keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Mattoja ja makuja.

Viimeiseen pariin vuoteen meikäläisellä ei ole ollut mattoja huushollissa, pientä kylppärin ja keittiön mattoa lukuunottamatta..
Syyksi tähän on tietenkin ollut se, että räpeltäjänä olin jokaiselle onnistunut kippaamaan kupposen kahvia, pastakastiketta, keittoa tai milloin mitäkin.
Sitten ne matot oli siellä Lahdessa ja matonpesuuhommat Sammatissa. Ei ihan tehnyt mieli raahata neljää isoa mattoa VR:n boksissa.
Lopulta kun ne viime kesänä saatiin auton kyydissä etelämmäs, oli mummolan matonpesupaikka jo tietenkin korjattu pois.

Tänä vuona päätin saada matot pestyä.
Vanhan kansan oppien mukaanhan matot pitää pestä ennen juhannusta, muuten ne ei kuivu yhtä raikkaiksi ja itse kuivuminenkin kestää pidempään.


Ihan ei ongelmitta sekään tietenkään mennyt.
Viime viikolla käväisin mummolassa Marjatta-mummiani auttamassa matonpesuupaikan laitossa.
Eli käytännössä konehuoneesta haettiin neljä isoa vanerilevyä, vanha heteka ja viriteltiin vesiletkut karjahuoneesta hallien väliin.
Kasvihuoneen kulmalle sijoitettuun vanhaan emaloituun teräskylpyammeeseen kannettiin vettä, jotta likaisimpia mattoja voisi liottaa.
Entisen lantalan läheisyyteen kannettiin orsia kuivaustelineiksi ja ikivanha painepesuri kannettiin varastosta esille.  Everything was ready but..

Viime talvi oli kuitenkin panepesurille viimeinen, sillä joku siinä oli pistoolissa onkeensa ottanut eikä korjaushommatkaan onnistuneet, koska ruuveista oli kannat kiertyneet.


Mummo päätti, että uusi pesuri on ostettava. Jääkööt sitten perinnössä jotain tapeltavaa suvun kesken.
Viikonlopun verran piti projektia lykätä, sillä paikallisesta rautakaupasta ne pesurit oli tietenkin loppu.
Eilen kuitenkin pääsin korkkaamaan matonpesuukauden.

Eipä siinä kauan nokka tuhise neljän keskikokoisen maton pesussa. Eihän niistä kahdesta lähes kokonaan valkoisesta matosta mitenkään valkoisia enään saanut kun lika oli pinttynyt pari vuotta.
Pitää kahtoa miltä näyttävät kuivina, josko nuo vielä toisen kerran esmes Kloritella koittas valkaista.
Iloisen kesäsateenkin niskaani sain, mutta liekö tuolla niin väliä kun kuitenkin kastui.
Ohiajavat autoilijat tosin taisi pitää meikäläistä ihan pöhlönä kun kaatosadekuurossa heiluin painepesurilla kumpparit jalassa.

Ensi viikolla on vielä vuorossa Rauha iso-mummon kutomien raitamattojen pesu. Niitä metsästettiin taskulampun valossa eilen vintiltä. Muutenkin meikäläisen matot on kaikki yhtä lukuunottamatta jonkun sukulaisen tekemiä. Musta-valkoraidallinen hetekan päällä oleva pitkä matto on äitini tekemä.

Iso-Mummon sahalaitaiset kirjavat matot pääsevät meikäläisen parvekkeelle. Niitä löytyi vintiltä ihan valehtelematta varmaan 50 kappaletta, joista napsin itselleni viisi-kuusi pitkää mattoa.
Mukaan lähti muuten myöskin kaksi vanhaa keltaista puupinnatuolia, jotka täytynee myöskin kunnostaa ja maalata samanlaisiksi kuin viime viikon tuolit.
Hippasen taitaa meikäläisen parvekkeesta tulla värikäs karamelli pinkkeine tuolineen ja värikkäine mattoineen..
 


Mattohommien jälkeen menin äipällä käymään ja leivoin kesän ekan raparperipiirakan.
Vanhaan emäntäkoulun aikaiseen keittokirjaan lisätystä reseptisivusta löytyy se meidän tapa tehdä marjapiirakat. Ei kuulu raparteripiirakkaan mitkään murupohjat tai valmiit pakastepohjat.
Tää taikina on sitäpaitsi niin hyvää, et taikinakulhoon jätetään tarkoituksella melkeen desin verran nuoltavaa.



Tän kesän uutusjäätelöitäkin on muuten testattu. Kismetjädeä suosittelen. Suklaasydänpingviiniä en.
Lemppariksi on kuitenkin muodostunut Magnumin purkkijäde. Voi luoja..
Siinä on todellakin purkin kuvan mukaisesti keskellä pelkkää suklaakastiketta pinnasta pohjaan asti ja jäätelö juurikin sitä Magnumin makuista vaniljajäätelöä kera suklaarouheen. Törkeän hyvää.


Viime viikolla ostin myöskin ekat mansikat. Taisivat jostain Puolasta tietenkin olla, mutta kun puoli kiloa kerran 1,99e maksoi.. Ja eivät ollenkaan olleet vetisiä tai mauttomia.
Yksi kesän ehdottomimmista jäätelökomboista on nimenomaan tuoreet mansikat ja vaniljajäätelö.
Vedin litran jäätelöä ja puoli kiloa marjoja yhdeltä istumalta. Helposti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti