perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulukertomus

Kaavoja noudatellenhan se taas meni.
Yrittäessä keskittyä kaikkeen arkiseen ja normaaliin.
Torstaina iltasesta Sammattiin saavuin, keskiviikkona jälleen Lahteuduin.
Tänään otan jälleen suunnaksi etelän, sillä huomenna olisi lähtö Helldoneen.

Ennen joulua kerkisin käydä rakasta ystävääni moikkailemassa. Ja senkin talouteen ilmestynyttä koiranpentua. Pääsivät touhottajat leikkimään keskenään ja kyllä sitä vilinää riittikin pariksi tunniksi.





Joka vuosi olen myös piparkakkutalon itse tehnyt.
Vaikka en mikään piparkakkujen fani olekaan.
Yhtään en tänäkään jouluna syönyt. Ehkä yhden piparin verran raakaa taikinaa.




Kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Pysyy pystyssä enkä edes saanut rikottua mitään tärkeätä osaa! Käsikin näköjään suht vakaa "parista" terästetystä glögistä huolimatta.
Ekaa kertaa moneen vuoteen tuli toteutettua joku muu teos kuin Muumitalo, johon meikäläiseltä löytyy valmiit muotit.

Aaton aattona kaivettiin äitin kanssa jälleen pulikat kaapeista ja tehtiin niitä sipanniekkuja (karjalanpiirakoita), joita tässä suvussa on aina pitänyt jouluisin tehdä.
Kyllä oli iso-mummo varmasti tyytyväinen pilven reunalla touhua katsellessa.
Vaikka varmasti toteutustekniikan kohdalla pudisteli päätänsä.
Tai pietänsä, kuten sanoisi.
Kovin on monimutkainen ja aikaa vaativa projekti kaikkine vaiheineen ja rituaaleineen..






Yhtä vuotta lukuunottamatta jokainen jouluaatto on vietetty mummolassa.
Senkin jälkeen kun vanhemmat erosivat, on meikäläinen mennyt broidin ja isän kanssa sinne mummolle. Saman katon alle on vaihtelevasti saapunut myös isän muut 3 veljestä perheineen.
Joulupäivänä sitten syödään toinen jouluateria kotosalla äidin kanssa.

Suhteellisen stressittömästi nämä aina menevät. Ei ole kummempia hössötyksiä.
Vuosiin ei kotiin ole tuotu joulukuusta. Mummolasta sellainen löytyy.
Aikoihin ei ole myöskään joulupukki vieraillut, vaikka serkut ovatkin osa viellä aika pieniä.
Lahjat, eli ne muutama suklaakonvehtirasia ja kirjekuori jaetaan kahvien jälkeen.




Jäälyhtyjä sain tähän ensimmäiseen intooni parissa päivässä kyhättyä 10 kappaletta.
Viisi niistä ulkosaunan polulle, kolme paljun ympärille ja pari kappaletta olen perinteisesti nostanut pihakoivun oksille. Näkyvät siitä kivasti keittiöön ja tiellekin.

Itse jouluaatto alkoi tietenkin Lumiukon katsomisella.
En muista yhtään joulua, jolloin en sitä olisi katsonut.
Jokaisena vuona tämä tietty tietää myös sitä, että kyynelkanavat aukeaa kyseisen pätkän aikana.
Väen väkisin tälläkin kertaa Lumiukon noustessa poika kainalossa taivaalle lentämään, meikäläinen parkuu.

Pakollisesta Veikkauksen "NOIN joka toinen arpa voittaa" Joulukalenterista ei tänäkään vuona tullut yhtään mitään.

Kolmen aikaan löysin jälleen itseni Sammatin kirkosta.
Iso-mummon kuoltua olen sinne puoliväkisin raahannut isän ja veljeni.
Vähän oli kummallinen toimitus. Pappi puhui mm. antiperspirantista, hikoilusta ja siitä, kuinka jouluna saa olla tillin tallin..

Aina olen myös kirkossa joutunut itkemään.
On sitten kyseessä ollut ihan mikä vain toimitus, aina on pitänyt jokaisen virren kohdalla purra hammasta, keskittyä hurjasti johonkin kattopaaluun, nipistää etusormen päätä ja räpsytellä silmiä luonnottoman paljon, jotta en puhkeaisi hallitsemattomaan itkuun.
En vaan osaa sitä selittää. Jotain siinä vain on.

Tällä kertaa kaikki tosin oli toisin.
Missään kohtaan ei edes ilme värähtänyt.
Kurkkuun ei noussut palaa enkä tuntenut mitään pistoa missään.
Olin itseasiassa hyvin hämmentynyt omasta reaktiostani. Siellä sitä kuunneltiin ihan kuten kaikki muutkin..
Tänä vuona on tullut itkettyä kirkossa enemmän kuin koko elämäni aikana.
Joku taika siihen kaikkeen on kai vain myös haudattu.

Jahka hartaus oli ohi, vietiin kynttilät iso-mummon, vaarin ja tietenkin pikkuveljeni haudalle.
Ne kaikki kun löytyvät sieltä Sammatin hautausmaalta.
Kyllä se ihan hirveä paikka oli.
Väinön piti viettää ensimmäistä jouluaan.
9kk ikäisenä saaden läjäpäin lahjoja, eikä kynttilöitä haudalleen.

Sytyteltiin viellä faijan pihatielle ulkotulia.
Siellä on tapana, että joka joulu ja uusi vuosi tämän kadun asukkaat asettavat tulet oman tonttinsa kohdalle. Kaunis tapa.
Myös ennen Sammatin kirkonkylää olevalle Niemensuoralle sen talojen asukkaat laittavat tulia tien reunoille. Tuo varmaan kilometrin pituinen matka on kyllä aika vaikuttava valaistuksessaan kun siitä autolla ajaa.
Joka kerta sitä kuitenkin vähän manaan, kun osa käyttää tässä perinteessä hautakynttilöitä.
Tienvarteen hautakynttilöitä? Haloo hei.





Matka jatkui sinne mummolaan. Jotkut kävi joulusaunassa, itse suoritin tämän rituaalin vasta myöhemmin äitini luona ulkosaunassa.
Sedistäni ainoastaan yksi oli saapunut paikalle, avokin ja kahden serkkuni kanssa.
Muut jättivät tulematta. Asia mitä en ihan sulattanut.. Kuitenkin ensimmäinen joulu ilman vaaria oli varmasti kova paikka mummolle.

Pikkuhiljaa ruokaa pöytään ja tottakai asiaan kuuluvasti överit.
Hyvin kaikkiruokainen olen ja oikeasti pidänkin kaikesta perinteisestä joulupöperöstä laatikoineen, silleineen, kinkkuineen ja rosolleineen.
Ainoa, mitä en edes maista pöydästä on maksalaatikko.

Hetken hengähdystauko ja kahvia kehiin taatelikakkuineen.
Siitä sitten pikkuhiljaa kotia kohti.
Sopivasti kerkisin äidin ja Mikon luokse Salatuiksi elämiksi, joka aattona näytettiin poikkeuksellisesti vasta kahdeksan aikaan.
Leffoja, ulkosaunaa ja jossain vaiheessa petiin.

Joulupäivänä on muutaman vuoden ajan ollut traditiona, että M tulee meille saunomaan.
Niin tänäkin vuona, mutta myös paljun kera. Se kun saatiin kun saatiinkin melko lämpimäksi 10h lämmityksen jälkeen.  Saunassa tosin polteltiin hyvin märkiä puita, joten se oli lähinnä höyrysauna eikä lämpötilakaan varmasti ollut yli 60.
No näitä sattuu. Tänä vuona olin sentään saanut sulatetuksi vesiputket.

Saunailun jälkeen jatkoin yksin matkaani Lohjan keskustaan ja paikalliseen Amarilloon moikkaamaan muita vanhoja kavereita, jotka joulun viettoon ovat Lohjalle saapuneet.
Tänä vuona muutama tosin oli töissä, useampi ulkomailla opiskelemassa/töissä ja nekin joiden piti paikalle tulla, eivät sitä joko tehneet tai en heitä ainakaan nähnyt.
Muutaman siiderin verran joitakin kuitenkin näin ja vaihdoin kuulumisia niin entisten työkavereiden kuin muidenkin kanssa.
Ennen yhtä lähdin jo takaisin kohti Sammattia. Ei ollut tarkoituskaan juhlia pilkkuun. Yläkerran teinihelvetissä en edes käynyt.
Viina ei kuulu jouluun jos multa kysytään..

Siinä se siis taas meni. Nyt keskitytään juhannuksen odotteluun.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Vähän ennen ja siinä välissä

Sieltä se vaan tulee. Joulu.
Tänä vuona on aivan äärimmäisen jännät paikat sen suhteen tuleeko siitä yksi surkeimmista jouluista ikinä vaiko niitä parhaimpia. Näistä uutisista ei sen enempää, mutta isoja asioita on tekeillä.

Huomenna suuntaan siis Lohjan suuntaan intistä lomille pääsevän pikkuveljeni kyydillä.
Mukaan lähtee tottakai Armi ja hyvin paljon harmaita hiuksia aiheuttava tavaravarastoni.
Tavallaan saatan jäädä sinne uuden vuoden yli, toisaalta saatan jo joulun jälkeen tulla takaisin.
Jokaiseen vaihtoehtoon pitäisi yrittää jotenkin varautua eikä se ole helppo nakki.

Joululahjavyöryä ei onneksi tarvitse kantaa mukana.
En kuulu niihin ihmisiin, jotka hurjana pistää sileäksi kuukausipalkan lahjoihin.
En pidä siitä, että miettimällä miettii mitä kenellekin ostaisi. Enkä halua, että itse saan lahjoja jotka on vaan ostettu sen takia, että jotain piti ostaa. Mä saatan ostaa keskellä toukokuuta jollekin ihmiselle lahjan jos sellainen vain tulee kaupassa vastaan ja muistuttaa samantien jostain ihmisestä.

Perheen kesken on vuosia sovittu siitä, ettei lahjoja osteta.
Sen yhden joulun kun olen selkeästi sovitussa parisuhteessakin elänyt, ei lahjoja pitänyt ostaa. (tottakai silloinkin olin se tyyppi joka hölmöyksissään tässä sovitussa päätöksessä pysyin kun toinen kiikutti kuitenkin Kalevalakorua kätöseen..Ei siinä, koru on edelleenkin lähes päivittäisessä käytössä.)
Hieman kiusaantuneena otan kuitenkin vastaan niitä rahaa sisältäviä kirjekuoria. Vaikka niidenkin suhteen oikeasti voitaisiin jo luopua. Kolmeakymppiä lähestyvä ihminen..
Koko joululahjojen antoseremonia on ihan pienestä asti ollut kauhean kiusallista.
Vihasin jo kakarana sitä, että lahjat olisi pitänyt avata pukin lähdön jälkeen kaikkien sukulaisten nähden. Oo siinä sitte mielistellen kiittämässä vaikka saitkin jonkun ihan kammottavan kukkavaasin..






Pari kaulahuivia olen kyllä kutonut Frilla-langasta.  Muutama eri sävyä kun halvalla sattui tuota lankaa näppeihin saamaan. Siitä valitkoon mieleisensä äippä, joka jo vuosi sitten huomautti, että voisin hänellekin jotain kutoa. Toisen moisen voisi antaa vaikka mummolle. Yhden aion pitää itse.

Ne joulukortit toteutin itse ja postitin. Siinä mun panostus tähän kulutusjuhlaan.




Muualle siirttymisen vuoksi ei täällä Lahdessa kovin jouluista sisustukseltaan ole.
Perus ikkunakynttelikön lisäksi moinen sarja oksassa.
Nyt kun nuo pakkasetkin saatiin sain myös kyhättyä muutamat kappaleet jäälyhtyjä parvekkeelle.
Aina oon hulluna tykkäillyt ja jahka Lohjalle pääsen on tarkoituksena kerätä kaikki talouden ämpärit ulkojäädytykseen jotta saadaan sinnekin hienot lyhtykujat saunalle sekä paljuun.




Viikko on muuten mennyt lähinnä kaikkeen enemmän tai vähemmän turhaan.
Viime vkl olin töissä niinkin tasokkaissa pikkujouluissa, että siellä esiintyi Marita Taavitsainen, eli toisinsanoen korvat vuosi verta ja asiakaspalvelijahymy oli hyvin väkinäinen.

Itselläni oli lippuvaraus myöskin Hobitin ensi-iltaan, joka tietty lähti pyörimään keskiviikkona klo 00.12.
En tosin huhuiluista huolimatta saanut toiselle lipulleni käyttöä, joten peruin sitten molemmat.
Olisi ollut hurjan siistiä mennä keskellä yötä elokuviin.
Kävinpä sitten kyseisen elokuvan istumassa päivänäytöksenä. Eli kaipa se oli sitten toinen ensi-ilta?
Jokatapauksessa vannoutunut Tolkien-fani oli hyvin tyytyväinen.
Onneksi tuli se kirja luettua ihan suomeksikin tuossa muistinvirkistyksenä.

Seuraavaksi alan odottelemaan sitä Fifty Shades-elokuvatrilogiaa, joka kuulemma on tekeillä.
Ekan kirjan saatuani päätökseen marssin alkuviikosta Sokkariin ja ostin ne loputkin.
Suosittelet jokaiselle heterolle piilomasokistille. Vaikka siinä onkin aivan järjettömän paljon piirteitä, jotka ärsyttävät. Kuten jatkuva "ooh"-sanan hokeminen, eikä kukaan jumakeka saa sellaisia orgasmeja kun tämä kirjan tyttö saa joka kerta.
Ei voi saada? Eihän...!?





Käväsin myöskin uusintatenteissä, joiden piti olla amk-urani viimeiset tentit.
Eivätpä olleet, sillä opintotoimiston kämmäyksestä johtuen ruotsin uusintatentti olikin ruotsin tasokoe. Kannattavuuden hallinta nyt onneksi sentään meni läpi, vaikka senkin kohdalla meinasi itku tulla kun tenttiaika ei riittänyt.
No ei kai riitä kun ensin väkerrän väärää hemmetin vaativaa ruotsin tenttiä turhaan..
Tammikuussa uusiksi ja toivottavasti silloin menee kaikki niinkuin pitääkin.
Opinnoista tällä hetkellä puuttuu 19 opintopistettä.
Eiköhän se taputella kasaan helmikuun loppuun mennessä.

Tälläkin viikolla olen Finnkinon penkkejä kulutellut.
Salkkarit on kyllä sellanen hömppäsarja, josta ihan rehellisesti olen tämän 14 vuoden aikana missannut ehkä maksimissaan 10 jaksoa.
Nightmare, eli suomalaisen leffan hieno suomennos Painajainen merellä, oli siis aivan must see mulle.

Sinäänsä juurikin huvitti se, että päivänäytöksen katsomo kuhisi juuri sen maksimissaan 14 ikäisiä teinejä. Joka toisella kaula oli syöty kun minkäkin Twilight teemaillan jäljiltä ja kikatushihityshöpötys oli hermoja raastavaa jo ennen elokuvan alkua.
Penkkiriviä alempana löytyi myös hyvin paha anarkistiteini joka pössytteli sähkötupakkaa ennen elokuvan alkua. Leffan alkaessa töksäytin sitä olkapäähän ja käskin käyttäytymään.
Sain hyvin vihaisia vilkaisuja sen kavereilta pitkin leffaa ja korviini kantautui myös sitä perinteistä "vittu mikä huora"-heittoa. Kukkahattutädiksi itseni tunsin.
Teinit nauroi leffan läpi kohdissa joissa minua ei naurattanut. Ja minä hörähdin kun niitä ei naurattanut. Jokseenkin suloista.

Mitä sitten itse elokuvasta, niin jos et Salkkarifani ole, ei tartte mennä katsomaan.
Olihan se todella huono elokuvaksi yleensä, mutta sarjaan verrattuna meikä oli varsin tyytyväinen kun kerrankin sai katsoa reilun tunnin Saliksia ilman mainoskatkoja.

Muuten olen alkuviikosta ravaillut erinäisten virastojen, kirjastojen, duunin toimiston ja apteekin lisäksi lääkärissä.
Kiitos jälleen kivojen odottamattomien uutispaljastuksien takia.
Ei sitä ikinä opi, ettei kenenkään sanomisiin tule luottaa.
Jälleen on vähän sellainen olo, että sydäntäni käytetään stögiksenä.

Vertakin yritin käydä luovuttamassa, mutta sattui niin ammattitaitoista väkeä vuoroon, ettei kukaan löytänyt kunnollista suonta käsivarsistani.
Hemoglobiini oli kuitenkin naiselliset 166, johon jopa sairaanhoitaja ilmaisi hämmästyksensä.
Siinä sörkkiessä neulaa ihooni se kysäisikin harrastanko jotain kestävyysurheilulajia. -Joo todellakin, douppaan EPO:a, jotta jaksan pyöräillä päivittäin 20kertaa radiomäkeä ylös ja alas.
Luovutusmääräksi saatiin vajaa 100milliä sen puolen litran sijasta ja papereihin saatiin merkintä epäonnistunut luovutus. Nyt näytän sitten molemmista käsivarsistani narkkarilta enkä ole kenenkään hengenpelastaja.

Koska viimeaikoina stressin, vitutuksen, jännityksen ja tunteiden vuoristorata on tarkoittanut sitä, että pannukakku-elämänfilosofia on ollut kovassa käytössä jaetaan tähän loppuun muutamat tekelekuvat kokkailuista.









Parhaimmaksi todettu kolmesta viimeinen versio. Eli mustikkapannukakku.
Aivan taivaallista vaahterasiirapin kanssa (mikä ei siis muuten sovi syötäväksi oikein minkään kanssa).




sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Over, My Life is Over

Todellakin on.
Big Brother loppuu tänään.
Jahiks.. Äänestäkäämme Teijaa.
Rankasti oon joutunu pohtimaan kukapa noista finalisteista sen viiskytädonaa ansaitsee ja lopulta päädyin tähän mammaan..

Mitään ehdotonta suosikkia tältä kaudelta ei ole ollut.
Vahvasti myös veikkaan, että tämä kausi jää (toistaiseksi) viimeiseksi.

Viikonloppu on mennyt vähän ankeissa fiiliksissä.
En tykkää tuosta lumesta pihalla. Hankaloittaa entisestään Armin kanssa ulkoilun harjottelua.
Odotettu seura teki oharit ja jätin myöskin ne pikkujoulupippalot pois kalenteristani.
Sitten kun siihen päälle viellä runnoo varpaitansa, rikkoo vahingossa pari lasia ja liukastuu roskia viedessä on hetkellinen sietokyky ylitetty.

Sooloilua leffasta erittäin hyväksi ohjeeksi huomattu sanonta toimi tälläkin kertaa.
"Kun kaikki menee päin mäntyä, paista pannukakku."





Kyseisestä pannarireseptistä on tullut meikäläiselle aivan ehdottomasti suosituin.
Mitäpä sitä kaloreissa säästämään kun harvoin tulee syötyä.
Sopivan löysäksi jää keskeltä ja pinta onpi rapea.
Ohjetta tässä jos jokunen muukin menee päin mäntyä.


4 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
8 dl maitoa
2 munaa
100 g sulatettua margariinia  
200 asteiseen uuniin n.30 min


Toimi tälläkin kertaa kuin junan vessa ja onneksi sieltä tuli telkusta eräs lempileffoistani.
Nimittäin Kellopeliappelsiini.
Kaiken kaikkiaan lopulta kääriydyin suht levollisin mielin Muumilakanoihini villasukat jalassa.
Sukkaset, jotka viimein sain pääteltyä. Viime keväänähän nämä jo valmistuivat.





Sainpas myös kyhättyä sen Armin oman blogin kasaan. Tai ainakin raakaversion siitä..
Linkkiä moiseen löytyy myös tuosta oikeasta laidasta, mutta laitetaan se nyt myös tähän:
http://armibostoni.blogspot.fi/ 

Huomenna saanen sentään Helsingistä seuraa itsellein.
Varmaan pitänee se glögikausi aloittaa.. :)