet muistaa? Vähän kyllä saattoi jo siinä vaiheessa kolkutella omatuntoa se, että ennen nukkumaanmenoa haukuin pari tärkeätä ihmistä aika lyttyyn..


Nummirock 2014: ke-to

Keskiviikkona se sitten koitti. Koko vuoden venattu Nummirock.
Viimeiset pari päivää nukuin kemikaalicocktailin voimin, sillä ajatukset olivat aivan liian innostuneita tulevasta juhannuksesta.

Aamulla 12 pintaan olin jo Sammatissa hakemassa ensimäistä kyytiläistä ja sen jälkeen suunnaksi Espoo ja toinen vakkarikyytiläinen mukaan. Auto oli jälleen aivan järjettömän täyteen pakattu hienoista Tetris-taidoistamme huolimatta ja jälleen ei voinut kuin ihmetellä tyyppejä, jotka ahtavat autoon 5 ihmistä romppeineen.


Paikalle saavuttiin ilta kuuden pintaan ja jälleen hyvin nopeasti oli partykatos kasattu, teltat kyhätty ja grilli koottu.
Tuttuja paikalla oli tässä vaiheessa jo monta ja fiilis oli käsittämättömän innostunut kun se ensimäinen skumppapullo posahti auki.
Illalliseksi syötiin meikäläisen leipomaa olutleipää ja 16h uunissa muhinut Pulled Pork.

Ke-to yö oli lämmin, nukkua pärjäsin Bemarin takakontissa ihan t-paitasillani ja ilman sukkia.
Nukkumaan mentiinkin melko ajoissa odotellen, että seuraavana päivänä saataisiin paikalle vielä monen monta autollista ihania ihmisiä ja itse keikatkin alkaisivat.


Torstaina sitten herättyäni puolen metrin päähän autostani oli kasattu puolijoukkueteltta, pari normaalia telttaa ja asuntoauto. En ollut kuullut tästä operaatiosta uneni keskellä mm. mitään. Aamupalaksi paistettiin perinteisesti pekonia ja keiteltiin kananmunia.
Neiteiltiin, korkkailtiin ekoja sidukoita, jonoteltiin asioiden vuoksi ja hyökkäiltiin pikkuhiljaa paikalle saapuvien rakkauksien kauloihin.
Myöskin se yksi auto, jossa saapui eniten venaamani henkilö lopulta saapui ja alkoi tuntua siltä, että kaikki tarpeellinen on nyt tässä.

 
Päivälliseksi mahtava Kalle oli luvannut tehdä risottoa ja senhän se myöskin teki.
En normaalisti tykkää risotoista, enkä niitä itse osaa tehdä, mutta tämä oli kyllä niin hyvää viineineen kaikkineen, että hyrisin vain tyytyväisyydestä.




Kaunis Kuolematon käytiin tietenkin fiilistelemässä,




 Profane Omen myös



 ja Deals Death totta munassa myöskin.


Jossakin moshailujytäilyn tuoksinassa kolautin otsani mellakka-aitaan ja siihen kasvoikin sitten aikasta komea ja kipeä kuhmu.



Tämän jälkeen vetäydyttiin leiriin jatkamaan juhlintaa ja sitten siitä eteenpäin ilo muuttuikin suruksi ja tapahtui juuri se ainoa asia, mitä pelkäsinkin tapahtuvan Nummessa.
(Ja kyllä, osittain haluan asiasta mainita myös täällä, koska tämän jälkeen en ollut enään sosiasiaalisen hymyilevä oma itseni, vaan hyvin murjottavan paskaa seuraa tutuille ja tuntemattomille...ja todennäköisesti tulen sitä olemaan vielä hyvin kauan tästä eteenpäinkin. Valitukset asiasta saa osoittaa sille joka satutti, ei kiitos minulle. Sietokyky on nyt aika matalalla.)

Tulin kuullakseni totuuksia vihdoin ja viimeinkin, vaikka vain sitä rehellisyyttä olen tässä pyytänytkin menneet reilu 11 kuukautta.
Se ainoa ihminen, johon olen halunut uskoa ja luottaa osoittautui niin pelkuriksi ihmiseksi, ettei se voinut edes reiluuden nimissä puhua minulle neutraalilla paikalla vain kahden kesken.
Sen piti kaata paska niskaan keskellä metsää mistä en edes päässyt tilannetta pakoon kotiini.
Taisi viellä moraalittomuudessaan luulla, etten moisesta suuttuisi.
Olen ollut oikeassa epäilyksieni kanssa, vaikka ne onkin silmiin katsoen kiistetty. Joten uskokaapa vain rakkaat muut kun se pieni kuudes aisti ja vaisto teille puhuu.. Se on yleensä oikeassa kuten jälleen itse näin.

Se on jännä homma, että vaikka itse toiselle olisi vain kiltti ja auttanut pienimmässäkin asiassa mitä koskaan on pyydetty, tullut vastaan ihan kaikessa ja uskonut sinisilmäisesti ympäristön varoituksista huolimatta, niin silloinkaan ei ole edes sen arvoinen, että ansaitsisi edes hippasen kunnioitusta joltain jota piti ystävän lisäksi rakastettuna muuten.
Kyllä tämä herra tällä stoorilla samantien pääsisi ihan mihin vain paskalehteen päätoimittajaksi. Sen verran hienosti onnistuu valehtelu niin suullisesti kuin kirjallisestikin. Ihmisjäte. Anteeksi ei edes pyytänyt, eikä varmaan ikinä tule pyytämäänkään. Ja mä en myöskään ole se ainoa keneltä pitäisi anteeksi pyytää.

To-pe yön aikana nukuin katkonaisesti jääkylmyydessä ehkä tunnin.
Kittasin litratolkulla vettä ja olin vakaasti lähtemässä himaani heti kun olisin ajokunnossa.
Pitäisi vain keksiä miten järjestän muut sovitut asiat, kyydit autossani saapuneille ihmisille ja joku ajoreitti pois teltoilla ympäröidyn autoni kanssa.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kohti Nummea!

Hopsista! On hippasen hiljaista tässä blogin puolella ollut.
Kirjoituksen aiheita olisi monin määrin, mutta enpäs nyt vain ole jaksanut ja kerkinyt niitä näpertää.

Väliin on mahtunut yhdet yllätyspolttarit ja siinä ohessa olen tehnyt ihan hirmuisen paljon töitä.
Työrintamallakin on tapahtunut muutoksia ja edessä lienee sillä saralla mukavia haasteita.
Jalkapallon MM-kisat alkoivat ja pitkien työputkien ohella vähäisiä yöunia on syönyt yömatsien toljottaminen.

Nyt kuitenkin meikäläisellä alkoi varmasti ansaittu 2 viikon palkallinen kesäloma!
Sellaisella palkallisella moisella olen viimeksi ollut kesällä 2009.

Kuitenkin tällä hetkellä aivokapasiteettiani syö eniten torstaina alkava Nummirock.
Sitäpä on taas odotettu kuin kuuta nousevaa jo kuukausikaupalla jos ei jo viime vuodesta asti.
Toivon todella sydämeni pohjasta, että kaikki sujuu hyvällä fiiliksellä ja mukavasti muutenkin.
Eventin mukaan osallistuvien ystävien määrä huitelee tällä hetkellä 60 karva- (tai kalju-) päässä.

Poikkeuksena aiempiin kuuteen kertaan, tänä vuona saavun festivaalimetsään jo keskiviikkona!
Ritarillisimmat soturini ovat olleetkin jo tämän päivän ajan ja se ihan ensimäinen festariasukashan meni paikalle melkein 2 viikkoa itse festivaalin alkua!

Tulkaahan nykimään hihasta jos ja kun meikäläisen horisontista bongaatte.
Leiriäkin saa lähteä etsimään,  ohessa jälleen sama ohjekartta kuin minkä julkaisin viime vuonakin.
Partykatokseen viritetty Suomi-lippu on jo autossa mukana.
...Siellä autossakin on jo melkein kaikki tarvittava. Huomenna pitää vielä Alkossa käydä.
Rai rai!