keskiviikko 14. elokuuta 2013

M'era Luna - Samstag: II

Kellohan oli vasta kepeät illat, eli vähän vajaa seitsemän, kun lauteille nousi vihdoin pitkään venattu Gothminister. Jo pelkästään puitteet keikan alussa kaiken sortin rekvisiittoineen pisti vähän jännittämään, mitähän sieltä oikeen tulee. Olivat myöskin eka bändi, joka vippasi hätäpoistumistien ovesta sisään tulvivan auringonvalon isolla kankaalla veks. Jotta varppina ei pääse iloinen mollukka pilaamaan synkeää lavatunnelmaa.


Vaikka koko keikka olikin vain höpsöt 40minuuttia, nähtiin lavalla jos jonkinmoista tapahtumaa.

Sielä kävi katon rajassa lentelemässä kummitus.
Sitten paikalle paukkasi valkoisiin pukeutunut morsian, jonka Gothminister auliisti teurasti päätä lyhemmäksi moottorisahalla. Tämän jälkeen se pomppi pitkin lavaa akan kallo kourassa.


Pyroissa ei säästelty oikeen minkään biisin aikana, ei tietenkään.
Jossain välissä haettiin kävelykepiksi, tai johtajasauvaksi/valtikaksi keppi, joka syöksi savua.
Mikkiständinä toimi joku kummallinen demoniluuranko ja tottakai tunnettu laulajan/puhujanpönttö kasvatti Goottiministerin kolmemetriseksi kun se sinne aina välillä kapusi saarnaamaan.



Jossain välissä haettiin myöskin tulta kätöseen palamaan ja lopuksi nähtiin vielä valehtelematta 4 metriä korkea hirviö lavalla. Se yletty valoihin asti ja oli tosissaan hemmetin pelottava.
Täähän ois jo tietenkin itsessään riittänyt viihdyttäväksi showksi, muttakun ne perkeleet vielä soittikin hyvin.

Biisit kuulosti _helvetisti_ paremmilta livenä kuin levyltä.
Ei tartte toista kertaa miettiä, menenkö keikalle vai en. Enkä kyllä enään hymähdä hieman ivallisesti jos joku sanoo dikkaavansa Gothministeriä. Pidin sitä pelkkänä pellebändinä, jonka viehätys perustuu nimenomaan lavashowhun, mut tän 40minsan perusteella voin myöntää, et pelkkä livemusiikkikin ois riittäny vakuuttamaan meikäläisen.
Pakostakin sitä kyllä pohti, kuinka hemmetisti niille pitää oikeen maksaa keikkapalkkiota, koska sitä rahaa pistettiin kyllä kiitettävissä määrin tähän teatteriin.

Olin jotenkin niin suut ja silmät pyöreinä, että unohdin jälleen valokuvaamisen.
Sitä tapahtui näillä festareilla paljon..
Vaikka meidän Lordi voittikin ne Euroviisut, niin kyllä tää Norjalainen versio pesee ne ihan 666-0.

Tämän keikan loputtua päälavalle pääsi myöskin venattu Deine Lakaien, acustisella kokoonpanolla.
Sopivasti juuri satuin kävelemään sen samaisen nimmarijakoteltan ohi ja ihmettelemään, miksi sinne ei ole jonoa kuin parikymmentä ihmistä. Katsahdin vähän tärkemmin ja näin tutun moppitukan.
The Cruxshadows!! Ääk!


Tein nopean ja silti viileän käännöksen vasemmalle ja olinkin jonossa.
Ohjelmalappusessa luki tän bändin kohdalla vain TBA aikataulun suhteen, joten aika monelta oli näköjään mennyt ohi, että tämä tarkoitti aikaa 19.30.

Sielä ne sitten olla nökötti tyttöset rivissä ja pari poikaa kans. Mukana oli myös pyörimässä tämän Roguen ja tanssityttö-vaimonsa parivuotias lapsi Angelina. Jonka käsi muuten sijaitsee uusimman levyn takakannessa, kuten meikäläistä infottiin.
Normista nimmaritilaisuudesta poiketen Virgil Roger du Pont III, coolimmalta nimeltään ihan vaan Rogue, ei istuskellutkaan siellä pöydän takana vaan jonon ensimäisenä ottamassa jokaisen kävijän ensin vastaan halauksin, sitten höpötellen sen kanssa useamman lauseen, kirjoittaen henkilökohtaisen terveisen omistuskirjoituksella nimmarikorttiin, poseeraten jokaseen kuvaan mitä pyydettiin ja lopuksi vielä halaten kävijää. Wtf? Ei tommosta tapahtu tollasten nimien kanssa.
Se halas jopa jokasta miestä..


Samaten oli hyvällä tuulella muukin bändi. Ensalkuun sielä oli toki tulkki saksalaisia varten, joka selitti pojille sekä tytöille jos niitten nimmarit piti pistää johonkin muuhun kuin normikorttiin. Minähän olin jonossa aiemmasta keikasta haltioituneena ostanut niitten roudarilta 10euron hintaan uusimman levyn. Olin siis varautunut truefani, mutta otin ahneuksissani myös kortin. :D
Jokanen tyyppi kyseli vaikka ja mitä ja niihin vastaillessa porukalla tosiaankin meni aikaa.
David äkkäs etten voi olla saksalainen, koska puhun eri tavalla englantia ja näytän erilaiselta. Kerroin olevani Suomesta ja se oli oli kuulemma käynyt joskus Ruotsissa ja tiesi sen olevan aika lähellä Suomea. Sitten soli ihmeissään kun minä en ole koskaan käynyt Ruotsissa, koska se on niin lähellä Suomea. Tämän jälkeen muu poppoo totesi kaikki kuorossa "FINLAND?" ja alkoi hirveä valitus siitä, kun kukaan ei ole koskaan käynyt Suomessa ja kuinka siistiä on, että minä olen sieltä.
Lopuksi käskettiin sanomaan "for the guy with the funny hair", että muu bändi haluaa asap Suomeen.


Terveiset tosin tavoitti Roguen ennen meikäläisen halivuoroa ja heipat tulikin toteamalla, että minä olen kaiketi se tyttö Suomesta. Sitten se äkkäsikin jo mun käsivarren ja totesi, että tulevat samantien keikalle Suomeen jos otan bändin logon jatkeeksi käteeni. Olisi kunnia päästä Type O Negativen ja Diary Of Dreamsin joukkoon. Enhän mä tässä vaiheessa kykeny muuta ku hihittelemään ja nimenkin tavaamiseen meni vaikka kuinka kauan. Lopulta kouraan lykättiin vielä erilliselle paperille sähköpostiosoitte, johon mun pitäisi tämä tatskakuva lähettää, mikäli sellaisen joskus otan.
Ville Valo on nyt kyllä saanu pahan kilpakosijan. Höhöö.

Itse siitä Deine Lakaienista.. Keikanhan näki hyvin siitä jonosta ja myöskin kuuli. Systeemistä vapauduttuani kattelin vielä pari biisiä ennen telttaan ryysimistä alottavan Nachtmahrin takia.
Ei jeij, ei nyt kyllä uponnut sellainen acustinen veto päälavalle illalla kahdeksan aikaan.
Alku- taikka iltapäivään se olisi hyvin sopinut, mutta tuohon väliin se tuntui lähinnä väsyttävän fiilistä ja tappavan tunnelmaa. Todella kaunistahan se tottakai oli ja hyvin ne veti, mutta acustinen keikka silti tunnin mittaisena parhaaseen nousukänniaikaan...ei.


Yleisestä festariporukasta oli ehkä eniten bongattavissa jengiä, joka vannoi tämän Thomas Rainer and his Army of Horror, also known as Nachtmahr:in nimeen. Poppoo oli varustautunut sota-asuihin ja vasempaan käsivarteen oli kiinnitetty N-hihamerkkiä. Bändipaitojakin virallisten festaripaitojen lisäksi oli eniten tämän nimen alla.
Olihan se vakuuttava tietyllä tavalla. Ihan tottakai sillä, että tämäkin jumputijumputi on musiikkina taas sitä tasoa, ettei sielä kyllä kukaan paikallaan voinut seistä. Olen ihan tyytyväinen siitä, etten ole viitsinyt suomentaa kovinkaan montaa biisiä, vaan voin nauttia niistä ihan fiiliksen takia enkä siksi, että niissä käsketään ampumaan jonkun kalloon kuula.
Pohdin sitä menoa katsellessani, että hyvin voisi meikäläisenkin lavalle saada samoihin hommiin kuin mitä tämän bändin kaks tyttöstä "Mädchen in Uniform" teki.
Ne siis vaan seisoi paikallaan liikkumattomina ja ehkä löi jotain rumpua kerran-pari biisissä, marssi paikallaan, heilas millon mihinkin suuntaan ja ampu porukkaa vesipyssyillä.
Hirmuista propagandaviestintää kulki valkokankaalla lavan takana kuitenkin välillä muistuttaen, että "war is not the answer". Eli saivat siis esittää keikkansa ja aika kesysti se shown kannalta vedettiinkin.

Tässä vaiheessa olikin päälavalla jo ASP
Sen päädyin ryysiksen takia seuraamaan vähän kauempana kera kahvin.
Voimiakin piti tottakai kerätä, koska seuraavanahan päälavalle saataisiin HIM.
Mukavalta vaikutti se ASP:n meno ja jälleen oli saksalaiset enempi messissä kun englantia laulavien nimien kohdalla.


The Klinikin jätin suosiolla välistä, koska odottelin tottakai kauheeta ryysistä HIMin läheisyyteen.
Väärässä oltiin jälleen. Vaikka sitä lössiä koko festareilla oli sen rapiat 25 000, niin minkään bändin aikana missään lavan läheisyydessä ei koettu sitä ah, niin tyypillistä tuuppimista ja ryysimistä.

75minuutin show vedettiin varmaan HIMmimäiseen tapaan.
Biisit soitettiin virheettömästi ja helevetin hyvältähän se aina kuulostaa livenä.
Hittikimara sisälsi kaikki, mitä odottaa saattoikin, mutta..
No eihän se bändi koskaan ole kauhean aktiivinen lavaesiintymiseltään. Ei sielä hyppyytetä ja tapututeta porukkaa samaan tyyliin kun jotkut on lavalla aivan ad/hd. Tää on mun mielestä ihan ok. Ei niitten tartte. Jo se pelkkä jännä karisma mikä ei o mikään median keksimä juttu Valoa kuvaamaan riittää täyttämään sen lavan ja pitämään yleisön silmät naulittuna lavalle.



Itse Valokin kuulosti paljon paremmalta kun Helldonessa, eli tällä kertaa oli jätkän ääni kunnossa ja miksauksetkin toimi paremmin. Tuubassakaan se ei silmiin nähden ollut.
Yleisö sen sijaan oli hemmetin vaisua. Hyvä kun edes Join Me:n kaltaiset hittihitit sai porukan ees vähän riehumaan.
Ihmiset ei hoilottaneet mukana, eikä aploditkaan olleet korvia särkeviä. Jengiä kyllä oli kuin pipoa, mutta edes eturivi ei ollut kauheesti messissä.
Tää tuli vähän yllätyksenä kun kuitenkin pidin sitä Saksaa kyseisen bändin luvattuna maana ja nimenomaan visiitit Suomen keikoilla on todistaneet, että yleisöstä löytyy aina hemmetisti saksalaisia ja ne on aina ihan hulluja.

Aina jossain vaiheessa HIMpuloita meikäläinen tottakai alkaa joko parkumaan tai edes silmät kostuu.
Tällä kertaa sitä fiilistä ei tullut. Ei ollut edes lähellä.
Jotenkin siis jäi kauhean kolkko ja kylmä fiilis keikasta. Biisien välispiikitkin oli sanan tai kahden mittaisia. Takuuvarma hyvä keikka korvalle, mutta jotenkin näkökyvyn omaavana jäin odottamaan jotain..
Edelleen olen sitä mieltä, että HIM toimii parhaiten pienemmillä clubikeikoilla kuin isoilla lavoilla.


HIMin lopetettua 00.00 aloin liikkumaan massan mukana tietenkin pois festarialueelta.
Portilla kouraani lykättiin äärimäisen hieno ilmainen CD jonkun juipin toimesta.
Sain samaisen levyn myös seuraavana päivänä, joten jos joku on tämän käsittämätön fani niin eikun kommenttia tulemaan.. :D

Tiesin, että vikat julkiset bussit oli jo lopettaneet liikennöintinsä joten edessä olisi joko iltalenkki  taikka taxijono. Pimeys oli hemmetin synkkä, joten turvallisuuttani ajatellen päätin taxijonon olevan valintani.
Siinä sitten kävelin pimeässä yrittäen päästä taxitolpalle, mutta löysin itseni jostain ihan muualta mihin piti mennä. Seuraavan tunnin kiertelinkin turva-aitaa seuraillen ja aivan eksyksissä siitä, miten helvetissä tähän on muka tullut leirintäalue kun eilen tästä vielä varmasti menin kotiin.
Ne leirintäalueet oli tosiaankin _valtavia_ ja vaikka kuinka monesti suunnistin kohti festarialueen valoja niin aina löysin itseni labyrinttimaisesti turpa turva-aidassa kiinni.

Jossain vaiheessa äkkäsin, että takanani kulkeva pariskunta on varmasti ihan samalla uloskäynnin etsintäreissulla. Sen verta monesti ne kääntyi samaan suuntaan kun meikäläinenkin ja oli ihan pallo hukassa. Kysäsin sitten asiaa ja jatkettiin patikointia pimeydessä yhdessä.
Lopulta aivan kyrpiintyneinä telttamereen me viimein löydettiin pois. Olivat saatana sammuttaneet pääportin valot niin eihän sitä pienessä pöhnässä voinut nähdä.

Tän paikallisen pariskunnan kanssa oli tänä aikana kerkinyt vaihtaa jo vaikka kuinka monta keskustelua ja ne lupasi auttaa meikäläisen taxiin. Taxitolpalle päästyäni kuitenkin infottiin, että myös taxit ovat lopettaneet tältä yöltä liikennöinnin. Hemmetti..
Sitten ne tarjosi kyytiä hotellille, koska tiesivät missä se on ja sanoivat ettei kyllä aiemman leirintäalueseikkaulun jälkeen lähteä kävelemään moista matkaa.

Hetken siinä arvioin tyyppien luotettavuutta ja lopulta suostuin kyytiin.
Eihän siinä tietty muuten ois mitään ollut, mutta ne ei yhtään tienneet mihin ovat jättäneet autonsa.
Sitten käveltiin taas pari kilsaa eri autoparkkeja ja kadunvierustoja ympäri.
Muistivat ainoastaan, että auton lähellä oli turva-aitaa, asvalttia ja nurmikkoa. Joo hei, helvetin hyvät ohjeet! Eihän sielä ollutkaan kuin turva-aitaa, asvalttia ja nurmikkoa - LENTOKENTTÄ!?

Lopulta jossain ihan väärässä suunnassa ne pysäytti ohi ajaneen auton ja selittivät niille jotakin sijainnistaan. Nää tyypit alkuun ohjaili sanallisesti, mutta lopulta ne rupes roudaamaan kamojaan pakettiauton takaosassa siten, että mahduttaisiin kyytiin. Ömmmh.
Sinne mä sitten pomppasin, vissiin 7 tuntemattoman saksalaisen kyytiin pakettiautoon.
Ajeltiin ehkä 10 minuuttia eri suuntaan kun mistä käveltiin ja lopulta vihdoin ja viimein se samperin auto löytyi. Tämä pakukin tarjosi meikäläiselle kyytiä hotellille, mutta päädyin kauemmin mukana roikkuneeseen pariskuntaan, koska ne näytti paljon vaarattomimmilta.

Navigaattoriin hotellin osoite ja lopulta sinne, missä mun ois pitänyt olla jo 2h aiemmin.
Ei ne ryöstäny, raiskanu tai tappanu mua. Ne vei mut kiltisti hotellille ja pyysi sähköpostiosoitteen ylos, jotta voitaisiin myöhemminkin jutella.

...äitille en tietenkään kerro tästä yhtään mitään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti