tiistai 13. elokuuta 2013

M'era Luna - Samstag: I

Herättyäni ja yllätyttyäni hyvin positiivisesti hotellin aamupalabuffasta, pistin jälleen sotamaalaukset naamaan ja pujahdin sisälle mekkooni.
Tottakai joka päivä piti saada päälle jotain, joka paljastaisi kannanottoni bänditarjontaan.
Heartagram ja HIM-teksti herättikin hilpeyttä kanssabilettäjissä ja jouduin poseeraamaan varmaan parillekymmenelle eri koti- tai press valokuvaajalle selkäni kanssa.
Hirveästi kun ei porukalla oikeasti leimoja näkynyt olevan ja lävistyksiä vielä vähemmän. Sangen yllättävä huomio.
Yksi paikallinen jäpikkä halusi naamansa musteen kanssa samaan kuvaan, lisäsi sen edessäni Facebookin taustakuvaksi ja tekstiksi sain vaatimattomasti "the most beautiful tattoo in the world". Ha. :D
Jengi tunnisti myöskin Diary of Dreamsin tatuointia, mitä täällä Suomen maassa tuskin tulee hirveästi tapahtumaan. Näitä huomioita tehdessään jengi tuli vilpittömästi asiasta kertomaan, eikä supatellut selän takana kuten me täällä Suomessa tehdään.


Bussiasemalle päästessäni kauhistuin jonon määrää ja olin ihan varma, etten itse enään kyytiin mahtuisi. Seuraava bussi lähtisi vasta tunnin päästä ja tämä meinaisi suuresti venaamani Lord of the Lostin missaamista.
Viimeisen neljän ihmisen joukossa kuitenkin sinne bussiin sullouduttiin ja alueelle kerkisin kävelemään juuri sopivasti 10minsaa ennen setin alotusta.






Vain 30minuutin setti ihmetytti entistä enemmän kun näki kuinka paljon sitä populaa oli oikeasti saapunut jo tähän aikaan bändiä katsomaan. Ne saatiin myös bändin toimesta hemmetin hyvin mukaan biiseihin ja ihmekö tuo tietenkään on kun tän näköstä poikaa siellä pisti menemään..


Olihan lyhyessä keikassa tottakai se hyvä puoli, että kaikki hittibiisit oli pakko soittaa.
Välistä jäi ne täytekipaleet ja turha fiilistely. Silti energiaa ja meininkiä oli ihan järjettömän paljon.
Aivan fiiliksissä olinkin poppoon lähdettyä lavalta, eikä aikainen herätys enään harmittanut tippaakaan. Jos mun läheisyydessä ois tässä vaiheessa pyörinyt joku epätoivoinen vonkaaja, oisin lähteny sen kanssa samantein Bajamajaan.

Seuraavaksi 20 minsan odottelun jälkeen päälavalle saatiin OST+FRONT, mikä oli ihan viihdyttävä wannabe Rammstein. Tämän ja vähän jokaisen muunkin saksaksi hoilottavan bändin kohdalla huomasi selvästi niiden uppoavan paremmin yleisöön.
Parit bändit, joilla biisejä niin englanniksi kuin saksaksikin osoitti tän parhaiten.
Enkkubiisien kohdalla meikä hoilotti ja muiden kohdalla se muu yleisö.

Tässä välissä oli aikaa kierrellä ja kaarrella paikkoja.
Olin jo edellisenä iltana bongannut ruokakylän takaiselta leirintäalueelta Suomen lipun liehumassa jossakin korkeuksissa. Lauantaina sitten etsin tuon leirin, todetakseni vain, ettei siellä ollut ketään.
Harmi. Myöhempään tai seuraavana päivänä en toista piipahdusta enään jaksanut paikalle tehdä.

End of Green päästettiin seuraavaksi päälavalle ja olikin juuri hyvä tasapainotus siihen väliin ennen kunnon diskojeejee-biletyksien alkamista.

Hangar Stage sijaitsi tosiaan sellaisessa lentokonehallissa, mihin kyllä hyvin oltiin osattu pistää nämä bändit, joiden kuulijakunta loisti joulukuusina neonvaloissa ja tamppasi industrial dancea keikan alusta loppuun asti. Sen näköstä jäpikkää tanssi ku viimestä päivää jokasen vähänkään enemmän EBM kategorian alle menevän keikan tahdissa, että todellakaan ei ois päälisin puolin uskonut kyseisen hahmon edes haluavan tanssia..
Setämiehen näkösiä taviksia, pilottitakkiin ja maihinnousukenkiin sonnustautuneita köriläitä, piikkikaulapantasia hevareita nahkatakkeineen, vaimonhakkaajapaidallisia uusnatseja ja kuutta kymppiä lähestyviä rouvashenkilöitä..
Jopa minä tanssin moneen otteeseen. Minä, jota ei saa normaalin yökerhon tanssilattialle edes hitaita heilumaan. Monihan ei tätä koskaan usko, mutta kyllä mä tanssin paljonkin. En vaan sitä paskaa listashittiä tai normaalia konemusaa.

Tottakai hurjan paljon oli myös sitä paljon pukeutumiseensa panostatutunutta jengiä kaikkine vilkkuvine vaatteineen, hiuslisäkkeineen ja valotikkuineen.
Yhdeltä keikalta en edes pääässyt pois, koska ne huitoi hirmuisena massana kävelyväylällä.
Huvittavimmat tanssishowt nähtiin kuitenkin työntekijöiden puolesta, jotka ihan yks kaks siinä lavan läheisyydessä tai jollakin portilla pisti työliivit päällä tampaten. Tätä tapahtui niiden järjestyksenvalvojien lisäksi myös ravintolatyöntekijöiden toimesta. Umts, umts, umst.

Eisenfunk
vetikin odotetusti hallin niin täyteen, että varmaan 1/3 porukasta vaan jonotti pääsyään sisälle.
Ei se kyllä varmastikaan olisi missään päälavalla oikeasti vaan toiminut. Kyl se vaati sen pimeän hallin.
Itse olin vahingossa ajoissa paikalla ja sain seurata mykistyneenä kyseisen bändin vetoa. Oli hieno kaikkine valoineen ja soittajien omine touhuineen, vaikka eihän ne sieltä koneidensa takaa hirveesti liikkumaan päässeet.. Mahtis aamujumpat!


Sitten olikin parin tunnin tauko meikäläisen Must See-listassa, johon sopivasti oltiin ajoitettu Gothministerin nimmarien jako. Jonoon lompsis ja samalla sain tai jouduin kuuntelemaan Saltatio Mortisin vetoa. Oikeeasti voi helvetti miten paska bändi.
Järjetön määrä katsojia ja jengi osas kyllä kuorossa kaikki biisit ihan peräriviin asti. Täähän oli tietty aika vakuuttavaa. Mutta... Siinä seisoskellessani väkisinkin huomasin, että ihan jokainen,,,siis ihan jokainen biisi kuulosti samalta. Tää meinaa nyt siis enemmän samankaltaisuutta kuin on jonkun Kotiteollisuuden biiseissä. Jokainen biisi kuulosti kertsiä myöten ihan samalta ja silti tuhatpäinen yleisö oli aivan fiiliksissä räpylä pystyssä aina kun käskettiin.
Jossain vaiheessa vain havahduin, että eikö ne nyt jumalauta jo soittaneet tämän, muttakun biisien välissä tuli taputuksia niin tajusin niiden joko soittavan samaa kipaletta repeatilla tai sitten ne mukamas oli olevinaan eri biisejä. Ehkä ne tosiaan soitti repeat one song-keikan?


Tosiaan ne nimmarit herra Goottiministeriltä kävin pokkaamassa. En tiedä mikä sitä kitaristia meikäläisessä oikeen nauratti, mutta pariin otteeseen se joutui skarppaamaan nimmarinsa kanssa kun repesi aina nauruun katsottuaan meikäläistä. Lopulta se sai sanotuksi ainoastaan hirmusen litanjan jotain saksaksi mistä en tietenkään ymmärtänyt mitään. Hitsi..

Diorama oli sen päivän kohdalla eniten venaamiani bändejä. Nekin veti hallissa, mutta valitettavasti olivat myös ainoa bändi, joka myöhästyi aikatauluihin merkityistä soittoajoista.
Yleisökin oli tästä aikas hiilenä ja kauhia mylläkkä siellä kävi. Muut pojat viittoili ja selitti nolona, että laulajaa tässä odotellaan..


Muutenkin keikan piti olla 13.30-17.10 josta joutuisin skippaamaan Crüxshadowsien takia 15minsaa niiden aloittaessa 16.55..
Arvon Diorama sitten alotti lopulta tyylikkäästi melkein vartin myöhässä ja soittivat nätisti vissiin 4 biisin keikan.
Missasin siis Crüxshadowsien aloituksen, mutta väliökö tuolla. Oli ne neljä biisiä sen arvosia.
Sain kuulla lemppareistani muutaman.


The Crüxshadows naputtelikin sitten koko päivän parhaimman keikan.



Ihan käsittämätön meininki ja jengiä melkein saman verran katsomossa kuin pääesiintyjillä.
Rogue pomppi hirveetä vauhtia lavaa päästä päähän siinä kuuluisassa ananastukassaan.
Hetkessä se oli kiivennyt lavarakenteita pitkin korkeuksiin ja toisessa tovissa soli jo maatasolla eturivin turva-aidassa roikkumassa.
Sen lisäksi, että bändi tottakai neljän tanssijan/laulajan lisäksi näytti hyvältä, se myös kuulosti upealta. Ihan kaikki biisit mitä toivoa vaan saatoi, myös kuului settilistaan ja keikan loputtua olin aivan myyty nainen.
Palaan tähän aiheeseen vielä osassa kaksi.


Seuraava katselun arvoinen bändi oli Mono Inc, mutta sitä odotellessa oli aikaa syödä.
Istahdin siinä sitten tämän lukupiirihallin läheisyyteen ja hetkisen päästä kuulin suomea vieressä istuvan pariskunnan suunnalta. Tottakai piti kysyä, kuulenko oikein ja kyllä kuulin.
Kyseinen pariskunta oli saapunut paikalle Keravalta eivätkä hekään suomalaisiin olleet törmänneet.
Noistapa ei sitten valitettavasti seuraa festarointiin saanut, sillä vaisuina tämän keskustelun kävivät ja poistuivat melko pikaisesti pois paikalta. Siinä olikin ainoa Suomikontakti mihin törmäsin, vaikka paljon yritin bongailla mahdollisia ehdokkaita.


Melkein koko keikan sitä Mono Inc.:iä seurasin ja ihan mukavaa poppista sekin oli.
En muuten aiemmin ollut nähnytkään livebändiä, jonka savukoneen savu on mustaa. Se oli mustaa jopa leijuessaan veks lavavalojen läheisyydestä.
Ja vaikka aiemmin vähän pelkäsin rumpalilaulajan äänivarantoja yhdistettynä fyysiseen soitantaan istualteen, niin pirun hyvin se akka veti molemmat duuninsa.

Loppuun asti ei voinut katsoa, koska tottakai Gothministeriä piti saapua ajoissa katsomaan sinne hallilavalle. Ettei vaan itse joutuisi missaamaan keikkaa jonottaessa sinne sisälle.
Siitä keikasta ja loppuillan tapahtumista onkin sen verta paljon tekstiä ja kuvia, että lienee lukijaystävällisempää pätkästä tämä teksti tähän.


1 kommentti: