keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Poikaystäväkorvike, Pikkulauantai & Full Moon

Kovinpa on taas aika rientänyt.
Viikko meni aivan hujauksessa ja olen auttamattomasti myöhässä kaikesta mitä pitäisi tehdä.
Kiinnostuksen kohteet kun vaan ovat seikkailleet muualla ja olen ollut aivan rättiväsynyt tänään mollottavan täysikuun ansiosta.
Insomniani pahenee aina kolme-neljää päivää ennen kyseistä ajankohtaa ja siihen kun lisätään viellä eroahdistunut koiranpentu niin soppa on valmis.






Tänään Mulletoi kiikutti kauan kuolanneeni Poikaystavatyynyn, jota tietenkin olen vannoutuneen BB-fanina ihaillut tämän kauden aikana telkkarin välityksellä.
Viime vuona oli aivan pakko saada One Piece ja tänä vuona näköjään sitten tyyny..
Maaaahtavaa!





Itse lukeudun niihin kyltymättömiin hellyydenkipeysihmisiin, joten tämä on aivan mainio keksintö.
Sitäpaitsi suht loistokas sisustuselementtikin.. Ainakin läppämielessä.
Mitä nyt tulen paidan varakaverille kyllä vaihtamaan jahka päästään tästä joulusta yli.
Sirpsakan joulukuosinen paita kun tällä poikaystävällä on.
Ei lähtisi kyllä tuolla kauluspaidalla baarista mukaani kukaan.





Armin kanssa aloteltiin tänään ulkona käymistä. Tottakai juuri kun saatiin ne hiton lumetkin maahan.
Kantokopasta ei uskalleta tulla ulos ja väkisin maahan laitettaessa alkaa tärinä olla meikäläisen vibraattoriakin hurjempaa ja alkaa sydäntäsärkevä parku.

Eilen sain sentään erakoitumiseeni kahviseuraa rakkaan koulukaverini ja hänen pienen tyttönsä toimesta. Samalla myöskin sitä vieraisiin ihmisiin siedätystä koiralle.
Ei ollut moksiskaan vauvasta, rouvasta tai meikäläisen jakamisesta.

Samalla ovenavauksella hain taas vaihteeksi lisää kirjastosta opparimateriaaliani.
Sinäänsä tuloksethan on jo purettu ja toimitettu Nummirockin Festival Managerille, mutta täytyisi se viitisenkymmentä sivua saada rykästyä jotain teoriaakin.





Tämän kasvavan kirjapinon sijasta, sekä tyhjän "opn"-tiedoston sijasta olen tottakai lukenut 600 sivua Fifty Shades of Greyta ja touhunnut joulua.
JOULUA!? Minä,  joka juuri pari merkintää taaksepäin kerroin vihaavani ennenaikaista hössötystä.
Jatkuvan blogimaailman, Facen sekä TV:n sisältään suoltaman hössötyksen ansiosta olen minäkin jo luistanut periaatteistani ja asettanut sen kynttelikön ikkunalleni viikkoa ennen hyväksyntäaikaani.

Joulukorttityöpaja ilmestyi leivontalaustalleni eilen illalla käytyäni ostamassa Tiimarista kynttilöitä, eli ostaen 25eurolla korttimateriaaleja.



Hemmetti..
Olenhan minä yleensä joka vuosi ne kortit väkertänyt, mutta en ikinä näin ajoissa.
Reippahat 15 on jo kyhätty kasaan ja viellä pitäisi toinen moinen tehdä.
On meinaan tehty sanaton sopimus mutsin kanssa siitä, että minä teen kortit niin hän sitten maksaa postituksen.




Viikko sitten rakkaudella kasvattamani, tappavani, elvyttämäni ja myöhemmin satoakin saanut paprikanpoikanen alkoi punastumaan. Hävyttömien puhuminen sille aina tupakalle mentessä siis toimi. Mummoni oli oikeassa..

Kuitenkin pari päivää taaksepäin tuo pieni otti ja irtosi itsekseen. Pahus. Olisi saanut viellä kunnolla punastua. Kaipa tuosta yhden voileivän rehut saa viipaloitua..

Tilaamani turvaportti on myöskin saapunut ja tällä viikolla teen paluun mammalomaltani työelämään.
Perjantaina pieni 4h työvuoro.
Viikonlopulle olisi ollut muitakin vuoroja tarjolla, mutta toivon saavani viikonlopuksi maailmanparannukseen seuraa ja suunnistavani lauantaina Darkart Desingnin pikkujouluihin Torveen.

