torstai 30. toukokuuta 2013

Oppari Nummirockista.



Herrajesta!
Oon kokonaan unohtanu hehkuttaa omaa restonomiopiskeluideni kohokohtaa täällä blogin puolella.
Siis sitä opinnäytetyötä.
Mikä katastrofi..
Tänäänhän tuon muistin, sillä Postista kävin hakemassa omat konkreettiset versioni tuosta mustasta kirjasta. Omaan kirjahyllyyn yksi ja toinen toimeksiantajalleni.

Vaikka koko oppari on korkeakouluopinnoissa ainoastaan yksi pieni osa opintoja ja yksi raportti satojen joukossa on se silti jotenkin jännä, miten omassa mielessä koko koulu kulminoituu sen yhden työn varaan. Tuntuu siltä, että tämä on se suurin ponnistus koskaan ja tän mä sain aikaseksi.
Tässä on se yksi ikuinen työ jossa en edelleenkään voi uskoa olevan mun nimi alla.
Mä tein ton!



Rinta polleena voinkin esitellä tekeleeni, sillä sitä ei tehty fiiliksellä "kunhan nyt läpi päästään".
Aihe oli itselleni hyvin läheinen ja tärkeä ihan siitä suunnitteluprosessista alkaen.
Siksi se onkin tekijänsä näköinen. Aivan, kuten arvostelussakin kirjattiin.

Oon siinä mielessä ollut hyvin onnekas, että sain tehdä työn aiheesta, joka kiinnosti minua.
Monen moni kun vaan joutuu tyytymään johonkin mitä on tarjolla.
Todella kiitollinen olen tietenkin Nummijärven Maatalousjärjestö Ry:lle, sekä niille 210 ihmiselle, jotka jaksoivat viime juhannuksena juhlintansa ohessa osallistua haastatteluun.


Jos lukijoita kiinnostaa 40 sivua painavaa asiaa festivaaleista, metallimusiikkialakulttuurista, siihen liittyvistä stereotypioista ja ennen kaikkea Nummirock Metal Festivalista ja siitä, millaisista ihmisistä tutkimukseni mukaan sen yleisö koostuu, niin olkaapa hyvät ja klikkailkaa alla olevaa linkkiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti