lauantai 7. syyskuuta 2013

Ripped in 30 by Jillian Michaels - Prologue

Uoaaah! Vuorossa romaanipostaus.
Tässä on muidenkin elämäntapamuutosten myötä tullut totaalistoppi omaan itseeni ihan niissä fyysissäkin puitteissa.
Tiedän, etten ole mikään lihava ja joidenkin mielestä ihan hyvässä kunnossa ulkoisesti, mutta oman itseni viihtyminen kropassa on tietenkin se tärkein juttu. Ja se, että liikunnan ja ruokailun suhde olisi terveellisyyden kriteerit täyttävä...

Ehkä mä rankalla kädellä sanoisin olevani "laihaläski". Olen ihan suht pieni ja normaalipainoinen, mutta en kropaltani kiinteä. Lihasten sijasta kropassa on paljon sitä rasvaa.
Vaatteilla saa paljon aikaan, mutta nimenomaan alasti tämän asian helpoiten havaitsee.

2004
2004

Kuten suurin osa meikäläisen paremmin tuntevista tietää, niin meitsin urheilu-ura rajoittuu lapsuuteen ja nuoruuteen. Oli joskus aika, jolloin uin Lohjan Uimareissa ihan kilpaillakseni ja se altaassa pulikointi onkin ollut meikäläiselle oikeastaan ainoa liikuntamuoto, mistä olen dikannut.
Uida vaan allasta päästä päähän ilman hikeä.

Vihaan hikoilua. Vihaan sitä, että tulee kuuma ja joutuu puuskuttamaan.
Oon aina kammonnu kaikkia ryhmäliikuntalajeja jumpista kuntosalitreeneihin ja jopa lenkkeilyyn maastossa. Armin myötä perus kävely nyt on hieman muuttunut siedettävämmäksi, mutta en mä siitä liikuntamuotona kyllä edelleenkään suuremmin nauti.

Ryhmäliikunta ei ole kivaa.
Siellä on aina salissa niitä nirppanokkia, jotka on tulleet vain katselemaan itseään peilistä ja tuhahtavat omahyväisesti kun joku huonommassa kunnossa oleva joutuu jättämään sarjan kesken tai valitsee kevyimmät painot. Tiedän, että moiset pitäisi jättää omaan arvoonsa ja keskittyä vain itseensä, mutta mä en tähän ole koskaan pystynyt.

2004

2004
Painoni ja kroppani kanssa olen ollut erittäin tyypillinen jojoilija ihan aina.
Mulla on kyllä valitettavasti tapana mennä ääripäästä ääripäähän ja sen kultaisen keskitien löytäminen on ollut hukassa.

Olen siis 163cm lyhyt ja tässä 10 vuoden aikana paino on heitellyt sen n. 10kg suuntaan ja toiseen.
Kevyimmilläni olin -05, jolloin kuihdutin itseni 56kilosta alle 50 kiloon. Vaikka painoindeksi olikin normaalin rajoissa siinä 18,6 niin silloin käytiin siltikin psyykkeen puolella varmaan siellä anoreksian puolella, koska omasta mielestäni olin tuolloin lihava.
Jumppasin joka päivä 30minuutin jumppavideon himassani ja elin esimerkiksi 3 viikkoa pelkällä purkkiananaksella, 3 prk/ pvä.
Ystävät rupesivat huolestumaan visiiteilläni Lahdesta Lohjalle ja mutsikin alkoi jo tutkimaan laitoshoitopaikkoja tilanteen korjaamiseksi.
Edelleenkin silloin tällöin vanhoja kuvia tuolta ajalta katsoessa joku ystävistä saattaa heittää etten enään ikinä saa näyttää samanlaiselta. Enkä aiokaan näyttää.

2005
2005

2005

2005
2005

Kuntosalikärpäsen mä jopa joskus vähän sain, koska se kuului uintitreenaukseeni, mutta silloinkin siinä teini-ikäisen haavoittuvaisessa tilassa otin totaalisesti nokkiini, kun kerran eräs uusimman treenivaatemalliston omaavat harakka tuli pukuhuoneessa ihan päin naamaa ihmettelmään, kuinka mä aina voin tulla salille ilman ripsiväriä ja ihan räjähtäneen näköisenä. Nuoren 14-vuotiaan tytön itsetunnolle se oli aika kova kolaus ja aiheutti sen, etten enään salille mennyt jos siellä oli muita ihmisiä.

Samalla kyllästyin niihin salien jääkaappipakastinyhdistelmiin, jotka ei tehneet salilla yhtään mitään muuta kuin kuolanneet liikkujien perseitä, nuoleskelleet huuliaan, hyväilleet lihaksiaan peilistä, ohjeistaneet muita kuinka ne tekee jotain väärin ja sitten itse kerran nostivat yhden täyteen ahdatun tangon naama punaisena ilmaan. Hyi Saatana.

Juoksemaan mä en pysty. Oon aina jotenkin halunut hiffata sen ihanuuden miten joku voi juosta kolmea minuuttia pidemmän ajan nauttien siitä.
Oon korkkareilla käpytellyt liian nuoresta ja sitä kautta myöskin nyrjäytellyt nivelsiteitäni nilkoissa siihen kondikseen, että muutaman hölkkä/juoksulenkin jälkeen en liiku sohvalta pariin päivään ilman ideaalisidettä.
Tämä todennäköisemmin olisi estettävissä oikeasti laadukkailla lenkkikengillä, mutta jotenkin tähän työttömän budjettiin se 150euroa kengistä ei ole mun elämäni tärkeimpien ostosten listalla.

Uinti on aina ollut siitä syystä mieleinen, että vedessä hikoilua ei tunne noroina naamalla tai niskassa. Meikäläisellä kun on tapana hikoilla vain ja ainoastaan päästä. Ja se se on raivostuttavaa.
Uidessa hengitykseen on pakko keskittyä, koska se kuuluu oleellisena osana pinnalla pysymiseen ja sitä myötä myös puuskutus ja läähätys hukkuu veteen.
Vedessä on myös hyvä huuta keuhkojensa kyllyydestä siinä kohtaa kun seuraava 25metriä tuntuu tapolta. Siellä veden alla on aikoinaan niin pahasti haukuttu valmentaja lyttyyn, että se olisi varmasti nostanut jonkun syytteen jos olisi kuullut.
Tietty sillä, että hallitsee uimatekniikat vähän turhankin hyvin pystyy melko näppärästi huijaamaan itseään treenimielessä.. 
...Silti, vaikka tiedän sen uinnin olevan mun laji, mä en ole käynyt uima-altaassa treenitarkoituksessa vissiin kuuteen vuoteen. En, vaikka uimahalli on ollut Lohjalla asueassani aina lähellä ja Lahdessakin se olisi opiskelijana ollut halpaa.

Mä oon vaan satunnaisesti saanut "pakko liikkua"-pistoksia ja pakottanut itseni veren maku suussani kuntopyöräilemään himassa kuukauden tai kaksi, jumppaamaan videolla muutaman viikon tai yrittänyt skarpata safkan suhteen puolesta päivästä pariin viikkoon..

2006
Siitä päästä toiseen ääripäähän ja vajaassa 2 vuodessa olin vaatekoosta 32 noussut vaatekokoon 40.
Asiaan vaikutti eniten juurikin se täysi-ikäistyminen ja jatkuva baareissa ravaaminen. Meikäläisen löysi baarista viihteeltä joka keskiviikko, perjantai, lauantai ja joskus jopa sunnuntai. Päiväkaljalla käytiin hyvin useasti ja yhdellä käyminen muuttui monesti seuraavan aamun jatkojenjälkeiseen krapulaan.. Painoa tuli vuoden aikana valehtelematta sen 15 kiloa. En tiedä, koska lopetin vaa´alla käymisen.

2007
2007

2007

Hurjimman baari-innostukseni laannuttua ja töiden astuessa enemmän kuvioihin alkoi paino tottakai tippumaan. Ihan osittain sen alkoholin poisjäännin takia ja siitä yksinkertaisesta syystä, että tarjoilija liikkuu työssään paljon. Ei sitä edes alalla olematon tajua, kuinka fyysistä se homma todella voi olla.
Työnteon lisääntyessä löysin myöskin rullaluistelun parin kesän ajaksi ja voi jestas mä siitä tykkäsin.
Soittimeen hyvää musiikkia ja Hankobaanaa ees taas. Tämänkin tosin tein yöllä, koska silloin oli viileämpää ja ihmiset, jotka voisivat todistaa ilmalentojani julkisilla paikoilla, olivat nukkumassa.

2008
Siihen päälle kun vielä lätkäsee sen faktan, että useasti työpäivän aikana ei kertakaikkiaan kerkiä syömään. Ainoastaan napsimaan jotain pientä palauttaessaan lautasia tiskiin. Mä käytin ne ruokatauot siihen 2minuutin pikatupakointiin etten rähjäisi asiakkaille ja tapoin nälkäni pariin pannuun kahvia päivässä. Ja energiajuomaan. Pepsi Maxiakin join päivittäin 1,5-3 litraa..

Meikäläisen kroppa on siis hyvinkin tottunut siihen, ettei se saa ruokaa.
12h syömättä, tai vaikka 24h, ei pistä heikottamaan eikä nälkää oikeastaan edes tunne.
Säännöllisten aterioiden sijasta mä vedän koko päivän kalorit kerralla myöhään illalla/yöllä.
Todella terveellistä.

2009

2009

Välissä olin taas reippahasti omien mieltymyksieni yläpuolella.
Oon sen verta tunnepuolen ihminen, että vastoinkäymiset ja suru kuihduttaa meikäläisen.

Jokaisen parisuhteen loppuessa, olen laihtunut. Yleensä aika rajusti. Ruoka ei vaan maistu.
Seukkaillessani tai jossaikin sen tyyppisessä hommassa ollessani en myöskään yleensä liho.
Oon silloin kai jotenkin eri tavalla onnellinen, saan itseäni liikkeelle ja katson mitä syön.
Sitten on taas tullut tunnepuolella turpaan ja paino tipahtaa kuukaudessa sen 5kiloa alas.
Viimeksi moinen kävi pari vuotta sitten, jolloin jälleen hetkellisesti kuihduin melkosen pieneksi.
Nyt tämän 2 vuoden sinkkukauden ohessa on ollut turhankin paljon aikaa kerryttää jälleen massaa.

2010
2010

Viime vuosi olikin sitten ihan oikeasti rankka. Niiden juttujen läpikäynnin aikana silmät aukesi siihen, että aiemmin kovina koetut jutut, eli parin kusipään kusipäinen meikäläisen kohtelu, on ollut ihan naurettavaa "mukamas kärsimystä". Sen henkisen kivun on kanavoinut fyysiseen kipuun, eli siihen, että on veri suussa tehnyt itselleen jotain ihan vaan näyttääkseen mistä joku jää paitsi.

2012 aikana itsetunto kohosi silmissä siinä mielessä ihan uusiin mittoihin ja pääsin siihen tilaan itseni kanssa, ettei sillä oikeasti ole mitään väliä, mitä joku muu ajattelee meikäläisen vatsamakkaroista ja ettei ne ihmiset ole mua huonosti kohdelleet siksi, että mä näytän tai en näytä joltakin.

Kun on näin lyhyt niin se muutamakin kilo näkyy selkeämmin.
Kaikken kaikkiaan vuotta 2007 lukuunottamatta nämä tässä pyörineet kuvat on olleet painossa vain 3-6 kilon heittoja. Nekin siis näkyy selkeästi 163 senttisellä.


2011

2011

Tyytyväisimmilläni vartaloni kanssa olinkin kesällä 2011. Tuolloin painoin reilu 56kg.
Mun tarkoituksena ei todellakaan ole saada sikspäkkiä tai pudottaa kymmentä kiloa vaan saada se liikunta osaksi arkea ja oppia syömään terveellisemmin ja säännöllisesti.
Haluan kiinteytyä ja kantaa kroppani hyvin. Pukea päälleni vaatteen kuin vaatteen ja näyttää omasta mielestäni hyvältä siinä. Tottakai tuo pitäisi opetella jo tässäkin koossa, mutta ihan oikeasti mä haluan nyt nähdä miltä näytän oikealla syömisellä ja normaalilla liikunnalla. Semmosta aikaa kun ei ihan oikeasti ole ollut sen jälkeen, kuin olen täyttänyt 15. Että ne molemmat olisi balanssissa.

Mun mielestä naisen pitää olla muodokas. En mä tykkää tikkulaihoista naisista, joilta puuttuu rinnat, perse ja se tietty pehmeys kauttaaltaan. Tottakai joidenkin geenit nyt vain on sitä, mutta en mä pidä siitä, että nainen laihduttamalla laihduttaa itsensä aivan tikuksi tai treenaa itsensä hernepussiksi.
Mulla on periaatteessa jo se kaikki kropassani minkä koen naiselliseksi, mutta mä haluan ruhostani kiinteämmän. Mä halun kävellä kerrostalon ylimpään kerroksene rappusia ilman, että syke menee taivaisiin ja meinaan kuolla ja mä haluan syödä niinkuin pitäisi, eli useita pieniä ateroita pitkin päivää.
Mä pyrin olee tuijottamatta sitä vaakaa ja oikeastaan myös mittanauhaa ja uskomaan enemmän peiliin ja valokuviin sekä siihen omaan jaksamiseen.

2012
2012

On jotenkin ihan pöhlöä, että meikäläisen ikäiset naiset vertaa itseään niihin kuviin ja vaatekokoihin mitä oltiin silloin 15-vuotiaana. Tai mitä oltiin edes 20-vuotiaana.
Laitoin niitä nyt kuitenkin esille, jotta jotenkin havainnollistaisin omaa kehitystäni tässä ruhossa.

Karu totuus nyt kun vain on se, että silloin 10-vuotta sitten oltiin lapsia. Oli lapsen pyöreyttä ja kroppa ei ollut kehittynyt vielä täysin naiseksi. Oltiin vielä tyttöjä.
Niin kovin monelle ystävällenikin olen yrittäny takoa tätä päähän, ettei tavoite ihan totta saa olla sama peilikuva kun mitä oltiin silloin jossain vanhojen tansseissa. Se vaan ei o mahdollista.
Me ei olla enään samoja ihmisiä fyysisesti eikä toivottavasti henkisestikään.
Samaten se taistelu vaa´an kanssa.. Läski painaa vähemmän kuin lihas.
Parhaimpia kuvasarjoja koskaan onkin tätä asiaa sisäistämään alkukesästä Facessa vastaan tullut pläjäri. Tämä seuraava kuva siis..



Nyt tämän kesän aikana painoa meikäläiselle on kuitenkin jälleen kertynyt melkein 4 kiloa lisää.
Se tuntuu todella hurjalta näinkin lyhyessä ajassa.. Etenkin kun tiedän, ettei se voi olla mitään muuta kuin huonoa painoa, koska mä en ole tehnyt koko kesänä yhtään mitään fyysistä.
Vaikka mitat on tämän vuoden painonnousun aikana lisääntyneet vain muutamalla sentillä aiemmasta vuodesta, tuntee senkin jo vaatteissa ja omassa fiiliksessä omaan kroppaansa.
En viihdy näin. Nyt on tehtävä jotain.
Kaikista tärkein juttu tässä meikäläisen nyt alkaneessa ryhtiliikkeessä on nyt se kunnon kohotus ja terveellinen ruoka.
Mä oon rehellisesti sanottuna aivan helvetin paskassa kunnossa.

Meikäläisen alkustartti tähän on Ripped in 30 by Jillian Michaels.
Se on alkustartti liikuntaan. Ei mikään "kuihdutan itseni kuukaudessa tikuksi, jotta voin sanoa laihtuneeni".
Tilasin kyseisen DVD:n useammankin tutun hehkutuksen vuoksi. Aina olen pitänyt tuon sadistisen akan tavasta pakottaa treenaamaan läskipalleroisia Suurimmassa Pudottajassa.
Vaikka en oikeastaan ole koskaan liikunnan riemua löytänyt, vielä vähemmän olen pitänyt sellaisesta liikunnasta, missä ei tapahdu mitään. Eli jostain hengittelyjoogasta, venyttelystä, vesijuoksusta, kävelystä tai ihan mistä vaan ohjatusta hommasta missä vetäjä on sellainen "no jos sä nyt yrittäisit"-anteeksikunolenolemassa.
Mulle pitää karjua kurkku suorassa, että sä teet tai sä itket ja teet.

Tässä kyseisessä plätyssähän on se idea, että sut saadaan "kuntoon" 30 päivässä.
DVD sisältää 4 eri jumppaa, joita pitäis suorittaa viikon verran tasoissa 1,2,3 ja 4. Viis tai kuus kertaa kutakin jumppaa.
Jokainen jumppa noudattaa 3-2-1-systeemiä, joka käytännössä meinaa sitä, että jumpan rakenne koostuu 3 minuutista voimaharjoittelua, 2 minuutista kestävyysharjoittelua ja 1 minuutista vatsalihaksia. Kerran olen aiemmin homman alottanut ja jättänyt parin kerran jälkeen siihen.
Ehkä nyt läjäyttäessä nämä asiat ihmisten luettaviksi tulee myös siitä lisämotivaatiota jatkamiseen.

Vedetään tämä, katsotaan millaisia before and after-kuvia saadaan.
Alkukuvat alusvaatteissa on jo otettu ja kyllä muuten toimivat hyvänä motivaattorina..
Lisäksi alan kirjailemaan ylös onnistuuko tämä normaalin ateriarytmin omaksuminen ja rupeeko ne mielipiteet liikunnasta muuttumaan. Näissä tukeudun jälleen ennenkin suurena apuna olleeseen Kiloklubiin, mikä on siis ilmainen sivusto avuksi painonpudotukseen taikka -hallintaan, ateriointiin ja liikuntaan.

Mikään urheilublogi tästä ei kyllä ole tulossa.
Seuraavaan neljään viikkoon sisältyy myös parikin rankkaa biletysviikonloppua, synttäreitä ja keikkoja. Jos näiden kaikkien kanssa pystyisi tasapainottelemaan ilman, että mistään pitäisi luopua. Eli elämään. En pidä siitä, että yhden osa-alueen vetää liikaöveriksi ja luopuu muista asioista siksi, ettei pilaisi sitä yhtä ainotta mihin keskittyy.
Siihen pyritään.
Nyt juhlistan lauantaita lasillisella valkoviiniä!

2013

2 kommenttia:

  1. Hyvä Maija! Kyllä me sut vielä saadaan syömään se 5 kertaa päivässä! :) -Memmu

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista. Itsekin yritän enemmän tai vähemmän harrastaa liikuntaa (salikortti check, koira check), mutta en ole missään vaiheessa saanut siitä säännöllistä rutiinia. :/ Innolla odotan before-after kuvia!

    VastaaPoista