torstai 17. tammikuuta 2013

-You're alive! "Technically, no. "

Salkkarit palas talvitauoltaan, paha Nuutti vei joulun pois ja harjapäiväkin meinasi sitä, että talven selkä katkesi.
Kevään odotus on siis alkanut.
Ou jee! Nyt saakin sitten olla rauhassa seuraavat 7kk, kunnes jälleen hyvissä ajoin rupeaa erinäiset mediat toitottamaan lähestyvää joulua ja talvea.




Paukkupakkasiin vedoten on ollut hurjan kiva vain pötkötellä sohvalla villasukissa.
Toki sitä on joutunut parin tunnin välein kävelemään koiruuden kanssa korttelin ympäri näin sisäsiisteysharjottelun takia, mutta onneksi senkin tassut ilmoittaa maan olevan turhan jäässä mokomaan kävelyyn.

Viikonloppuna treffailin kahvittelun merkeissä entistä työkaveriani, jotta villalangat vaihtaisivat omistajaa. Lupauduin hänen piskille villapaidan neuloa, kun tuon oman kakaran varastot alkaa olee täynnä. Mukavaahan se on muillekin töitä tehdä, mutta samalla kriittinen silmäni aktivoituu huippulukemiin kun eihän sitä ihan kauhean näköistä jälkeä kehtaa toiselle antaa.
Samalla toki stressaa näitä vaatteita tehdessä sitä, että mitäpä jos onkin väärä koko.
Oot siinä sitten parikytä tuntia touhunu käsityötä roskikseen..





Menneeseen viikonloppuun mahtui myös lyhyt työvuoro ja ystävän näkemistä.
Sunnuntain vähän myöhän ajankohdan vuoksi uskaltauduttiin Pressoon, mikä osoittautuikin tunnissa niin hirveäksi paikaksi kuin pelkäsinkin. Pyörittelimme vain ympärillä olevien teinien takia silmiämme ja hiljaisuudessa kauhistelun jälkeen todettiin lähes yhteen ääneen, että täältä on päästävä pois.

Hirveen hyvähän se on näin lapsettomana jakaa kasvatusneuvoja, mutta ei mulle vain mene jakeluun miten 9-14-vuotiaat penskat saa roikkua jossain kaupungilla kahvilassa sunnuntaina seitsemän aikaan?
Maanantaina koulupäivä ja kaikkea.. Kyllä mun mutsi piti huolen siitä, ettei se kavereiden kanssa hengailu ollut nimenomaan tuota ostoskeskuksissa pahennuksen aiheuttamista.

Pitkästä aikaan intouduin myös ruoanlaittoon. Tiedän kyllä mitkä asiat tässä on mieltä taas vaivanneet, mutta niiden johdosta on useampi viikko ollut ruokahalu aivan kadoksissa.
Safkaaminen on mennyt jälleen siihen, että syön kerran päivässä yhden lämpimän aterian.
Muuten elän kahvilla, vedellä ja nikotiinilla. Useana päivänä havahtanut vain siihen, että viimeksi suuhuni ruokaa pistin 24h sitten. Paha olo tulee enemmänkin siitä syömisestä kuin syömättömyydestä.




Menneellä viikolla pistettiin taas tilipussit sileäksi koiraan.
Armi 4kk, 4,4kg sai eläinlääkärillä tehoste- ja rabiesrokotteet.
Oli kummallinen tiistai kun se ensirokotteista poiketen olikin aivan rättiväsynyt.
Iltapäivän viellä jaksoi touhottaa kun kahviseuraakin kotosalla kävi, mutta alkuilta ja ilta menikin nukkuessa. Kuumeiseltakin vähän vaikutti, mutta onneksi kuitenkin vähän söi ja joikin.




Eilen olikin jälleen uusitatenttipäivä. Toivotaan, että nyt se ruotsi olisi taputeltu kun oikean tentin viimeinkin eteeni sain. Senkin kanssa tosin oli alkuun pieniä sekaannuksia, mutta tehty mikä tehty.
Hieman myöhästyneenä kerittiin viellä tämän jälkeen viikottaiseen pentuleikkikouluun Armin kanssa.
Edellisen päivän väsymyksestä ei ollut tietoakaan kun taas pääsi menemään kavereiden kanssa kahdeksikkoa pari tuntia.
Jälleen kerran joutui loppuajasta toista syliin ottamaan rähjäämisen takia. Sisua siis löytyy..




Reipas viikko sitten tilasin True Bloodin 1-4 boksin.
Not so good idea kun olisi pitänyt siihen tenttiin kunnolla lukea ja muutenkin kouluhommia saada eteenpäin. Tämän saapuminen kun automaattisesti on nyt kuitenkin tarkoittanut sitä, että päivässä 2-6h menee katsoessa jaksoja.

Aiemmin katsoin ihan telkkarista ekan ja tokan tuotantokauden.
Pari vuotta sitten ne lainasin myös kaveriltani ja katsoin uudestaan ennenkuin kolmas tuottis alkoi pyörimään telkkarista.

Silloin kuitenkin missasin jostain syystä useammankin jakson ja tuolloin YleAreenassa oli osa ohjelmista katsottavissa ainoastaan jonkun TV-lupamaksun numeron perusteella (jotahan minulla ei ollut).
En ole sitten sen koomin koko sarjaa edes katsonut sen takia, etten halunut nähdä jaksoa sieltä ja toista täältä, vaan ostaa ne DVD:t ihan kotiin rauhassa katsottaviksi.
Kiitos alennusmyyntien, nyt sen sai ongelmista huolimatta melko halvalla.
Prokkis siis alkoi ja nyt aletaan olemaan jo puolessa välissä.

Näillä siis mennään kohti viikonloppua. Juurrun sohvaani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti