maanantai 25. marraskuuta 2013

No longer sossupummi

Revin nyt selkänahastani nopean päivityksin tänne.
Edelleen on jotenkin hyvin tympääntynyt olo koko blogimaailmaan, mutta nyt sentäs olen jo ruvennut muidenkin tekstejä hieman aktiivisemmin seuraamaan.
Pikkuhiljaa mieleen on myös alkanut hiipimään niitä omia "tästä pitää tehdä merkintä"-ajatuksia, joten eiköhän se tästä taas..


Sain tosiaan töitä!
Sitten valmistumiseni en ole edes kauhean aktiivisesti hommia etsinyt.
Oli kesä ja muutto ja koiranpentu sekä kesäiset festarit, puistoilut, mökkeilyt sekä Rantajamien työkeikka sekä Saksan reissu. Siinä olisi hankalaa ollutkin töitä etsiä ja samantien ladella 10 eri pakko saada vapaaksi- ehtoa. Lopulta kesän lopulla kun niitä töitä etsimään aloin, hyvin nopeasti selvisi, että ei taida tämä Lohja ihan niitä amk restonomin luvatuimpia maita olemaan.
Ylikoulutettuna palauttivat työhakemuksia jopa Prisman kassoilta ja muistakin vähänkään kiinnostavista hommista. Fine..



Lopulta olin jo asennoitunut siihen, että taidan lähteä sinne Lappiin jälleen sesonkityöntekijäksi ja sitten keväällä aloittaa rahatilanteen korjauduttua oman luukun etsimisen lähempää pk-seutua.
Siellä kun kyllä niitä koulutusta vastaavia hommia tuntuisi enemmän olemaan.
Sattuipa siinä sitten kuitenkin silmään mollin sivuilta ihan hyvin varteenotettava baarimikon äitiysloman sijaisuus. Mainiota. 6-12kk nakki. Näpytin hakemuksen viidessä minuutissa, parin päivän päästä tuli soitto, menin haastatteluun silmätulehduksessa ja sain samantien paikan!



Pari viikkoa sitten minä siis palasin jälleen kaljahonoihin roikkumaan.
Näin ensialkuun työpaikkani sijaitsee tosin Kirkkonummen Urho Baarissa, ennenkuin joulukuun puolessa välissä aloitan hommat Lohjan Rock´N´Roll Café:ssa.
Työmatka Rokkariin onkin nätit parisataa metriä, mutta Urhoon ajelee sen puolisen tuntia suuntaansa. Tästä syystä asiat meni jälleen vähän nurinkurisesti.

Mun piti tehdä töitä hommatakseni auton, mutta nythän mun piti hommata auto tehdäkseni töitä.
Rakas veljeni ja isäni sitä nyt yrittävät kiireellä kursia katsastuskuntoon, jotta meikäläisen ei tarvitsisi niiden autoja työmatkoja varten pölliä.



Kovin on ollut mukavaa. Pieni symppis kuppila, todella halpaa olutta (puoli litraa 2,90e 16.00 asti, sen jälkeen 3,50e) ja pubimeininkiä sanan todellisessa merkityksessään.
Kiva on ollut pitkästä aikaa tehdä töitä ihan yksikseni ja ilman sitä ala cartemeininkiä. Saada jotain rytmiä elämään ja puhua uusille ihmisille.
Pikkuhiljaa alkaa naamat tutuiksi käymään ja jostain kuoriutui myöskin se asiakaspalvelumeitsi, joka on muuten ihmisenä hyvin paljon herttaisemman oloinen tyttö kuin vapaa-ajalla.
Alkuun kyllä pelkäsin, että Kirkkonummella puhuvat vain ruotsia, mutta onnekseni en ole kertaakaan sitä edes kuullut.
Musiikkimaussa niillä kyllä toisinaan näkyy olevan vähän aukkoja. :)



tiistai 5. marraskuuta 2013

Syksyni mun

Tässä on nyt parin kuukauden aikana ollut sellainen jakso, että ei jostain syystä ole löytynyt mitään mielenkiintoa päivitellä blogia tai oikeastaan edes lukea kaikkien seuraamieni tyyppien omia kirjoituksia.


Elellään samaan aikaan synkän sumuisia aikoja ja kuitenkin hyvin onnellista hetkiä.
En rehellisesti sanottuna lähes pariin vuoteen ole tälläisiä fiiliksiä sisältäni löytänyt ja niiden kanssa yhteiselo on samaan aikaan pelottavaa, pakahduttavaa, jännittävää, rentouttavaa ja ahdistavaa.



Edessä on muutoksia ja toiveikkuutta.
Se, mitä ne tuovatkaan elämääni, on kai vain asia mikä selviää katsomalla. Asioita turhaan etukäteen stressaamatta..



Olen viettänyt hyvin paljon aikaa itselleni tärkeiden ihmisten kanssa etenkin Helsingin suunnalla.
Tutustunut uusiin hienoihin ihmisiin ja ylitellyt omia mukavuusalueita.
On ollut juhlia ja tapaamisia, ihan vain oleskelua ja extempore-juttuja.




Olen ravannut lekurissa, panikoinut asioita ja hengitellyt kuvitteelliseen paperipussiin hyvin paljon.
Tein ison hankinnan ja aloitan myöskin uudet haasteet ensi viikolla hieman muualla.

Kotosalla on tapitettu monta tuotantokautta Sons of Anarchyä, True Bloodia ja South Parkia.
On tehty käsitöitä aina villalangasta kaljatölkin avausklipsuihin.
Luettu paljon ja valvottu tuhottoman aikaiseen, nukuttu iltaan ja  kellon ympäri.



Vietin myös lihattoman lokakuun, mistä itse olen sangen ylpeä.
Minulta kyllä löytyi muutama hyvä vertaistukihenkilö tähän hommaan, mutta siltikin olen itseni kanssa hyvin yllättynyt siitä, että moisesta selvisin. Ja vielläpä melko kivuttomasti!

Yhteenvetona aivan kaikesta voisi sanoa, että pääpuitteittain täällä menee mukavasti.
Vaikka blogin puolella ei niin kovin vilkasta ole ollutkaan.
Eiköhän tämä taas tästä vilkastu.


Kuvat, jotka tähän postaukseen on ripoteltu, ovat peräisin viime viikonlopun Halloweenbileistä niin Töölössä kuin PRKL Clubillakin.
Lisäksi materiaalia on Honkaluotoa edeltävältä ajalta, jolloin vietettiin Thaimaahan muuttavan frendin läksiäisiä, katsottiin Bieber-dokkaria ja neiteiltiin kasvonaamioilla.
Nyt aion viettää vaihtoehto viikonlopun, jonka hillun Sammatissa saunasta, paljusta ja toivottavasti myös hyvästä seurasta nauttien. Ehkä siinäkin pari lasia viiniä tulee juotua.


Niinjuu ja kyllä, jälleen värjäsin hiukseni. :D



perjantai 1. marraskuuta 2013

CCCP Honkaluoto

Viime viikon lauantaina sain viimein kalenteriini mahtumaan jo legendaarisiksi kemuiksi muodostuneet Honkaluotojuhlat.
Pari aiempaa kertaa kun olen ollut ikäväkseni naimisissa työnteon kanssa Lahden suunnalla. Maine aina hyvistä juhlista oli kuitenkin kiirinyt ihan sinne asti ja myöhemmin olin aina kironnut paikalle pääsemättömyyttä.
Tänä vuona kuitenkin kaikki oli toisin.
Siispä ystävykset Halonen (Kapitan Halovitsh) ja Janne (Toveri Janetski) juhlistivat syntymäpäiviään tuolla Mustikkamaan holleilla sijaitsevalla Honkaluodolla, josta siis löytyy Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura ry:n tönö.
Tällä kertaa teemana oli Venäjä, Neuvostoliitto ja kommunismi.

Ihan tähän alkuun juhlaisännän terveiset:


Olin itsekin päättänyt panostaa teemapukeutumiseen ja niinpä hyvissä ajoin tilasin eBaysta jonkin sortin armeijasihteerikön puvun. Vaikka siinä kovin väitettiin, että Venäjä, niin Ranskan lipun värit niissä kunniamerkeissä kyllä oli.
Vähänhän sitä hamosta tuunata piti lähemmäs vesirajaa ja typerän ruokalappualuspaidan sijasta päädyin omaan valkoiseen paitaani ja kravaattiin. (Tuo ainoa valkoinen tarjoilijan paitani meni muuten rikki illan tuoksinassa.)

Varustelekasta tilattiin tietenkin aito CCCP koppalakki!
Senkin kanssa oli vähän säätöä, sillä Postin tuoma kappale oli liian pieni, eikä liikkeestä haettu senttiä isompi koko ollut läheskään yhtä päheä tai hyvässä kunnossa.

Istuskeltiin Marjutin kanssa yöpuvuissa pelkät koppalakit päässämme jo tunti ennen juhliin lähtöä.
Niin coolit ne hattuset kuitenkin tavallaan oli.

(Olin tosiaan jo perjantaina itseni Helsinkiin raahannut ja majoituksestani ekana yönä vastasi aina yhtä ihana Marjut. Perjantain tapahtumista päivitän myöhemmin..)



Lähdön hetkellä oteltiin vielä posekuvia pihalla.
Sopivasti siitä tietenkin talsi naapuri ohi, joka ihmetteli ääneen mitäpä täällä tapahtuu.
Kerrottiin Neuvostoliittobileistä ja saatiin hyväksyvä "siltä näyttääkin" tuomio asuillemme.

Ja kyseisen kuvan käden asennoista ei mitään urputusta.
On se hyvä, etten armeijaan mennyt..vielä.
Useankin eri ihmisen opastuksella tätä käsi lipalle juttua treenattiin ja ei se mun käsi ihan oikeasti vain mitenkään pysy suorassa.
Ei, vaikka pöydältä yrittäisi hilata ohimolle.


Automatkalla jo virittäydyttiin tunnelmaan kuuntelemalla Bluetoothin avulla Suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa sekä Kalinkaa.
Perille lopulta päästyämme oli Siperiatyyppiset sääolosuhteetkin teeman mukaisesti kohdallaan.
Sumuista tihkusadetta. Vodkan voima toimisi varmasti lämmittäjänä.


Jo tupaan astuessa vastassa oli nuorisopioneerin jäseniä kera sotakaluston.
Vaikka seurueemme pöllähti paikalle vain tunti virallisen aloitusajankohdan jälkeen, oli pöytien ääreen jo ne innokkaimmat borch-keiton lipittäjät saapuneet.. Boolin punaisuudenhan varmistin tuomalla mukanani pullollisen punaista elintarvikeväriä.
Iloksemme myös huomasi heti, että muutkin olivat ihan ajatuksella panostaneet pukeutumiseensa. Taisikohan siellä yhtään ihmistä ilman mitään olla?


Pöytiin oli haalittu punaisia pöytäliinoja, seinillä komeili se jo autossa harjoteltu kipale lyrikoineen.
Oli avointa baaria, boolia, meetvurstia, suolakurkkuja, porkkanakakkua ja chili con carnea.
Poppisvehkeistä raikasi tietenkin venäjänkielinen teemamusiikki ja olihan paikalle roudattu myöskin ihan oikeita soittimia esitysten vuoksi. Sekä kuumimmat muusikot tietty.


Virallisen osuuden alkajaisiksi lippusalkoon hinattiin Neuvostoliiton punalippu.
Sitten laulettiin yhteislaulua, pidettiin puheita vodkashottien voimalla ja ilman, nautiskeltiin soittoesityksiä (joista erityismaininta tietenkin Mun viinini on hyvää tavaraa-biisille).
Oli kuulkaa balalaikat ja oli haitarit.. Sitä mitä ei ollut, ei tarvittu.





Jossakin vaiheessa lämmiteltiin saunaa ja itse jopa sinne asti selviydyinkin. Hyvät oli löylyt.
Ihmisiä tuli, meni ja palasikin. Toinen toistaan hienoimmissa asuissa.
Pukukilpailun voittajista ei varmasti kukaan ollut eri mieltä.




Puhujanpallille ja esiintymisestraadille noustiin pitkin iltaa moneen otteeseen ja kävipä paikalla myös yllätysvierailuna toisen juhlakalun isäpappa ystävineen laulamassa syntymäpäiväonnittelut.
Hieno yllätys! Minun isäni ei uskaltaisi.
Oli myöskin tulen puhaltelua ja hyvin kunnioitettavat roihut siinä ensikertalaisetkin puhalsivat.
Itsekin olisin päräyttänyt, mutta ikävästi loppui se sytytysneste kesken. Ehkä hyvä niin.



Talviaikaan siirtymisestä huolimatta, se kello lopulta läheni aamu viittä-kuutta kun viimeisetkin juhlijat olivat joko marssineet kotisänkyihinsä tai kömpineet kolhoosiin johonkin sopukkaan nukkumaan.
Kovin oli kivaa pidetty ja valmiiksi jo tiesin, että aamulla ei olisi yhtä hieno olo.


Punalippu se siellä salossa edelleen komeasti heilui. Sunnuntailenkkeilijöiden, melojien, veneilijöiden ja kalastajien kauhuksi. Kyllä se sieltä sitten lopulta alaskin saatiin (ja poltettiin).


Edessä oli vielä monen monta tuntia haahuilua pitkin saarta ja mökkiä.
Siivousta, järjestelyä ja tavaroiden kantoa niin käsivoimin kuin kottikärryilläkin.
Vaikka fyysinen olo oli rehellisyyden nimissä yksi pahimmista koko vuonna, oli se sen arvoista ehdottomasti.
Ja mä olen siellä Venäjällä ihan oikeastikin käynyt. Kyllä nyt päästiin Honkaluodossa erittäin lähelle juuri sitä samaa tunnelmaa. Oli hienoa!

Ei voi muuta kuin kiittää ihan kaikkia paikalle saapuneita uusia ja vanhoja tuttavuuksia.
Isoin kiitos tietenkin kuuluu itse järjestäjille, jotka meidän vuoksemme viitsivät näinkin viimeistä yksityiskohtaa myöten hiotut juhlat pistää pystyyn.
Toivon sydämeni pohjasta, että olen mukana myös seuraavissa Honkaluotojuhlissa.