perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulukertomus

Kaavoja noudatellenhan se taas meni.
Yrittäessä keskittyä kaikkeen arkiseen ja normaaliin.
Torstaina iltasesta Sammattiin saavuin, keskiviikkona jälleen Lahteuduin.
Tänään otan jälleen suunnaksi etelän, sillä huomenna olisi lähtö Helldoneen.

Ennen joulua kerkisin käydä rakasta ystävääni moikkailemassa. Ja senkin talouteen ilmestynyttä koiranpentua. Pääsivät touhottajat leikkimään keskenään ja kyllä sitä vilinää riittikin pariksi tunniksi.





Joka vuosi olen myös piparkakkutalon itse tehnyt.
Vaikka en mikään piparkakkujen fani olekaan.
Yhtään en tänäkään jouluna syönyt. Ehkä yhden piparin verran raakaa taikinaa.




Kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Pysyy pystyssä enkä edes saanut rikottua mitään tärkeätä osaa! Käsikin näköjään suht vakaa "parista" terästetystä glögistä huolimatta.
Ekaa kertaa moneen vuoteen tuli toteutettua joku muu teos kuin Muumitalo, johon meikäläiseltä löytyy valmiit muotit.

Aaton aattona kaivettiin äitin kanssa jälleen pulikat kaapeista ja tehtiin niitä sipanniekkuja (karjalanpiirakoita), joita tässä suvussa on aina pitänyt jouluisin tehdä.
Kyllä oli iso-mummo varmasti tyytyväinen pilven reunalla touhua katsellessa.
Vaikka varmasti toteutustekniikan kohdalla pudisteli päätänsä.
Tai pietänsä, kuten sanoisi.
Kovin on monimutkainen ja aikaa vaativa projekti kaikkine vaiheineen ja rituaaleineen..






Yhtä vuotta lukuunottamatta jokainen jouluaatto on vietetty mummolassa.
Senkin jälkeen kun vanhemmat erosivat, on meikäläinen mennyt broidin ja isän kanssa sinne mummolle. Saman katon alle on vaihtelevasti saapunut myös isän muut 3 veljestä perheineen.
Joulupäivänä sitten syödään toinen jouluateria kotosalla äidin kanssa.

Suhteellisen stressittömästi nämä aina menevät. Ei ole kummempia hössötyksiä.
Vuosiin ei kotiin ole tuotu joulukuusta. Mummolasta sellainen löytyy.
Aikoihin ei ole myöskään joulupukki vieraillut, vaikka serkut ovatkin osa viellä aika pieniä.
Lahjat, eli ne muutama suklaakonvehtirasia ja kirjekuori jaetaan kahvien jälkeen.




Jäälyhtyjä sain tähän ensimmäiseen intooni parissa päivässä kyhättyä 10 kappaletta.
Viisi niistä ulkosaunan polulle, kolme paljun ympärille ja pari kappaletta olen perinteisesti nostanut pihakoivun oksille. Näkyvät siitä kivasti keittiöön ja tiellekin.

Itse jouluaatto alkoi tietenkin Lumiukon katsomisella.
En muista yhtään joulua, jolloin en sitä olisi katsonut.
Jokaisena vuona tämä tietty tietää myös sitä, että kyynelkanavat aukeaa kyseisen pätkän aikana.
Väen väkisin tälläkin kertaa Lumiukon noustessa poika kainalossa taivaalle lentämään, meikäläinen parkuu.

Pakollisesta Veikkauksen "NOIN joka toinen arpa voittaa" Joulukalenterista ei tänäkään vuona tullut yhtään mitään.

Kolmen aikaan löysin jälleen itseni Sammatin kirkosta.
Iso-mummon kuoltua olen sinne puoliväkisin raahannut isän ja veljeni.
Vähän oli kummallinen toimitus. Pappi puhui mm. antiperspirantista, hikoilusta ja siitä, kuinka jouluna saa olla tillin tallin..

Aina olen myös kirkossa joutunut itkemään.
On sitten kyseessä ollut ihan mikä vain toimitus, aina on pitänyt jokaisen virren kohdalla purra hammasta, keskittyä hurjasti johonkin kattopaaluun, nipistää etusormen päätä ja räpsytellä silmiä luonnottoman paljon, jotta en puhkeaisi hallitsemattomaan itkuun.
En vaan osaa sitä selittää. Jotain siinä vain on.

Tällä kertaa kaikki tosin oli toisin.
Missään kohtaan ei edes ilme värähtänyt.
Kurkkuun ei noussut palaa enkä tuntenut mitään pistoa missään.
Olin itseasiassa hyvin hämmentynyt omasta reaktiostani. Siellä sitä kuunneltiin ihan kuten kaikki muutkin..
Tänä vuona on tullut itkettyä kirkossa enemmän kuin koko elämäni aikana.
Joku taika siihen kaikkeen on kai vain myös haudattu.

Jahka hartaus oli ohi, vietiin kynttilät iso-mummon, vaarin ja tietenkin pikkuveljeni haudalle.
Ne kaikki kun löytyvät sieltä Sammatin hautausmaalta.
Kyllä se ihan hirveä paikka oli.
Väinön piti viettää ensimmäistä jouluaan.
9kk ikäisenä saaden läjäpäin lahjoja, eikä kynttilöitä haudalleen.

Sytyteltiin viellä faijan pihatielle ulkotulia.
Siellä on tapana, että joka joulu ja uusi vuosi tämän kadun asukkaat asettavat tulet oman tonttinsa kohdalle. Kaunis tapa.
Myös ennen Sammatin kirkonkylää olevalle Niemensuoralle sen talojen asukkaat laittavat tulia tien reunoille. Tuo varmaan kilometrin pituinen matka on kyllä aika vaikuttava valaistuksessaan kun siitä autolla ajaa.
Joka kerta sitä kuitenkin vähän manaan, kun osa käyttää tässä perinteessä hautakynttilöitä.
Tienvarteen hautakynttilöitä? Haloo hei.





Matka jatkui sinne mummolaan. Jotkut kävi joulusaunassa, itse suoritin tämän rituaalin vasta myöhemmin äitini luona ulkosaunassa.
Sedistäni ainoastaan yksi oli saapunut paikalle, avokin ja kahden serkkuni kanssa.
Muut jättivät tulematta. Asia mitä en ihan sulattanut.. Kuitenkin ensimmäinen joulu ilman vaaria oli varmasti kova paikka mummolle.

Pikkuhiljaa ruokaa pöytään ja tottakai asiaan kuuluvasti överit.
Hyvin kaikkiruokainen olen ja oikeasti pidänkin kaikesta perinteisestä joulupöperöstä laatikoineen, silleineen, kinkkuineen ja rosolleineen.
Ainoa, mitä en edes maista pöydästä on maksalaatikko.

Hetken hengähdystauko ja kahvia kehiin taatelikakkuineen.
Siitä sitten pikkuhiljaa kotia kohti.
Sopivasti kerkisin äidin ja Mikon luokse Salatuiksi elämiksi, joka aattona näytettiin poikkeuksellisesti vasta kahdeksan aikaan.
Leffoja, ulkosaunaa ja jossain vaiheessa petiin.

Joulupäivänä on muutaman vuoden ajan ollut traditiona, että M tulee meille saunomaan.
Niin tänäkin vuona, mutta myös paljun kera. Se kun saatiin kun saatiinkin melko lämpimäksi 10h lämmityksen jälkeen.  Saunassa tosin polteltiin hyvin märkiä puita, joten se oli lähinnä höyrysauna eikä lämpötilakaan varmasti ollut yli 60.
No näitä sattuu. Tänä vuona olin sentään saanut sulatetuksi vesiputket.

Saunailun jälkeen jatkoin yksin matkaani Lohjan keskustaan ja paikalliseen Amarilloon moikkaamaan muita vanhoja kavereita, jotka joulun viettoon ovat Lohjalle saapuneet.
Tänä vuona muutama tosin oli töissä, useampi ulkomailla opiskelemassa/töissä ja nekin joiden piti paikalle tulla, eivät sitä joko tehneet tai en heitä ainakaan nähnyt.
Muutaman siiderin verran joitakin kuitenkin näin ja vaihdoin kuulumisia niin entisten työkavereiden kuin muidenkin kanssa.
Ennen yhtä lähdin jo takaisin kohti Sammattia. Ei ollut tarkoituskaan juhlia pilkkuun. Yläkerran teinihelvetissä en edes käynyt.
Viina ei kuulu jouluun jos multa kysytään..

Siinä se siis taas meni. Nyt keskitytään juhannuksen odotteluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti