maanantai 1. huhtikuuta 2013

Blogihiljaisuus..

Pahasti on nyt jäänyt päivittelyt kaiken touhuamisen keskellä.
Hengissä kuitenkin ollaan, vaikka niin blogi kuin muukin nettitoiminta on ollut poissaolevaa.
Viikko sitten oli muutto Lahdesta Lohjalle.
Laatikoita, laatikoita, laatikoita, edelleenkin laatikoita.



Purkuhommat pätkii pahasti ja kämppä on yhä täysi hävityksen kauhistus.
Nettiboksikin oli alkuun hukassa ja lopulta sieltä puuttui viellä osa tarvittavista piuhoista, joita piti käppäillä hakemaan toiseen päähän tätä hurjaa cityä.
Hienosti alkoi siis uusi 2-vuoden nettisuhteeni DNA:n kanssa.
Sonerastakaan en meinaa eroon päästä, koska puhelinvaihde työtaistelee enkä saa irtisanottua vanhaa nettiä.






Opparin lopulliset muutokset veivät myöskin tehokkaan purkupäivän, enkä edes saanut sitä tallennettua Theseukseen, sillä käyttäjätunnukseni on jo taidettu tappaa.
Huomenna alkaa hirveä taistelu virastojen kanssa, joihin olen jo sopivan motivoitunut kaiken tämän sählingin päätteeksi.

Pääsiäisenä sentään tuli yksi päivä vietettyä Somerolla möksällä, joka teki tähän otsasuonipullistumarupeamaan ainoastaan hyvää.
Ennen tuota tuli myös istuttua ja syötyä tuttujen naamojen kesken entisellä työpaikka.
Myöskin kolme armasta kaveria on jo kerkinyt uudessa kodissa vierailemaan ja maailmaa parantamaan.



Tätäkin merkintää varten sain repiä kolmesta pahvilaatikosta kamerapiuhaa saadakseni teille valokuvia pahvilaatikoista... Mörrr..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti