maanantai 9. syyskuuta 2013

Mama Trash Fest I, II ja kohta VI.

Teki tosissaan mieli viskasta kahvikuppi kohti parkettilattiaa antaumuksella kun muutama päivä sitten meikäläisenkin saavutti tämä tieto, että jo M'era Lunaan odottamani IAMX perui myöskin ensi kuun keikkansa täällä Suomessa.
Olihan tuo asia sinne ilmestynyt kuulemma jo muutama viikko sitten, mutta enpä mä nyt päivittäin tuppaa käymään Nosturin sivuilla.
Hetken pyörittyäni bändin Facebooksivuilla sitten selvisi, että kaikki keikat puoleksi vuodeksi eteenpäin on peruttu jo viime kuun puolessa välissä.
Raivostuttavinta ehkäpä tosin on se, että pääsyliput tapahtumaan on hommattu vasta tuon tiedotteen jälkeen, joten upeasti on toiminut jälleen viestintä Tiketin ja tapahtuman välillä..
.. No kolmas kerta toden sanoo? Keväälle on luvattu uutta päivämäärää.

Koska nyt kuitenkin meikäläisen köyhyysrajabudjetista vapautui 30euron lovi, tajusin pääseväni ensi kuussa toiselle keikalle, jota myöskin odotan hyvin innoissani.


4.-6.10 Helsingin Gloriassa järjestetään Mama Trash Fest VI. 

Jos jollekin ei ole tuttu homma tätä Mama Trash niin pienoinen info:
"Trash Festin takaa löytyy Yhdysvalloista käsin toimiva promoottori ja street team -guru Mama Trash, joka on hyvän osan elämäänsä käyttänyt bändien promoamiselle ja fanien yhdistämiselle. Mama Trash tunnetaan myös suurena suomalaisten bändien ystävänä. Työ on tuottanut tulosta ja nykyään Mama Trashin suojelemat bändit muodostavat fanien kanssa tiiviin yhteisön, "Mama Trash Familyn".
Lisäinfoa voi käydä lukemassa tästä.

Kovat on olleet bileet aina.
Tai ainakin on olleet ne pari kertaa kun itse olen paikalle päässyt.

2008, ne ekat Festit piti käydä tsekkaamassa, sillä siellä esiintyi palvomani Sexydeath.






Toinen tuon ajan kova juttu oli Dope Stars Inc. jotka nekin siellä esiintyi.
( Tuolloin sielä oli muuten myös Iconcrash, jota seuralaiseni tiivisti halusi katsoa, mutta jota minä kuuntelin parii biisiä, totesin paskaksi ja painuin ulos röökille. Hah! )




Löysinpä kuvan jopa itsestäni ja lisäksi Marjutista. Voi aikoja..hih. :)



2009 paikalle piti tottakai mennä ihan ilman mitään neuvotteluja, koska Mortiis. 
Oli siellä silloinkin se DSI ja Aikkarit myöskin. Vuoden aikana mut olikin jo koulutettu jälkimäiseksi mainitun poppoon riveihin siinä mielessä, että lähinnä vitutti edellisen vuoden missaaminen



No ehkä kuitenkin itse asiaan..
Eli tänä vuona lavalle nousee 4.10 perjantaina Private Line, Toxic RoseLatexxx Teens ja Crystal Rain.
- ei niin meikäläiselle must see-juttuja, joten jäänee välistä.. Paitsi että tuo Latexxx Teens ja Crystal Rain ois kyllä ollu kiva nähdä kuinka toimii livenä.

Mutta lauantaina!
Sinne saadaan tämä meikäläisen tämän kesän uusin pikkarinkostuttaja, eli Lord of the Lost. 
Tässä on nyt kesän aikana käyty tuotanto läpi turhankin monta kertaa ja hemmetti sentäs, sieltä ei meinaa löytyä yhtään biisiä, joka ei uppois. Miten mä oon nämä onnistunut missaamaan?




Lisäksi lauantaina menossa mukana States Of Panic (eli entinen Peepshow), Malice In Wonderland, Murder FM,  Apollo's Child sekä totuttuun tapaan 2013 Mega All Star Band.
...eli tota. Must tuntuu, että mä viihdyn siellä iiiiihan hyyyyyvin.

Pippalothan ei tosiaankaan lopu näihin kahteen päivään, vaan vielä sunnuntaina järkätään ekaa kertaa acustinen keikkapäivä. Kliks!
Darrassa on sinne mukava sitten kömpiä kun ovet avataan 15 pintaan.
Siellähän sitten näkee ne perjantainakin missattavat pari bändiä, muutama lauantailta ja kaikkea muuta ylläriä. Niin ja tottakai meitin Jaani Peuhu.

Liputhan tähän häppeningiin on kahdelle päivälle 35euroa, yhdelle päivälle 20euroa. Onnelopalleroisena tykkään myös siitä, että on K-18. Eli ei tartte sieltä yläparvelta keikkoja tähtäillä jos mielii viiniä..
Kahden päivän lipulla pääsee ilmaiseksi myös sunnuntain kinkereihin, muuten se touhu maksaa vain 5euroa.

TULKAAS SIIS MUUTKIN PAIKALLE!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti