tiistai 30. heinäkuuta 2013

Särkänniemeen, Särkänniemeeeeen!

Käytiin leikkimässä lapsia viime viikolla Tampereella.
Omasta viimeisimmästä vierailustani kyseiseen huvipuistoon oli jo kerkinyt hurahtamaan liian kauan aikaa.
Käväsin siellä viimeksi peruskoulun viidenen luokan luokkaretkellä. Muistaakseni? Vai oiskohan ollu neljäs luokka.
Kuusi vuotta sitten sinne viimeksi piti ihan tosissaan mennä, mutta silloin ...paljonkatkeraaparisuhdetilitystätähänväliin..... no ei menty.
Senkin jälkeen on vissiin joka kesä asiaa surkuteltu ja pitäsmennätelty, mutta tänä vuona päätin puheiden lopultakin riittävän.
Me mennään sinne Särkkikseen ja sillä selvä!
Siellä toisessakaan huvipuistossa, eli Linnanmäellä en ole käynyt sitten vuoden 2007, mutta siltikin oli ihan heittämällä Särkkiksen vuoro kun vertaa vuosia.


Paikalle rynnättiin hyvissä ajoin kahdelta iltapäivästä.
Saatuamme sen ylihinnoitellun elämysavaimen, pyörittiin ensalkuun ihan ees sun taas sitä nyppylää kun ei kyllä yhtään lapsuudesta mikään muisti osanut sanoa oikeelle vai vasemmalle ja mäkeä ylös vaiko alas.

Lopulta löydettiin laitteitakin ja parinkin pyörimistä katselin naama valkenevissa määrin.
Tiedostin pikkuhiljaa sen tosiseikan, että mä todellakin alan olee liian vanha tähän touhuun.
Jokainen härveli näytti siltä, ettei meikäläistä kyllä mitenkään niihin voi saada ainakaan selvinpäin.
Yritettiin varmaan eka puoli tuntia etsiä jotain "suht iisiä" vetkutinta alkuun.
Jahka sen ekan kerran uskaltautuis, ni sit ei tunnu enään mikään missään. Eks se oo sama vähä kaiken kanssa? Tatskan, lävärin, benjin, tequilan, perspanon..? Ai eivai.


Lopulta uskaltauduttiin puoliväkisin Hurricaneen. Sen tyyppisessä olen käynyt ennenkin, eikä se ollu sillon paha. Eipä.
Hammasta purren sinne kuitenkin mentiin, koska onhan se nyt noloo jos aikuinen täti lähtee vartin jonotuksen jälkeen portin kohdalta kohti ULOS-kylttiä, kun sellaset 5-vuotiaat vaahtosammuttimet tillittää polvitaipeessa naama hattarassa kysellen "eks sä uskalla?".
USKALLAN, PERKELE!


MotoGeen jonosta tosin lähdin ekan kerran pois, mutta lopulta kun siihen meni, oli adrenaliiniorgasmit jo kulutettu loppuun eikä se tuntunu enään yhtään pahalta.

Syy näihin vajareihin oli varmaankin se, että ensimmäisten vehkeitten sumaan osui Tornado.
Salakavalasti oli sen sisäänkäynti änkästy Koiramäen ja jonkun karusellin väliin johki tunneliin.
Jonossa sitä vasta sitten hiffasi mihin olikaan menossa ja kyllä siitäkin monesti kaikuvien kiljahduksien myötä meinasin hipsiä pois.
Itse laite tulikin ekalla kerralla mentyä lähes kokonaan silmät kiinni. Sen verran hurja se oli, mut ohh ne kiksit mitkä siitä sai. Priceless! Ihan potenssiin sata parhain laite koko niemessä ja käväistiinpä me siinä uudestaan vielä myöhemminkin.


Huijuvin askelin sitä sitten tämän jälkeen kipitettiinkin laitteesta toiseen ja alkukauhistuksen jälkeen loppuvaiheessa kyytiä pysty jo nauttimaan ja toteamaan "täähän on aika kiva" tai "olipa laimee".
Ainoastaan vempeleet, joissa mentiin selkä edellä suuntaan tai toiseen teki kieppiä myös sisuskaluissa ja pisti toivomaan turvavaljaiden yms. kaarien pitävyyttä.

Pahimmaksi laitteeksi siltikin osoittautui jälleen Viikinkilaiva. Siis ihan oikeasti Viikinkilaiva.
Se on ainoa laite, minkä jälkeen olen koskaan oksentanut,, Lintsillä joskus. (Eikä nyt lasketa sitä kertaa kun kävin 3 kertaa putkeen Tivoli Sariolan Waltzerissa humalassa.)
Tällä kertaa ei Viikinkilaiva kyllä laattoja lennätellyt, mutta seuralaisellani M:llä ei tainut kaukana olla. Paha, paha, paha olo tulee niinkin yksinkertaisessa laitteessa aina.


Jossain välissä syötiin ylihinnoitellut kebabit ranskalaisilla ja sen päälle käytiin ensalkuun rauhaisemmissa paikoissa kuten aina yhtä jännässä Vekkulassa.
Viimeisimmiksi laitteiksi sain suurehkon väännön jälkeen roudattua nämä vesihommat.
M ei olisi niin millään enään ainakaan Tukkijoessa kastumisen jälkeen halunut Koskiseikkailuun, mutta melko kuivina me ne kuitenkin selätettiin molemmat.
Vähän vaan kastu töyhtö ja pyrstösulat myös.



Käveltiinhän me myös sen Angry Birds Landian läpi, jotta voidaan sanoa käynneemme ja tottakai Koiramäessä piti käydä. Onhan Mauri Kunnas ihan kingi. Samalla söin muuten kesän ensimmäisen kioskijäätelöni.
Pehmistä. Irtojädeä en ole vielä syönyt... Käsittämätöntä.
Varmaankin siksi, että 1 tötterö ei ole mun mittapuulla normaali annoskoko jäätelöä vaan se on 0,5-1,0 litraa.


Koiramäessä ensimmäinen pettymys astui heti silmille. Oltiin jo tovi pohdittu, onko Särkänniemessä mitään kummitustalon tyyppistä jännähuihommaa ja pompittiinkin melkein tasajalkaa kun nähtiin mainos "Uskallatko astua Drakkulan linnaan?" ja vielä kun tämä synkkä linnake torneineen ja pihamaan hautakivineen ilmestyi näköpiiriin... Pettymys oli karvas kun se paljastui pienten lasten leikkiteline-hop-lop-köysirata-taloksi.

Olihan siellä elukoita ja etenkin 2 aivan mielettömän sulosta koiranpentua. Paljon isosti teki mieli tunkasta ne käsilaukkuun Armille kavereiksi.
Keppiheppaesteratakin ois ollu, mutta en saanu kilpailijaa M:stä.
Köyden varassa kulkevaan lauttaan kuitenkin päätin mennä ja törkeästi todellakin tosissani vedin itseni voittoon pilaten jonkun pikkutytön päivän.
Ei se mun lautallenikaan eksynyt pikkupoika kauheen innoissaan ollut kun kolmeakymppiä hipova täti repii köyttä niin ettei se käpälillään edes hipaisemaan päässyt.


Koska kello oli vasta vähän vajaa kahdeksan ja lähestulkoon kaikki laitteet niitä mukeloiden possujunia lukuunottamatta oli käyty läpi, suunnattiin märät vaatteemme kohti akvaariota.
Ei me päästy edes alakertaan asti kun molloteltiin niitä ekan tasanteen 8 akvaariota jo vartti.
Sitten tuli joku huutelemaan, että pitäisi häipyä. Harmittaa tämä kyl ny.

Edelleenkin mitä hemmettiä? Huvipuisto menee kiinni kello KAHDEKSAN?! Ei. Eiii!
Lintsillä sillon ostetaan vasta iltahupirannekkeita ja nautitaan kesäheilasta maailmanpyörän pimeyden ja korkeuden suojissa.


Vielä kerittiin kuitenkin Näsinneulaan, missä en jostain kumman syystä ole koskaan käynyt.
Delfinaariossakin olisi ollut mukava piipahtaa, mutta typerinä ei tajuttu tarkistaa näytösaikoja ajoissa.
Siellä sitä sitten ylhäällä katseltiin Tamperetta ja läästittiin lapsien kanssa kilpaa sormenjälkiä ikkunoihin. Bongattiin Angry Bird kukkapenkki ja samaa mallia delfiini.




Parit poseposekuvatkin tottakai täytyi ottaa. Siinä nätisti kun aurinkokin juuri laskeskeli.




Sitten pitikin jo lähteä kohti kotia......
Kyllähän siellä Tampereella pitäisi useammin käydä. Ei sinne oikeasti aja kun sen pari tuntia.
Siel on kuitenkin kakarana Pispalassa paljon aikaa vietetty ja sieltä löytyy "sukulaisten" lisäksi muutama ystäväiseni ja vanhoja koulukavereitakin myös.
Keikallakin olen käynyt viimeksi joskus alaikäisenä.
Oli sillon muuten vielä Sentencedin keikka. Ja täysi-ikäisten puolella esiintyi joku, mitä pääsin katsomaan väärennet....väärillä papereilla. Mikähän se oli ja missä?

Hyvä aika blogipäivityksiin on muuten 4:59. Jos tuota untakin, koska kello soi 11.00 ja menemme Lohjan Museoon kera epäsivistyneen samaisen seuralaiseni M:n joka ei koskaan ole siellä käynyt!

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Mitä kuuluu puutarhaan?

Hopsistanen kun on pari kuukautta vierähtänyt VIIMEISIMMÄSTÄ kasvipostauksesta.
Syy tähän ei suinkaan ole se, että olisin jälleen tappanut kaiken ja yrittäisin kaikessa hiljaisuudessa toivoa muidenkin unohtaneen KYLVÖINVAASIONI. Eij, vaan asian yksinkertaisuudessaan olen ollut niin laiska, etten ole jaksanut nykytilannetta kuvailla.


Siispä eilen nautiskellessani Uivaa Granaattia saunanjälkeisissä tunnelmissa otin itseäni niskasta kiinni ja kuvasin pyyhe päässä parvekettani.


Parvekelaatikoihin istutetut kukkaset on menestyneet hyvin ja kasvaneet hurjasti.
Verenpisara kukkii edelleen kuin solisi suoraan puutarhalta ostettu ja enkelipelargoniakin on täynnä nuppuja. Hopeakäpälä hivelee jo lattiaa ja yhdessä muraatin kanssa peittävät myös parvekkeen ulkopuolista kaidetta naapureita häiriten.
Pari vierailevaa kasviakin niistä on ylöspuskenut, joista jonkun tuntemattoman kukkivan kasvin olen antanut kasvaa, mutta toisesta hopeakäpälästä tunkeneen koivun kyllä nyhdin irti.


Pajukoriin tunkastu krassi kiemurtelee hurjimmillaan lähes 2metrin korkeudessa. Loppuu meikäläisen tuki jo sille kesken.
Vähän on toispuoleinen edelleen ja saa säännöllisesti tuota pyöritellä ympyrää kun valoa kohtihan se tietty kurottelee.
Kukkiakin on jo hurjan paljon ilmestynyt, mutta koska ne ovat syötäviä, poimin niitä lähes samaa tahtia salaattiin tai Armille naposteltaviksi. Sekun ihan tosissaan on niihin mieltynyt.
Nyt on pariin otteeseen joutunut myöskin Raidin kaivamaan esille, koska kirvat ovat tämän puolen partsista valloittaneet.
Ensin ne söi porkkanoiden varsia ja keräsalaattia ja nyt ovat siirtyneet krassin kimppuun. Viheliäisiä tyyppejä.



Toiseen amppeliin kylvetty kirjokierto puskee hyvin ylöspäin. Toivottavasti se siitä kohta alkaisi myös laskeutumaan ja tekemään niitä kukkiakin. Ihme kyllä on tämäkin aina virkonut vaikka monen monta kertaa paahteessa nuutuneina olen ollut varma, että ovat kuolleet.



Salaattinauhasta puski välikuolemien jälkeen useampikin lehti ylös ja tuosta on jo monet salaatitkin ruokapöytään väännetty. Silti näköjään edelleen uutta satoa tuottaa. Mistä eniten yllättynyt olen on se, että vähäisellä kastelulla ei kirpeydestä ole tietoakaan.


Pelargoniatkin näyttävät ihan mukavasti viihtyvän purkeissaan, eivätkä ole suuttuneet jatkuvasta latvomisestani. Toivottavasti saan nämä talvehtimaan menestyksekkäästi niin ensi kesänä ovatkin sitten täydessä loistossaan.
Äitienpäivänä ostettu euron ruukkuruusukin innostui pienen lannoituksen jälkeen kukkimaan uusiksi..


Yrtit piti jo kuukausi sitten siirtää pienoiskasvihuoneesta veks, koska niillä oli selkeästi siellä liian kuuma. Tilliä on käytetty hurjasti uusien perunoiden kanssa, basilikaa salaateissa ja samaten ruohosipulikin on leikelty monta kertaa matalaksi. Pinaattia löytyy jo pakkasesta ja itämainen salaatti todettiin parin kokeilun myötä helevetin pahaksi. Se päätyi siis biojätteeseen.


Sen sijasta tämä punahierakka on meikäläisen ehdoton uusi lemppari. Törkeän hyvää ihan missä vain ja sellaisenaankin. Mansikoitakin on päästy vissiin 10 kipaletta maistelemaan.


Kasvihuoneessa on tunkua. Väkivalloin joutuu ovia sullomaan kiinni, koska kurkku ja etenkin kesäkurpitsa valtaa alaa isoine lehtineen. Onneksi ei tullut siihen kasvusäkkiin pistettyä kuin yksi taimi molempia ja eteen pari paprikaa. Niistä toinen kyllä kuoli, mutta toinen taistelee kesäkurpitsan lehtien seasta ylöspäin ja kukkii tälläkin hetkellä.


Kesäkurpitsoja ei vielä ole varsien seasta onnistunut bongaamaan, mutta yksi pienen pienoinen kurkku sieltä on jo löydetty! Jee..



Runkotomaatti on myöskin juoppona kokenut monta välikuolemaa, mutta jännästi se silti aina tuntuu vesikipossa uiton jälkeen virkoamaan. Piti se myöskin nostaa pois maitotonkasta, koska vartta alkoi sen verta paljon olemaan, ettei enään siinä pystyssä pysynyt. Kukkii myöskin hurjasti, tomaatteja ei vielä näy..
EDIT: löytyypäs pienen pieniä tomaatteja kun oikeen alkoi tutkimaan.. Hii!


Chilit sen sijaan on jokainen siinä 50 ja 70 cm korkeudessa.
Yhden niistä lahjoitin broidilleni, joka kumma kyllä ei ensimmäistä viherkasviaan ole onnistunut tappamaan.
Se risti sen Black Anukseksi ja hedelmätkin on kuulemma jo kolme kertaa isompia ja ruukkuakin on jo vaihdeltu. Hyvä poju.
Toisen moisen vein pari viikkoa sitten M:lle synttärilahjaksi. Sen menestystarinaa odottelen vielä.




Eli näin! Vielä on kesää jäljellä..... tadadaa!

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kaljaasi

Tiistaina suunnistin viinitonkan ja makkarapaketin kanssa Aurlahden rantaan.
Sieltä lähdettiin pienellä lautalla kera tärkeyksien nauttimaan Lohjanjärvestä, kesästä ja toisistamme.
Reissukohteenamme sijaitsi lauttaravintola Kaljaasi, jossa osa porukasta ei koskaan ollut käynytkään.
Omasta viime visiitistäni oli myöskin kerkinyt vierähtämään monta vuotta, joten hinku paikalle oli kova.



Kesäretki piti toteuttaa jo maanantaina, mutta sään ollessa huono siirrettiin se sitten tiistaille.
Vielä lähtösatamassa taivas oli synkähkön pilviharson valtaama, mutta selänteen läpi seilattuamme katosi viimeisetkin pilvet ihan taikaiskusta pois. Tuuli tosin edelleen oli sangen navakka ja tästä syystä ihan bikinivaatetus auringonottotarkoituksin ei onnistunut.


Liessaaren sillan alitus sujui...ööö...no se alitettiin.
Tohinassa tosin onnistuttiin hukkaamaan kapteenin kenkä järveen ja vähän taivuteltiin rautaa eri asentoon kuin se alkujaan oli.
Pienestä järvihädästä ei pitänyt vissiin hiiskua kenellekkään, mutta lopputulos nyt kuitenkin oli se, että seuraavat pari tuntia odoteltiin moottorikorjaajaa ankkuri pohjaan viskattuna ja panikoitiin lähinnä sitä, ettei tulisi pissihätä.
Hätä keinot keksii ja lopulta improvisoitiin hieno vilttisuoja ja alusastia.


Matkaa kuitenkin päästiin jatkamaan ja kurssi ohjattiin jälleen kohti pääkohdettamme.


Siinä perämoottorin putputtaessa olla möllöteltiin tuulenvireessä, ihailtiin mahtavia kesämökkejä ja haaveiltiin itsekukin kuinka joskus itsekin vielä omistaisimme moisen lukaalin jostakin.
Mukaan oli päivänvarjon ja grillin lisäksi pakattu poppiskoneet. Musiikkivastaava ei tosin ehkä ihan sitä meikäläisen lempparilevykokoelmaa ollut mukaansa haalinut.
Vartiasen Jennin pöllin omaan laukkuuni jo lähdössä..
Toinen levy, joka olisi pitänyt myöskin pitänyt nyysiä pääsi kuunteluun turhankin paljon.
Mikä se olikaan se 2000-luvun myydyin levy kappalemäärällä 160 000?


Sinne itse Kaljaasiinkin päästiin lopulta. Koska näinhän oli päätetty vaikka siihen menisi neljä moottoririkkoa ja kymmenen odoteltua tuntia.
Ihan oli entisellään se lauttaravintola. Toivottavasti ensi kesänä uusien yrittäjien myötä sama tunnelma säilyy..



Itse lautalla tuhottiin kahvien lisäksi muutamat alkoholipitoiset juomat.
Sitten otettiinkin jo kurssi kohti kotisatamaa, koska lautalla kulkeminen tosiaan vei sen muutaman tunnin suuntaansa.

Muutamaan otteeseen piti muutenkin rantautua, koska hätäWC-ratkaisu ei nyt kuitenkaan ollut se, jota jatkossa oltais haluttu käyttää. Lisäksi lautalta löytyi vahtikoirat Frodo ja Bilbo, joten niidenkin piti välillä saada tassujen alle tukevaa maata.





Välillä tuulenpuuskan yllättämänä ongittiin kylmälaukun kantta pois järvestä.
Turhaa työtä sinäänsä, koska myöhemmin kyseinen boksi rikkoontui ihan kokonaan.


Paluumatkalla pysähdyttiin vielä autiotalosaarelle grillaamaan ja uimaan.
Vaikka sainkin vähän huutia uintivisiitistäni sille puolen saarta, mistä tämä autiomökki ja autiosauna löytyi,,,, olen edelleenkin sitä mieltä, että pulahdus hiekkarantaan oli mielyttävämpi kuin kivikkoiseen kaislikkoon, missä lauttamme sijaitsi.
Sitäpaitsi siinä ei ole mitään laitonta koska rakennukset olivat edelleenkin selvästi hylättyjä ja en tälläkään kertaa murtanut lukkoja/tuhonnut omaisuutta.
Ota vain kuvia, jätä vain jalanjälkiä. Urbex-sääntö nro 1.



Kaiholla sitä tosin tätäkin tupaa katseli. Oikeasti iso ihana saari jossa vain yksi mökki ja ulkosauna.
Eli selkeästi jonkun kokonaan omistama saari. Sielä yksikseen lojuu käyttämättömänä ja villiintyen.
Ei mene tälläiselle järvi ja mökkeilyhöperölle mitenkään jakeluun kuinka joku voi olla käyttämättä moista paikkaa.





Ilta alkoi jo tosiaan olla melkoisen pitkällä kun lopulta löysimme lautalla takaisin Aurlahteen.




Jännitystä, sähläystä, käänteitä, naurua, tuulta, reipasta meininkiä, perseilyä tai läpänheittoa ei tältäkään reissulta puuttunut.
Jatkettiin vielä jatkoille Londonin terassille. Osa aiemmin, osa vähän perästä.
Oli juurikin niin oikeaoppisesti vietetty kesäpäivä kuin voi vain olla.
Näihin kuviin ja tunnelmiin on kiva palailla sitten tammikuun -30asteen tuiskeessa.
Kiitooooos kasavammaset.