sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Keijuista kalmistoon

Keikkailtu on. Ahkerasti hyvin ahkeran työnteon ohessa.
Viimeiseen kolmeen viikkoon on mahtunut vain viisi vapaapäivää, joten kolme keikkalointia on yhtä lukuunottamatta suoritettu selvinpäin. Käytännössä katsoen kyllä kaikki kolme, koska yhden kohdalla alkoa nautittiin vasta keikan jälkeen.

25.1 oli tarkoitus mennä katsomaan Ruotsin Shiningia Virginiin, mutta "yllättäen" ne peruivat rundinsa. (Risto anteeksi. Ei se Nummen keikka ollutkaan paskin, vaan parhaimpia koko juhannuksena. Muistin väärin. Spinessä olivat paskoja.)
Tätä peruuntumista kiitinkin kädet kyynerpäitä myöten ristissä heti lauantaina  plan 2 keikan jälkeen.

Menetin Korjaamoneitsyyteni samalla, kun hilppasin keijumetallin sanansaattajien keskuuteen.
Kyseessähän oli tietenkin Ranskasta kutreineen saapunut Alcest.
Ihan tosi, koko Korjaamo täynnä pitkätukkia, poppoo laulee ranskaksi ja varmastikaan 90% jengistä ei ymmärtänyt siitä hölkäsen pöläystä, mutta musiikiltaan lavalla on jotakin niin suurta, että jos et tiedä mikä on Alcest niin .....no sä et tiedä sitten oikeasti mitään.



Alkujaanhan toki minäkin olin haistattanut pitkät korkeiden lippuhintojen vuoksi tälle bändille, mutta näin jälkikäteen voin käsi sydämellä sanoa maksavani vaikka tuplat toisesta samanmoisesta keikasta. Ja häpeäväni aiempia ajatuksiani hinnoittelusta.
Keikan loputtua olin valmis tekemään pikkuisia samanlailla raidalliseen villapaitaan pukeutuneita lainekiharatukkaisia ranskalaisia vaikka sillä punaisella minuutilla tusinan verran.


Mennään kuitenin esileikkiin eka.
Ensimäisen lämppärin, The Faunsin seurueemme skippasi tietoisesti, mutta suomalainen metsäfolkkibändi Hexvessel piti päästä näkemään ja kelpo poljentoa se tarjosikin.

Alcest sitten taas... No jo tuon videon kohdalla rupean aina parkumaan, ennenkuin kello näyttää 1:30.  Vaikka sanaakaan en ymmärrä.



Jos ei jo selväksi ole tullut, että keikka oli mahtava niin hehkutanpas vielä vähän.
Tottahan toki, tääkin on niitä ajan saatossa muuttuneita bändejä, koska alkujaanhan tyyli oli black metallia. Olin ihan todella yllättyneen iloinen, että myös sitä örinämörinää kuultiin Korjaamolla livenä.

Eräs ystäväni kuvailikin osuvasti fiiliksiä lähes hengelliseksi kokemukseksi, jonka aikana teki vain mieli ottaa jotain kädestä kiinni ja heilua. Osuvasti sanottu.
Samanmoista transsitilaa, missä välillä teki mieli itkeä ihan vain maailman kauneutta - en ollutkaan millään keikalla saavuttanut moneen vuoteen.  Viimeksi se euforia löytyi Esotericin keikalta vuosia sitten... ( btw, Doom-pioneeri Esoteric saapuu Suomeen - BE THERE!)


Yleisesti tosiaan olen niitä ihmisiä, joille musiikissa tärkeimmässä asemassa ovat sanoitukset. Mä en osaa soittaa mitään, mä en tiedä teoriassa musiikista paljonkaan ja juurikin siksi lyrikat ja laulajan ääni on ollet niitä asioita, jotka ovat koskettaneet syviten. Niihin samaistuu ja ne koskettaa tai sitten bändi on vain yksinkertaisesti paska tai niillä on vain kiva biitti tahi pantava rumpali yms.

Siksi on vähän outoa aina joutua tunnustamaan näitä orkestereita, joiden lyrikoiden sisällöstä en oikeasti tiedä sanaakaan, mutta jotka kuitenkin saavat meikäläisen parkumaan alta aikayksikön..
- Tai vaikka ei ees laulettaisi? Mitäs jos silti tulee moinen olo? Nämäkin pojat tuijotteli kenkiään koko keikan. Ja niillä oli ne villapaidat päällä. Mitä siellä oikein tapahtui? Selvinpäinkin olin, joten...? Mitä mitä tapahtui?
Puhuuko Neige totta lapsuutensa henkimaailmasta...? Kyllä, jos minulta kysytään. On niitä olemassa.... Keijuja. Ja niistäkin osa varppina dikkaa bläkkistä ja olivat keikalla mukana. :)


Seuraavana viikonloppuna, lauantaina 1.2 oli monta kuulautta venatun Ulverin vuoro esiintyä Savoy-teatterilla.
Sinnekin pyyhkäsin autolla, mutta sunnuntai olisi kuitenkin vapaa, joten ilolientäkin voisi nauttia. Piti olla etkoilua, mutta lumimyrskykaaoksen vuoksi matkustus ei ihan taittunutkaan totuttuun 40minuuttiin.
Oven Savoylle avattiin kuudelta ja keikan oli ilmoitettu alkavaksi jo seitsemältä.
Minä saavuin pikkasen vajaa puoli seitsemän Suvilahteen, josta piti viellä seikkailla julkisilla keskustaan. Yhden oluen kerkisin huitasta ravintolassa ennen saliin siirtymistä.


Niin mimmonen oli?
Pettymys.
Eipä sitä oikein rehellisemmin sanoa.
Alkujaanhan liput myytiin koko tuotannon kattavalla keikkakonseptilla, mutta myöhemmin bändi ilmoitti jatkavansa impropohjaista keikkameininkiä myös Helsingissä.
Pettymysten multihuipennus... Vitutuksesta en puhu, koska olihan se myös kaunista se tääkin.

Taustan videoshowt kerto kivaa tarinaa, kitaristi/basistin maneerit/kitarahihnan poikkimeno pisti huvittamaan ja sen papparaisen katoaminen välillä lavalta pitkiksi ajoiksi hakemaan lisää punaviiniä huvitti. Ja ne käytti kyllä oikeasti oikeeta rautakettinkiä halutessaa ketjujen ääntä yms tämmösiä pieniä arvostettavia seikkoja. Jänniä vempaimia se yksi soittaja veteli jatkuvasti sieltä jemmastaan esiin..

Se sen sijaan ei huvittamut, että on maksanut melkein 40euroa nähdäkseen bändin esiintyvän ja sitten ne ei vedä edes levylle julkaistuja biisejä kuin pari hassua.
En mä nyt tietenkään odottanut, että sitä alkuaikojen bläkkistä siellä Apple-koneiden takana alettais örisee, mutta..... Kyllä mä olisin halunut enemmän kuulla ees laulua ja muutakin kuin treenikämpiltä tuttua jamittelua.
Tota menoa oon todistanu jo lukemattomilla jatkoilla treeniksillä.


Bändin ja loppuunmyydyn salin välissä ois ihan fine voinut olla esirippu.
Niin vahanukeilta ne siellä jotenkin omassa kuplassaan hengaili.

Valokuvia tästä ei ole, sillä salissa kuvaaminen oli kiellettyä. Sen sijaan pöllin netin syövereistä kuvausluvan saaneiden tyyppien tuotantoa. (Imperiumi )
Teki mieli heitellä kolikoilla niitä AIKUISIA ihmisiä, jotka kielloista huolimatta siellä kuitenkin otti kuvia niin puhelimilla kuin kameroillaankin. Jumalauta, vitun ääliöt.
Jos tunnistat itsesi tekstistä tai muutoin kuulut näihin "kyl mäki ku toiki" tyypiksi, niin meneppä vähän itseesi ja häpeä, urpo.

Noh, kokemus se tämäkin.
Ilta jatkui PRKL Clubin Trash Discossa, johon myöskään en ollut aiemmin päässyt osallistumaan.
Oma agendani oli päästä baariin, joka osallistuisi Hiljainen minuutti-mielenilmaukseen.
Tietenkin, restonomina.
Olihan se hämmentävä kokemus. Musat veks, baarimikot kädet puuskassa seisoskelee ja asiakkaatkin on hiljaa. Ei tässä holhouspolitiikassa ole mitään järkeä. Ei mitään järkeä.

Viime vkl mentiin taas!
Aloin jo vähän itsekin huolestumaan viime viikkojen herkistelymusiikista, joten joku hippasen enempi mörköjuttu tuli ihan tilauksesta halvalla eteen.

Oltiin sovittu Hannan ja Marjutin kanssa jo alkuviikosta tyttöjen illasta.
Hanna halusi eroon Harald-neitsyydestään, joten mepä kokeneempina mentiin sen tueksi viikinkiravintolaan syömään.


Syöminkien jälkeen otettiin osoitteeksi On The Rocks, jossa esiintyi Tuomas Saukkosen bändi Wolfheart sekä meikäläiselle huonokarmainen Shade Empire.
Jälkimäiseksi mainittua kun kovin piti Tuskan jatkoklubilla mennä katsomaan, mutta omien juoksunteluiden vuoksi tuota keikkaa nähtiin vain 20 sekuntia lopusta. Huhups.


Tällä kertaa onnistuttiin näkemään molemmat keikat alusta loppuun ja vaikka jälleen mentiin yhden alkoholiannoksen ja soodatuopin voimin, niin nautin meiningistä kovasti.
Sitä testosteronin määrää oli hyvin outoa siedättää hullaantumatta. Jotenkin kovin kierroksilla kävin. :D

Wolfheartiin olinkin muutaman esikoislevyn kuuntelukerran tutustunut ja taisi tämä vissiin eka rundi vasta bändiltä ollakin. Kyllä vetäsi komiasti!
Saukkoseltahan ei ole totuttu kuulemaan välispiikkejä edes kiitoksen vertaa, joten hyvin oli outoa, että synttärikaimani höpötteli jopa useamman lauseen keikan aikana yleisöön. Liekö tullut vanhemmiten pehmommaksi?


Shade Empirea seurattiin alkukeikka yläkerran parvelta.
Jotenkin sinne akustiikka tuli aivan päin pökelöä, sillä syntikat kuulosti aivan järkyttävältä.
Sitäpaitsi puolet niistä tuli playbackina. Uarmght.
Yleisön joukosta alhaalta, ne ei niin korviin ja silmiin pistäneet ja vaikken bändiin itsessään kauheesti ole perehtynytkään niin jumatsuikka ku oli kovuri keikka!


Tämä viikonloppu oli keikkavapaa viikonloppu. Suunnitellut menotkin kariutui erinäisten ikävien tapahtumien johdosta ja vaihtuivat kotoiluun. Toivon syvästi asioiden selviävän viellä parhain päin.

Nyt tehdään taas muutama päivä töitä, mutta sitten mennään taas jenkaten, sillä Virginiin tulisi Korpiklaani. Lämppärinä on meidän ihanat Tuonen pojat. Muistatteks? Se, jonka videolta voi herutella esimerkiksi meikäläistä bikineissä ja jonka sanomasta on hyvä jälleen vetästä aasinsilta siihen alussa mainittuun Hiljaiseen minuuttiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti