lauantai 3. marraskuuta 2012

Alla pyöreän kuun ei voi olla kukaan muu, siellä siellä se Väinö on...

"Niin koska se Halloween tarkallen ottaen on?"
-Se on pyhäinpäivänä.
"Ei ne oo sama asia.."
-Onpas! Saa pukeutuu ja dokaa ja juhlii!!
"Ne ei oo sama asia."
-Oha!
"Ei o. Piste."

Ainoa asia, mitä mun tänä "pellepukeutumisen, dokaamisen ja juhlinnan päivänä" teki mieli huutaa oli:
"SE ELI NELJÄ PÄIVÄÄ!!".
En huutanu sitä mennessäni baariin tai astuessani kotipippaloihin sisälle.
Mä huusin sen sisäisesti yrittäesseni kävellä kohti alttaria.
Ees jotenkin pysyäkseni kasassa tai edes pystyssä se pieni tulitikkurasia (merkkiä Sampo= sylikummi) kädessäni...





Mä olin aatellu, etten tästä asiasta sen enempää sivulauseita lukuunottamatta koko blogin puolella avaudu, koska on sen verran arka asia.
Kuitenkin, kyllä nää on seikkoja, jotka todella on vaikuttaneet ja ehkä selittävät suuresti näkökulmiani asioihin.
Ihan tähän alkuun sen alun keskustelunpoikasen korjaus:

Pyhäinpäivä on kristillisten pyhimysten, martyyrien ja vainajien muistopäivä. Sitä vietetään Suomessa ja Ruotsissa luterilaisen kirkon puolesta lauantaina aikavälillä 31.10- 6.11.
Halloween taas on lokakuun viimeisenä päivänä (31.11) vietettävä sadonkorjuun juhla.
Kyllä juu, nämä sekoittuu keskenään ja ne onkin muovattu vähän kaikkia yhdisteleväksi pakkaukseksi. Kekri on se lähinnä halloweeniä muistuttava juhla.
Nää nyt vain on samaistunut käytännön syistä.
Silti, ärsyynnyt suuresti kun joku sanoo Pyhäinpäivän tarkoittavan biletystä korpsemaskeissa...





Maaliskuussa 2012 mä muutin Lappiin.
Tarkemmin sanottuna Leville, jossa oli tarkoitus viettää aikaa ainakin äitienpäivään asti.
Samaan aikaan, mun oma äitini odotti mulle toista pikkuveljeä..
Kaikki vain ei mennyt niinkuin odotettiin.

Päädyin yhden yön Levillä olon jälkeen varaamaan lipun lentokoneeseen.
Soittamaan pomolleni, etten tulisi aamulla alkavaan ensimmäiseen työvuorooni.
Syy tähän oli ymmärrettävissä kun sanoin että "kaikki ei menny putkeen.."
Ja mua myös ymmärrettiin... Järjestettiin kyyti Kittilän lentokentälle.

Mun äitini, iästään huolimattaan, oli tosiaan kantanut tämän 9kk odotettua lisäystä perheeseen.
Koko pienen kylän kauhisteluista huolimatta kaikki oli sujunut erinomaisesti.
Missään ultrassa tai missään testissä ei näkynyt mitään muuta, kuin terve, hyvin kehittyvä poikalapsi.
Sanoipa jopa muutama lekuri, että harva parikymppinen ensisynnyttäjä on fyysisesti yhtä hyvässä kunnossa kuin viittäkymppiä lähentelevä äitini.

Siellä oltiin elämänsä kunnossa.
Ainoa asia, joka raskaudesta silloin tälläin huomautti oli edelle tunkeva vatsakumpu.
Ei särkyjä, ei huonoa oloa, ei saikkua töistä, ei mitään.
Lapsivesikin lähti muutama päivä lasketun ajan jälkeen ja synnytykseen mentiin aivan kuten ennenkin.






Kuitenkaan mikään ei mennyt niinkuin piti.

Meidän Väinö, oli jo aivan raskauden alkuvaiheessa uinut napanuoransa kanssa solmun.
Sellaisen löyhän solmun, joka kiristyi sitten synnytyksen aikana.
Aiheuttaen hapenpuutetta.. Joka tietenkin tekee saman kuin sulle jos joudut veden varaan ilman happea. Tuhoaa etenkin aivokudoksen soluja nopeassa ajassa.

Vaikka meidän äidille tehtii erittäin nopea hätäsektio sydänäänien romahtaessa oli tilanne hyvin huono.
Sen kertoi niin moni testi kun tänä päivänä on mahdollista tehdä.
Se on kiinni sekunneista.
Sanotaanhan sitä, että vauvan kriittisin hetki on itse syntymä.
Happivajeesta johtuen Väinön aivoista erittäin suuri osa oli kerkinyt näiden hyvin pienien sekuntien takia tuhoutumaan siinä määrin, ettei oikein mitään ollut tehtävissä..

Henkilökunta oli ihmeissään..
Napanuora vain on niin pitkä, ettei sitä voi täysin tutkia. Pojilla kun ne on viellä pidempiä..
Jossain siellä oli ollut se pieni mutka, joka oli liikaa.
Eväät elämään oli huonot.

Hän kuitenkin eli ja taisteli.
Väinö saatiin elvytettyä ja jopa kuljetettua Helsinkiin asti, josta löytyisi se todellakin Suomen huippuluokan osaaminen, tietotaito ja tahto kaiken tekemiseen..

Kuitenkin, ajallisesti 3 päivän ikäisenä, kalenterin mukaan 4 päivän, meidän Väinö nukkui pois taitseltuaan elämästään. Häntä jäi kaipaamaan vahempien lisäksi 5 sisarta..

Lopulta kaikkien testituloksien jälkeen on parempi, että lopulta näin tapahtui.
Ei se elämä, joka enään mahdollista olisi ollut, olisi ollut elämisen arvoista.

Kaikki oli tehty, kaikki oli annettu.
Elämän kortit vain oli ollut niin huonot.

Mikään näistä ei kuitenkaan ollut ollut riippuvainen hoitohenkilökunnasta.
Viellä vähemmän ne oli riippuvaisia äidistä.
Kylmä tilastotieteellinen fakta: 1:100.

Ennen tätä Väinö kerittiin aivan papin toimesta normaalin kaavan mukaisesti kastamaan.
Nimekseen hän sai Väinö Eemil.

Mikä viellä lisäsi mun omaa Helvettiäni oli tieto siitä, että lähes samaan kellon aikaan oma vaarini nukkui pois.
Haluan jotenkin ajatella, että hän lähti näyttämään tietä oikeaan paikkaan veljeni avuksi.

Pari päivää myöhemmin sain tietää, että myös toinen vaarini nukkuin päivää ennemmin yllättäen pois tästä maailmasta.

Menetin siis vuorokauden sisällä 3 itselleni rakasta ihmistä.
Surua vain ei oikeasti riittänyt kuin siihen Väinöön...
On ihan eri asia kuolla eläkeiässä kuin synnytykseen.






Väinö oli ihan yhtä odotettu, kuin kenen tahansa tervejärkisen mieli odottelee lasta kehtoon sen maagisen raskaustestin kahden viivan jälkeen.

Itse oli koulun ohessa "Sälliä" odotellessa kutonut villapaiden, jonka annoin toiselle pikkuveljelleni lähtiessäni Lappiin.
Sanoin sille, että anna tämä äidille sitten synnytyksen jälkeen laitoksella..

Näinhän tehtiin. Ja Väinöllä se on päällä tälläkin hetkellä.
Siellä arkussa kera pienen lelutraktorin..

Painavin syy kuitenkin siihen miksi tämä tekstin kirjoitin on tämä päivä.

Tänään järjestettiin Sammatin seurakunnassa muistojuhla.
Siellä oli rivissä 24 kynttilää, jotka piti jokainen sytyttää kunnioittaen vainajain poismenoa.
Tuo henkilömäärä oli se luku, mitä seurakuntaan kuuluvia ja samaan pyhään kirkkomaahan siunattuja oli vuoden aikana nukkunut pois.

Lähdin tilaisuuteen niin Väinön, kuin toisen vaarini takia.. Myöskin mummoni tueksi.
Oma äitini ja hänen avopuolisonsa ovat tällähetkellä varmasti ansaitullaan matkalla Thaimaassa.
Toivottavasti keskittyvät kaikkien vastoinkäymisien jälkeen toisiinsa ja suhteeseensa..

Ennen tilaisuuden alkua pappi tuli kysymään mummoltani kuinka käy Väinön kynttilän.
Hän kun ei vanhempia nähnyt kirkossa ja kun pitäjä on pieni niin kaikki tiesivät, että mummoni on äitini entinen anoppi. Lisäksi niin Väinö kuin se vaarini Pertti kuolivat samana päivänä.

Ilmoittauduin siskon osassa siksi henkilöksi, joka Väinön puolesta kynttilän sytyttää..

Tilaisuus eteni. Omaa Raamatullista kaavansa noudattaen.
Kunnes sieltä alkoi tulla niitä seurakunnassa pois nukkuneita nimiä.
Ensin sanottiin nimi kokonaisuudessan ja sitten kuolinikä.
Nuorin Väinöä lukuunottamatta oli 32-vuotias.
Tuli mun vuoro.

"Kuolleena syntynyt Väinö Eemil Pietilä."
KUOLLEENA SYNTYNYT!? Huusin päässäni ja nieleskelin kyyneleitä sen muutaman metrin kohti omaa kynttilääni. Tuntui, ettei sydän ole aikoihin niin nopeasti lyönyt ja jalat ei ole niin painavilta tuntuneet.
Kyyneleet nousi väkisin silmiin ja purin huuleni vereen asti läpi, jotta en olisi kaikkea tätä näyttänyt muille kirkossa oleville..

....kuolleena syntynyt?... jankutin päässäni lopun tilaisuutta vaikka nousin toki seuraavan nimen, vaarini, kohdalla seisomaan.
Myös mummoni huomautti tultuaan oman kynttilänsä, miehensä, jälkeen että eikö mentäisi korjaamaan papin asiavirhe.
Ei menty, koska sillä ei ole mitään väliä.





Tilaisuuden jälkeen, muutama rohkea saapui kirkon ulkopuolella ottamaan osaa..
Luulivat tietenkin, että kyse on mun omasta lapsesta.
Tämä osaanoton jälkeen seuraava kysymys kuului "jos se syntyi kuolleena, niin mietittiin miksi sen nimi luettiin?!"

...Vastaus oli: Kyseessä oli mun pikkuveli ja HÄN ei syntynyt kuolleena, HÄN eli 4 päivää..."

Niin tai näin, mitä sitten vaikka olisi syntynyt kuolleena?
Onko kohtuun tai synnytyksessä kuolleella jotenkin vähempi arvo?

Kyllä mua söi, että näin pienestä 24 henkilön porukasta jotka oli jättäneet seurakunnan, edes se meidän pappi ei muistanut Väinön iäksi neljää pitkää päivää.
Kaksikymmentä ja vähän päälle, pienessä kylässä, pienessä seurakunnassa ja edes meidän oma pappi ei muitanut kuinka tämä oikeasti traagisin murhenäytelmä meni.

Se sanoi "kuolleena syntynyt..." Papereissa luki 0v.
Mikä on se ihmisen määre. Se joku ajanjakso, jonka jälkeen sut lasketaan ihmiseks...?
Mun ystäväpiipirissä se lapsi on kuollut sinne kohtuun, siellä on myös koettu kätkytkuolema.
Onko se paria päivää ennen laskettua aikaa / 3kk elänyt kätkytkuolema / 11kk 30pvä ikänen (tai meidän tilanteessa 4päivää elänyt) henkilö "kuolleena syntynyt"?! Jos virasto sanoo 0v?!

Ja miten, ihan totta kuinka ihmiset voi tulla tuon kaiken jälkeen kysymään miksi se luettiin kun "eihän se ees ollu mikään ihminen tai oikeutettu seurakunnan mukaan nimeensä?".

Ennen kaikkea edelleen, miten se pappi, jonka pitäisi olla seurakunnan tukipilari, voi unohtaa siitä reilusta paristakymmenestä vainajasta sen "pienen" yksityiskohdan, että meidän Väinö eli ja se kastettiin ihan papin toimesta tähän kristilliseen seurakuntaan?
Pieni kylä. Jo ihan vain Lohjalla niitä vainajia on varppina ollu rapiat pari sataa..

... Pikkujuttu sanoo joku.
Joku sanoo "parempi se on, että kuoli melkein heti kuin olisi elänyt pari vuotta".
Kolmas sanoo "Ei ehkä mitään fiksuimpia päätäksiä mutsiltas pitää sitä".
Neljäs kertoo kuinka "Mitäs itse lähdit pelleilee. Karma kostaa, ootte ansainneet kohtalonnes".
Ja viellä viides kertoo kuinka "get over it".

Get fucking over it yourself.


Ja kyllä mä joudun tähän loppuun sanomaan, että teki pahaa käydä sytyttämässä se kynttilä haudalle, jossa ei palanut muita kynttilöitä.
Ihan helvetin moni otti niin paljon osaa silloin kuoleman hetkellä, mutta ei voinut tänä Pyhäinpäivänä viedä sitä kynttilää sinne haudalle.
Jo ei vain Väinön muistolle, vaan osoittaakseen myös meille muille, että häntä ei ole uhohdettu kuten pappi unohti.

Mä toivon, että Jouluna, siellä olisi meidän lyhtyjen lisäksi edes yksi pieni liekki..

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikki

2 kommenttia:

  1. Kyyneleet alkoivat valua pitkin poskipäitäni, kun luin otsikon... sen jälkeen itkulle ei tullutkaan enää loppua. Voimia sinulle ja perheellesi Maija! <3

    VastaaPoista
  2. Tässä ei jäänyt kuin ihan lukkoon kylmien väreiden ja vetisten silmien kera.
    Voimia teille, erityisesti sulle, Maya.

    VastaaPoista