keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Vähän ennen ja siinä välissä

Sieltä se vaan tulee. Joulu.
Tänä vuona on aivan äärimmäisen jännät paikat sen suhteen tuleeko siitä yksi surkeimmista jouluista ikinä vaiko niitä parhaimpia. Näistä uutisista ei sen enempää, mutta isoja asioita on tekeillä.

Huomenna suuntaan siis Lohjan suuntaan intistä lomille pääsevän pikkuveljeni kyydillä.
Mukaan lähtee tottakai Armi ja hyvin paljon harmaita hiuksia aiheuttava tavaravarastoni.
Tavallaan saatan jäädä sinne uuden vuoden yli, toisaalta saatan jo joulun jälkeen tulla takaisin.
Jokaiseen vaihtoehtoon pitäisi yrittää jotenkin varautua eikä se ole helppo nakki.

Joululahjavyöryä ei onneksi tarvitse kantaa mukana.
En kuulu niihin ihmisiin, jotka hurjana pistää sileäksi kuukausipalkan lahjoihin.
En pidä siitä, että miettimällä miettii mitä kenellekin ostaisi. Enkä halua, että itse saan lahjoja jotka on vaan ostettu sen takia, että jotain piti ostaa. Mä saatan ostaa keskellä toukokuuta jollekin ihmiselle lahjan jos sellainen vain tulee kaupassa vastaan ja muistuttaa samantien jostain ihmisestä.

Perheen kesken on vuosia sovittu siitä, ettei lahjoja osteta.
Sen yhden joulun kun olen selkeästi sovitussa parisuhteessakin elänyt, ei lahjoja pitänyt ostaa. (tottakai silloinkin olin se tyyppi joka hölmöyksissään tässä sovitussa päätöksessä pysyin kun toinen kiikutti kuitenkin Kalevalakorua kätöseen..Ei siinä, koru on edelleenkin lähes päivittäisessä käytössä.)
Hieman kiusaantuneena otan kuitenkin vastaan niitä rahaa sisältäviä kirjekuoria. Vaikka niidenkin suhteen oikeasti voitaisiin jo luopua. Kolmeakymppiä lähestyvä ihminen..
Koko joululahjojen antoseremonia on ihan pienestä asti ollut kauhean kiusallista.
Vihasin jo kakarana sitä, että lahjat olisi pitänyt avata pukin lähdön jälkeen kaikkien sukulaisten nähden. Oo siinä sitte mielistellen kiittämässä vaikka saitkin jonkun ihan kammottavan kukkavaasin..






Pari kaulahuivia olen kyllä kutonut Frilla-langasta.  Muutama eri sävyä kun halvalla sattui tuota lankaa näppeihin saamaan. Siitä valitkoon mieleisensä äippä, joka jo vuosi sitten huomautti, että voisin hänellekin jotain kutoa. Toisen moisen voisi antaa vaikka mummolle. Yhden aion pitää itse.

Ne joulukortit toteutin itse ja postitin. Siinä mun panostus tähän kulutusjuhlaan.




Muualle siirttymisen vuoksi ei täällä Lahdessa kovin jouluista sisustukseltaan ole.
Perus ikkunakynttelikön lisäksi moinen sarja oksassa.
Nyt kun nuo pakkasetkin saatiin sain myös kyhättyä muutamat kappaleet jäälyhtyjä parvekkeelle.
Aina oon hulluna tykkäillyt ja jahka Lohjalle pääsen on tarkoituksena kerätä kaikki talouden ämpärit ulkojäädytykseen jotta saadaan sinnekin hienot lyhtykujat saunalle sekä paljuun.




Viikko on muuten mennyt lähinnä kaikkeen enemmän tai vähemmän turhaan.
Viime vkl olin töissä niinkin tasokkaissa pikkujouluissa, että siellä esiintyi Marita Taavitsainen, eli toisinsanoen korvat vuosi verta ja asiakaspalvelijahymy oli hyvin väkinäinen.

Itselläni oli lippuvaraus myöskin Hobitin ensi-iltaan, joka tietty lähti pyörimään keskiviikkona klo 00.12.
En tosin huhuiluista huolimatta saanut toiselle lipulleni käyttöä, joten peruin sitten molemmat.
Olisi ollut hurjan siistiä mennä keskellä yötä elokuviin.
Kävinpä sitten kyseisen elokuvan istumassa päivänäytöksenä. Eli kaipa se oli sitten toinen ensi-ilta?
Jokatapauksessa vannoutunut Tolkien-fani oli hyvin tyytyväinen.
Onneksi tuli se kirja luettua ihan suomeksikin tuossa muistinvirkistyksenä.

Seuraavaksi alan odottelemaan sitä Fifty Shades-elokuvatrilogiaa, joka kuulemma on tekeillä.
Ekan kirjan saatuani päätökseen marssin alkuviikosta Sokkariin ja ostin ne loputkin.
Suosittelet jokaiselle heterolle piilomasokistille. Vaikka siinä onkin aivan järjettömän paljon piirteitä, jotka ärsyttävät. Kuten jatkuva "ooh"-sanan hokeminen, eikä kukaan jumakeka saa sellaisia orgasmeja kun tämä kirjan tyttö saa joka kerta.
Ei voi saada? Eihän...!?





Käväsin myöskin uusintatenteissä, joiden piti olla amk-urani viimeiset tentit.
Eivätpä olleet, sillä opintotoimiston kämmäyksestä johtuen ruotsin uusintatentti olikin ruotsin tasokoe. Kannattavuuden hallinta nyt onneksi sentään meni läpi, vaikka senkin kohdalla meinasi itku tulla kun tenttiaika ei riittänyt.
No ei kai riitä kun ensin väkerrän väärää hemmetin vaativaa ruotsin tenttiä turhaan..
Tammikuussa uusiksi ja toivottavasti silloin menee kaikki niinkuin pitääkin.
Opinnoista tällä hetkellä puuttuu 19 opintopistettä.
Eiköhän se taputella kasaan helmikuun loppuun mennessä.

Tälläkin viikolla olen Finnkinon penkkejä kulutellut.
Salkkarit on kyllä sellanen hömppäsarja, josta ihan rehellisesti olen tämän 14 vuoden aikana missannut ehkä maksimissaan 10 jaksoa.
Nightmare, eli suomalaisen leffan hieno suomennos Painajainen merellä, oli siis aivan must see mulle.

Sinäänsä juurikin huvitti se, että päivänäytöksen katsomo kuhisi juuri sen maksimissaan 14 ikäisiä teinejä. Joka toisella kaula oli syöty kun minkäkin Twilight teemaillan jäljiltä ja kikatushihityshöpötys oli hermoja raastavaa jo ennen elokuvan alkua.
Penkkiriviä alempana löytyi myös hyvin paha anarkistiteini joka pössytteli sähkötupakkaa ennen elokuvan alkua. Leffan alkaessa töksäytin sitä olkapäähän ja käskin käyttäytymään.
Sain hyvin vihaisia vilkaisuja sen kavereilta pitkin leffaa ja korviini kantautui myös sitä perinteistä "vittu mikä huora"-heittoa. Kukkahattutädiksi itseni tunsin.
Teinit nauroi leffan läpi kohdissa joissa minua ei naurattanut. Ja minä hörähdin kun niitä ei naurattanut. Jokseenkin suloista.

Mitä sitten itse elokuvasta, niin jos et Salkkarifani ole, ei tartte mennä katsomaan.
Olihan se todella huono elokuvaksi yleensä, mutta sarjaan verrattuna meikä oli varsin tyytyväinen kun kerrankin sai katsoa reilun tunnin Saliksia ilman mainoskatkoja.

Muuten olen alkuviikosta ravaillut erinäisten virastojen, kirjastojen, duunin toimiston ja apteekin lisäksi lääkärissä.
Kiitos jälleen kivojen odottamattomien uutispaljastuksien takia.
Ei sitä ikinä opi, ettei kenenkään sanomisiin tule luottaa.
Jälleen on vähän sellainen olo, että sydäntäni käytetään stögiksenä.

Vertakin yritin käydä luovuttamassa, mutta sattui niin ammattitaitoista väkeä vuoroon, ettei kukaan löytänyt kunnollista suonta käsivarsistani.
Hemoglobiini oli kuitenkin naiselliset 166, johon jopa sairaanhoitaja ilmaisi hämmästyksensä.
Siinä sörkkiessä neulaa ihooni se kysäisikin harrastanko jotain kestävyysurheilulajia. -Joo todellakin, douppaan EPO:a, jotta jaksan pyöräillä päivittäin 20kertaa radiomäkeä ylös ja alas.
Luovutusmääräksi saatiin vajaa 100milliä sen puolen litran sijasta ja papereihin saatiin merkintä epäonnistunut luovutus. Nyt näytän sitten molemmista käsivarsistani narkkarilta enkä ole kenenkään hengenpelastaja.

Koska viimeaikoina stressin, vitutuksen, jännityksen ja tunteiden vuoristorata on tarkoittanut sitä, että pannukakku-elämänfilosofia on ollut kovassa käytössä jaetaan tähän loppuun muutamat tekelekuvat kokkailuista.









Parhaimmaksi todettu kolmesta viimeinen versio. Eli mustikkapannukakku.
Aivan taivaallista vaahterasiirapin kanssa (mikä ei siis muuten sovi syötäväksi oikein minkään kanssa).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti