perjantai 4. tammikuuta 2013

HellDone fes-i-val 2012 AD

Kauan odottamani Tavastiapläjäri sitten koitti lauantaina.
Olihan tuo vähän outoa asennoitua Helldoneen jonain muuna päivänä kuin itse uuden vuoden aattona, mutta onnellinen olin siitä, että edes tälle päivälle se lippu järjestyi.






Mediathan huudatti jo aamusta alkaen, kuinka perjantain avauskeikka oli ollut aivan surkea.
Oli kuulemma unohdeltu sanoja, haukuttu bändiä ja yleisöä ja oltu aivan sekaisin lavalla.
Nätisti jätettiin huomioimatta ne Turussa heitetyt pre-Helldonet.
Vaikka niistäkään en kyllä hirveän hyvää palautetta kuullut tutuiltani.
Jotenkin tuota en hirveesti tosissani jaksanut ottaa.

Ainahan se bändi on ollut hyvin omalaatuista seurattavaa riippuen mistä suunnasta puhaltaa.
Sarkastista läppää jota moni ei näköjään ymmärrä ja selkä yleisöön päin perseen pyöritystä.
Ei se Valo ole koskaan siellä mitään seiniä pitkin kiipeillyt tai räkinyt vesisuihkuja yleisöön tahi itsensä päälle. Ei soo tyyppi joka pitää jumppatuntia lavalla..
Meitin "absolutisti" kännissä. No voi ei.
Muistan kun se jätkä on joskus kannettu lavalle aurinkolasit silmillä, tuettu mikkiständiä vasten ja soitettu laulu playbackina kun se ei itte tienny missä maassa menee.
Silloin kun se sitten on hyvällä päällä ja puhua pälpättää 5minuutin välispeakeja on sekin mukamas paska homma. Tai kun ei perseissä kokoajan edustalla vaan annetaan Lindelle tahi Kaasulle oikeus soolojen mukaiseen huomioon on sekin yleisön vähättelyä samaten kun jos tätä soolohuomiota ei anneta. Pöh?

Sontaa suolettiin joka tuutista. Ihan etsimään joutui jotain positiivista sanottavaa.
Ei mene ihan tän likan kaikkiin aivokerroksiin moinen.
Jo ihan yläasteelta asti on opetettu kritiikin annossa hampurilaismalli.
Jotain huonoa - väliin hyvää - lisää huonoa - lopuksi hyvää.
Nyt oli näistä hampurilaisista jätetty juusto, majoneesi, pihvi ja pekoni.
Muistettiin vain sämpylä, sinappi ja suolakurkku. Tomaattiinkin oli jätetty kanta.

Odotukset korkealla ja kevyin mielin parin viinipullon jälkeisissä fiiliksissä sinne Tavastialle kuitenkin mentiin hyvissä ajoin. Mukaani sain M:n, joka kaikesta sivistyksestään huolimatta oli edelleen HIM-neitsyt.




Final Assault kompuroi lavalle ensimmäisenä. Nuo "herrasmiehet seikkailemassa kasari-trashin maailmassa". Pari kipaletta olin ensialkuun yrittänyt YouTubesta kuunnella. Huonoin menestyksin.
Ei kyllä uponnut meininki oikein mitenkään päin.
Mitä nyt laulajan käsivarsia oli ihan kiva kattella.






Löydettiin itsemme pitkälti Semifinalin puolelta, jossa Jyrki69 soitteli biisejä.
Sieltä tuli fiilistä nostattavaa materiaalia niin Depeche Modelta kuin muiltakin hienoilta kasari- ja ysäri syntikkapoppoilta. Kuskasin herralle myös lappulippusella toivetta Type O Negativesta ja soittihan se senkin. Poseerasi kameralle, vaikutti hyväntuuliselta ja viihtyvänsä.
Ihan erilainen jätkä kun mitä olen hieman ujoa Jyrkiä tottunut 69Eyesin keikoilla näkemään.




Meinasinpa jo tässä vaiheessa lentää ulos koko häppeningistä. Olin menossa tupakalle ja ajattelin kokeilla joskos se Semifinalin sisäpiha olisi röökipaikkana kuten se yleensä on.
Ovi olikin auki ja ulkoa löytyi kaksi järkkäriä rööki huulessa.
Morjestin ja kysäsin, että kai täälläkin tupakalla saa käydä.
Kaivettuani tarvittavat välineet käsilaukustani ja sytyttäessäni spaddua totesi ne yhtä ääneen, että mikäli sytytän tupakan, lennän ulos eikä takaisin tarvitse tulla tänään.
Vitsinähän mä sen otin kunnes todellakin selvisi, että ovat tosissaan.
Tupakointi sallittua vain Tavastian pääoven edessä.
Suht vittuuntuneena menin sitten sinne sisäkautta kiertäen.
Miksi se ovi oli auki jos sinne ei saanut mennä ja miksi meikäläiselle ei kohteliaasti voitu kertoa olevani väärässä paikassa. Pitikö siinä alkuun olla minuutin verran hiljaa ja sitten alkaa aukomaan päätä. Hemmetti..

Viellä oli toinen - taikka kolmas - lämppäri paikkaan isketty.
Legendaarisesti tottakai Hiili Hiilesmaan luotsaama The Skreppers.
Mitähän sitä edes odottais bändiltä, jolta löytyy biisi nimeltään  Jesus Saved My Sex Life.
Kauhulla pelkäsin. On ihan tarpeeksi monta kertaa joutunut sitäkin ennen HIMiä katsomaan.
Tällä kertaa jätkä nyt sentään oli kokolateksipuku ja ne korkokengät jalassa eikä esmes pelkissä korkkareissa taikka lateksistringeissä kuten joskus.
Korvat vuotaa aina verta, silmistä nyt puhumattakaan.





Olihan siihenkin keikkaan isketty se villi kortti.
Tupakalla kun käväsin tarttui mukaani hyvinkin jännän näköinen sarvipäinen XL-hirviö.
Selvisi, että lavallehan se on menossa. Ja sinne menikin.




Strippasi.
Maija kiittää. Moni yleisössäkin kiitti.
Oli huikea loppuesitys. Ei voinu kun todeta, että kunpa minäkin olisin joskus yhtä sinut itseni kanssa ja pystyisin parista "liikakilosta" huolimatta ketkuttamaan itseäni yhtä itsevarmasti yleisön edessä.
Paljon enemmän kunnioitan tän kokoluokan esiintyjiä kun niitä silikonilla ja rasvaimulla muokattuja malleja.




00.00 jälkeen sinne lavalle saapuikin sitten se, mitä odoteltiin.
Yläkerrasta raivattiin paikamme, vaikka siinäkin oli omat haasteensa.
Edestämme kun löytyi videokameralla varustautunut paikalle raahattu jonkun poikaystävä, joka hoki vähän väliä "no, no, too close"-mantraansa.
Muutenkin koko Helldonessa oli jälleen huomattavissa sama ilmiö kuin joka hemmetin kerta.
Käännyt mihin suuntaan vain, ainoa kieli mitä et kuule puhuttavan on suomi.
Taas tuntui siltä, että 90% poppoosta oli Saksasta tai muualta mistä ei tarttis.




Meikäläinen ois tyytynyt parvipaikkaan vaikka koko keikan ajaksi, mutta M halusi alakertaan.
Itse 163cm pitkänä, 13cm koroilla, olen edelleen se, joka ei näe sieltä alhaalta yhtään mitään.
Tiesin myös, että alhaalta löytyy ne fanaattisimmat pikkutytöt jotka lähinnä kiljuu.
Näköalaa haittaa 200 LCD-näyttöä ja joukkoon on eksynyt muutama tyyppi, jotka vaan pönöttää.
Juurikin tälläinen pariskunta siitä miksauskopin kohdalta edestämme löytyi.
Pisti parikin tärkeätä verisuonta pullottamaan otsassa se pönötys.
Ihan tosi.. Sä tulet jollekin keikalle seistäkses kuin kaksikorvainen paskapytty?
Et ees vaivaudu taputtamaan biisien välissä, etkä oikeen edes seuraa mitä lavalla tapahtuu.
Sä vaan seisot siinä kuin jonottaisit Otto-automaatille taikka kaupan kassalle.
Eikö sitä voisi sitten seistä niin vähän kauempana siellä jossain reunassa jotta ne, jotka haluaa tanssia/laulaa/taputtaa pääsee paikoille jossa tämä on mahdollista.





Siirryttiinpä sitten portaikon puolelle, josta löytyi niin suomalaisia kuin ihmisiä, jotka tietää missä ollaan. Tuli jorattua hiki hatussa loppukeikka. Olin jossain ekstaasin ja nirvanan rajamailla.
Kyllähän tämä lauantai sitten arvosteltiinkin paremmaksi.
Ekat biisit meni vähän jäykkänä, sitten rentouduttiin lavalla.
Vissiin oli vittuilut luettu, koska vittuiltiin myös takaisin.
Esiteltiin ja kiitettiin kaikki jäsenet erikseen ja myös yleisö, kun ovat etuoikeutettuja saadessaan esiintyä täällä tänään meille.

Yleisön laulu kuului paikoittain enemmän kuin itse Valon. Tavallaanhan se on ihan hurjaa kuunneltavaa kun oikeasti kaikki osaa biisin sanat ja hoilottaa kurkku suorana.
Itsekin annoin ääneni avautua välittämättä hittojakaan siitä, miltä se ehkä edessä seisovasta saattoi kuullostaa.



Kaiken jännityksen, odotuksen ja muiden mielentilaani vaikuttavien asioiden johdosta, tuli ne kyynelkanavatkin avattua. When Love and Death Embracen kohdalla paruin suoraa huutoa ja fiilis oli kutakuinkin sama, kun joskus 12-vuotiaana eturivissä. Vähän ehkä hävettikin, mutta kerrankos tuota..
Myönnettäkööt, että olisin myös voinut tuopin taikka kahden verran vähemmän mökyööliä juoda.

Oikeastaan kaikki biisit, mitä halusinkin kuulla, kuultiin.
Encoren mahtava Sleepwalking Past Hope oli se mansikka kermakakun päällä.
Maippi oli enemmän kuin tyytyväinen ja taisi se neitsytkin keikasta ihan tykätä.
Allekirjoitan kyllä sen väitteen, että Villellä oli äänensä kanssa paljon hakemista ja miksaukset meni muutenkin vähän treenikämppätasoon. Hyvä kun siihen keskelle edes kuuli laulua.
Kuitenkin hyvällä tuulella siellä mentiin, hymyiltiin ja ei oltu niin vakavia.
Miksi sitä pitäisi ylipäätänsä rokkikeikalla olla kaikki niin kliinistä ja täydellistä kuin levyltä kuunneltuna?

Kaikki loppuu aikanaan ja niinhän tämäkin keikka.
Nyt sit vain uutta levyä odottelemaan ja pohtimaan mille kesän festarikeikalle sitä lähtisi.
Kokemukseni Ruisrockista ovat olleet aina hyvin huonoja, mutta...




Kuvalaaduista on sitten ihan turha sanoa mitään.
Perus pokkarilla mentiin. Ihan turha ois ollut änkeä sinne eturiviin jonkun järkkärin kanssa ja katsoa sitten keikka linssin läpi. Päätin ja siinä pysyinkin, että ekat pari biisiä kuvataan kun ei ne kuvat siitä mihinkään parane laadultaan taikka kohteeltaankaan.
Keskityin siihen, mistä maksoinkin suolaiset 60euroa. Eli olemaan kiitollinen siitä, että parin vuoden tauon jälkeen Helldone ja HIM ovat taas Tavastialla ja nauttimaan keikasta.

Loppuun viellä klippi siitä uudesta biisistä.
Harmittaa muuten vähän, että ne upean miehekkään seksikkäät Strange World-videon viikset on nyt sheivattu.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti