torstai 24. tammikuuta 2013

Tätäkin kuuntelen. Part two.

Jatketaanpas aiempaan merkintään vähän ehkäpä sillä muuntyyppisellä musiikilla.
Yläasteella meikäläisellä oli se pakollinen Cradle of Filth, Children of Bodom ja Dimmu Borgir aikakausi bändipaitoineen ja seinälippuineen.
Näiden seuraamiset musiikillisesti on jäänyt jo monen monta levyä sitten.
Ei vaan enään oikein nappaa. Sitä vanhaa tuotantoa voin hyvillä mielin välillä kuunnella läpi, mutta uusimpien levyjen kohdalla loppuu ymmärrys kesken. Ihan samat on käyny 69Eyesille, jonka kaikki materiaali vuosien 1992 - 2002 väliltä menee, mutta sen jälkeen ei mitään hyvää oikeastaan ole tullutkaan.

Nightwish oli tietty tyttölapselle hieno uusi löytö, mutta sen dikkailu loppui samantien kun Turusta heitettiin vesilinnulla. Nytpä sitä voi taas jo vähän edes kuunnella kun on siitä kammottavasta Olzonista päästy. Tarjaa sen sijasta olen tämän koko ajan voinut sanoa peukuttavani ja levytkin on satunnaisessa soitossa.

Tuolloin teininä tuli tottakai myös kuunneltua hulluna jotain Sentencediä.
Sitä tosin kuuntelen mielelläni edelleenkin. Lopettanut bändi kun ei voi paskaan suuntaan enään kehittyä. Tullut jotenin tavaksi hyvin usein siivotessa pistää ne senarit koneeseen..

Ja kävin mä läpi tottakai kaiken maailman Hornat, Mustan Kuun Lapset ja Impaled Nazarenit, Carpathian Forestit sekä Mayhemit ja Immortalit. Kai niitä vielläkin tietyssä fiiliksessä voi biisin siellä täällä kuunnella, mutta ei varmaan koko levy menisi edes hirveessä kiljukännissä.

Bläkkiskeikoilla on hurjan kiva käydä. On sitten keikalla tuntematon tahi tiedossa oleva bändi.
Kyllä mä sitä mörinää mieluusti kuuntelen ja katson, mutta jätän ne moshpitit kyllä muiden heiniksi. Mulle on riittänyt se kaksi kertaan turpiin saaminen Dimmun keikalla.

Mirzadeh
Toinen siivoillessa suurkulutukseen jäänyt levy on  The Creatures of Loviatar. Öh höh..
Bändi oli jo entuudestaan tuttu, mutta useampi vuosi sitten esiintyivät Nummirockissa vissiinkin Demosedän valintana ja aikaisesta ajankohdasta huolimatta se keikkahan sitten piti mennä katsomaan. Ja pojathan jakoi tietty levyjä anteliaasti viimeisen biisin aikana yleisöön.
Jotain järjetöntä siinä vain on, mikä jaksaa pistää kuuntelemaan.




Avathar
Sitten on näitä bändejä, joita jopa mutsini huudattaa. Ei oo ollu edes harva kerta kun avaimet virtalukkoon lyödessäni kajareista paukahtaa hemmetin möreetä murinaa sillä volymilla, että luulen vähintäänkin elefantin tippuneen taivaasta konepellille. Lähes poikkeuksetta kun näin käy, on mamma löytänyt Avatharin demon levykansiostani.



Summoning
Fiksaatio muodostui siinä joskus viidennellä luokalla. Ollaanhan tässä Tolkien faneja, kuunnellaanpas toki Summoningia. :P
Monien biisien kohdalla voisin kuunnella repeatilla samaa lirutusta parikin tuntia asiaan silti pätkääkään vittuuntumatta. Sellainen yksi on etenkin tämä teos.




Sólstafir
Pidän siitä 90-luvun Til Valhallarin Black Metal meiningistä ja pidän etenkin tästä uusimmasta Svartir Sandar fiilistelystä. Tulee sieltä Islannista muutakin kun Björk! 





Esoteric
Kuten aiemmin sivulauseessa tullut sanottua, viime vuoden keikka meni heittäen parhaimpien keikkojen ikinä listalle. Niin vakuuttunut olin, että harkitsin syksymmällä jopa Tanskaan kyseisen bändin perässä lähteväni. 




Katatonia
Voiko tuosta edes olla tykkäämättä? Eikä siihen kyllä tunnu kyllästyvänkään. Yleensä tää on just niitä bändejä, josta tykkää jopa ne, jotka ei tykkää muuten vähänkään synkemmästä musiikista.



 Type O Negative
Type O Negativea en ajatellut mainita, koska senhän leima ihosta jo löytyy. Eli siitä siis luonollisesti tästä syystä mahdollisesti pidän? Mutta koska tuolla on näköjään hirvee määrä täysin sivistymättömiä ihmisiä, jotka ei edes tiedä koko Type O Negativea niin laitan sitten kuitenkin yhden YouTubetuksen siltä bändiltä. Herrajesta. En minäkään kuuntele räppiä, mutta tiedän silti kuka 2Pack oli! Niin monen monta kertaa kysyttäessä ranteestani ja sanottuani Type O Negativen logon, kuulen "Aiii, mikä se on?" Pistetään siis biisi, jonka ihan varmasti jokainen on kuullut. Ärrinmurrinmöö!



Tän saman merkinnän alle kuuluisi kai ne Anathemat, Joy Divisionit, Paradise Lostit, Nine Inch Nailsit ja jopa Depeche Modet koska seuraavassa osassa on enemmän niitä bändejä, joita jopa jotkut frendit ihmettelee kuuluvan mun kuuntelu/fanituslistaani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti