torstai 10. tammikuuta 2013

Valvottaa

Sitten kun sitä ei saa unta ja töllöstäkään ei tule mitään niin voi toki päivitellä blogia.
Tipattoman tammikuun sijasta päätin viettää midatsolaamittoman kuukauden vaikka henki menis.
Eli valvotaan sitten,,hemmetti.
Siinä tylsyyden syvimmässä syöverissä sitä jaksaa jotenkin taistella kamerapiuhojen, eri muokkaus/pienennysohjelmien, tämän kirjoitushomman ja Photubucketin välillä vaikka todellisuudessa ei kauheasti aivokapasiteetti taida riittää mitenkään tasapainoisen tai edes ymmärrettävissä olevan postauksen tekoon. Öh.


Uutta vuotta viimeksi vain sivuutin parilla lauseella.
Erinäisten total failure-suunnitelmien kaaduttua lopulta löytyi parin päivän varoajalla oikein mieluinen vaihtoehto 2013 vastaanottoon. Mökkeily.
Meikä menee paljon mielummin pällistelemään raketteja tukka saunan jäljiltä raskalaiselle letille jäätyneenä, jumpiniin palleroituneena, juoden aitoa Sampanjaa muovimukista, 1,5 metrin lumihankeen kuin johonkin paikalliseen Amarilloon.
Tottakai kaikista mieluiten välihuomioangstaan jälleen sen, että mieluiten se osoite olisi ollut Tavastia.




Pienellä 6 hengen kokoonpanolla ja toki koiruuteni Armin kanssa illanvietto sujui rauhallisesti.
Syötiin tex mexiä ja pelattiin Aliasta (jossa toki mun joukkue voitti).
Musiikkitarjonnasta vastasi joku kutakuinkin ainoa kuuluva radiokanava, joka soitti koko illan hyvin masentavia rakkauslauluja.
Saunottiin liian kuumassa saunassa koska pojat eivät tajunneet avata ilmanvaihtokanavia ja puoliltaöin parkeerattiin sinne räntäsateeseen tuhoamaan se yksi meikäläisen tuoma rakettipaketti.
Niin ja edelleenkin heterona löysin itseni again M:n huulilta. Perinteikästä.
Vai onko juuri tämä se perinne joka johtaa ongelmiin?






Yöpalaksi viellä tottakai nakkeja kera perunasalaatin.
Mikä siinäkin muuten on? Kun samaa tuppaan syömään myös vappuna. Kumpaan ne nakit ja perunasalaatti noin niinkuin oikeasti perinteen mukaan kuuluu...?

Kylkiäisiksi olin leipoa pyöräyttänyt aiemmin päivällä kinkkupiirakan, joka katosi hyvinkin nopeaan ääntä kohti. Osan jätin toki äipälle ja Mikolle nautittavaksi. Tästä syystä osio, jossa ei paprikaa - mamma kun ei sitä voi sietää. Jälleen kerran jouduin tuskastumaan kiertoilmauunin kanssa.
Erittäin, erittäin huono uuni. Oon useamman leipomuksen kohdalla pohtinut mitähän sinne tulisi laittaa paistumaan, jotta saisi koko vehkeen varmasti rikki. Sittenhän olisi pakko ostaa uusi ja parempi.




Hienosti jossain 02 aikaan siirryin tuhisevan koiran viereen.
Eipä ollut muuten ihmeissään yhdestäkään rakettipaukahduksesta illan aikana. Pompin aika-ajoin ikkunan taakse kurkkimaan ja aina näin Armista vain joko korvat, jalat tai pyllyn, kun se kaivautui unissaan ympäri sänkyä. Mökillä se oppi kyllä ekaa kertaa ihan oikeasti ulvomaan kun osoitti mieltään makkariin telkeämisestä ruokailumme ajaksi.

Seuraavana päivänä yritin olla kaukaa viisas ja liikkua ajoissa kotia kohti. Autokin kun piti isipapalle palauttaa. Helpommin sanottu kun tehty.
Ensimmäistä aivan peilijääkirkasta jyrkkää mäkeä pääsin ylös ekaan mutkaan. Sitten perä olikin jo penkassa ja haukoteltiin tunnin verran tienposkessa pohtien mitäs nyt tehdään. Hakattiin jäätä renkaiden alta ja kuskattiin mäen päältä sepeliä ympäri tienoota.

