keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappuhistoriikki

Oh haps ja jälleen on se kevätjuhla, jolloin väkisinkin tuppaa ain simarusinan tavoin kellumaan muun massan mukana humalaiseen olotilaan.
Tässä juuripa tuli eilen pohdittua, mitäpäs sitä onkaan aiempina vappuina tullut tehtyä.
Facebook ja/tai IRC-Galleriahan sen kertoo, mikäli se oma muisti tosiaan on mullannut muistot.
Tänään siis kaivoin materiaalia jaettavaksi ja muisteltavaksi.
Muistin vappuni oikein ilmankin todistusaineistoa.

Sitä ennen kuitenkin tähän vuoteen.
Poikkeuksellinen vappu, joka tuli vietettyä 5 vuoden tauon jälkeen Lohjalla.
Oli myös muuten eka vappu elämäni aikana, jolloin en ole itse paistanut munkkeja.

Eilen aloitettiin koirakoulu Armin kanssa ja sieltä vapauduin vasta puoli 8 aikaan illalla.
Tästä syystä ja myöskin siitä, etten ole saanut penniäkään mitään tukia sitten maaliskuun neljännen, en lähtenyt perinteiseen Helsingin Ruttopuisto-meininkeihin mukaan.
(Hyvin on toimivaksi btw muovattu tämä Suomen tukijärjestelmä. Tuet pyörii siihen opiskelun loppuun asti, mut sit ollaankin pyhällä hengellä reipas kuukausi käsittelyaikojen ja kaiken maailman tositteiden kyselyn takia. Jos jossain mun lapussa lukisi, että päihderiippuvainen, maahanmuuttaja tai rikollinen niin oisin saanut ne työkkärituet alta viikon..)

Koulusta kotiin, punkkupullo auki ja sotamaali naamaan.
Seurakseni sain Helsingistä M:n ja ennen paikalliseen Amarilloon (voi kyllä) eksymistä käytiin verestämässä teinivuosimuistoja niin Lohjan Aurlahden rannassa kuin keskusaukiollakin.
Molemmat näistä humisi tyhjyyttään, vaikka meidän nuoruudessa ne olivat joka viikonloppu ja etenkin juhlapyhinä mustanaan väkeä. Hukkasit frendis niin sitä ei todennäköisesti löytänyt seuraavaan pariin tuntiin. Nykynuoriso on tylsää..


Seuraa Rilloon onneksi saatiin myös niiltä nuoruusvuosilta asti mukana roikkuneita miessukupuolen edustajia. Hyvin rakkaita sellaisia ja näitäpä olikin mukava pitkästä aikaan nähdä.
Onneksi nämä urokset saapuivat paikalle, koska kahdestaan meikäläisellä ainakin oli hyvin puumafiilis siellä 18-vuotiaiden keskellä. Huhuh, tulipahan käytyä.

Pilkun jälkeen kotia kohti ja tänään aamun sisällä jumittamisen jälkeen totesin, että nyt on lähdettävä ulos koska keli oli mitä mainioin.
Kävimme jälleen Aurlahdessa ja keskusaukiolla toteamassa, että niissä ei edelleenkään ole ihmisiä ja lopulta levitettiin piknikhuopa, skumppapullo ja tippaleivät kirkkokentälle.
Missä siis myös oltiin ainoita ihmisiä.
Vähän oli kieltämättö huono valinta siinä hihitellä skumppalasi kourassa kun poppoo ravasi rakkaittensa haudoille orvokit kourassaan. 



Ihana keli, fiilis oli aivan huipussaan kun pienessä darrapöhnässä hiffasi, ettei tosiaan tarvitse edes meikata kun voi iskeä aurinkolasit päähän.
Mukavaa oli myös potkasta ne tennarit jalasta ja venyttää itsensä lootusasentoon ruohonjuuritasolle.
Aurinko lämmitti niin mukavasti mustaa vaatetusta, että sitä piti jopa vähän vähentää välillä.
Nää on niitä hetkiä, minkä takia jaksan talven. Ei kevät ois kevät eikä siitä osaisi yhtä pakahtunein syrämmin nauttia jos siinä välissä ei joutuisi kärsimään loskan ja lumen keskellä Michelin Maniksi pukeutuen.
Puutkin jo selkeesti on saaneet hieman vihertäviä vaikutteita, jonka perusteella arveltiin, että viikon/parin sisällä lienee ihan lehtiäkin puissa. Saapi nähdä. Viikonlopun +15 ennusteet lupaa hyvää.
Kohta voi jo heittää bikinit päälle ja pötkötellä parvekkeella aurinkoa otellen, pääsee uimaan, järvelle kalaan, mökille hyttysten syötäväksi ja festareille haisemaan pahalle.

Parin tunnin pötköttelyn jälkeen oli jo aika liikkua ja käytiin vielä se jäätelökausi avaamassa torin laidalla istuskellen. Ei vielä irtojäätelöä, mutta jäde kuitenkin ulkona.
Terassikautta ei ole vielä avattu.

Mutta se vappuhistoriikki...

Vuonna 2012 meininki näytti normaalimmalta sen ihmismäärän suhteen.
Osoite oli tuolloin Helsinki, jonne matkustin Lohjalta, minne olin Lahdesta saapunut paria päivää aiemmin lomailemaan.
Ruttopuistossa aatto, seuraavana päivänä Kaivopuistoon piknikille. Näköjään olen ollut hiuvia myöten täysin samoissa vetimissä kuin tänäkin vuona.



2011 olin korviani myöten pissassa luokkakaveriini ja juhlistin vappua hänen mökillään Kalkkisissa.
Sen koomin en ole seurustelua muuten harrastanutkaan. Ai kauhia, sinkkuna kohta 2 vuotta. O_o
Kalkkisissa iltaan kuului patteriradiosta lätkämatsin kuuntelu, saunominen, tuli ulkosalla, paikallinen Mani-baari kera karaoken ja paritanssien, kaasupatteri ja vappupäivänä järvellä soutelu.




2010 osoite oli jälleen Helsinki.
Tarkemmin sanottuna Gloria, jossa järjestettiin Graveyeard Party IV.
Siellähän esiintyi yksi lempparibändeistä, nimittäin Diary of Dreams.
Voih Adrian Hates...
2 päivän vappukarkeloihin kuului toki myös muita bändejä, vaikka DoD:n lisäksi itse saavuin paikalle toisena päivänä vain Turmion Kätilöiden vuoksi.





Vaikka olinkin sangen otettu Rytkösen tempauksesta pölliä sisälle salakuljettamani Jallupullo sekoittaen siihen ihan omat simat lavalta käsin myös juoden ne, pysyin itse ihan niissä perinteisissä litkuissa enkä halunut Jalluani takaisin.
Glorian hämyisyyden ja arkkujen seasta tie kulki tottakai vappupäivänä myös Kaivopuistoon piknikille.


2009 matkustin vapuksi Orimattilaan, josta päädyin "yllättäen" Lahteen.
Silloinhan siellä en vielä asunut.
Jokulie hobittilaulajanretku sinne veti tuolloin, mutta munkit äijälle heitettyäni suuntasin Golffin sinne Orimattilaan, jossa liittäydyin Tiirismaan lukioaikaiseen tuttuni T:n ystäväporukan pippaloihin.
Yksi asia johtaa toiseen ja vähän tuli laittomin keinoin yöllä päädyttyä erinäisten mutkien kautta Lahden yöelämään.
Tuolloin piti tosiaan Orimattilassa vappu viettää ja jatkaa Lohjalle seuraavana aamuna, mutta kummasti se sitten venähtikin parin päivän Lahtihengailuksi.
Tuosta reissusta ei ole täällä jakelukelpoista materiaalia.. Vähän oli tapahtumarikas se vuosijuhla.

2008.. Noh, olemme jälleen ajassa Lohja.
Silloin vappu meni tiskin takana töitä tehden. Tottahan toki tästä huolimatta tuolloinen asuntoni toimi muiden bilepaikkana.


2007... jaa´a, sinne asti ei edes meikäläisen nettijalanjälki riitä.

Kaikesta huolimatta seuraava materiaali, joka taltioitu vapun kohdalle ajoittuu vuoteen 2003.
Siis aikaan 10 vuotta taaksepäin. Myö oltiin viellä niin junioreita..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti