keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Syksyn ekat!

NEULOOSI!!!!


Yleensähän tämä sormiin kulumia, turvotusta, jäykkyyttä ja kolotusta aiheuttava vuodenaikaistauti on iskenyt meikäläiseen jo syyskuun alussa.

Syynä tuohon on ollut se, että silloin on alkanut koulu.
Silloin on pitänyt keksiä luennoille jotakin järkevää tekemistä sormille, mikä samaan aikaan mahdollistaisi korvien kuuloelimen aktivoimisen sille, mitä se luennoitsija sitten sattuukin puhumaan..

Yleensä tämä intopiukeus on kestänyt siitä syyskuusta huhtikuulle.
Kesällähän ei kukaan vain yksinkertaisesti neulo.
Edes Novitalta ei tule kesän uutuuslankoja samassa laajuudessa, kuin tulee syksyn ja talven lankoja.


Nnno nyt!
Tänä talvena on näköjään jälleen muodissa neonvärit!
MAAAH-TA-VAA!
Parit viime vuodet olen jo tuskaillut niiden supisuomalaisten murrettujen ja maanläheisten liukuvärjättyjen lankojen kanssa. Raitaa ja pilkkuja, synkeätä munakoisoa hailakkoina vivahteina...
NYT siellä on niin pahasti silmiinpistäviä vihreitä, keltasia, pinkkejä ja sinisiä sävyjä, että krapulassa ei todellakaan ole suositeltavaa eksyä lankaosastolle.
NYT tekee mieli tanssia lankaostolle untuvatakissa ilman paitaa ja huutaa Woo´o´o´oh!


Kuten varmaan jollekin jo selvisi, niin ekaksi kohteeksi muodostui tämä klassisin romantiikantappaja.
Villasukat.
Asiasta ekalle uskouduttuani tilane meni kutakuinkin näin:
"Maija *******:
Eiku huomena vasta. tänään aattelin katsoo läjän leffoja ja kutoa villasukkaa.
Antti *******:
Eh :D"


No niin. Siitä on siis kutakuinkin 5 vuotta, kun viimeksi on neonvärejä näkynyt lankavalikoimassa.
Nytkun ne vihdoin ja viimein sinne takaisin ilmestyi, oli meikäläisellä missio nro 1 saada uudet raitasukat mustasta ja pinkistä.




Ja nehän sitten tehtiin..
Koska niinkin monta sukkaparia kun multa löytyy, on nämä musta-pinkkiraidalliset olleet ne, jotka ekana valitsen. Sen ehkä tosiaan näkee aiemmista kuvista, koska melkein samoilla silmukoilla ne on kudottu silloin joskus aikoinaan.. Ne vaan on näivettyneet vuosien kuluessa, eikä niitä ole roskiin kehdannut heittää, koska tilanteesta riippumatta ovat olleet päheet. Nukista huolimatta.


No nythä ne kyllä joutuu sinne kaatopaikalle viskaans...
Nähkäämme uusivanha sukkamalli, se on tässä ja nyt.


...Nyt kudotaan jo muuten pipoa!

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

SyysTucca

Ja tässähän se sitten paremmin esiteltynä.
Ei ollut paljonkaan pelastettavissa, mutta mitäpäs sitten.
Uusi ilme piristää aina kummasti ja kasvaahan ne takaisin..
Ensi kesänä toisenkin puolen pituus alkaa olla jos sitä pituutta, että ihan näppärästi saa vaikka pidennykset paikoilleen mikäli siltä tuntuu.




Kampaajalleni annoin täysin vapaat kädet värien suhteen.
Mustahan on se väri, johon musta puhuttaessa on totuttu. Sekun niin monta vuotta päässäni oli.
Nyt sittemmin se magenta on ollut päässä reilun vuoden yhtäjaksoisesti ja siihenhän mulla hermo nyt meni. Joka paikka punasta, kaikkialla väriä, parin viikon välein värjäystä, kastelun välttämistä, tyvikasvun vaalentamista, eBay-pakettien roudausta.....



Nimenomaan se tyvikasvu tässä on jyrsinyt. Mistä väristä se ei näkyisi heti parin millin pituisena..
No siitä valkoisesta ei näkynyt yhtä pistävästi. Muttakun ei se nyt vain ole mun värini, se blondi. Itseni lisäksi ei myöskään kampaajani mielestä.
Tämähän oli aika jännä juttu. Koska hän oli ensimäinen, joka sanoi että ei helvetissä sovi mitenkään päin. Jos pidetään blondina, niin sitten siitä tehdään ihan överiblondi, kylmään taittuva, erittäin epäaito blondi.
Pelkkää positiivista kun olin siitä vetyperoksidista saanut kuulla. Liekö sitten syynä vain se, että ihmiset jotka eivät pitäneet, eivät mitään uskaltaneet sanoa? Oon kuitenkin monen mielestä aika pelottava...





Värejähän mä en saanut tietää, ennenkuin ne pois pestynä peilistä näin. Ne tulivat aivan yllätyksenä.
Sitä omaa väriäni lähinnä olevaa sävyä kampaaja ei suostunut laittamaan, on kuulemma niin kaamea.
Myöskään ei suostunut yksiväriseksi tekemään, eikä mitään pliisua muutenkaan, koska se nyt vaan ei ole Maijaa..

Syksyisesti kampaajani oli sitten näihin päätynyt.
Nämä ovat nyt sitten niitä kampaamon suoravärejä, eli Elumenia, jonka pitäisi olla kestovärityyppinen suoraväri. Eipä sitä tosiaan parissa pesussa ole irronnut nimeksikään, mutta silti vähän pelkään, että punainen sekoittuu viellä valkoisiin osioihin tehden niistä hailakan pinkit..

Sivu ja alin kerros vedettiin ruskealla ja loput hiukset raitoina punaisella, valkoisella ja sillä ruskealla.
Kaikki tyvi vedettiin myöskin sivujen sävyisellä ruskealla, josko tällä saataisiin se tuleva juurikasvu jotenkin sulautumaan joukkoon.

Ihan erinäköisesti ne värit saa samaan päähän sulautumaan sen mukaan käänteleekö hiusta raudalla sisälle vaiko ulos. Tällä nostotyylillä mikä näissä kuvissa nyt on, paksuin punainen näyttää oikeastaan pannalta. Pitää kehitellä juttuja..




Totutellaan nyt sitten tähän, että enään ei saa hiuksia ponnarille kiinni ja shampootakin tarvitsee parin ruokalusikallisen sijasta teelusikallisen..
Upein kontrastihan tähän olisi saatu, mikäli ruskeana olevat hiukset olisikin värjätty sillä mustalla.
Tätä mieltä oli jopa kampaajani ja hän olisikin korjausvärjäyksen halunut jo seuraavalle viikolle varata.
Päädyin nyt sitten kuitenkin totuttelemaan ruskeaan, koska sillä mustalla myöskin olisi saatu meikäläisestä kovemman ja kylmemmän näköinen..
Katsellaan, kuinka monta pesua ne nämä pysyvät ja koska meikäläisen löytää taas markettivärihyllyltä tekemässä jotakin, mikä saa kampaajani heittelemään harjoja kiukusta.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Räpäten Britanniassa

Perjantaina istuskelin ensitöikseni yli 3 tuntia kampaajalla.
Olin hiusteni rääkkäyksen johdosta saanut säälistä ilmaisen kampaajakäynnin ja istahdinkin siihen penkkiin sanoen ainoastaan "tee mitä haluat, mutta pulisonkini säilytät."
Kampaajani päästikin monet kirosanat hiusteni kunnon vuoksi ja tuskaili vielä tunnin leikkaamisenkin jälkeen, miten typerä nainen olenkaan.

Pidemmän aikaa toiveissani on ollut, että pääsisin kokonaan eroon hiusten värjäämisestä ja saisin oman luomutukkani väreineen kaikkineen takaisin.
Minut ammuttiin pilveltä takas maahan. Aito hiusvärini on niin kammottavan oksettava, että en sitä kauan varmastikaan kestäisi ja toisekseen mikäli hiuslaadullani ollaan luomu, niin siitä katoaa kaikki käsiteltävyys. Käsittelemätön hius ei näytä samalla tavalla elävältä, ei pysy missään väännetyssä kampauksessa ja olisi vain kuollut, lattea rotanhäntä aivan kuten isälläni.
No jaaha... Rehellisyys maan perii. Kiitos vain kampaajalleni suorasukaisuudesta.
Siinähän se sitten taas kasvaa. On se ennenkin vedetty lyhyeksi ja jälleen kasvatettu yli metrin pituiseksi. Otetaan sitten vaikka pidennykset jossain vaiheessa..

Latvoista pätkäistiin se reilut 20 senttiä. Nyt ei mene tukka edes ponnarille.
Tähän oli vain pakko päätyä, sillä latvat tosiaankin menivät jatkuvasti takkuun, venyivät märkinä ja olivat tehohoidoista huolimatta ihan kuolleet. Palaan aiheeseen myöhemmin..


Lopulta tunnin aikatauluista myöhässä olin ajanut itseni autolla Pohjois-Haagaan ja seikkaillut bussilla Espooseen, missä Marjut järjesti etkoilut. Hurjasti oli porukkaa paikalla aina uusista tuttavuuksista vanhoihin höntteihin.



Useamman tunnin siinä kerkisi istuskelemaan, tutustumaan illan keikan musiikkitarjontaan ja ihmettelemään porukassa maailmaa. Vaikka näiden "ilmaisen viinan bileiden" boolisanko olikin jo hörpitty tyhjäksi, olin onneksi varautunut tilaisuuteen omalla viinipullolla.




Hyvissä ajoin ennen hiljaisuuden alkua asuntoa ruvettiin tyhjentämään.
Suurin osa porukasta lähti toisaalle kotibileisiin ja pieni joukko porukkaa suuntasi suoraan Kannelmäen Britanniaan. Osa poppoosta valitsi molemmat vaihtoehdot ja niinpä sekalainen seurakuntamme jakautuisi.

Kävellessäni rappusia alas, kuului takaani yks kaks hurja kolahdus.
Kääntyessäni taaksepäin näinkin ison miehen tulevan rappusia alas vatsallaan pää, tai oikeastaan niskat, edellä. Sen ihan pienen hetken ajan olin aivan varma, että nyt se kuoli.
Sen verran hirveän näköisesti ja täysin elottomana tämä vaihtoehtoinen alastulo tapahtui.
Oli niin hurja aivan vierestä seurattuna, että edes hetkeä ei käynyt mielessä nauraa (olen vahingoniloinen ihminen) vaan ensimäinen tunnereaktio oli parkumisen aloitus. Aivan varmasti meni niskat ympäri.
Nyt kävi todella pahasti. Nyt joku soittaa sen ambulanssin ja heti.
En kuitenkaan pillahtanut parkumaan vaan ensiapu meikäläinen tarttui heti kaveria vaatteista kiinni ja alkoi repimään kylkiasentoon. Velton täysikasvuisen miehen kohdalla ei tämä ihan helpoin nakki ollut.
Verta rupesi vähän sieltä ja täältä näkymään ja hengityksen huomattuani alkoi tyypin varovainen herättely. Varmaan minuutissa se siitä kyllä virkosikin ja seuraava haastehan oli pitää paikallaan humalaista äijää. Tenttailin peruskysymyksiä aina nimestä ikään ja olinpaikkaan sekä siihen mihin sattuu ja kuinka paljon.

Ambulanssilla kesti 40 minuuttia.
Ihan oikeasti 40 minuuttia vaikka hätäkeskukseen selitettiin selvästi, että kaveri tuli rappuset alas pää edellä, on tajuton ja verta tulee. Jos sitä verta olisi todella tullut kunnolla, kuten pään alueen tapaturmissa yleensä tulee, olisi tämä tyyppi tuossa ajassa jo kerkinyt vuotamaan kuiviin.

Juopon tuuria taas jälleen kerran. Selvinpäin se kai oikeasti olisi kuollut.
Lopulta lanssisedät nappasivat kompuroijan tarkkailuun ja liimattavaksi.
Onneksi selvittiin säikähdyksellä.


Pieni eliittiporukka pääsi lopulta Britanniaan.
Illan livekeikkatarjonnasta vastaisi tällä kertaa:
Musta Barbaari,
Tuuttimörkö,
Kube
Mäkki
Näistä kahta ensimäistä ja etenkin ensimäistä läksimme katomaan..


Joopa joo.. Istua pällisteltiin monta tuntia. Tutustuin tupakkakopissa mielenkiintoisiin ihmisiin, joiden kanssa höpöttelin suomiräpistä. Eräs porukka kun alkujaan otti hieman vittuiluna sen, että meikäläisen näköinen mimmi tällaiselle keikalle on saapunut. Pyötäseurueesta kun löytyi lisäksi pitkätukkaista äijänkörilästä.
Hetkessä ne kyllä sain vakuutettua siitä, ettei paikalle ole tultu vittuilumielessä ja rähinää aiheuttaakseen vaan ihan oikeasti olen saapunut Lohjalta asti nähdäkseni Mustan Barbaarin.

Ihan sitten 9,5euroa lopulta maksettiin siitä, että tämä Salil eka, salil vika- tyyppi aloitti shownsa 5minuuttia ennen valomerkin saapumista. Sen yhden ainukaisen biisin se heitti. Eikä ne muutkaan esiintyjät kyllä taineet paria biisiä enempää esittää.. Onkos tämä nyt ihan normaalia? 


Pienoinen pettymys oli kuitenkin sillä kuitattu kun herran Nikander pyörähteli keikkansa jälkeen yleisössä kuvia ja nimmareita jaellen. Järjestyksenvalvoja vieressä tilannetta tarkkaillen.
Viimeisinä päästiin posekuvaan.. Polleeta.
Järkkäri siinä alkoi Barbaaria jo pois vetämään, mutta tämäpä bongasi seurueestamme erään uroksen, tokaisi että "tuon kanssa mä vielä haluaa kuvaan." ja niinhän ne sitten halaili monen ruudun verran..
Söpöä.


Iltahan olisi vielä ollut nuori ja keskustaankin oisi voinut parin kolpakon verran matkustaa, mutta koska yöpaikastani löytyi vielä pullo punaviiniä ja mahdollisuus autokyytiin olisi juuri nyt, niin päädyttiin sitten siihen vaihtoehtoon.
Vähän joutui kuitenkin sumplimaan, sillä lakisääteinen matkustajamäärä oli yhden yli.
Asia ratkaistiin tottakai siten, että meikäläinen pääsi takakonttijänikseksi. Moneen vuoteen en siellä olekaan liukunut.


Olipahan taas.. tapahtumarikas reissu.
Olkaa varovaisia rappusissa!

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Haastettu

Nakkattiin sitten tälläisellä. Tehdäänhän sitten pois päiväjärjestyksestä kun ei niin kauhian vaativa juttu edes ole. Päpädäm. Samalla saa hyvän tekosyyn ripotella viime viikolla räpsäiltyjä meikäläinen blondina valokuvatuksia. Näistä kuvista käynnistyikin aikamoinen tapahtumaketju, joka johti siihen, että meikälikalle on varattu ja maksettu loppuviikosta ihan oikea kampaaja-aika..


1. Kiitä haasteen antajaa ja linkitä bloggaaja, joka haasteen sinulle antoi.
2. Valitse 5 blogia, joissa on alle 200 lukijaa ja jätä kommentti blogin omistajalle.
3. Toivo, että ihmiset, jotka olet haastanut, jakaisivat haastetta eteenpäin. 


1. Kiitoksia vain Marjut, eli Mustetahroja. Eikai tässä muuta tarvitse sanoa? Oot mussu!


Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
- Ensinnäkin tämä asiaa on typerä sanamuoto. Esimerkiksi happi on asia, eikä semmosta nyt musta tartte listata. Listaan siis mielummin 5 tavaraa, jotka kuuluu oleellisena osana meikäläisen päivään. 
1. Sytkäri ja tupakka-aski. (joojoo, lopetan kyllä. ma luba!)
2. Kahvinkeitin.
3. Tietokone varustettuna internetyhteydellä.
4. Televisio.
5. En laita tähän vikana nyt sitä kaikkien listaamaa kännykkää, koska oikeasti voin olla vaikka parikin päivää edes vilkaisematta siihen luuriin. Saattaa lojua jossain laukun pohjalla äänettömällä. Ainoa asia, mihin sitä tulee käytettyä on kello. Eli vastaan kännykän kello.



Viisi kirjaa, joita suosittelet:
- Olin nuorena kova lukemaan, mutta sitten se jotenkin jäi. Tämän vuoden aikana olen jälleen skarpannut tämän suhteen lukemalla jotakin muutakin kuin koulukirjoja. Hirveän vaikeata on silti läväyttää viisi opusta.
1. J. R. R. Tolkien - Taru sormusten herrasta (lue englanniksi)
2. Jennifer Lynch - Laura Palmerin salainen päiväkirja
3. E.L James - Fifty Shades trilogia
4. Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja, Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike.
5. Margaret Mitchell - Tuulen viemää

Viisi materialistista joululahjatoivetta:
- Eääääämh! Mä en osta joululahjoja ees perheenjäsenille tai sukulaisille. En pidä siitä, että ihmisten on ostamalla ostettava jotakin toisilleen. Mä voin ostaa jollekin lahjan vaikka torstain kunniaksi, jos jossakin tulee vastaan sellainen asia, mistä toinen tulee voimakkaasti mieleen.
1. Silmien laserleikkaus.
2. Auto.
3. Lahjakortti (levykauppa, tatuointi, Tiketti, Alko..)
4. Jotakin itsetehtyä. -Näitä mä arvostan eniten.
5. Sami Rinne Designin Lepakko kahvikuppeja. Muumimukeja/ -astiastoa. Se uusi keksipurkki on aivan _ihana_.


Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:
1. Ruotsissa. Siis oikeasti edes kerran elämässäni! :D
2. Prypjat ja Tšernobyl. Nää nyt ekana mieleen tuli näistä aavekaupungeista. Haluan enemmänkin tutustua näihin aavekaupunkipaikkoihin, kuten vaikka Ranskan Orador-sur-Glane taikka Jenkkilandian Bodie.
3. Venetsia. Ihan vaahtosammuttimesta asti olen sanonut, että häämatkallani menen sinne, eli tässä on vähän koira haudattuna lisätoiveen muodossa kun tämän listaan.
4. Australia. Eikä millään lentokoneella suoraan vaan sellasella Slow Travel meiningillä, että matkan varrellekin osuvat maat tulisi nähtyä.
5. Amsterdam. Köh.

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
1. Tunteellinen. Oon Kalat... Eli todella, todella vahvasti tunteiden mukaan elävä olento. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihmisenä olisin vuoristorata tai räjähdysherkkä pommi käytökseltäni. Vaan sitä, että kovista sanoistani huolimatta oon ihan naurettavan herkkä ja samaistun turhankin vahvasti muidenkin olotiloihin ja elämäntilanteisiin. Päätöksenteossa järki jää usein siitä syystä taka-alle, mutta helpompi mun siten on asian kuin asian kanssa elää.
2. Sanavalmis. En ihan ekana hiljaiseksi jää enkä pelkää suoraan asioita sanoa jos tilanne sitä vaatii.
3. Periaatteellinen. On kauhean paljon asioita, joiden mukaisesti mielestäni pitäisi elää ja kohdella muita. Joku voisi tämän myös tulkita vanhanaikaisuudeksi.
4. Tylsä kotihiiri. Viihdyn itsekseni vaikka tylsistynkin samalla. Oon tosi huono soittelemaan ihmisille ja tyrkyttämään seuraani.
5. Mustasukkainen. En yleensä sitä näytä tai sano mitään ja siedän paljon ennen räjähdystä, mutta pohjimmiltani mä kyllä olen melkosta mustasukkainen ja toivon, että joskus joku olisi myös vähän minusta.. :D Samaten voin sitten olla niin pitkävihainen, että Helvetti jäähtyy ennemmin kuin loukattu meikäläinen. Lisättäköön vielä, että lähes poikkeuksetta aivan aiheellisiksi ovat epäilyt osoittautuneet.. Intuitiot ja vaistot muutenkin elämässäni ovat hyvin voimakkaita ja niiden mukaisesti olen elänytkin...Josta pääsee jälleen takaisin kohtaan "oon kalat...".




Viisi elämänohjetta, jotka antaisit muille:
1. KOHTELE MUITA, KUTEN ITSEÄSI HALUAISIT KOHDELTAVAN. !!!!
Tää on oikeasti sellainen asia, mikä on sovellettavissa ihan jokaiseen asiaan elämässä. Kannattaa pitää mielessä aina ennenkuin tekee tai sanoo jotakin niillä loukkaamisen rajoilla liikkuvaa..Että mitäs jos tää tehtäisikin mulle, miltäs musta tuntuis? Eikä aina tämän ohjeen kohdalla tarvitse miettiä isoja asioita, vaan ihan niitä pieniäkin arkijuttuja..

2. Älä valita ja ole aina negatiivinen. (Ainakaan ääneen.)
Se myrkyttää oman mielen lisäksi myös ympärillä olijat. Mä olin itsekin nuorempana sitä sorttia, että hirveän helposti keskityin vain asioihin, jotka on huonosti tai jotka tulee menemään päin vittua. Valitin ja narisin ensin ja väitin olevani vain realisti, enkä pessimisti. Melkosen kivinen on tämä kulku kuitenkin ollut ja sen mukana on silmät auenneet sille, ettei se valittaminen ja mariseminen yhtään  mitään auta pitkällä tähtäimellä. Hirveän moni ihminen puhuu vain huonosti olevista asioista eikä näe sen sumun keskeltä sitä, että niillä on oikeasti asiat ihan helvetin hyvin. Viime vuosina olen myös oppinut välttämään naama näkkärillä-ihmisiä, koska siitä tulee itselleenkin jo pienen annoksen jälkeen todella agressiivisen negatiivinen olo. Ei tietenkään aina voi olla yltiöpositiivinenkaan (mikä myös on aika raivostuttavaa joissain tapauksissa), enkä mä sitäkään ole, mutta se turha, ihan turha marmatus on hirveätä.

3. Elä niin, että aamulla voit katsoa itseäsi peilistä.
Ihan oikeasti häpeä tuntuu olevan sellainen asia, olotila ja tunne minkä jengi on unohtanut. Ollaan todella itsekäitä ja samalla voidaan oikeasti tuhota jonkun toisen elämä tai ainakin loukata monia ympärillään. Puhutaan morkkiksesta ihan kuin se olisi aivan normaali olotila siinä missä väsymys tai nälkä. Ei se ole! Se on merkki siitä, että alitajunta, omatunto tai niiden puuttuessa sun ystäväs koittaa saada sua heräteltyä oppimaan jotain uutta ja kasvamaan ihmisenä. Sen takia en pidä yhtään elämänohjeesta, jossa käsketään mielummin katumaan tehtyjä asioita kun niitä tekemättömiä. On vaan yksinkertaisesti asioita, joita ei tehdä. Ei edes kännissä. Jos niitä kuitenkin tekee, ei ole mun mielestä mitenkään hienoa iloita siitä kuinka nyt on kivempi katua sitä kuin tekemättä jättämistä. Aivan jokaiselle tekee todella hyvää silloin tällöin katsoa itseään sieltä peilistä todella tarkkaan ja miettiä, onko sitä itse sellainen ihminen jollainen haluaa olla.


4. Asioilla on tapana järjestyä.
Järjestyy ne sitten hyvälle tai huonolle mallille, niin asiat kyllä järjestyy. Juttuja, joihin ei voi vaikuttaa on ihan turha märehtiä liikaa tai jo etukäteen. Ei se myöskään tarkoita sitä, että kaikkeen pitäisi suhtautua hällä väliä-meiningillä. Niin kulunut kuin onkin, niin tuska on tunne, joka menee ohi. Aika ei tosiaankaan paranna kaikkia haavoja, vaan joistain asioista onkin tarkoitus jäädä arvet muistuttamaan siitä, että sekin asia tuli koettua. Meikäläinen on aikasta kärsimätön luonne, mutta paljon olen tämänkin asian kanssa eteenpäin päässyt.

5. Paha saa palkkansa.
Tähän mä haluan aivan tosissani uskoa. Vaikka välillä tuntuukin, että edellisessä elämässäni olen varmaan ollut vähintäänkin Stalin. Vastoinkäymisiä on sen verta reippaasti näinkin nuoreen elämäntarinaan mahtunut. Kuitenkin haluan uskoa, että ne ihmiset jotka toisia satuttaa kohtaa kyllä vielä kaiken takaisin korkoineen. Samalla silti uskon, että oma hyväkin vielä joskus korvataan jollakin kauniilla. Ainakin sitä on oppinut arvostamaan pieniäkin asioita ja olemaan onnellinen siitä mitä saa.

....Jätän kyllä nyt törkeästi haastamatta nimeltä toisia blogaajia. Suosittelen tekemään pois ja miettimään näitäkin asioita. Te jotka teette, kommentoikaa boksiin, niin käyn tottakai lukemassa.


Mama Trash Fest VI, Part 2.

Jopa vain. Mama pääsi jälleen kerran yllättämään keksimällä lisää hienoja uutuuksia.
Tänä vuona järjestettiin ensimmäistä kertaa sunnuntaille acoustinen keikkatapahtuma.
Hommat starttaili jo iltapäivästä, mutta ei kuitenkaan liian ajoissa, jotta edellisten iltojen meiningistä jälkitauteja kärsivätkin pääsisivät paikalle.

Kahden päivän lipun ostaneille tuo lysti olikin ilmaista, mutta ei muiltakaan kiskottu lompakon periltä kuin 5 euroa sisäänpääsymaksua.
Itsekin olin aamupäivästä vielä siinä leirissä, etten epämääräisesti pari tuntia nukkuneena mitenkään voinut kuvitella teleporttaavani itseäni paikalle.
Sitten takaraivoon muistui perjantaina Jaanilta saatu käsky "su tulet kanssa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! sori vaan." ja hyvin kuuman suihkun jälkeen päätin sitä turvallisuussyistä totella.

Heti päästyäni sisälle saliin, olin ällikällä lyöty.
Ihan oli erinäköistä kuin muutama tunti sitten.
Etukäteen olinkin toivonut, että paikalle on rakennettu joku katsomo tuolein tahi tyynyineen, koska jotenkin osittain huonovointisen kansan seisottaminen salissa ei nyt ihan kauhean mielekkäältä tuntunut.


Keikat kestivät puoli tuntia kerrallaan ja vaihtoaika seuraavaan settiinkin oli vain pienoinen 10minuuttia. Omat hommansa olivat jo hoitaneet edellisinä päivinä esiintyneet Crystal Rain, Malice In Wonderland, Latexxx Teens sekä joku yllätysvierailija, mikä jäi mulle pimentoon.
Saavuin siis paikalle vasta vähän vajaa kuusi, jolloin vuorossa oli Apollo´s Child.
Turunen veti mainiosti ja samantien alkoi ärsyttämään, etten saanut itseäni Trasheille lauantaina nähdäkseni nämä kera kunnon volyymin.
Nyppimään myöskin rupesi, etten saapunut paikalle sunnuntaina aikaisemmin nähdäkseni jo esiintyneet bändit. Sen verta hyvä fiilis jotenkin koko hommasta huokui.


Oli pöytiä ja pöydillä kynttilöitä.
Tuoleja, raheja ja mukavan pimiää.
Oikea esiintymislava oli peitetty ja bändit oli tuotu enemmän yleisön tasolle.
Toinen pienoinen hämmästys oli se populan määrä. Yhtään vapaata tuolia ei nimittäin ollut.
Jengi oli hienosti raahautunut tsekkaamaan, miltä kuulostaa metelimökämusiikki akustisena.


Seuraavaksi olikin Murder F.M.
Piti ihan pistää merkille, että kumman skarpin oloista hippiä sinne jälleen lavalle talsi ottaen huomioon, että nekin ovat kaikki bailanneet edellisen yön.
Vaikka pidin edellisen illan setistä, upposi tämäkin versio kyllä meikäläiseen todella hyvin.

Paikalle saapui myös tuttuja. Ikoniperhetuttuja. Tsemppaamaan sitä seuraavaa esiintyjää.
Miraa en ollutkaan sitten Lahdesta muuttamisen nähnyt ja tyttönen olikin tänä aikana kasvatellut itselleen vastakummun. Ihanaa, että jaksoi paikalle saapua ja nähdä neito vielä yhdessä osassa.
Kiireellä myöskin Jarna kerkisi mestoille.


Sitten olikin tämä ainoa akti, joka ei itse Mama Trasheilla pe tai la esiintynyt.
Eli meitin Jaani Peuhu. Vaikka etukäteen olinkin kuullut, että jännitystä on pitkän keikkatauon jälkeen hyvin vahvasti ilmassa, niin eipä sitä nyt kyllä sinne yleisöön näkynyt.
Vähän oli spesiaalimpi setti ja hienoa oli kuulla sekä nähdä ukkoa.



Viellä oli viimeiseksi lykätty Private Line. Ei todellakaan niitä muhun musiikillisesti kolahtavia nimiä.. Yllätyksekseni kuitenkin jopa se kuulosti siedettävältä akustisena..
Vaikken sitten ihan koko keikkaan jaksanutkaan enään seurata. Lähdin kotiin.



Viikonloppu oli paketissa.
Nytkun sinne Mama Trasheille itseni monen vuoden tauon jälkeen sain, niin pitää muistaa säilyttää takaraivossa muistutus siitä, että myös ensi vuona on mentävä.
Se mainoslause Trashfamilystä ei todellakaan ole mitään puppua. Ihan mielettömän jännä tunnelma oli näinä molempina päivinä Gloriassa. Semmonen juurikin lämmin perhemainen sukukokous.
Ei yhtään samanmoinen kuin vaikka perustapahtumissa jossain Nosturissa tai Tavastialla.
Jengi koostui varmaan pääsääntöisesti ulkomaalaisista, eikä suomea edes kuullut paljonkaan yleishälinästä. Kaikki esiintyjistä alkaen tuntui pistäneen vain pystyyn kaveriporukalle pippalot.
Kiitos. <3



maanantai 7. lokakuuta 2013

Mama Trash Fest VI, part 1

WE WANNA SEE YOUR HANDS,
WE WANNA SEE YOU DANCE,
LIKE THERE IS NO TOMORROW!!

WE WANNA HEAR A YEAH,
DON´T WANNA HEAR A NO,
NOW RAISE YOU HANDS...

NOW LET´S GO!!!

We wanna see your hands,
We wanna see you dance,
Like there is no tomorrow.
Read more at http://lyricstranslate.com/en/lord-lost-die-tomorrow-lyrics.html#RhQGcCLkpetlxWHG.99
We wanna see your hands,
We wanna see you dance,
Like there is no tomorrow.
Read more at http://lyricstranslate.com/en/lord-lost-die-tomorrow-lyrics.html#RhQGcCLkpetlxWHG.99
Noja sitmentiin!
Vaikka ystävät (ja ne indeed kai vain välistä mukavat ystävät) toisensa perään kieltäytyivät saapumasta tapahtumaan, en minä tästä asiasta lannistunut vaan päätin itsepintaisesti saapua pippaloihin vaikka sitten saamari yksin!



Vaikka jotkut sitä ehkä vähän säälittävänä ja surullisena saattaisivatkin pitää, että miten tuo nyt yksin kehtaa mennä, niin siinähän pitävät,,, kenenkös elämää tässä eletään jos ei omaa?
Vuosi sitten kammoksuin jopa yksin leffateatteriin menemistä, muttakun sinne tarpeaksi monesti meni pala kurkussa siinä uskossa, että yksinkertaisesti vain ei ole muille tarpeeksi hyvää seuraa, niin siitä muodostui ehkä neljännellä kerralla jo pirun hauskaa.
Samoja rajoja mä pyrin rikkomaan jo sillä Lappiin yksin muuttamisella ja viimeisimpänä oli tämä Mera Luna.
Jos et itsesi kanssa viihdy ja tule sen asian kanssa toimeen, niin onko sitten muka parempi jäädä masentuneena kotiinsa nyhjöttämään ja vielä lisää katkeroitua? Ei ole. 
Loppujen lopuksi täällä maailmassa ollaan todella yksin. Eli lähde ja tee sitä, mitä haluat.
Yleensä oikeastaan ne, joilla on ihan hirveästi hälinää ympärillään ovat niitä yksinäisimpiä..
Ehkä koska ne eivät voi sietää edes itseään yksin? Kenes kanssa sitten ajattelit olla loppupeleissä?
Yksin sä oot.
Katkeraa joku sanonee. Ehkä joo, mutta mä silti edes teen nykyään jotain asian eteen, koska on tullut kantapään kautta opittua että:


YOU STILL CAN DIE TOMORROW!



Ihan en sitä ensimäistä bändiä, eli Apollo´s Childia päässyt paikan päälle katsomaan.
Sen sijaan Murder F.M avasi meikäläisen illan ihan todella mallikkaasti. Pomppumusiikkia. Niin juu tätähän ne on, Mama Trashit, muistuipas se taas mieleen ja hei jee, mikä meno!

Seuraavaksi lavalle saatiinkin entuudestaan ainakin nimeltään tuttu, Malice In Wonderland,
vaikkakaan se nimi ei ehkä ole tuttu niinkään bändinä, vaan jostakin muusta.
Tiesin mää entuudestaan, että sellanen honottava vetyperoksidiblondi sinne mikin päähän saadaan ja biisit kertonee jotakin surkeesti menneestä rakkauselämästä (yllätys!).






Jotenkin kuitenkin, se lievä ylidramaattisuus ja imelänihanat biisit muodostui itse lavalla jotenkin lempeän syötäväksi mannapuuroksi. Minä nautin, ihan todella paljon enemmän kuin levyltä. 
Nää on sitä kaliiperia, että jatkossa keikkakalentereista kyllä ympyröin osuessa kohdalle. Norjasta tulee muutakin kuin bläkkistä!

Sittenhän skippailinkin seuraavaa bändiä osittain siitä syystä, että bongasin porukasta vähänkään sen verta tuttua verta, jota kehtasin mennä moikkaamaan. Eli Anna sekä hänen seuralaisensa Heidi.
Toista en ollutkaan pariin vuoteen livenä nähnyt enkä toistakaan sitten VarjoTuskan.  





Mulla oli perjantaina intohimoinen suunnitelma punaviinipullon innoittamana tehdä tukalleni jotakin. Hirveä läjä vaihtoehtokemikaalicocktaileja oli varattuna, mutta jotenkin jännästi sitä tulin sitten häiriötekijöiden uhrina höpötelleeksi netin ihmemaassa siihen pisteeseen asti, etten enään osanut valita korttipakasta oikeata valttia..
Blondina siis edelleen. Tsirp tsirp!



Sieltä yläkerran turvasta kerkisin muutaman biisin ajan seuraamaan myös States Of Panic:ia, (ent. Peepshow) mikä kyllä ihan näppärästi sai kanssaTrashaajat jammailemaan. Itsehän olin jo etukäteen tarjontaan tutustuneena tietoinen siitä, että nyt mennään liian rokkikukkomeininkiin mun libidolle ja myös sävelkorvalle.



Ei tietty sillä, kyllähän meikäläisen sydänalasta (ja haaroista) on oma lokero varattu ylipäätänsä miehille, jotka omistaa ihan omat hiuslakat, kajalit ja bootsit, mutta mutta..
Ehkä mä nyt kuitenkin vähän vähemmän lämpenen tälle Glam Rock meiningille.. Oli liian Mötley Crüe meitsille..

Sittenhän oli lopulta aika sen bändin, jonka takia olin paikalle ylipäätänsä edes saapunut.
Tuo Saksan ehdottomasti tämänhetkinen lempparini (heti Diary Of Dreamsin jälkeen), myöskin siellä Saksassa nähty Lord Of The Lost.
IIIIIIIIKS! Saako vajota takas 12-vuotiaan tasolle? Ai saa! Okei, täs tulee...




(Hetero)liha on heikko ja sukunimeni mukaisesti olin ihan heikkonen.. 
Vaihdettiin jopa lavan puolta ihan sen takia, että basistilla on kivempi twelvepacki kuin kitaristilla. :D
Jälleen voinen samaistua jo elokuussa bändin keikan jälkeen kirjoitettuu lauseeseen: " Jos mun läheisyydessä ois tässä vaiheessa pyörinyt joku epätoivoinen vonkaaja, oisin lähteny sen kanssa samantein Bajamajaan. " Paitsi, että Gloriassa ois ollu (oli, on) ihan oikeat vessat.




Voi olla vähän pikkutyttömäistä myöntää, mutta jos jonkun ryhmän kanssa kokonaisuudessaan pitäisi harrastaa ryhmäseksiä, niin kyllä mä tämän bändin nimeän.
Ois ihan mukava tietää, onko niillä ollut kokoonpanon suhteen soittotaito toissijainen kriteeri bändiin pääsemisessä? Täh?!




Enitenhän tässä vituttaa tottakai se, että ei voi olla rehellisesti pelkästään ja ainoastaan ulkonäön uhri, vaan kun se bändikin on aivan helvetin hyvä..

Olen pala kurkussa ja tippa linssissä kuunnellut levyn toisen jälkeen ja jostain kumman elämäntilanteen hauraudesta johtuen, ne on biisi toisensa jälkeen uponneet fiilistelykeskukseeni nopeampaa kuin suomalainen juhannuksena järven pohjaan.

It's getting colder and darker every day,
and all the bloodred flowers slowly turn to grey.
We need some wind to blow the clouds away
We need a sun to dry the rain. 
We need to break the chain of yesterday.
We need a storm to kill the pain.

 I don't remember nothing but a minor chord,  
there's still some ember of the fire you adored..





Siellä ne pöllöili. Veteli covereina Lady Gagaa ja Queenia. Pölliskelivät yleisöstä videokameroita ja kuvailivat sitten niillä meininkiä yleisöstä. Pitivät kivaa,,vaikka teknisiltäkään ongelmilta ei vältytty.

Jumpattivat tietenkin Credo:n kohdalla yleisöä läjässä liikkumaan ja biisin biisn jälkeen riisuituivat lissää.. mitä en tietenkään pistänyt pahakseni.




We give our hearts to the Lord Of The Lost. 
....Indeed after this.


Sittenhän oli Mama Trasheista jäljellä enään All Star-megaspektaakkelisysteemihomma, joka aloitettiin kyllä niin tylsällä acustinen setti meiningillä, että lähdin parempien pippaloiden perään.
Ei siitä sitten sen enempää,,, mutta seuraavaksi kerrotaan millainen oli sunnuntain kirkkohartaus Mama Trashin tapaan! Siihen tosin tarvitsen ensin takaisin kamerani ja sen sisällä olevan muistikortin. :D

 You only love me when I'm bad and mean, but will you love me when I'm sane and clean..?