Lopulta toisen tunnin odottelun ja muutaman puhelinsoiton jälkeen paikallinen maajussi saapui ketjut traktorin renkaissaan ja kiskoi Toyotan nyppylän päälle.
Samaan syssyyn se hinasi kyllä sen toisenkin auton koska silläkään ei olisi ollut mitään jakoa päästä tuota tappomäkeä ylös kitkoilla kun en minäkään nastoilla päässyt.
Kirpaisi se parikymppiä maksaa, mutta minkäs teet.
Viinatkin oli jo juotu niin ei voinut jäädä jäiden sulamista odottelemaan..




Seuraavana päivänä sitten jo Lahteuduinkin.
Tällä viikolla löysin itseni jälleen koulun penkiltä, vaikka kontaktiopetuksen piti olla osaltani ohi.
Maaliskuuhun asti saan opintotukea, joten itsenäisen hemmetin laajan tehtävänantojen sijasta päätin osallistua ihan vanhanaikaiseen opetukseen ryhmätehtävineen.
Kaipa se on ihan hyvä, että edes kerran viikossa on jotain sovittua aktiviteettia.

Opintojen jälkeen pyöräytin pizzan. Hetkisen kyllä harkitsin ihan paikallisten maahanmuutajien yritystoiminnan tukemista, mutta koska se jauheliha oli jo edellisenä päivänä otettu sulamaan piti pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa.



Oon nyt ihan vasta viimeisten parin kotitekoisen pizzan kohdalla sisäistänyt sen periaatteen, että juustoraaste tosiaan tulee heti tomaattikastikkeen päälle. Ja sen uunin pitää olla meiluusti 300astetta. Olenhan minä Rossossa muutamat pizzavuorot joskus tehnyt ja tämän kaiken tiedän, mutta silti se 2cm juustokuorrutus tulee iskettyä kotona aina päälimäiseksi ja kypsytys tapahtuu maltillisessa 175 asteessa.
Vähän pitää viellä treenata sitä täytteiden määrää, I know. Mutku... Ja sinihomejuustoa ei voi olla koskaan liikaa?
On nää nyt selkeesti suunta oikeaan. Yleensä kun se kotitekoinen pizza tarkoittaa oikeastaan jotakin pannupizzan ja suolaisen piirakan välimaastoa.




Asiasta kukkaruukkuun.
Päätin yhdistää tuon aropupun kuulumiset sitten kuitenkin tänne puolelle.
Elämänihän on muuten tällä hetkellä niin tylsää etten muuten saa päivitettyä tänne mitään.
Oikeesti oon yksi universumin tylsimmistä tyypeistä. Oon vaan himassa.

Joten..
Keskiviikkona alkoi Armin kanssa pentuleikkikoulu läheisellä eläinlääkäriasemalla.
On se kyllä vaan AD/HD-tapaus. Niistäkin kymmenestä pennusta aina tuntui menevän isompi vaihde päällä ja touhotti ekana joka paikassa. Pakko sen kanssa on kai alottaa joku todella uuvuttava harrastus. Luonteenpiirteiden perusteella maratonkilpajuoksu tai korkeushyppy.
Olikin melko huokasu, kun tämän 2h vapaana telmimisen jälkeen kerrankin kotona oli täysin uupunut koiranpentu. Totaallisen nuutunut bostoni kuorsasi 16h putkeen.
Ensihätään ei jaksanut edes sohvalle/omaan petiinsä mennä vaan paikka löytyi eteisestä kenkähyllyn päältä. Awwsh. Siitä sen saikin täysin lötkönä kantaa yöksi muualle nukkumaan.
Aamullakin viellä katsoi sen näkösenä ettei ihan jaksaisi nousta ylös Viidakkoperhettä katsomaan.




Tänään sain seurakseni tärkeän immeisen kahvitteluun. Useampi tunti siinä jälleen meni maailmaa parantaessa. Toivon todella, että vaikka nämä koulut nyt jokaisella alkaa olemaan ohi ja osoitteet muuttuu, sitä pystyisi pitämään joihinkin jotenkin yhteyttä.
Elämä vaan tuppaa viemään.. Eipä se tietenkään tarkoita, etteivätkö ajatuksissa olisi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti