torstai 22. marraskuuta 2012

The Puppy is here!

Tiistaina, myöskin huonosti jännityksen takia nukutun yön jäljiltä, lähdettiin kohti Pohjois-Karjalaa aikaisin aamu kahdeksalta.
Äitillenihän herätys tuli viellä aikasemmin, koska ennen Lahtea piti ajaa se pari tuntia Lohjalta.

Perillä kasvattajan luona oltiin kahdelta parin pysähdyksen jälkeen.

Siellä niitä sitten oli. Kauhiasti bostoninterrierivaaveja.
Alkujaan niitä oli 12 kappaletta. Jäljellä sunnuntaina alkaneiden luovutuksien jälkeen enään 8 kpl.
Oli siinä ihan tarpeeksi vilskettä niiden täysikasvuistenkin bostonien lisäksi.
Kaksi eri narttua pyöräytti kumpinenkin kuusi pentua maailmaan yhden päivän ikäerolla.
Näistä yksi prinsessa olisi minun.

Kolmen tunnin kahvittelun, tutustumisen ja sopimustenteon jälkeen olikin edessä uuvuttava takaisinajomatka.
Tällä kertaa kolmen silmäparin voimin.




Kotimatka sujui nätisti.
Kennelnimeltään Verona, sittemmin Armiksi ristitty kaveri nukkui lähestulkoon koko matkan joko auton jalkatilassa kantokassissaan taikka meikäläisen sylissä.
Yhtään ei vikissyt eikä valittanut.

Tästä voimien keräämisestä johtuen kotiin päästyä olikin sitten virtaa ravata kahdeksikkoa pitkin kämppää.
Parketti liukuu ikävästi tassujen alla, joten useaan otteeseen juostiinkin päin seinää tai huonekaluja.
Myös vesikuppi sai kyytiä.

Nopea iltapala, joka sekin maistui mukisematta ja tarpeiden teko opetetusti pyyhkeen päälle.
Äitini kömpi vaiheessa sänkyyni nukkumaan, koska ei enään uskaltanut 10 jälkeen lähteä ajamaan takaisin Lohjalle. Piti ottaa parin tunnin piristysnokoset. No se nukkui aamuun asti.

Armi nimeen päädyin lopulta, vaikka hirveä läjä kaikkia muitakin hyviä nimiä oli päässä.
Muusikoissa tradition takia pysytään.
Armi Aavikko
Ja nyt on sitten se Danny, Armi ja Fredi.
Pitihän Fredistäkin jo tulla Armi, mutta se olikin sitten poika..
Huvittava yhteensattuma oli se, että Facebookiin ekan kotikuvan ladattuani ainoa ihminen, joka rotua kyseli keskustelussa oli Armi niminen luokkakaverini.
Joutui siinä vaiheessa kyllä kertomaan, että tälläinen nimi on harkinnassa.




Vähän on peti viellä iso, mutta kyllähän tämä jässikkä tästä nopeasti kasvaa.
Suht iisisti rauhottui myös yölevolle.
Hinasin pedin sänkyni viereen, jotta kädellä voisi toista yöllä rauhotella mahdollisen itkuparkuikävän osuessa kohdalle.
Hyvin huonostihan sitä nukkui.
Katkonaisesti toinen silmä auki kun vähän väliä piti tarkastaa onko kaveri kunnossa.
Välillä hän lähtikin seikkailemaan tarpeilleen ja haistelemaan nurkkia.
Sängyn alta löytyi parien tirsojen verran hyvä paikka ja sinne hän vielläkin tykkää karkuun mennä.
Meikäläinen kun ei perässä mukaan mahdu.

Kyllä se eka yö aika levotonta kuitenkin oli. Pariin otteeseen pisti kunnon "itkun" päälle ja mitä häneltä olisin saanut nukuttua valvotti oma vieressä oleva mutsi kuorsaamisellaan.
Jösses..





Kuuden aikaan äitini jatkoi matkaansa Lohjalle.
Me nukuttiin viellä kolmisen tuntia, kunnes alkoi juoksuharjoitukset aamupalan toivossa.
4 tunnin välein, eli viitisen ateriaa päivässä pitäisi näin alkuviikon viellä syöttää.
Olin kutakuinkin kävelevä zombie oman univajeeni kanssa.

Ekana kokonaisena kotipäivänä jatkettiin tutustumista.
Olohuoneen lisäksi uskallus riitti vain eteiseen.
Kylppäriin on sellainen parin sentin kynnys jota ei kertakaikkiaan uskallettu ylittää.
Houkuttelulla ehkä nippanappa etutassut niin pitkälle kuin kroppa riittää, mutta koko koira uskaltautui sisälle vasta tänään.
Samat sävelet oli keittiön kanssa.

Pitää tässä istua kökötellä molemmissa huoneissa itsekin, jotta oppii turvalliseksi.
Tarkoitus kun on, että Armi opetetaan ainakin nyt näin alkuun olemaan yksinollessaan kylppärissä.
Tarpeeksi siellä tilaa on ja turvallisempaa kuin muualla kämpässä.
Olen ylihermoileva mitä tulee koloihin, sähköjohtoihin ja sohvaan sekä sänkyyn.
En myöskään henkilökohtaisesti pidä koiran sullomisesta johonkin häkkiin yksinolon ajaksi.
Niin ovat surullisen näköisiä vekotuksia. Eikä sellainen tännekään kyllä mahtuisi.
Kylpyhuone voinee olla se turvallinen ratkaisu myös jahka tässä kavereileni mennään kyläilemään.
Ei saada pentuna käännettyä koko kämppää ympäri yksin jäädessään ja vahingon sattuessa kaikki on helppo korjata. Melko paljon kun tuota vapaa-aikaa tulee vietettyä muiden nurkissa yökyläillen.

Tästä koiraomistajuudesta tosin olenkin jo saanut pahoitettua mieltäni.
Niinhän se vaan menee että saat sä sitten lapsen, koiran tai edes poikaystävän niin osa poppoosta jättää ulkopuolelle tai kutsun ohessa on  "vain sinä"-merkintä. Ei oo reilua ei.
Nimenomaan näin nuorenahan tuo tulisi totuttaa erilaisiin tilanteisiin ettei sitten aikuisena niitä pelkää. Sinne 12-13 viikkoon se nopean oppimisen ja sosiaalistumisen kausi on hurjimmillaan.
Silloin on totuttava miehiin, naisiin, lapsiin, koiriin, muihin eläimiin, eri värisiin, kokosiin ja äänisiin.
Humalaisiin ja selvinpäin oleviin. Autoihin, bussiin.. Kaikkeen.
On oman harkintani varassa missä, milloin ja miten.
Mulla on nyt koira. Ja se tulee mukana mihin minäkin tulen ellei ole joku erityisempi homma kyseessä. Joku paikkahan sillä on oltava, vaikka yksinkin pärjää niitä pieniä aikoja.
"Sä voit tulla, mut Armi ei" on ihan haista paska-meininkiä.
Ei tartte kutsua sitten ollenkaan, kun moisesta pahoitan vain mieleni.
Vai onko älykkyysosamäärä niin pieni että ei tajuta sitä etten minä voi mihinkään yön yli humputteluun toiseen kaupunkiin lähteä ja jättää koiranpentua yksin Lahteen?




Sohvalle Armi on tosiaan mun avustuksellani saanut tulla.
Sänkyyn ei jo ihan sen takiakin, että pienellä ei paikat sieltä tippumista kestä ja tottakai pelkään yöllä runnovani toisen hengiltä.
Kovin yrittää jo hyppiä sohvalle vaikka ei sinne voi mitenkään päästä.
Pari kertaa on menty mukkelismakkelis tästä syystä.

Paljonpa ei tuommoinen tänään 8 viikkoinen tee.
Syö, leikkii vähän ja nukkuu taas.
Murisee ja inisee unta hakiessaan.
Ihan vain pari haukahdusta on tullut, pääsääntöisesti silloin jos minä olen sohvalla enkä häntä sinne nosta..

Kaulapantaharjottelu aloitettiin tänään ja sehän tietty kutittaa kokoajan ja on ikävä.
Kerrostalon ääniin on totuttu hyvin. Ekana yönä hissin ja ovien kolahdus herätti, mutta nyt niihin ei oo enään kiinnitetty mitään huomiota. Ei edes siihen naapurin koirien haukuntakuoroon, joka tapahtuu aina postinjakajan ilmaantuessa.

Ruokaa ja juomaa vedetään toinen tassu kupissa.
Mut päästetään ihan iisisti tupakalle.
Ekana päivänä nopeasti hain myös lähikioskilta lisää maitoa.
Kauheasti suukkoja tyttö antaa ja muutenkin nuolee käsiä/vaatteita.
Hirmuista puremisintoa ei ole viellä ja silloinkin on melko hyvin uskottu sanaa "ei".
Lempparilelu lienee vinkulelulla varustettu majava taikka narupallo.
Nukkua ei voi, ellei joku mun ruumiinosa häneen koske.
Nytkin pitää jalkojen juuressa unta nähdä.




Viime yö meni vähän rauhallisemmin kuin ensimmäinen.
Useaan otteeseen piti kuitenkin parkua ja saada hepuli jos mun käsi ei sängyn laidan yli roikkunut.
Tästä syystä ne onkin kipeät. Toivottavasti ei enään montaa yötä tartte riiputella.
Aamulla kuudelta vedettiin taas rundia pitkin kämppää, mutta tämän virtapiikin jälkeen rauhotuttiin taas nukkumaan.

Niinsanotusti kiltti tyttö. Ainakin toistaiseksi.
Viikonloppuna lähdetään treenaamaan sitä ulkona käyntiä mikäli vain valjaat postissa siiheksi tulevat.
Olivat vääränlaiset ensin toimittaneet, joten menivät palautukseen.
Kasvattajakin kun suositteli, että ihan turha on ekasta yöstä alkaen ravata toisen kanssa pihalla jokasen heräämisen, ruoan ja leikin jälkeen.
Yhtään hutia kun ei tuosta pyyhkeelläkäynnistä ole tullut niin mikäpäs tässä.
Pikkuhiljaa hilaan rättiä vain lähemmäs ulko-ovea.




Piiloutuminen sängynaluksen lisäksi on näköjään Armin juttuja.
Jos istun lattialla, menee hän nukkumaan selkäni taakse.
Mikäli taas tulee syliin, on naama jemmattava piiloon.
Samaten omaan sänkyyn kaivaudutaan reunojen tai pehmolelun alle turvaan.

Sohvalle kun pääsee, pikkuhiljaa unissaan kaivaudutaan tyynyjen taakse.
Nukahtaahan ei edelleenkään voi ilman sitä ihokosketusta mun kanssani.







Kyllä tästä hyvä tyyppi saadaan!
Mammalomalla olen nyt viellä reippaan viikon.
Kunhan turvaportti saapuu aletaan harjottelemaan enemmän sitä yksin oloa.
Naksutintakin on jo päästy kokeilemaan. Treenaus yhteiskuntakelpoisuuteen alotetaan tottakai pikkuisin askelin.

2 kommenttia:

  1. Aaaa miten hölmöjä kuvia! Tommonen hassu ruttunaama! Pieni karvamöykky! Aaaaa! On se ainakin tänne ja möksälle tervetullut. :)

    Ps. Vielä-sanassa on vain yksi L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kohdalla olisinkin vedonnut Vili-korttiin. Tuosta hirviöstä tulee sentäs pienempi.. :)

      Ja tiedän tämän vieLLä sanan, oon lähes aina sitä käyttänyt. Se on Lohjaa..

      Poista