keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Viellä näitä kuuntelen. Eli Part three..

Vaikka mulla onkin aika katu-uskottava faija pitkine letteineen ja mutsi käy mielellään Tuskassa, ensimmäinen CD-levy taloudessa ikinä oli Leningrad Cowboyseja (vaikkei CD-soitintakaan viellä ollut), niin on tämä 80-luvun rakkauden hedelmä (vielläpä festareilla tehty) päässy kuuntelemaan muutakin musiikkia, kuin mörkösaundeja.
(Pikkuveljeni tosin on pudonnut tästä puusta ihan todella kauaksi. Stalkkasin sen Facebook-profiilin ja siellä lukee musiikissa Teflon Brothers, Portion Boys (tämä on kyllä hyvä!), DJ Dosse ja Liekehtivä sikiö. Lisäksi se osaa aivan varmasti kaikki NRJ:n biisit ulkoa.)

Ihan ihkaensimmäinen bändihän jota fanittamaan lähdin oli muuten Dingo. Muistan niiden Kerjäläisten valtakunta C-kasetin löytäneeni päiväkodin kaapeista ja olleeni aivan myyty heti.
Äipältä tottakai kun kysyi, niin niitä kasetteja löytyi vähän useampikin. Sieltä löytyi myös Ramonesit ja Hurriganesit joihin luonnollisesti myös perehdyin kunnes löysin Spice Girlsin. Faija on joutunut kyllä yhden suurimmista uhrautumisistaan kasvatuksellisesti tekemään, kun lähti mun kanssa sinne vikalle Spice Girlsin keikalle, jossa lauloi Geri.

Alle kouluikäisenä kovia nimiä oli Anna Hanski, Katri Helena ja Ressu Redford.
Sekä Värttinä. Vauvakirjani mukaan laulelin kurkku suorana parin vanhana pulkassa vedettäessä pitkin kylänraittia: "Kun minä maantietä kävelen niin poikien tekkee mieli!".
Opin siis puhumaan jo vuoden vanhana, enkä sen jälkeen pahemmin hiljaa oo ollu.
Mutsilla oli kestämistä..

Cat Cat sekä Taikapeili oli myöskin kasettinauhurilla kovassa soitossa ja sanathan tottakai osattiin ulkoa. Eka ja tokaluokalla suurinta soittoa koki sellaiset bändit kuin XL5, Princessa, Movetron, Nylon Beat, Daze ja Captain Jack. Kaikki levyt on edelleen tallessa ja heikkoina hetkinä saatan niitä jopa kuunnella yhä. Välillä edelleenkin ystäväni muistuttavat siitä päivästä kun kolmannella toinkin sen HIMin LP:n, läjäytin soittimeen ja hehkutin hienoutta. Ne toki vastas "onhan tää ihan hyvä", mutta näin vanhempana ovat tunnustaneet ajatelleensa "mitä vittua tolle on tapahtunu. smurffit on nyt kova juttu".

Mutta takaisin aiheeseen ja rajataan nämä vikan musapostauksen otokset nyt vaan Suomeen.




Miljoonasade
Asiahan sitten muuten on aivan tasan tarkkaan niin, että Made In Taiwas on parhain ikinä julkaistu kokoelmalevy. Ihan papanasta asti on Miljoonasade raikannut meillä niin kotona kuin autossakin. Heikki Salo on edelleenkin yksi hienoimpia miehiä koskaan. Mulla on sen nimmarikin! Eräs hienoimmista livekeikoista oli nimenomaan eräs Miljoonasateen keikka, jolloin urheilukentän laitaan kokoontunut yleisö kutsuttiin kokonaisuudessaan lavalle suojaan sateelta. Siellä sitä sitten istuttiin piuhojen keskellä kun bändi vetää keikkaa. Jäi hyvä mieli.


Sir Elwoodin Hiljaiset Värit
Se nyt on melkolailla vakio, että mikä vaan Elwoodin biisi soi, niin meikä parkuu. Tämän seuraavankin biisin kohdalla siihen meni tasan 32 sekunttia. Testasin..
Ne vaan jotenkin aina riipasee liian läheltä itseään. Aivan liian aliarvostettu bändi esmes radiosoittojen kanssa. (Ei enää Tero Vaaraa!!)



 Tuomari Nurmio
Kasvatuksesta. Mutsi oli vähän kovia kokenut stadilainen.. :) Eli tottakai Handea on joutunut kuulemaan ja soittimeen se on senkin jälkeen jäänyt. Tämän biisin lauloin itteasiassa lukion laulukokeessa. Ja sain 10-, höhöö! Jos tätä jätkää ei osaa arvostaa, ei kyllä tiedä musiikista yhtään mitään. huutomerkki.



Dave Lindholm
Vähän sama asia kun yllämainittun miehuuden kohdalla kirjattu viimeinen lause. Menkää keikalle. Menkää nyt jumalauta keikalle!

J. Karjalainen
Tää on kai opittu kohdusta. Kerta äippä kuulemma kävi raskausaikana useasti nimenomaan J.Karjalaisen keikalla. Electric Sauna oli sellainen levy, jota kuunneltiin hurjan paljon kahtena lapsuuden kesänä kun oltiin vuokrattu kesämökki Hiidenvedeltä. Siitä tuleekin aina mieleen hyvät ajat,, ikäähän oli vissiin 7 silloin. Ehkäpä pikkuveljeni nimellä Väinö, oli myös jotain tekemistä tämän artistin kanssa. Kuten myös mun fiksaatiolla huuliharppuun.

Kolmas Nainen
Ura-kokoelmalevy on kovassa soitossa edelleen. Sekin sieltä lapsuuden mökkireissulta käteen jäänyt.

 Anna Eriksson
Oon aina vihannu Anna Erikssonia yhtä paljon kun Jonna Tervomaata, Aki Sirkesaloa ja Sami Saarta. Eli ette voi arvaakaan kuinka paljon mua selkeellä suomen kielellä vitutti kun Mana julkaistiin. SE on upea levy ja ollut todella ahkerassa soitossa. Ehkä siksi, että samaistun liian kovasti niiden biisien satutetun, tyhjäkatseisen, kovia kokeneen ja katkeroituneen naisen rooliin. Etenkin ao. alkaa olemaan sitä tasoa, että voisin kävellä lyrikat kylttinä aina liikkuessani ulos himasta.



Johanna Kurkela
Jep. Ihana tyttö. Kauniita biisejä. Keikallekin joskus menen, jahka kehtaan. Tän biisin kohdalla selviydyin muuten 1:07 asti ennen parkumista. Edistystä.





Antti Tuisku
KYLLÄ! Olen tosissani. Oon käyny keikkalakin. Monia nättejä biisejä. Mulle muutenkin musiikissa yleensä on kaikista tärkeintä nimenomaan ne sanat. Aina ne pitää kuunnella ja yleensä myös lukea. En osaisi englantiakaan näin hyvin, ellei tokasta luokasta alkaen olisi pitänyt olla sanakirja toisessa ja Greatest Lovesongs vol.666 toisessa kädessä. Tämähän sopi todella hyväksi selitykseksi tähän Antti Tuiskun alle. Kuunnelkaas nyt vaan, on kaunis. :)



EDIT 31.1.2013!
Koska: "Marjut. M : Täältä puuttuu Poski."

Totta. Listasta puuttuu 
Cheek. 
Eli tuo 03-alueen kiistaton kultapoju. Kahdesti on yllämainitun daamin kanssa ihan keikallekin asti menty. Ei siis eksytty vaan ihan suunnitelmallisesti menty. Oujee. Mukana alla olevassa menossa myös Tauriaisen Mika.





Samalla näin yön yli uinuneena voisin mainita Lady Gagan, jota arvostan suuresti.Vaikka se ei olekaan kategoriaa suomalainen, joihin alussa painotin keskittyväni.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Malttamaton

Loppuviikosta selvisi viimein, että muutto Lohjan suuntaan tapahtuu siinä maaliskuun puolessa välissä. Hyvä, että asiat kuitenkin järjestyi mukavasti eikä tarvitse sitä muuttoa venyttää toukokuulle asti. Sisäinen viherpeukaloni kun stressasi jo valmiiksi kuinka muuttaa miljoona pistokasta, viljelmää ja itua jotka toki täytyy laittaa kasvamaan jälleen kevään korvilla tai muuten on koko kesä ihan pilalla.

Tästä syystä saadaan tulevaisuudessa oikeen kunnon prokkis bloginkin puolelle sisustushommista.
Tuo kämppä kun on omistusasunto ja meikäläisen päässä on viime aikoina vilissyt hurjaakin hurjempia remontointi- ja sisustusideoita.
Varmaa tulee olemaan, että luvassa on persoonallisia pintaratkaisuja ja todennäköisesti yhtään valkoista seinää ei jää.
Lisäksi kun asuinneliötkin tuplaantuvat nykyisestä, joutuu tottakai myös kaikkea muuta nurkkiin kehittämään..
Aivan fiiliksissä olen toki saunasta ja suuuuuuuresta parvekkeesta, mutta lisäksi on ihan outoa, että kerrankin keittiöön mahtuu ruokapöytä! Saanpa myös vaatekomeron takaisin ja ihan oman makuuhuoneen.

Olen toki ennenkin asunut kyseisessä huoneistossa. Reippahan kuukauden ennen Lahteen muuttoa.
Jännityksellä odotellen. Vuonna 2009 tunnelmat oli seuraavanlaiset, eikä se naapurin reippaasti yli 90-vuotias mamma ole vielläkään potkassut tyhjää.



Muutto ajateltiin hoitaa mahdollisimman kivuttomasti, eli palkkaamalla ihan joku firma kuskaamaan omaisuuteni 160km päähän. Maksaahan se, mutta eipä tartte liukastella kevätsohjossa jollain peruspakulla.
Jos jollain on kokemuksia hyvistä muuttofirmoista, otan infon vastaan mielelläni.

Oon myös ollut kaukaa viisas ja ruvennut jo nyt myymään omaisuuttani pois.
Lähtöpassit ensimmäisenä sai sängyn runko. Hurjasti olen tuosta kyllä pitänyt, mutta uuteen makkariin on suunnitteilla melkoisen näyttävä maalaus seinään, joten hieman yksinkertaisempi sänky lienee parempi.
Ostajan piti se menneenä viikonloppuna noukkia kotosalta, joten meikäläisellähän oli sitten purkauskeissi edessä. Sunnuntaina tosin valkeni totuus siitä, että elän viellä viikon sängynpalaset nurkissa.
Lisäksi joudun nyt sitten nukkumaan seuraavat pari kuukautta pelkillä patjoilla lattialla..




Sinäänsä uuden kämpän myötä en kummemin usko muuttavani sisustuksen perustyyliä.
Mitään goottiluolaakaan en siitä aio muodostaa, mutta pääsääntöisesti jo olemassaolevien kamojen puitteissa mennään.
Vaihtoon menee kyllä niin tv-taso kuin sohvapöytäkin. Myös jotain kirjahyllyä täytyy ostaa.
Niiden kanssa olenkin tässä asteittan pyrkinyt pois mustasta väristä. Mikään ahkerin pölyjen pyyhkijä kun en ole.

Itselläni on hurjan monta todella rakasta esinettä tai huonekalua, joista en luovu kirveelläkään.
Aina ihan pienistä koriste-esineistä suvussa kulkeneihin lamppuihin, jakkaroihin ja tekstiileihin..
Eräs itselleni todella rakas tekele on Marjatta-mummon mulle tekemä ryijy.
Itsekin käsitöitä tekevänä osaan kyllä arvostaa kun tiedän, millainen duuni moiseen vaaditaan.
Aivan varmasti tulee kulkemaan suvussa munkin jälkeeni ja jos kohdellaan kaltoin/laitetaan varastoon rullalle niin tulen kummittelemaan.




Yksi kautta aikojen kämpän värimaailmaa linjaava selkäranka on ollut itse tekemäni linografiikan vedokset, jotka kehystettiin kovaan hintaan. Onhan tuosta joskus kritiikkiäkin kuullut, että kuinka voi niin itseriittoinen olla, että laittaa omia töitään oman kotinsa seinälle, mutta minähän se siellä asun ja niitä katselen. Ja minä satun niistä tykkäämään hurjan paljon.
(Propsit kuvanlaadusta salamavaloineen, mutta järkkäri on edelleenkin Sammatin suunnalla.)
Siinä onkin yksinkertaistettuna se värimaailma, jota suosin.




Samaa värimaailmaa löytyy siis muistakin seinäripustuksista, kuten tässä asunnossa keittiön puolelta.




Lisäksi löytyy muutama melkoisen harvinainen ja itselleni rakas juliste, jotka tämän asunnon seinille eivät ole päässeet. Syyksi laitan ensinnäkin vuokra-asumisen ja kiviseinän johon jää ikävät jäljet tauluripusteluilla. Lisäksi toisen julisteen kehys pamahti paskaksi edellisen muuton yhteydessä enkä satunnaisesta etsimisestä huolimatta ole vaihtokehystä sille vielä löytänyt.

Juuri noille julisteille ja muutamalle itse pimiössä kehittämälleni valokuvalle käväisin tänään tonkimassa kehyksiä alennusmyynneistä.
50x70 kehyksen löytäminen vaan tuntuu olevan kiven alla.
Kiersin Lahdessa valehtelematta jokaisen sekatavarakaupan ja ostoskeskuksen.
Ei löydy niin ei löydy. Netistäkin olen useampaan otteeseen yrittänyt metsästää, mutta ei.
Ikeastahan sellainen isohko kehys toki löytyisi, mutta en ole pistämässä kallista keikkajulistetta kehykseen, jossa lasin sijasta on muovi..
Millään ei budjetti riittäisi myöskään kehystämön palveluihin, kun muistelen kahden linotyön kehystyksen maksaneet reippahat 150euroa.

Niinpä noita taulukehyksiä ei tälläkään metsästysreissulla löytynyt.
Sen sijaan löysin kaikkea muuta tuikitarpeetonta/tarpeellista ja imin ideoita tulevaa muuttoa varten.
Mukaan lähti mm kaitaliina, josta jäi 60% alennuksen jälkeen maksattavaksi vain 6euroa.
Siinä ne taas on. Mun värit..




Yhtä kauan on etsintälistalla ollut korviksille korupuu. Noita hilavitkuttimia kun on siunaantunut monen monta paria ja tuppaavat jäädä käyttämättä kun lojuvat korurasioissa päällekäin.
Siispä ei ihan kauheesti tarvinut pohtia, kun hyllyjen seasta bongasin seuraavan pölynkerääjän.
Olihan se 16e vähän paljon tän hetken rahatilanteeseen, mutta vuosien etsinnän jälkeen oli se pakko ostaa kun kerrankin löytyi mieleinen.





Viellä kun verkkokalvoille osui erään kaupan isolla fontilla kirjoitettu mainos "ARABIA & MUURLA -15%" tiesin ajautuvani turmion tielle.
Muumit.
Muuuuuuuuuuumit!
Katkeraksi pettymyksekseni jouduin toteamaan, että kaikki vähänkään mieluiset Muumimukit ja kulhot oli jo kerkinyt kokemaan tällä hyllymetrillä täyskadon.
Ihan käsittämätöntä, että euronkin alennuksilla ne katoaa emali-mallistoa lukuunottamatta kaikialta.
Jotain sinne nyt kuitenkin oli jäänyt jäljelle..
Harkitsin hurjan kauan ostavani sen suuremman Muumipapan hattu-maljakon, koska se on aina ollut jotenkin kovin symppis.
Alennuksista huolimatta päätin reilun 25euron olevan kuitenkin tällä hetkellä liikaa kukkavaasista.





Mukaan lähti kuitenkin vain 10euron hintaan Muurlan Muumi sisustuspallon, jonka viimeisen kappaleen joku oli selkeästi yrittänyt jemmata rumien Iittalan Teema-astiastojen taakse. 
Se pieniempi versio ja mallia Muumipeikko.
Nyt siis kun vilkaiseekin ikkunaan päin, hakeutuu hymy huulille ja päässä alkaa soimaan paa pap pa paa pa pap pap pa paa paa, maam ma ma maam ma..





Muuten elo jatkuu tuttuja uomiaan.
Armikin on alottanut pikkuhiljaa alkavien muuttopuuhien omaksumisen.
Uusi lempilelu kun löytyi tyhjästä teippirullasta. Putkinäköinen toheltaja.
Koita siinä sitten olla jatkuvasti leikkimättä kun toinen tulee tämän näköisenä tökkimään kylkeen ja ujeltaa kummallista kurkkuääntä megafooniin.


torstai 24. tammikuuta 2013

Tätäkin kuuntelen. Part two.

Jatketaanpas aiempaan merkintään vähän ehkäpä sillä muuntyyppisellä musiikilla.
Yläasteella meikäläisellä oli se pakollinen Cradle of Filth, Children of Bodom ja Dimmu Borgir aikakausi bändipaitoineen ja seinälippuineen.
Näiden seuraamiset musiikillisesti on jäänyt jo monen monta levyä sitten.
Ei vaan enään oikein nappaa. Sitä vanhaa tuotantoa voin hyvillä mielin välillä kuunnella läpi, mutta uusimpien levyjen kohdalla loppuu ymmärrys kesken. Ihan samat on käyny 69Eyesille, jonka kaikki materiaali vuosien 1992 - 2002 väliltä menee, mutta sen jälkeen ei mitään hyvää oikeastaan ole tullutkaan.

Nightwish oli tietty tyttölapselle hieno uusi löytö, mutta sen dikkailu loppui samantien kun Turusta heitettiin vesilinnulla. Nytpä sitä voi taas jo vähän edes kuunnella kun on siitä kammottavasta Olzonista päästy. Tarjaa sen sijasta olen tämän koko ajan voinut sanoa peukuttavani ja levytkin on satunnaisessa soitossa.

Tuolloin teininä tuli tottakai myös kuunneltua hulluna jotain Sentencediä.
Sitä tosin kuuntelen mielelläni edelleenkin. Lopettanut bändi kun ei voi paskaan suuntaan enään kehittyä. Tullut jotenin tavaksi hyvin usein siivotessa pistää ne senarit koneeseen..

Ja kävin mä läpi tottakai kaiken maailman Hornat, Mustan Kuun Lapset ja Impaled Nazarenit, Carpathian Forestit sekä Mayhemit ja Immortalit. Kai niitä vielläkin tietyssä fiiliksessä voi biisin siellä täällä kuunnella, mutta ei varmaan koko levy menisi edes hirveessä kiljukännissä.

Bläkkiskeikoilla on hurjan kiva käydä. On sitten keikalla tuntematon tahi tiedossa oleva bändi.
Kyllä mä sitä mörinää mieluusti kuuntelen ja katson, mutta jätän ne moshpitit kyllä muiden heiniksi. Mulle on riittänyt se kaksi kertaan turpiin saaminen Dimmun keikalla.

Mirzadeh
Toinen siivoillessa suurkulutukseen jäänyt levy on  The Creatures of Loviatar. Öh höh..
Bändi oli jo entuudestaan tuttu, mutta useampi vuosi sitten esiintyivät Nummirockissa vissiinkin Demosedän valintana ja aikaisesta ajankohdasta huolimatta se keikkahan sitten piti mennä katsomaan. Ja pojathan jakoi tietty levyjä anteliaasti viimeisen biisin aikana yleisöön.
Jotain järjetöntä siinä vain on, mikä jaksaa pistää kuuntelemaan.




Avathar
Sitten on näitä bändejä, joita jopa mutsini huudattaa. Ei oo ollu edes harva kerta kun avaimet virtalukkoon lyödessäni kajareista paukahtaa hemmetin möreetä murinaa sillä volymilla, että luulen vähintäänkin elefantin tippuneen taivaasta konepellille. Lähes poikkeuksetta kun näin käy, on mamma löytänyt Avatharin demon levykansiostani.



Summoning
Fiksaatio muodostui siinä joskus viidennellä luokalla. Ollaanhan tässä Tolkien faneja, kuunnellaanpas toki Summoningia. :P
Monien biisien kohdalla voisin kuunnella repeatilla samaa lirutusta parikin tuntia asiaan silti pätkääkään vittuuntumatta. Sellainen yksi on etenkin tämä teos.




Sólstafir
Pidän siitä 90-luvun Til Valhallarin Black Metal meiningistä ja pidän etenkin tästä uusimmasta Svartir Sandar fiilistelystä. Tulee sieltä Islannista muutakin kun Björk! 





Esoteric
Kuten aiemmin sivulauseessa tullut sanottua, viime vuoden keikka meni heittäen parhaimpien keikkojen ikinä listalle. Niin vakuuttunut olin, että harkitsin syksymmällä jopa Tanskaan kyseisen bändin perässä lähteväni. 




Katatonia
Voiko tuosta edes olla tykkäämättä? Eikä siihen kyllä tunnu kyllästyvänkään. Yleensä tää on just niitä bändejä, josta tykkää jopa ne, jotka ei tykkää muuten vähänkään synkemmästä musiikista.



 Type O Negative
Type O Negativea en ajatellut mainita, koska senhän leima ihosta jo löytyy. Eli siitä siis luonollisesti tästä syystä mahdollisesti pidän? Mutta koska tuolla on näköjään hirvee määrä täysin sivistymättömiä ihmisiä, jotka ei edes tiedä koko Type O Negativea niin laitan sitten kuitenkin yhden YouTubetuksen siltä bändiltä. Herrajesta. En minäkään kuuntele räppiä, mutta tiedän silti kuka 2Pack oli! Niin monen monta kertaa kysyttäessä ranteestani ja sanottuani Type O Negativen logon, kuulen "Aiii, mikä se on?" Pistetään siis biisi, jonka ihan varmasti jokainen on kuullut. Ärrinmurrinmöö!



Tän saman merkinnän alle kuuluisi kai ne Anathemat, Joy Divisionit, Paradise Lostit, Nine Inch Nailsit ja jopa Depeche Modet koska seuraavassa osassa on enemmän niitä bändejä, joita jopa jotkut frendit ihmettelee kuuluvan mun kuuntelu/fanituslistaani.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Ai mitä kuuntelen? Part one.

Eräs anonyymi lukija tökkäili sähköpostitse muistuttaen meikäläistä siitä, että aivan blogin perustusaikoihin olin lupautunut kertomaan omasta musiikillisesti tapahtuvasta itsetyydytyksestäni lisää jossain vaiheessa.
No ei nyt aivan näin sanoin, mutta kuitenkin avaamaan hieman levyhyllyn sisältöä muunkin bändin kuin sen HIMin suhteen, joka siis roikkunut mukana sen 17 vuotta.

Keikkakäyttäytymisistähän tai ihan leimojen kautta on myös jotain osviittaa kai saanut, samaten kuin hirveestä avautumisangstista erään bändin peruuntumisien kautta. Köh, Placebo..

Nostellaan nyt sitten tähän parit pidempiaikaiset korvakarkit ja muuten kovat valuutat.
Tän postausmaratonin kokoonsaamiseenhan menee tuhottomasti aikaa, koska tapani mukaan eksyn YouTuben ihmeelliseen maailmaan fiilistellen kaikkea epämääräistä. En siis vain ole jaksanut lätkiä niitä tänne satunnaisessa järjestyksessä.

Ja koska kuitenkin muutamat nyrpistelee siellä nokkaansa kun heidän omaa bändiprojektiaan ei ole muistettu mainostaa niin sanottakoon nyt tähän, että poimin laajasta listastani vain ne eniten elämääni vaikuttaneet tahi paljon soitossa olevat. Hirmuisen haukionkalahaukionkala-listauksen julkaisu on mielestäni melko tylsää luettavaa.




Sexydeath
Vuonna 2008 kajahti Ruotsista ja pläjähti ulkomaailmaan levy Ubruja, jonka ylistetyn arvion satuin Imperiumista bongaamaan (9,5/10). Eihän siinä sitten mennyt kuin muutama puhelinsoitto ja levyn käteeni saatua oli selkeetä, että jätkät Suomeen vähän äkkiä tai minä lähden Tukholmaan. Kyllähän ne sitten Mama Trashin avustuksella tulikin.. Onhan tuolta (sinkuksi liian hyvännäköiseltä) Alexilta aina vähän outoja voinut odottaa, mutta jotenkin Sexydeathissa ne melko kaikki palaset tuntui loksahtavan kohdilleen. Kovassa soitossa on edelleenkin ja yhdessä vaiheessa coveri Maniacista oli takuuvarma jatkojen naapurinhäiritsijä. Se piti soittaa aina ja monta kertaa lyhyen ajan sisällä.

Diary of Dreams
Siitäkin on reippahat 10 vuotta kun eräs rakas ystäväiseni lähetteli epämääräisiä biisejä Messengerin kautta yön pimeinä tunteina. Sieltä tuli mm. kyseiseltä bändiltä pari biisiä, jossain siinä Peachesin Dynamit Nitroclyserin Baben ja Luppakorvan tunnarin välissä. Sieltä tuli Chrysalis ja She And Her Darkness. Lyrikathan kopsahti syövereihin samaten kun Jaloviina verenkiertoon, eli pillitin suoraa huutoa aamuun asti. Tuon päivän jälkeen olen haalinut melkein koko tuotannon kotosalle ja eniten taidan juna/bussimatkoilla mp3-soittimestani DoD:tä kuluttaa. Kunhan saan aikaiseksi, tulee jotain tähän bändiin liittyvää varmasti löytymään myös ihostani ikuisella musteella.



End of You
Unrealin (-06) julkaisusta asti peukutellut. Tuppaa tulemaan aikakausia, jolloin saatan niitä hurjaa kolmea levyä junnata parikin viikkoa repeatilla. Pietilöiden suursukukokousta odotellessa....
Kävi joskus niin, että useammallakin keikalla sattui End of You olemaan lämppärinä. Sen enempää silloin huomiota kiinnittämättäni eräs keikka havahduin tuoppini äärestä jotta perkele, minähän osaan nämä biisit. Miksi? Mikä tää on? Miksi mä en ole ennen tajunut tätä, täähän on hyvä!


 


Dope Stars Inc.
Tän bändin kohdalla joudun rajaamaan dikkailuni vanhaan tuotantoon. Sorry guys, mutta nämä viimeisimmät ulostukset on olleet ala-arvoista mun makuuni. Oli joskus vuosia, jolloin tätä bändiä kuuntelin aivan järjettömiä määriä. Tuolloin tapanani on myöskin rullaluistella öisin ja aina huudatin tätä bändiä lenkeillä. Potkut meni mukavasti tahdin mukaan useamman biisin kohdalla.




Entwine
Höhöö, tähän valitaan ihan vittuiluksikin tosi vanha kuvanäyte, koska joku hobitti täytty just masentavat 38v. :) Itsehän olin sitä jotain sulosen söpöt 16 vee itte, kun bändi löytyi. Siinä hujakoilla. Ekan levyn kohdalla yritin kuulostella mikä se tämä on, mutta Willmanin ulosanti ei kertakaikkiaan uponnut bändin kanssa. Tanen astuessa kuvioihin ja seuraavan levyn tullessa ulos olin sopivasti haavoittuvaisessa teinijöötin murrosikävaiheessa eli kyllähän soli samantien levykauppaan mentävä. Sen jälkeen onkin sattunut ja tapahtunut kaiken näköistä, mutta edelleenkin kirjailen tän nimen lempibändieni joukkoon. Mustettakin se saavutus kai jo ihoon ansaitsisi, mutta en taida kehdata. Tein kuvataidekouluni lopputyön periaatteessa täysin Entwineä kuunnellen.





Blutengel
Jos mä nyt ihan rehellinen oon, niin eihän tää oo yhtään hyvä. Mutta kuitenkin sitä on tullut kuunneltua aivan hemmetin paljon ja nähty vaivaa niiden julkaisujen saamiseksi Suomeen. Kummallinen suhde siis.. Lähinnä bändi pitää pistää hakuun parin kuukauden välein jo ihan siksi, että kyseessä näkyy olevan erittäin tuottelias bändi mitä tulee tulee musiikkivideoihin. Ja ne tuntuu kyllä toinen toisen perään olevaan kummallisempaa materiaalia. Erään ystävän kanssa ajoittain käydäänkin keskustelu "ootko muuten nähny Blutengelin uuden videon?" -Joo oon, HUH HUH!





Stoneman
Tämä löytyi livekeikalta. Jotain jossain joskus lämppäsi. Koko Stoneman oli aivan neverhöörd, mutta kömmin kuitenkin senkin katsomaan. Samantien kun lavalle astelivat, kulki koko kropan läpi joku käsittämätön väristyksen tapainen, NYT on tulossa jotain. Sitten kun ne rupesi soittamaan loksahti suu auki ja vaan kalikalla kupoliin lyötynä seisoin suu auki koko keikan. Keikan jälkeen marssin ostamaan levyn ja hoin loppuillan "aij jumalauta". Oli jotenkin aivan muusta maailmasta se olotila.




Gothminister
No hei tottakai... Siellä on kovin paljon hempeetä tuotantoa, jota kuuntelen silmät vedistellen harkiten teelusikalla ranteiden aukivetoa. Kuten seuraava.



Diorama
Nolottaa myöntää, mutta korostin tän bändin punakynällä vasta vuosi sitten. Miten olen voinut missata aiemmin? Jumankauta ollut olemassa vuodesta -96.. No toki olen ottanut tätä sivistyksen mustaa aukkoani kiinni tämän vuoden aikana hurjasti ja kuunnellut aivan korvat verillä tuotantoa läpi.



Alkaiskohan tässä olla se alkupurasu tähän alueeseen. Toki vain pintaraapaisu.
Seuraavassa postauksessa tuleekin sitten jotain vähän muutakin kuin kuumiksia miehiä lateksivaatteissa pienellä pilluparralla ja kajalilla umts umts umtsin taustoin.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Soup, soup, SOUP!

Jos olisin kuolemaantuomittu ja alkaisi viimeisen aterian aika koittamaan, olisi aivan varma juttu, että alkuruokatoivelistastani löytyisi seuraava safka.
Nelivuotisen Rossourani aikana valehtelematta vähintään kerran viikossa tuli sama ruoka työn ohessa hörpittyä.
Siihen ei kyllästynyt koskaan. Toisin kuin muihin listan antimiin.
Tuota ruokaa kai eniten ikävä tulikin siirtyessäni toisiin työkuvioihin. Aina ravintolatyöntekijänä jossain vaiheessa tarjolla oleva menu alkaa tökkiä siihen pisteeseen saakka että työvuoron aikana saa kulumaan useita tunteja pohtien mitä oikein pystyisi syömään ilman "yööökh"-reaktiota.

Lohikeitto!
Jos tässä ei nyt ihan kuolemanselliin jouduta vaan joskus päästään elämässä johonkin asetettuun tavoitteeseen, niin löytyy tämä liemi aivan varmana hää- ja ristiäisjuhlista. Eikä siitä ees neuvotella.









Aina olen keittoruuista dikkaillut niiden helppouden, halpuuden ja maistuvuuden takia.
Poikkeuksen tähän vetää sosekeitot, joita sen sijaan en voi sietää.
Jo niin pienestä asti kuin muistan, oli iso-mummon lihakeitto yksi lempiruoistani.
Äiti myöhemmin on kertonut suuresti ihmetelleen mun fiksaatiota kyseiseen safkaan kun hänen itsensä kohdalla iso-mummon luut ja läskit sisältävä keitto pisti välillä epäluuloiseksi.
Minä pistin menemään kuin viikkoihin en ruokaa olisi saanut.

Näin elohopean laskiessa lähelle Helvetin jäätymistä on tuo ruokalaji myöskin kokonaisvaltainen syväjään sulattaja. Yhdenkin lautasen jälkeen sisuskalut rupeaa taas osoittamaan elämän merkkejä ja huuletkin kaartuu väkisin sievään hymyyn.
Ulkonakaan ei tunnu enään olevan niin kauhean kylmä tai pimeä..

Omalla kohdallani suurtalon emännän elkeet omaten sitä keittioa myöskin syödään useampi päivä, koska eihän ruokaa nyt roskiin kehtaa laittaa.
Kattila vaan suurenee ja suurenee kesken kokkailun kun mieleen tulee aina uusia komponentteja liemeen lillumaan.
Eihän siinä, parin päivän päästä se keitto vasta kunnolla onkin saanut maut kohilleen.

Tähän keittoon en reseptiikalta tosin ole kajonnut. Muihin keittoihin voinkin fiiliksen mukaan lisäillä kaikkea makaronista papuihin.
Kunnon lohikeittoon ei tule lohen lisäksi muuta kuin voita, sipulia, porkkanaa, perunaa, vettä, suolaa, tilliä, maustepippureita ja kermaa. Eihän sellaista safkaa oikein löydykään mistä ei saisi hyvää voilla ja kermalla?

Niin ja Jälkiuunileipää. Ruispalat sucks!




torstai 17. tammikuuta 2013

-You're alive! "Technically, no. "

Salkkarit palas talvitauoltaan, paha Nuutti vei joulun pois ja harjapäiväkin meinasi sitä, että talven selkä katkesi.
Kevään odotus on siis alkanut.
Ou jee! Nyt saakin sitten olla rauhassa seuraavat 7kk, kunnes jälleen hyvissä ajoin rupeaa erinäiset mediat toitottamaan lähestyvää joulua ja talvea.




Paukkupakkasiin vedoten on ollut hurjan kiva vain pötkötellä sohvalla villasukissa.
Toki sitä on joutunut parin tunnin välein kävelemään koiruuden kanssa korttelin ympäri näin sisäsiisteysharjottelun takia, mutta onneksi senkin tassut ilmoittaa maan olevan turhan jäässä mokomaan kävelyyn.

Viikonloppuna treffailin kahvittelun merkeissä entistä työkaveriani, jotta villalangat vaihtaisivat omistajaa. Lupauduin hänen piskille villapaidan neuloa, kun tuon oman kakaran varastot alkaa olee täynnä. Mukavaahan se on muillekin töitä tehdä, mutta samalla kriittinen silmäni aktivoituu huippulukemiin kun eihän sitä ihan kauhean näköistä jälkeä kehtaa toiselle antaa.
Samalla toki stressaa näitä vaatteita tehdessä sitä, että mitäpä jos onkin väärä koko.
Oot siinä sitten parikytä tuntia touhunu käsityötä roskikseen..





Menneeseen viikonloppuun mahtui myös lyhyt työvuoro ja ystävän näkemistä.
Sunnuntain vähän myöhän ajankohdan vuoksi uskaltauduttiin Pressoon, mikä osoittautuikin tunnissa niin hirveäksi paikaksi kuin pelkäsinkin. Pyörittelimme vain ympärillä olevien teinien takia silmiämme ja hiljaisuudessa kauhistelun jälkeen todettiin lähes yhteen ääneen, että täältä on päästävä pois.

Hirveen hyvähän se on näin lapsettomana jakaa kasvatusneuvoja, mutta ei mulle vain mene jakeluun miten 9-14-vuotiaat penskat saa roikkua jossain kaupungilla kahvilassa sunnuntaina seitsemän aikaan?
Maanantaina koulupäivä ja kaikkea.. Kyllä mun mutsi piti huolen siitä, ettei se kavereiden kanssa hengailu ollut nimenomaan tuota ostoskeskuksissa pahennuksen aiheuttamista.

Pitkästä aikaan intouduin myös ruoanlaittoon. Tiedän kyllä mitkä asiat tässä on mieltä taas vaivanneet, mutta niiden johdosta on useampi viikko ollut ruokahalu aivan kadoksissa.
Safkaaminen on mennyt jälleen siihen, että syön kerran päivässä yhden lämpimän aterian.
Muuten elän kahvilla, vedellä ja nikotiinilla. Useana päivänä havahtanut vain siihen, että viimeksi suuhuni ruokaa pistin 24h sitten. Paha olo tulee enemmänkin siitä syömisestä kuin syömättömyydestä.




Menneellä viikolla pistettiin taas tilipussit sileäksi koiraan.
Armi 4kk, 4,4kg sai eläinlääkärillä tehoste- ja rabiesrokotteet.
Oli kummallinen tiistai kun se ensirokotteista poiketen olikin aivan rättiväsynyt.
Iltapäivän viellä jaksoi touhottaa kun kahviseuraakin kotosalla kävi, mutta alkuilta ja ilta menikin nukkuessa. Kuumeiseltakin vähän vaikutti, mutta onneksi kuitenkin vähän söi ja joikin.




Eilen olikin jälleen uusitatenttipäivä. Toivotaan, että nyt se ruotsi olisi taputeltu kun oikean tentin viimeinkin eteeni sain. Senkin kanssa tosin oli alkuun pieniä sekaannuksia, mutta tehty mikä tehty.
Hieman myöhästyneenä kerittiin viellä tämän jälkeen viikottaiseen pentuleikkikouluun Armin kanssa.
Edellisen päivän väsymyksestä ei ollut tietoakaan kun taas pääsi menemään kavereiden kanssa kahdeksikkoa pari tuntia.
Jälleen kerran joutui loppuajasta toista syliin ottamaan rähjäämisen takia. Sisua siis löytyy..




Reipas viikko sitten tilasin True Bloodin 1-4 boksin.
Not so good idea kun olisi pitänyt siihen tenttiin kunnolla lukea ja muutenkin kouluhommia saada eteenpäin. Tämän saapuminen kun automaattisesti on nyt kuitenkin tarkoittanut sitä, että päivässä 2-6h menee katsoessa jaksoja.

Aiemmin katsoin ihan telkkarista ekan ja tokan tuotantokauden.
Pari vuotta sitten ne lainasin myös kaveriltani ja katsoin uudestaan ennenkuin kolmas tuottis alkoi pyörimään telkkarista.

Silloin kuitenkin missasin jostain syystä useammankin jakson ja tuolloin YleAreenassa oli osa ohjelmista katsottavissa ainoastaan jonkun TV-lupamaksun numeron perusteella (jotahan minulla ei ollut).
En ole sitten sen koomin koko sarjaa edes katsonut sen takia, etten halunut nähdä jaksoa sieltä ja toista täältä, vaan ostaa ne DVD:t ihan kotiin rauhassa katsottaviksi.
Kiitos alennusmyyntien, nyt sen sai ongelmista huolimatta melko halvalla.
Prokkis siis alkoi ja nyt aletaan olemaan jo puolessa välissä.

Näillä siis mennään kohti viikonloppua. Juurrun sohvaani.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

A Blog With Substance.




Sainpahan sitten ihka ekan tunnustusnakituksen. Moinen lennähti Hennin Extreme Fool - blogin kautta, kiitsa!
A blog with substance pistää pohtimaan itsestään kahdeksan faktaa ja jakamaan ne kanssanne, sekä toki delegoimaan hommaa jälleen eteenpäin..

Kauheen vaikeeta keksiä jotain, mikä ei jo olisi tullut esille aiemmin teksteissä tahi muuten.
Tässä nyt kuitenkin..

1. En syö karkkia. Maistoin ensinnäkin elämäni ensimmäisen makeisen vasta reilusti 2vanhana. Äiti päätti kasvatuksessaan, että jos ei moisia syötetä, ei niitä myöskään tajua haluta. Tästä syystä mulla oli aivan järjettömästi pehmoleluja, kun ei voinut sitä karkkia ostaa lahjoina. Sitten kun makuun päästiin ei sitä karkkia oikeasti saatu kun karkkipäivänä eli lauantaina. Suklaata saatan satunnaisesti ostaa ja syödä, mutta kaikki muut makeiset jää helposti syömättä vaikka niitä olisi tarjolla. En ees muista koska olisin ostanut itselleni karkkipussin. Musta ne kaikki haiseekin jo ihan kamalalta..

2. Pidän kynää oudosti. Tää nyt voi kuulostaa vähän kummaliselta faktalta tänne, mutta onpi kuitenkin asia, josta saan kuulla lähes poikkeuksetta aina jos joku näkee mun kirjoittavan. Peruskoulun ekalla olin jopa tukiopetuksessa tästä asiasta ja sain kaiken maailman tutteja kynään laitettavaksi, joilla käden asentoa yritettiin korjata. Opettajien mielestä en pystyisi omalla asennollani suoriutumaan laajoista kirjoitelmista tai lukio-opinnoista käden kipeytymisen takia. Kuten näkyy, meni ne tukitunnit aivan hukkaan ja lukionkin kävin ilman käsiongelmia. Havainnollistan otteeni kuvalla..










3. Mulla on WC-neuroosi. Tarkemmin sanottuna pöntön kansien suhteen.. Saan sadasosasekunnissa hepulin, jos molemmat kannet ei ole käytön jälkeen laskettu alas. Homma on saanut joskus alkunsa käytyäni inhimillisten voimavarojen kurssin, jossa kerrottiin talon hyvien henkien karkaavan putkiston kautta pois huoneistosta mikäli kannet ovat ylhäällä. Taitaa olla ihan fengshui-hommeleita.
Joskus pönttöni huuhtelunapin yläpuolelta on löytynyt tarra "kannet alas, jumalauta!". Muutenkin olen hyvin taikauskoinen ja vanhan kansan viisauksia noudattava tyyppi. Kavereilla on joskus hurjan hauskaa mun kustannuksellani tästä syystä...

4. En tanssi. En oo koskaan jorannut tuntitolkulla tanssilattialla. Poikkeuksen tähän tekee livekeikat, joilla saatan kyllä ketkuttaa pyllyä alusta loppuun. Perinteinen baarin tahmainen tanssilattia hikisine lääppijöineen ei vain oo mun paikkani, eikä myöskään kotibileiden parketti. Tästä syystä joissain porukoissa illan istuminen yökerhoissa ei oo mun mielestäni kivaa. Se tarkoittaa lähes poikkeuksetta sitä, että meikäläinen istuu tuntitolkulla yksin pöydässä varaten paikkoja kymmenelle muulle katsoen niiden juomien sekä laukkujen perään. Aina välillä joku käy päästämässä meikäläisen tupakalle (tottakai käytyään ensin itse siellä röökillä, vessassa ja tiskillä) ja tämän jälkeen katoaa taas tamppaamaan. Viihdyn siis paremmin pubeissa joista koko tanssimahdollisuutta ei löydy.

5. Meitsiltä löytyy auton ajokortin lisäksi lupa ajella myös kuorma-autolla sekä moottoripyörällä. Oon varmaan ikuisesti leso tästä ABC-kirjainyhdistelmästä. Kaikki inssit ekalla läpi. Ihmettelen myös ajotyylilläni etten ole koskaan joutunut tekemisiin virkavallan kanssa. Oon se hullu kaahari joka roikkuu ihmisten peräpuskurissa kun ne ei tajua mennä bussipysäkille päästämään ohi.

6. Olin limppariaddikti. Yläasteen kasista lukion loppuun meikäläisellä meni Pepsi Maxia vähintään 1,5 litraa päivässä. Välillä jouduin ihan miettimään, koska olen juonut viimeksi vettä. Touhu alkoi kutakuinkin siksi, että kodin pihakaivo kuivui eräs talvi ja jotakin piti sitten juoda. Lopettaminen ei ollut helppoa, mutta olin tiedostanut oikeasti olevani koukussa siihen kamaan. Parhaimmillani saatoin heittämällä kävellä parikin kilsaa kauppaan keskellä yötä saadakseni sitä Pepsi Maxia. Kerran erään Prisman avajaistarjouksen johdosta ostin vaatehuoneen täyteen Maxia, siis varmaan 50 pulloa. Vieroitus ei ollut helppoa. Kärsin päänsärystä, huonosta olosta ja levottomuudesta monta viikkoa. Nykyään sallin itselleni satunnaisesti "viikonloppupullon" tai kun varaudun krapulaan.

7. Mulla on tosi vähän vaatteita naiseksi. Yleensäkin vihaan shoppailua kaupoissa, koska aina tuntuu siltä, että joku tarkkailee ja kyylää. Vaivaannun kun myyjät tulee kysymään voivatko auttaa ja tästä kieltäydyttyäni tuntuu, että ne kyylää viellä enemmän. En myöskään pidä siitä koko touhusta siksi, että on todella raivostuttavaa plärätä rekkejä, jonottaa sovitukseen, repiä vaatteita ees taas moneen kertaan ja koittaa tehdä ostopäätös nopeasti. Multa löytyy ihan tosi paitoja ja mekkoja jotka oon ostanut joskus 15-vuotiaana ja joita käytän edelleen. Haluaisin tottakai omistaa enemmän vaatteita, mutta loppupeleissä olen niin pihi, että laitan rahani mielummin johonkin muuhun kun rätteihin.

8. Katson ihan liikaa telkkaria. Se on mulla valehtelematta päällä heräämisestä nukahtamiseen asti. En välttisti niinkään edes seuraa sitä, mutta taustamölynä valitsen yleensä mielummin töllön. Saattaa toki olla paljon myös äänettömällä jos kuuntelen musiikkia, mutta päällä son kyllä aina.

Olen nyt ketjujen tylsä tappaja enkä linkittele loppuun blogeja, joille tämän tunnustuksen soisin.
Moni seuraamani blogi on jo nimetty tahi toteuttanut tämän, joten mikäpä idea olisi uusiksi näitä jaella.

torstai 10. tammikuuta 2013

Valvottaa

Sitten kun sitä ei saa unta ja töllöstäkään ei tule mitään niin voi toki päivitellä blogia.
Tipattoman tammikuun sijasta päätin viettää midatsolaamittoman kuukauden vaikka henki menis.
Eli valvotaan sitten,,hemmetti.
Siinä tylsyyden syvimmässä syöverissä sitä jaksaa jotenkin taistella kamerapiuhojen, eri muokkaus/pienennysohjelmien, tämän kirjoitushomman ja Photubucketin välillä vaikka todellisuudessa ei kauheasti aivokapasiteetti taida riittää mitenkään tasapainoisen tai edes ymmärrettävissä olevan postauksen tekoon. Öh.


Uutta vuotta viimeksi vain sivuutin parilla lauseella.
Erinäisten total failure-suunnitelmien kaaduttua lopulta löytyi parin päivän varoajalla oikein mieluinen vaihtoehto 2013 vastaanottoon. Mökkeily.
Meikä menee paljon mielummin pällistelemään raketteja tukka saunan jäljiltä raskalaiselle letille jäätyneenä, jumpiniin palleroituneena, juoden aitoa Sampanjaa muovimukista, 1,5 metrin lumihankeen kuin johonkin paikalliseen Amarilloon.
Tottakai kaikista mieluiten välihuomioangstaan jälleen sen, että mieluiten se osoite olisi ollut Tavastia.




Pienellä 6 hengen kokoonpanolla ja toki koiruuteni Armin kanssa illanvietto sujui rauhallisesti.
Syötiin tex mexiä ja pelattiin Aliasta (jossa toki mun joukkue voitti).
Musiikkitarjonnasta vastasi joku kutakuinkin ainoa kuuluva radiokanava, joka soitti koko illan hyvin masentavia rakkauslauluja.
Saunottiin liian kuumassa saunassa koska pojat eivät tajunneet avata ilmanvaihtokanavia ja puoliltaöin parkeerattiin sinne räntäsateeseen tuhoamaan se yksi meikäläisen tuoma rakettipaketti.
Niin ja edelleenkin heterona löysin itseni again M:n huulilta. Perinteikästä.
Vai onko juuri tämä se perinne joka johtaa ongelmiin?






Yöpalaksi viellä tottakai nakkeja kera perunasalaatin.
Mikä siinäkin muuten on? Kun samaa tuppaan syömään myös vappuna. Kumpaan ne nakit ja perunasalaatti noin niinkuin oikeasti perinteen mukaan kuuluu...?

Kylkiäisiksi olin leipoa pyöräyttänyt aiemmin päivällä kinkkupiirakan, joka katosi hyvinkin nopeaan ääntä kohti. Osan jätin toki äipälle ja Mikolle nautittavaksi. Tästä syystä osio, jossa ei paprikaa - mamma kun ei sitä voi sietää. Jälleen kerran jouduin tuskastumaan kiertoilmauunin kanssa.
Erittäin, erittäin huono uuni. Oon useamman leipomuksen kohdalla pohtinut mitähän sinne tulisi laittaa paistumaan, jotta saisi koko vehkeen varmasti rikki. Sittenhän olisi pakko ostaa uusi ja parempi.




Hienosti jossain 02 aikaan siirryin tuhisevan koiran viereen.
Eipä ollut muuten ihmeissään yhdestäkään rakettipaukahduksesta illan aikana. Pompin aika-ajoin ikkunan taakse kurkkimaan ja aina näin Armista vain joko korvat, jalat tai pyllyn, kun se kaivautui unissaan ympäri sänkyä. Mökillä se oppi kyllä ekaa kertaa ihan oikeasti ulvomaan kun osoitti mieltään makkariin telkeämisestä ruokailumme ajaksi.

Seuraavana päivänä yritin olla kaukaa viisas ja liikkua ajoissa kotia kohti. Autokin kun piti isipapalle palauttaa. Helpommin sanottu kun tehty.
Ensimmäistä aivan peilijääkirkasta jyrkkää mäkeä pääsin ylös ekaan mutkaan. Sitten perä olikin jo penkassa ja haukoteltiin tunnin verran tienposkessa pohtien mitäs nyt tehdään. Hakattiin jäätä renkaiden alta ja kuskattiin mäen päältä sepeliä ympäri tienoota.

Lopulta toisen tunnin odottelun ja muutaman puhelinsoiton jälkeen paikallinen maajussi saapui ketjut traktorin renkaissaan ja kiskoi Toyotan nyppylän päälle.
Samaan syssyyn se hinasi kyllä sen toisenkin auton koska silläkään ei olisi ollut mitään jakoa päästä tuota tappomäkeä ylös kitkoilla kun en minäkään nastoilla päässyt.
Kirpaisi se parikymppiä maksaa, mutta minkäs teet.
Viinatkin oli jo juotu niin ei voinut jäädä jäiden sulamista odottelemaan..




Seuraavana päivänä sitten jo Lahteuduinkin.
Tällä viikolla löysin itseni jälleen koulun penkiltä, vaikka kontaktiopetuksen piti olla osaltani ohi.
Maaliskuuhun asti saan opintotukea, joten itsenäisen hemmetin laajan tehtävänantojen sijasta päätin osallistua ihan vanhanaikaiseen opetukseen ryhmätehtävineen.
Kaipa se on ihan hyvä, että edes kerran viikossa on jotain sovittua aktiviteettia.

Opintojen jälkeen pyöräytin pizzan. Hetkisen kyllä harkitsin ihan paikallisten maahanmuutajien yritystoiminnan tukemista, mutta koska se jauheliha oli jo edellisenä päivänä otettu sulamaan piti pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa.



Oon nyt ihan vasta viimeisten parin kotitekoisen pizzan kohdalla sisäistänyt sen periaatteen, että juustoraaste tosiaan tulee heti tomaattikastikkeen päälle. Ja sen uunin pitää olla meiluusti 300astetta. Olenhan minä Rossossa muutamat pizzavuorot joskus tehnyt ja tämän kaiken tiedän, mutta silti se 2cm juustokuorrutus tulee iskettyä kotona aina päälimäiseksi ja kypsytys tapahtuu maltillisessa 175 asteessa.
Vähän pitää viellä treenata sitä täytteiden määrää, I know. Mutku... Ja sinihomejuustoa ei voi olla koskaan liikaa?
On nää nyt selkeesti suunta oikeaan. Yleensä kun se kotitekoinen pizza tarkoittaa oikeastaan jotakin pannupizzan ja suolaisen piirakan välimaastoa.




Asiasta kukkaruukkuun.
Päätin yhdistää tuon aropupun kuulumiset sitten kuitenkin tänne puolelle.
Elämänihän on muuten tällä hetkellä niin tylsää etten muuten saa päivitettyä tänne mitään.
Oikeesti oon yksi universumin tylsimmistä tyypeistä. Oon vaan himassa.

Joten..
Keskiviikkona alkoi Armin kanssa pentuleikkikoulu läheisellä eläinlääkäriasemalla.
On se kyllä vaan AD/HD-tapaus. Niistäkin kymmenestä pennusta aina tuntui menevän isompi vaihde päällä ja touhotti ekana joka paikassa. Pakko sen kanssa on kai alottaa joku todella uuvuttava harrastus. Luonteenpiirteiden perusteella maratonkilpajuoksu tai korkeushyppy.
Olikin melko huokasu, kun tämän 2h vapaana telmimisen jälkeen kerrankin kotona oli täysin uupunut koiranpentu. Totaallisen nuutunut bostoni kuorsasi 16h putkeen.
Ensihätään ei jaksanut edes sohvalle/omaan petiinsä mennä vaan paikka löytyi eteisestä kenkähyllyn päältä. Awwsh. Siitä sen saikin täysin lötkönä kantaa yöksi muualle nukkumaan.
Aamullakin viellä katsoi sen näkösenä ettei ihan jaksaisi nousta ylös Viidakkoperhettä katsomaan.




Tänään sain seurakseni tärkeän immeisen kahvitteluun. Useampi tunti siinä jälleen meni maailmaa parantaessa. Toivon todella, että vaikka nämä koulut nyt jokaisella alkaa olemaan ohi ja osoitteet muuttuu, sitä pystyisi pitämään joihinkin jotenkin yhteyttä.
Elämä vaan tuppaa viemään.. Eipä se tietenkään tarkoita, etteivätkö ajatuksissa olisi.


lauantai 5. tammikuuta 2013

Toivottavasti elämäni surkein vuosi, eli 2012

Tammikuu
  • Vuosi vaihtui Ikonifesteillä ystävien ja hyvän musiikin parissa. 00.00 suuteloin M:n kanssa.
  • Olin juuri jäänyt työttömäksi pakotettuna irtisanoutumaan entisen helluni aloittaessa työpaikassani. Olin vihainen, katkera, satutettu ja pettynyt ihmisiin.
  • Kävin eläintieteellisessä museossa.
  • Risteilin Spinefeast @ Sealla.



Helmikuu 
  • Kävin katsomassa tuttujen bändiä Catalepticia DOMissa. Siellä oli myös Total Self Hatred sekä Esoteric. Jälkimmäiseksi mainittu osottautuikin heittämällä parhaat keikat ikinä top 5-listalle.
  • Sain Iconcrashin kautta liput niin Uuden Musiikin Kilpailun clubikeikalle DOMiin kuin Jäähalliinkin. Kovasta Street Team-toiminnasta huolimatta matka katkesi finaaliin.
  • Järjestelin muuttoa Lappiin ja jännäilin pikkuveljeni syntymää auttaen pinnasänkyjen, hoitopöytien, äitiyspakkausten ja muiden tilpehöörien haussa sekä kasaamisessa.







Maaliskuu
  • Muutin Leville ja pienen vuorokauden aikana tunsin itseni todella vapautuneeksi ja onnelliseksi. Odotin keväältä todella paljon.
  • Pikkuveljeni syntyi, mutta synnytyksessä kiristyneen napanuorasolmun takia Väinö Eemil kuoli vain 4 päivän ikäisenä. Solmua ei oltu havaittu raskauden aikana.
  • Saman vuorokauden aikana nukkui pois myös 2 vaariani.
  • Lensin pois Leviltä ja muutin takaisin etelään.
  • Oli myös omat synttärit, jotka ymmärrettävästä syystä jäi juhlimatta. 




Huhtikuu
  • Kävin ottamassa traguksen kolmannen kerran.
  • Pohdin paljon elämääni ja kumma kyllä, vastoinkäymisten myötä opin ottamaan asiat rennommin ja arvostamaan asioita jotka ovat hyvin.
  • Liikuin ihmisten ilmoille ekaa kertaa sitten tragedioiden nähdäkseni Solstafirin Nosturissa.
  • Surin ja kuljin sumussa, mutta pikkuhiljaa oli jälleen jatkettava elämää.
  • Vappuilin Helsingissä perinteiseen tapaan. 
  • Vaihdoin kuontaloni kestovärin jälleen suoravärihelvetiksi.




Toukokuu
  • 7kk kestänyt lääkekuurini loppui. Tämä tarkoitti myös melkein absolutistina oloni loppua. Alkoholillinen saunakalja maistui törkeän hyvältä. Eipä tuota silti hirveästi tultu vuoden aikana mökyöölillä juhlittua. Baareissa ilman jotain keikkaa taisin käydä kahdesti.
  • Kävin katsomassa Iconcrashia Gloriassa, siitä huolimatta, että Entwine perui keikkansa.
  • Sain aikaiseksi viikon kirpparipöydän organisoinnin. Edellisestä kerrasta liekin 10-vuotta aikaa.
  • Päätin keskittyä itseni kuntoon saantiin ja viettää kesän täysin lomalla. Viimeksi tein moisen 14-vuotiaana. Aikalisän otto teki todella hyvää.
  • Pakotin itseäni liikkeelle ja ulos himasta. Näkemään ja tapaamaan tuttuja, viettämään aikaa luonnossa ja touhuamaan arkisia asioita. Mikään ei jatkuvalla jauhamisella muutu.




Kesäkuu
  • Juhlin ystäväni restonomitutkintoa Karkalissa.
  • Vietin rentouttavan viikon mökillä Myllykorvessa kera kahden rakkaan ystäväni, parin kakaran ja koiran. 
  • Otin aurinkoa todella paljon saaden itseni ruskeammaksi kuin vuosiin.
  • Luovutin verta.
  • Polkupyöräni pöllittiin kahdesta lukosta huolimatta.
  • Juhannus meni jälleen Nummirockissa. Tällä kertaa ohessa haastatellen 210 ihmistä opinnäytetyötäni varten.
  • Osallistuin Varjotuskaan. 







Heinäkuu
  • Menetin Virgin Oil-neitsyyteni katselemalla October Rustia. Saman keikan myötä päätin, että kauan puhumani Type O Negative-tatuointi on saatava. 
  • Vierailin Korkeasaaressa ja poistuin sieltä ekaa kertaa elämässäni vesibussilla.
  • Tein kuitenkin vähän töitä olemalla Rantajameissa töissä seitsemännen kerran.
  • Myllykorvessa piti viettää toinenkin mökkiviikko, mutta kaivoveden pilaantumisen takia vuokrattiin toinen mökki Enäjärveltä. Seurana oikeastaan lapsia, koira ja yksi ystävä sekä yhden illan kaverivierailuvahvistusta Espoosta/Helsingistä. Toinen peruskolmikosta ei oikein viihtynyt ja viipyi vain 2yötä, mistä pahoitin kyllä mieleni.
 

Elokuu
  • Humppasin jälleen Virginissä katsoen Korpiklaania.
  • Kävin ottamassa sen Type O Negativen tatskan.
  • Olin todistamassa pikkuveljeni valaa Vekarajärvellä.
  • Tehtiin M:n kanssa 4 päivän Suomen Roadtrip käsittäen 1317km ristiin rastiin autolla.
  • Tutkittiin muutamia autiotaloja valokuvaillen.
  • Keikkailin viellä Torvessa kera Carved In Ashes.







Syyskuu
  • Kauan odottamani Placebon keikka peruttiin diivailun takia 20min ennen ovien avaamista. Kävin kuitenkin lohdutuskeikalla katselemassa Harmajaa. 
  • Juhlin Marjutin synttäreitä Someron möksällä.
  • Flunssailin ekaa kertaa koko vuotena.
  • Armi syntyi.



Lokakuu
  • Kirjauduin jälleen työelämään. Henkilöstönvuokrausfirman kautta satunnaisia töitä silloin tällöin. Voimavarat täysipäiväiseen duunin tekoon koulun ohella ei vielä ole riittävät.
  • Rokkasin Band of Vipersia Torvessa.
  • Tein 3 päivän opintomatkan Pietariin.
  • Kävin kampaajalla 1,5 vuoden tauon jälkeen.
  • Olin avecina Gloria Blog Awardseissa.
  • Tein päätökseni muuttaa Lohjalle takaisin koulun loputtua.




Marraskuu
  • Toimin pari viikkoa koiravahtina äitin ja Mikon ollessa Krabilla.
  • Armin luovutusikä täyttyi, joten matkustin Ilomantsiin hakemaan itselleni koiran.

Joulukuu
  • Kävin hurjan paljon leffateatterissa yksikseni.
  • En valmistunut aikataulun  mukaisesti.
  • Yritin luovuttaa verta.
  • Testasin ripsienpidennykset enkä aio niitä kyllä toiste otella tai suositella muillekaan.
  • Jouluilin Sammatissa.
  • Rokkailin Helldonessa HIMin tahtiin
  • Vietin uuden vuoden Vihdissä mökillä, again pussaillen M:n kanssa klo 00.00. 
  • Kuolema niitti jälleen kalleinta viljaa.

Yhteenvetona:



Toki jotkut asiat on jätetty myös tämän listan ulkopuolelle..
Rankka oli vuosi, niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Tuli tehtyä paljon kivojakin asioita, vietettyä aikaa rakkaiden kanssa ja otettua todella paljon rauhallisemmin kuin ennen.


Ja sitten vuodesta 2013 mä lupaan...
  • Valmistun restonomiksi maaliskuun loppuun mennessä. (aiemmin ei kannata, koska opintotuet myönnetty sinne saakka).
  • Muutan Lohjalle "omaan" asuntooni. Remontoin ja sisustan sen mieleisekseni.
  • Harrastan Armin kanssa kaikkea kivaa ja pakkokuntoilen itseni sen ohella kondikseen.
  • Otan vähintään yhden uuden tatuoinnin.
  • Teen ainakin yhden reissun ulkomaille. (Naapurimaita ei lasketa).
  • Aloitan säästämisen silmien laserleikkaukseen.


Lisäksi toivon:
  • Oikeasti hyviä uutisia ja helpompaa elämää.
  • Onnellisuutta.
  • Hyviä hetkiä ystävien kesken.
  • Ei yksiäkään hautajaisia.
  • Hippasen enemmän youknow mitä läheisyyttä kuin vuonna 2012 (siihen ei kyllä paljon vaadita).


perjantai 4. tammikuuta 2013

HellDone fes-i-val 2012 AD

Kauan odottamani Tavastiapläjäri sitten koitti lauantaina.
Olihan tuo vähän outoa asennoitua Helldoneen jonain muuna päivänä kuin itse uuden vuoden aattona, mutta onnellinen olin siitä, että edes tälle päivälle se lippu järjestyi.






Mediathan huudatti jo aamusta alkaen, kuinka perjantain avauskeikka oli ollut aivan surkea.
Oli kuulemma unohdeltu sanoja, haukuttu bändiä ja yleisöä ja oltu aivan sekaisin lavalla.
Nätisti jätettiin huomioimatta ne Turussa heitetyt pre-Helldonet.
Vaikka niistäkään en kyllä hirveän hyvää palautetta kuullut tutuiltani.
Jotenkin tuota en hirveesti tosissani jaksanut ottaa.

Ainahan se bändi on ollut hyvin omalaatuista seurattavaa riippuen mistä suunnasta puhaltaa.
Sarkastista läppää jota moni ei näköjään ymmärrä ja selkä yleisöön päin perseen pyöritystä.
Ei se Valo ole koskaan siellä mitään seiniä pitkin kiipeillyt tai räkinyt vesisuihkuja yleisöön tahi itsensä päälle. Ei soo tyyppi joka pitää jumppatuntia lavalla..
Meitin "absolutisti" kännissä. No voi ei.
Muistan kun se jätkä on joskus kannettu lavalle aurinkolasit silmillä, tuettu mikkiständiä vasten ja soitettu laulu playbackina kun se ei itte tienny missä maassa menee.
Silloin kun se sitten on hyvällä päällä ja puhua pälpättää 5minuutin välispeakeja on sekin mukamas paska homma. Tai kun ei perseissä kokoajan edustalla vaan annetaan Lindelle tahi Kaasulle oikeus soolojen mukaiseen huomioon on sekin yleisön vähättelyä samaten kun jos tätä soolohuomiota ei anneta. Pöh?

Sontaa suolettiin joka tuutista. Ihan etsimään joutui jotain positiivista sanottavaa.
Ei mene ihan tän likan kaikkiin aivokerroksiin moinen.
Jo ihan yläasteelta asti on opetettu kritiikin annossa hampurilaismalli.
Jotain huonoa - väliin hyvää - lisää huonoa - lopuksi hyvää.
Nyt oli näistä hampurilaisista jätetty juusto, majoneesi, pihvi ja pekoni.
Muistettiin vain sämpylä, sinappi ja suolakurkku. Tomaattiinkin oli jätetty kanta.

Odotukset korkealla ja kevyin mielin parin viinipullon jälkeisissä fiiliksissä sinne Tavastialle kuitenkin mentiin hyvissä ajoin. Mukaani sain M:n, joka kaikesta sivistyksestään huolimatta oli edelleen HIM-neitsyt.




Final Assault kompuroi lavalle ensimmäisenä. Nuo "herrasmiehet seikkailemassa kasari-trashin maailmassa". Pari kipaletta olin ensialkuun yrittänyt YouTubesta kuunnella. Huonoin menestyksin.
Ei kyllä uponnut meininki oikein mitenkään päin.
Mitä nyt laulajan käsivarsia oli ihan kiva kattella.






Löydettiin itsemme pitkälti Semifinalin puolelta, jossa Jyrki69 soitteli biisejä.
Sieltä tuli fiilistä nostattavaa materiaalia niin Depeche Modelta kuin muiltakin hienoilta kasari- ja ysäri syntikkapoppoilta. Kuskasin herralle myös lappulippusella toivetta Type O Negativesta ja soittihan se senkin. Poseerasi kameralle, vaikutti hyväntuuliselta ja viihtyvänsä.
Ihan erilainen jätkä kun mitä olen hieman ujoa Jyrkiä tottunut 69Eyesin keikoilla näkemään.




Meinasinpa jo tässä vaiheessa lentää ulos koko häppeningistä. Olin menossa tupakalle ja ajattelin kokeilla joskos se Semifinalin sisäpiha olisi röökipaikkana kuten se yleensä on.
Ovi olikin auki ja ulkoa löytyi kaksi järkkäriä rööki huulessa.
Morjestin ja kysäsin, että kai täälläkin tupakalla saa käydä.
Kaivettuani tarvittavat välineet käsilaukustani ja sytyttäessäni spaddua totesi ne yhtä ääneen, että mikäli sytytän tupakan, lennän ulos eikä takaisin tarvitse tulla tänään.
Vitsinähän mä sen otin kunnes todellakin selvisi, että ovat tosissaan.
Tupakointi sallittua vain Tavastian pääoven edessä.
Suht vittuuntuneena menin sitten sinne sisäkautta kiertäen.
Miksi se ovi oli auki jos sinne ei saanut mennä ja miksi meikäläiselle ei kohteliaasti voitu kertoa olevani väärässä paikassa. Pitikö siinä alkuun olla minuutin verran hiljaa ja sitten alkaa aukomaan päätä. Hemmetti..

Viellä oli toinen - taikka kolmas - lämppäri paikkaan isketty.
Legendaarisesti tottakai Hiili Hiilesmaan luotsaama The Skreppers.
Mitähän sitä edes odottais bändiltä, jolta löytyy biisi nimeltään  Jesus Saved My Sex Life.
Kauhulla pelkäsin. On ihan tarpeeksi monta kertaa joutunut sitäkin ennen HIMiä katsomaan.
Tällä kertaa jätkä nyt sentään oli kokolateksipuku ja ne korkokengät jalassa eikä esmes pelkissä korkkareissa taikka lateksistringeissä kuten joskus.
Korvat vuotaa aina verta, silmistä nyt puhumattakaan.





Olihan siihenkin keikkaan isketty se villi kortti.
Tupakalla kun käväsin tarttui mukaani hyvinkin jännän näköinen sarvipäinen XL-hirviö.
Selvisi, että lavallehan se on menossa. Ja sinne menikin.




Strippasi.
Maija kiittää. Moni yleisössäkin kiitti.
Oli huikea loppuesitys. Ei voinu kun todeta, että kunpa minäkin olisin joskus yhtä sinut itseni kanssa ja pystyisin parista "liikakilosta" huolimatta ketkuttamaan itseäni yhtä itsevarmasti yleisön edessä.
Paljon enemmän kunnioitan tän kokoluokan esiintyjiä kun niitä silikonilla ja rasvaimulla muokattuja malleja.




00.00 jälkeen sinne lavalle saapuikin sitten se, mitä odoteltiin.
Yläkerrasta raivattiin paikamme, vaikka siinäkin oli omat haasteensa.
Edestämme kun löytyi videokameralla varustautunut paikalle raahattu jonkun poikaystävä, joka hoki vähän väliä "no, no, too close"-mantraansa.
Muutenkin koko Helldonessa oli jälleen huomattavissa sama ilmiö kuin joka hemmetin kerta.
Käännyt mihin suuntaan vain, ainoa kieli mitä et kuule puhuttavan on suomi.
Taas tuntui siltä, että 90% poppoosta oli Saksasta tai muualta mistä ei tarttis.




Meikäläinen ois tyytynyt parvipaikkaan vaikka koko keikan ajaksi, mutta M halusi alakertaan.
Itse 163cm pitkänä, 13cm koroilla, olen edelleen se, joka ei näe sieltä alhaalta yhtään mitään.
Tiesin myös, että alhaalta löytyy ne fanaattisimmat pikkutytöt jotka lähinnä kiljuu.
Näköalaa haittaa 200 LCD-näyttöä ja joukkoon on eksynyt muutama tyyppi, jotka vaan pönöttää.
Juurikin tälläinen pariskunta siitä miksauskopin kohdalta edestämme löytyi.
Pisti parikin tärkeätä verisuonta pullottamaan otsassa se pönötys.
Ihan tosi.. Sä tulet jollekin keikalle seistäkses kuin kaksikorvainen paskapytty?
Et ees vaivaudu taputtamaan biisien välissä, etkä oikeen edes seuraa mitä lavalla tapahtuu.
Sä vaan seisot siinä kuin jonottaisit Otto-automaatille taikka kaupan kassalle.
Eikö sitä voisi sitten seistä niin vähän kauempana siellä jossain reunassa jotta ne, jotka haluaa tanssia/laulaa/taputtaa pääsee paikoille jossa tämä on mahdollista.





Siirryttiinpä sitten portaikon puolelle, josta löytyi niin suomalaisia kuin ihmisiä, jotka tietää missä ollaan. Tuli jorattua hiki hatussa loppukeikka. Olin jossain ekstaasin ja nirvanan rajamailla.
Kyllähän tämä lauantai sitten arvosteltiinkin paremmaksi.
Ekat biisit meni vähän jäykkänä, sitten rentouduttiin lavalla.
Vissiin oli vittuilut luettu, koska vittuiltiin myös takaisin.
Esiteltiin ja kiitettiin kaikki jäsenet erikseen ja myös yleisö, kun ovat etuoikeutettuja saadessaan esiintyä täällä tänään meille.

Yleisön laulu kuului paikoittain enemmän kuin itse Valon. Tavallaanhan se on ihan hurjaa kuunneltavaa kun oikeasti kaikki osaa biisin sanat ja hoilottaa kurkku suorana.
Itsekin annoin ääneni avautua välittämättä hittojakaan siitä, miltä se ehkä edessä seisovasta saattoi kuullostaa.



Kaiken jännityksen, odotuksen ja muiden mielentilaani vaikuttavien asioiden johdosta, tuli ne kyynelkanavatkin avattua. When Love and Death Embracen kohdalla paruin suoraa huutoa ja fiilis oli kutakuinkin sama, kun joskus 12-vuotiaana eturivissä. Vähän ehkä hävettikin, mutta kerrankos tuota..
Myönnettäkööt, että olisin myös voinut tuopin taikka kahden verran vähemmän mökyööliä juoda.

Oikeastaan kaikki biisit, mitä halusinkin kuulla, kuultiin.
Encoren mahtava Sleepwalking Past Hope oli se mansikka kermakakun päällä.
Maippi oli enemmän kuin tyytyväinen ja taisi se neitsytkin keikasta ihan tykätä.
Allekirjoitan kyllä sen väitteen, että Villellä oli äänensä kanssa paljon hakemista ja miksaukset meni muutenkin vähän treenikämppätasoon. Hyvä kun siihen keskelle edes kuuli laulua.
Kuitenkin hyvällä tuulella siellä mentiin, hymyiltiin ja ei oltu niin vakavia.
Miksi sitä pitäisi ylipäätänsä rokkikeikalla olla kaikki niin kliinistä ja täydellistä kuin levyltä kuunneltuna?

Kaikki loppuu aikanaan ja niinhän tämäkin keikka.
Nyt sit vain uutta levyä odottelemaan ja pohtimaan mille kesän festarikeikalle sitä lähtisi.
Kokemukseni Ruisrockista ovat olleet aina hyvin huonoja, mutta...




Kuvalaaduista on sitten ihan turha sanoa mitään.
Perus pokkarilla mentiin. Ihan turha ois ollut änkeä sinne eturiviin jonkun järkkärin kanssa ja katsoa sitten keikka linssin läpi. Päätin ja siinä pysyinkin, että ekat pari biisiä kuvataan kun ei ne kuvat siitä mihinkään parane laadultaan taikka kohteeltaankaan.
Keskityin siihen, mistä maksoinkin suolaiset 60euroa. Eli olemaan kiitollinen siitä, että parin vuoden tauon jälkeen Helldone ja HIM ovat taas Tavastialla ja nauttimaan keikasta.

Loppuun viellä klippi siitä uudesta biisistä.
Harmittaa muuten vähän, että ne upean miehekkään seksikkäät Strange World-videon viikset on nyt sheivattu.