We will see..



perjantai 23. marraskuuta 2012

My Naked Truth

Kylläpä tämän on jo useampi lukulistallani oleva immeinen toteuttanut.
Ja tänään näkyi myöskin Iltalehti asiasta uutisoineen.
Siis jutusta, joka alkoi tästä.

Todellakin asiaa koko homma.
Niin moneen täysin pinnalliseen ihmiseen ja blogiin olen tutustunut, että ilmomielin avaan sanaisen arkkuni ja osallistun myöskin.
Rehellisesti sanottuna säälin ihmisiä joilla pitää roskiakin ulos vietäessä olla se maski naamallaan.
Tiedän että on parisuhteita, joissa mies ei ole koskaan nähnyt akkaansa ilman meikkiä.
Onpa haaremiini kuulunut myös entinen poikaystävä, joka kerran aamulla herättyään tokaisi "voisit meikata, oot hirveän näköinen".
Kuvitelkaapa, että jopa kuntosalilla olen kerran yhdeltä naiselta saanut kuulla "ootpas sää väsyneen näkönen, kannattaisko meikata?". Siis haloo, KUNTOSALILLA!?

Ei siinä, on täälläkin jo useita meitsi ilman meikkiä-valokuvaa.
Eikä muutenkaan tapana ole suuremmin valokuvia muokkailla.
Aivan hyvin voin talsia kauppaan, kouluun tai muualle meikittä.
Oli yksi eniten sydäntä lämmittävistä kommenteista, kun muutama kuukausi sitten eräs poika katseli mua ujona kaupassa, kaupan kassajonossa ja sitten viellä liikennevaloissa. Valojen jälkeen se uskaltautui kävelemään mut kiinni ja sanoi "Hei! Mun oli pakko tulla sanoo, et sä näytät tosi hyvältä." Sitten se hymyili ja kääntyi toiseen suuntaan..
Talsin siis tukka pystyssä, meikittä ja väsyneenä vältellen katsekontaktia jopa muropaketin kanssa..
Niin suuresti enemmän lämmitti kun ne iänikuiset kuluneet mukamas kohteliaiaisuudet jotka sanotaan vain tavan vuoksi.

Itse kuulun niihin tyyppeihin, joka ensimmäisenä kotiin päästyään haluaa naamasta meikit veks ja tähän päälle rykästään mielellään myös ne rintaliivit hemmettiin. Puhumattakaan kiristävistä farkuista..
Kyllähän mäkin olisin mielummin timmimpi ja hoikempi. Oikeastaan en ole vuosiin painanut niin paljon kun tällä hetkellä painan. Asialle teen jotakin, mutta teen sen itseni takia.
Niin paljon olen turpaani ihmissuhdeasioissa näissäkin asioissa ottanut, ettei mua enään ihan oikeasti voisi vähempää kiinnostaa jos jonkun ongelma on mun vatsamakkara tai vähän karvainen sääri.

Todella helposti saan viikonkin kulumaan ilman mitään pakkelia.
Enkä sen enempää meikkaamistakaan stressaa sitten kun siihen ryhdyn.
Se on maksimissaan 10min ja I am done. Vaikka kyseessä olisi iltabilemeikki.
Ystäväpiiristäni löytyy ihmisiä, joka levittää jo tuon 10minuuttia pelkkää puuteria.. :)
(ei sillä että vittuilisin, vaan huomioidakseni tämänkin tavan).

Eli tässä mennään.






torstai 22. marraskuuta 2012

By The Way

Tänään on Ville Valon syntymäpäivät! :D
Oooneva kertaa 36.

The Puppy is here!

Tiistaina, myöskin huonosti jännityksen takia nukutun yön jäljiltä, lähdettiin kohti Pohjois-Karjalaa aikaisin aamu kahdeksalta.
Äitillenihän herätys tuli viellä aikasemmin, koska ennen Lahtea piti ajaa se pari tuntia Lohjalta.

Perillä kasvattajan luona oltiin kahdelta parin pysähdyksen jälkeen.

Siellä niitä sitten oli. Kauhiasti bostoninterrierivaaveja.
Alkujaan niitä oli 12 kappaletta. Jäljellä sunnuntaina alkaneiden luovutuksien jälkeen enään 8 kpl.
Oli siinä ihan tarpeeksi vilskettä niiden täysikasvuistenkin bostonien lisäksi.
Kaksi eri narttua pyöräytti kumpinenkin kuusi pentua maailmaan yhden päivän ikäerolla.
Näistä yksi prinsessa olisi minun.

Kolmen tunnin kahvittelun, tutustumisen ja sopimustenteon jälkeen olikin edessä uuvuttava takaisinajomatka.
Tällä kertaa kolmen silmäparin voimin.




Kotimatka sujui nätisti.
Kennelnimeltään Verona, sittemmin Armiksi ristitty kaveri nukkui lähestulkoon koko matkan joko auton jalkatilassa kantokassissaan taikka meikäläisen sylissä.
Yhtään ei vikissyt eikä valittanut.

Tästä voimien keräämisestä johtuen kotiin päästyä olikin sitten virtaa ravata kahdeksikkoa pitkin kämppää.
Parketti liukuu ikävästi tassujen alla, joten useaan otteeseen juostiinkin päin seinää tai huonekaluja.
Myös vesikuppi sai kyytiä.

Nopea iltapala, joka sekin maistui mukisematta ja tarpeiden teko opetetusti pyyhkeen päälle.
Äitini kömpi vaiheessa sänkyyni nukkumaan, koska ei enään uskaltanut 10 jälkeen lähteä ajamaan takaisin Lohjalle. Piti ottaa parin tunnin piristysnokoset. No se nukkui aamuun asti.

Armi nimeen päädyin lopulta, vaikka hirveä läjä kaikkia muitakin hyviä nimiä oli päässä.
Muusikoissa tradition takia pysytään.
Armi Aavikko
Ja nyt on sitten se Danny, Armi ja Fredi.
Pitihän Fredistäkin jo tulla Armi, mutta se olikin sitten poika..
Huvittava yhteensattuma oli se, että Facebookiin ekan kotikuvan ladattuani ainoa ihminen, joka rotua kyseli keskustelussa oli Armi niminen luokkakaverini.
Joutui siinä vaiheessa kyllä kertomaan, että tälläinen nimi on harkinnassa.




Vähän on peti viellä iso, mutta kyllähän tämä jässikkä tästä nopeasti kasvaa.
Suht iisisti rauhottui myös yölevolle.
Hinasin pedin sänkyni viereen, jotta kädellä voisi toista yöllä rauhotella mahdollisen itkuparkuikävän osuessa kohdalle.
Hyvin huonostihan sitä nukkui.
Katkonaisesti toinen silmä auki kun vähän väliä piti tarkastaa onko kaveri kunnossa.
Välillä hän lähtikin seikkailemaan tarpeilleen ja haistelemaan nurkkia.
Sängyn alta löytyi parien tirsojen verran hyvä paikka ja sinne hän vielläkin tykkää karkuun mennä.
Meikäläinen kun ei perässä mukaan mahdu.

Kyllä se eka yö aika levotonta kuitenkin oli. Pariin otteeseen pisti kunnon "itkun" päälle ja mitä häneltä olisin saanut nukuttua valvotti oma vieressä oleva mutsi kuorsaamisellaan.
Jösses..





Kuuden aikaan äitini jatkoi matkaansa Lohjalle.
Me nukuttiin viellä kolmisen tuntia, kunnes alkoi juoksuharjoitukset aamupalan toivossa.
4 tunnin välein, eli viitisen ateriaa päivässä pitäisi näin alkuviikon viellä syöttää.
Olin kutakuinkin kävelevä zombie oman univajeeni kanssa.

Ekana kokonaisena kotipäivänä jatkettiin tutustumista.
Olohuoneen lisäksi uskallus riitti vain eteiseen.
Kylppäriin on sellainen parin sentin kynnys jota ei kertakaikkiaan uskallettu ylittää.
Houkuttelulla ehkä nippanappa etutassut niin pitkälle kuin kroppa riittää, mutta koko koira uskaltautui sisälle vasta tänään.
Samat sävelet oli keittiön kanssa.

Pitää tässä istua kökötellä molemmissa huoneissa itsekin, jotta oppii turvalliseksi.
Tarkoitus kun on, että Armi opetetaan ainakin nyt näin alkuun olemaan yksinollessaan kylppärissä.
Tarpeeksi siellä tilaa on ja turvallisempaa kuin muualla kämpässä.
Olen ylihermoileva mitä tulee koloihin, sähköjohtoihin ja sohvaan sekä sänkyyn.
En myöskään henkilökohtaisesti pidä koiran sullomisesta johonkin häkkiin yksinolon ajaksi.
Niin ovat surullisen näköisiä vekotuksia. Eikä sellainen tännekään kyllä mahtuisi.
Kylpyhuone voinee olla se turvallinen ratkaisu myös jahka tässä kavereileni mennään kyläilemään.
Ei saada pentuna käännettyä koko kämppää ympäri yksin jäädessään ja vahingon sattuessa kaikki on helppo korjata. Melko paljon kun tuota vapaa-aikaa tulee vietettyä muiden nurkissa yökyläillen.

Tästä koiraomistajuudesta tosin olenkin jo saanut pahoitettua mieltäni.
Niinhän se vaan menee että saat sä sitten lapsen, koiran tai edes poikaystävän niin osa poppoosta jättää ulkopuolelle tai kutsun ohessa on  "vain sinä"-merkintä. Ei oo reilua ei.
Nimenomaan näin nuorenahan tuo tulisi totuttaa erilaisiin tilanteisiin ettei sitten aikuisena niitä pelkää. Sinne 12-13 viikkoon se nopean oppimisen ja sosiaalistumisen kausi on hurjimmillaan.
Silloin on totuttava miehiin, naisiin, lapsiin, koiriin, muihin eläimiin, eri värisiin, kokosiin ja äänisiin.
Humalaisiin ja selvinpäin oleviin. Autoihin, bussiin.. Kaikkeen.
On oman harkintani varassa missä, milloin ja miten.
Mulla on nyt koira. Ja se tulee mukana mihin minäkin tulen ellei ole joku erityisempi homma kyseessä. Joku paikkahan sillä on oltava, vaikka yksinkin pärjää niitä pieniä aikoja.
"Sä voit tulla, mut Armi ei" on ihan haista paska-meininkiä.
Ei tartte kutsua sitten ollenkaan, kun moisesta pahoitan vain mieleni.
Vai onko älykkyysosamäärä niin pieni että ei tajuta sitä etten minä voi mihinkään yön yli humputteluun toiseen kaupunkiin lähteä ja jättää koiranpentua yksin Lahteen?




Sohvalle Armi on tosiaan mun avustuksellani saanut tulla.
Sänkyyn ei jo ihan sen takiakin, että pienellä ei paikat sieltä tippumista kestä ja tottakai pelkään yöllä runnovani toisen hengiltä.
Kovin yrittää jo hyppiä sohvalle vaikka ei sinne voi mitenkään päästä.
Pari kertaa on menty mukkelismakkelis tästä syystä.

Paljonpa ei tuommoinen tänään 8 viikkoinen tee.
Syö, leikkii vähän ja nukkuu taas.
Murisee ja inisee unta hakiessaan.
Ihan vain pari haukahdusta on tullut, pääsääntöisesti silloin jos minä olen sohvalla enkä häntä sinne nosta..

Kaulapantaharjottelu aloitettiin tänään ja sehän tietty kutittaa kokoajan ja on ikävä.
Kerrostalon ääniin on totuttu hyvin. Ekana yönä hissin ja ovien kolahdus herätti, mutta nyt niihin ei oo enään kiinnitetty mitään huomiota. Ei edes siihen naapurin koirien haukuntakuoroon, joka tapahtuu aina postinjakajan ilmaantuessa.

Ruokaa ja juomaa vedetään toinen tassu kupissa.
Mut päästetään ihan iisisti tupakalle.
Ekana päivänä nopeasti hain myös lähikioskilta lisää maitoa.
Kauheasti suukkoja tyttö antaa ja muutenkin nuolee käsiä/vaatteita.
Hirmuista puremisintoa ei ole viellä ja silloinkin on melko hyvin uskottu sanaa "ei".
Lempparilelu lienee vinkulelulla varustettu majava taikka narupallo.
Nukkua ei voi, ellei joku mun ruumiinosa häneen koske.
Nytkin pitää jalkojen juuressa unta nähdä.




Viime yö meni vähän rauhallisemmin kuin ensimmäinen.
Useaan otteeseen piti kuitenkin parkua ja saada hepuli jos mun käsi ei sängyn laidan yli roikkunut.
Tästä syystä ne onkin kipeät. Toivottavasti ei enään montaa yötä tartte riiputella.
Aamulla kuudelta vedettiin taas rundia pitkin kämppää, mutta tämän virtapiikin jälkeen rauhotuttiin taas nukkumaan.

Niinsanotusti kiltti tyttö. Ainakin toistaiseksi.
Viikonloppuna lähdetään treenaamaan sitä ulkona käyntiä mikäli vain valjaat postissa siiheksi tulevat.
Olivat vääränlaiset ensin toimittaneet, joten menivät palautukseen.
Kasvattajakin kun suositteli, että ihan turha on ekasta yöstä alkaen ravata toisen kanssa pihalla jokasen heräämisen, ruoan ja leikin jälkeen.
Yhtään hutia kun ei tuosta pyyhkeelläkäynnistä ole tullut niin mikäpäs tässä.
Pikkuhiljaa hilaan rättiä vain lähemmäs ulko-ovea.




Piiloutuminen sängynaluksen lisäksi on näköjään Armin juttuja.
Jos istun lattialla, menee hän nukkumaan selkäni taakse.
Mikäli taas tulee syliin, on naama jemmattava piiloon.
Samaten omaan sänkyyn kaivaudutaan reunojen tai pehmolelun alle turvaan.

Sohvalle kun pääsee, pikkuhiljaa unissaan kaivaudutaan tyynyjen taakse.
Nukahtaahan ei edelleenkään voi ilman sitä ihokosketusta mun kanssani.







Kyllä tästä hyvä tyyppi saadaan!
Mammalomalla olen nyt viellä reippaan viikon.
Kunhan turvaportti saapuu aletaan harjottelemaan enemmän sitä yksin oloa.
Naksutintakin on jo päästy kokeilemaan. Treenaus yhteiskuntakelpoisuuteen alotetaan tottakai pikkuisin askelin.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Landepaukku

Niin on taas toinen viikko maatalon emäntänä vierähtänyt.
Huomenna saapuu lentokone Thaimaan +30 asteesta tänne kuolevaan ja koleaan Suomeen..
Samalla reissulla meikäläinen istahtaa Z-junaan ja suuntaa takaisin Lahteen.
Täytyy kodista tehdä koiraturvallinen ennen tiistain hakureissua.

Mitä piskiin tulee, niin ajatuksissa tällä hetkellä on perustaa ihan erillinen blogi hänelle.
En mitenkään haluaisi näitä asioita sotkea kun kuitenkin lukijakuntaan kuuluu ihmisiä, joita koko koira ei voisi vähempää kiinnostaa.
Sitten on toki myös ihmisiä, joita mun oma urpoiluni ei kiinnosta, mutta ne koirahommat taas nappaisi..
Sen kanssa kun suunnitelmissa on harrastamista, pakollisia näyttelyitä ja ihan sikana niitä valokuvia, niin lienee fiksuinta hommata ihan oma leikkikenttä tälle informaatiolle.
Vai mitäpä olette mieltä?

Tämä viikko on mennyt samanlailla hengaillessa kuin ensimmäinenkin.
Pihalla on touhuttu, unirytmi on aivan vituillaan ja vaaka näyttää edelleenkin entistä isompia lukuja joka päivä... Noh, kohta joudun lenkkeilemään ihan pakosta.





Ittekseni rauhassa oon saanu taikka joutunut olemaan.
Muita vierailevia tähtiä ei ole näkynyt nurkissa eikä edes se puhelin ole pärissyt puheista huolimatta.
Olen niin huono itse soittamaan ja tuppautumaan/tuputtamaan seuraani, että mielummin elän hiljaisuudessa samalla hampaita kiristellen ja pohtien sitä, että jos seuraan tosiaan halutaan niin silloin kyllä soitetaan. Etenkin kun tästä parin viikon pestistä olin ilmoittanut jo keväällä ja useaan otteeseen lähempänäkin.

Ulkona on tietty yritetty olla niin paljon kun sää vain sallii.
Ja mitä valoa riittää.

Ne marjapuskat ja kirsikkapuut on saatu leikattua.
Oon roudannu hartiat vääränä puita paljun lämmitykseen.
Oikeasti se vaatii melkein sen 2 kottikärryllistä ennenkuin on sopivan lämmintä.







Päätin myöskin purkaa takapihalta löytyvän jättitrampoliinin.
Tai siis,,,olen yrittänyt purkaa sitä nyt kaksi päivää.
On kyllä vaikeaksi tehty, tai sitten mun älykkyysosamäärä on oikeasti pähkinää pienempi enkä vain hiffaa sitä helpompaa tapaa.
Kangasta piteleviä jousia oon saanut nyt irotettua melkein puolet. Siitä jostain reippaasta sadasta.
Rintalihakset on tästä aktiviteetista niin kipeät, että todella saan taistella pukeutumisen kanssa.

Mutsi ukko oli löytänyt jokunen aika sitten kirjaimellisesti jostain lantalasta hemmetin hienon reen.
Soli sitten läntätty ihan paraatipaikalle etupihalle ja suunnitelmissa on keksiä sille jotain ällösöpöä jouluvalaistuskäyttöä.
Ennen tätä se piti tietenkin pestä.
Lapioin sisältä sitä itseään ison saavillisen verran ja jynssäsin puutarhaletku toisessa ja juuriharja toisessa sen edustuskuntoon.








Niin hätähousu mä en ole, että oisin jo tällä viikolla ripustanut vilkkuvalot joka puskaan.
Tekee mieli aina liian ajoissa nähtyäni jouluvalot tunkea jokaiseen postilaatikkoon lappu jossa lukee "HELVETIN URPO, NYT ON SYYSKUU/LOKAKUU. TUNGE NE JOULUVALOT PERSEESEES."
Mitään vitun "pihavaloja" tai "tunnelmavaloja" ei ole. Ne on jouluvaloja.
Jos oisin diktaattori niin jokaikinen moinen olisi kielletty ennen itse joulukuuta.
Tähän aikaan vuodesta mennään pelkillä kynttilöillä. Stna.




On se jännä, miten paljon kaikkea unholaan jäänyttä työkalustoa vanhan maatalon vinteiltä ja tienposkista löytyy. Nätisti ollaan niitä ripoteltu pitkin tonttia puutarhatonttujen tapaan.
Itse tykkään ihan pöhlönä.
Kaiken näköistä vanhaa ja kulunutta..













Ei sitä aina tartte ostaa sitä kalleinta marmorikivipatsasta jostain pihamyymälästä.
Ihan jo vaan ne luonnonkivet riittää. Nämä molemmat tornit olen kasannut pari vuotta sitten.
Hyvin on kestäneet talvet ja kesät. Odotellaan viellä 5 vuotta ja toivotaan, että sammaloituvatkin.









Alan jo olemaan aivan sisustusfiiliksissä lähestyvää muuttoa varten. Kuljen täälläkin pitkin kämppää ja kaivelen kaapeista kaikkea mitä ajattelin nyysiä itselleni.
Nämäkin keräilyaarteet on julmasti sijoitettu kaappiin.
Hei! Ne vaatii avohyllyä ja käyttöä. Ne suorastaan huutaa sitä.




Kotopuolen eteisestä löytyy mielestäni todella upea lipasto jonka kiikuttaisin omaan kotiini alta aikayksikön jos äiti sittä vain luopuisi.
Taulut on Maija Westerbergin käsialaa..





Lähes samalainen lipasto, mutta kolmee kertaa isompi versio löytyy viereisestä "mummon mökistä". Aionkin ensi viikolla ottaa puheeksi sen omimisen.
Vähän vaatii se tosin työtä ja uutta maalipintaa. Onneksi sitä on tultu harjoiteltua ennenkin.
Myös seinien pintojen kanssa huomaan pohtivani vaikka minkälaisia ratkaisuja.
Tapettia, maaleja...
Puolisen vuotta sitten remppasin täällä kulmahuoneen joka on tarkoitus olla uusi makuuhuone jahka vain löytyy tunnelmaan sopiva uusi sänky.











Nyt kuitenkin ulkosaunan lämmitysoperaatioon.

On se vain niin paljon tunnelmallisempi kuin sisäsauna sähköllä ja juoksevalla vedellä.
Pitää myöskin suorittaa juurikasvun blondaus.
Eihän sitä aivan landena voi takaisin kaupunkiin marssia.


















perjantai 16. marraskuuta 2012

Olipa kerran..

12 vuotta sitten minä ostin tämän sinkun meidän ala-asteen rehtorille joululahjaksi.

Silloin hänen mielestään HIM oli huonoa musiikkia ja se ei ikinä tulisi olemaan yleisesti tiedetty bändi.. 


Mutta koska hän kuitenkin piti klassisesta musiikista, lähti tämän version sisältävä sinkku joululahjana hänelle.
Äitini siunauksella..

Voi kun sitä viellä joskus törmäisi Juha Lipposeen, mä siltä kysyisin: "Mitä mä sanoin kolmannesta luokasta alkaen...?"

Tästä syystä ja lähestyvän uuden vuoden (Helldonen) täpinän, sekä ensi torstain VHV:n syntymäpäivien takia, mä lupaan joulukuun ekasta päivästä alkaen pommittaa joka päivä yhden biisin verran Hänen Helvetillistä Majesteettia
Koittakaa kestää..
Ja ei, se villitys, vaiko Villetys, ei alkanut silloin 2000, 
se alkoi silloin kun Anttilan alelaarista löytyi hyvin halpaan hintaan 666 Ways to Love: Prologue. 
Se 1000 kappaletta painettu EP vuodelta 1996, josta tänä hienona päivänä maksetaa helpolla 2000euroa.

Itselleni sen tosin sain vasta kirjoitettuani päähäni valkoisen lakin. 
Isältäni lahjaksi...
Myöhemmin illasta, oli tämä ensimmäinen kerta, jolloin olen nähnyt faijani itkevän.
Se itki sanoen "Pidä Maija sitten siitä levystä hyvää huolta. Mä tiedän, että sinä jos joku sitä osaa arvostaa..".

Se syveni silloin, kun HIM esiintyi jollakin YLEn kanavalla soittaen When Love and Death Embracen. Kyllä se oli oikeastaan aikaa juuri sen EP:n ilmestymisen. Eli jälkeen Suomen ekan MM-kullan ja Det Glider Innin..
Sen jälkeen mä vaadin kummisedältäni uusimman levyn joululahjaksi. 
Ja sen myös sain.. 
Sitten mä missasin yhden Nosturin keikan parhaan kaverini kanssa, koska jäin äidilleni tupakan poltosta kiinni.
Mutsi lähti sinne parhaan kaverini kanssa... 
Pääsin kuitenkin Spice Girlsin keikalle.
Ei olisi julmempaa opetusta voinut äitimuori keksiä.. 
Olen myöskin tämän bändin takia joskus jonottanut 22h pakkasessa saadakseni liput Helldoneen.
Olen ihmetellyt Provinssin eturivissä kellon ympäri (ja kussut tuoppiin) ollakseni siinä eturivissä Hoo-hetkellä.
Mä olen matkustanut vain Viroon asti nähdäkseni He livenä..
Ja mä olen kestänyt myös entisen, joka kutakuinkin halusi peittää selkäni pyyhkellä pystyäkseen panemaan minua takaa ilman Heartagramia.

Ja ihan näiden kaikkien asioiden takia multa löytyy sieltä selästä juurikin ne kaksi merkintää tästä orkesterista.
Vaikka siellä välissä on paljon materiaalia joka ei upo, on siellä myös paljon sellaista joka varmasti on vaikuttanut siihen mitä mä nyt olen. Auttanut niihin kasvukipuihin..
Se on siellä niin kauan vaikuttanut ja kasvanut mun mukanani, että se on ansainnut ne kaksi tatuointia.

Nyt kuitenkin se ala-asteen opettajan joululahjasinkku...


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Viikonloppua ja isiä.

Viikonloppu oli hyvin tyttöpainotteinen. Ja tottakai tänään myös isipappapainotteinen.
Tuli vietettyä aikaa kahden mainion ekalta luokalta asti mukana roikkuneiden, sekä yhden vasta seisaluokalta asti perässä raahautuneen, neidon kanssa.

Perjantaina erinäisten muuttujien jälkeen alotettiin bileviikonloppu.
Olisihan täällä neliöitä ja hehtaaria löytynyt isompienkin baardien järjestämiseen, mutta lopulta kumottiin tämä ajatus kahdesta seikasta. Ne seikat oli Danny ja Fredi.
En ehkä olisi halunut kolmeakymmentä humalaista urpoa niiden keskelle poukkoroimaan.
Helposti ystäväni alkoholinkäytön tietäen olisi joku voinut hengestään päästä tai ainakin karannut ilman valjaita pellolle.

Palju oli ainakin omalla kohdallani se the main point koko hommassa.
Sen kanssa tosin ilmeni enemmän ja vähemmän ongelmia.
Ensialkuun peseminen oli melko haastavaa kun samantien jäätyi pintaan mäntysuopa.
Puutarhaletku oli tietenkin päässyt myös jäätymään ja sitä saikin sitten sulatella 30metrin matkalta kuskaten ämpärillä vettä keittiöstä. Ehkä kevyet 15 kertaa..
Jäätyneiden näppien, litimärkien jalkojen ja 30 metrisen jääpuikon ulospullahtamisen jälkeen palju saatiin kuin saatiinkin 4 asteisena vetenä täyteen.
Hurja kamiinanlämmitysoperaatio polttopuiden roudaamisen ohessa takasi sen, että perjantaina lilluttiin melko viileähkössä paljussa, mutta lauantaina ihan sopivan kuumassakin liemessä.












Jos ois äijäporukka ollut kyseessä, pelkällä HK:n sinisellä lenkillä olisi se ruokapuoli hoidettu, mutta koska naiset niin kaikki tehdään vaikeimman kautta.

Perjantaina pistettiin pizza uuniin, ei pakaste sellainen ja se vedettiin myöskin vatsaan kahden naisen voimin koko pelti.






Oltiin myös ostettu karkkia ja sipsejä, mutta niille ei enään tilaa löytynyt.
Tuhottiin vasta lauantaina.
Kaupassa ihan vartavasten kaksi pussia piti ostaa, koska Estrellalla on tämä kamppanja, että kahdella pussin sisältä löytyvällä koodilla voit katsoa Urho Play-matsin ilmaiseksi.
Btw lähti vähän vihasta palautetta kyseiselle firmalle. Ihan kolmen ihmisen voimin tutkittiin sitä auki revittyä tyhjää pussia eikä niistä mistään löytynyt yhtä ainotta koodia, vaikka molemmat oli näitä kamppanjapusseja.

" Koodi on painettu pussin sisäpuolelle, pussin etupuolen keskiosaan. Koodi on painettu pienellä punaisella tekstillä ja siinä on 5-8 kirjainta ja numeroa. Koodi ei välttämättä ole kaikissa pusseissa kovin näkyvästi esillä, joten kannattaa katsoa tarkasti. " -EI OLLUT!!





Lauantaina taaseen pilkottiin hemmetisti erinäisiä komponentteja ja syötiin hyvin vaikeasti tacoja.
Samaisena päivänä myöskin leivottiin se isänpäiväkakku joka myöskin täytettiin parin promilen humalassa kostumaan yöksi. Ei sinne onneksi ollut mitään yllätyksiä joukkoon livahtanut..






Pihakokonkin oli renkipoijaat saaneet sytytettyä.
Itse olin sen kanssa pariin otteeseen jo tapellut, sekä myöskin melkein naamakarvani polttanut heittämällä bensaa ämpäristä jo valmiiksi kytevään kasaan... Oikeen kuningasidea taas..
Vähän oli paremmin palavaa materiaalia lisää tuotu ja sitä sitten vahdittiin koska fiksusti löytyy kokon vierestä puuvaja. Kenen lie idea ollut kerätä ne poltettavat matskut siihen ihan viereen..





Tänään oltiin yllättävän freesissä kunnossa.
Kumpanakaan päivänä ei darraongelmia ilmentynyt. Eipä sitä tosin tuhannen päissään kumpanakaan yönä oltu.
Kovalla sykkeellä joutui venähtäneiden yöunien jälkeen vispailla kermaa ja yrittää jotenkin saada kakku edes suht siistiksi vaikka käsi tärisikin melko lailla.
Isipapalle tarjottiin myöskin hirven jauhelihasta tehtyä makaronilaatikkoa, koska pikkuveljeni päätti jo viikko sitten, että sitä tehdään.







Nyt on taas ihan tarpeeksi tultu kotkotettua. Ääni on käheänä jatkuvasta paasaamisesta ja tuhottomasta nortinvedosta.
Maailmaa on parannettu ja pitää kyllä edelleen pistää kädet kyynerpäitä myöten ristiin ja kiittää sitä jotakin, kun on edes muutama oikein mainio ystävä olemassa.

Viikon päästä pitäisi matkata hakemaan se oma babe elämään.
Hän on jo kovin lisää kasvanut, saanut terveen paperit ja tunnistesirunkin niskaansa.
Nimiongelman kanssa taistellaan vielläkin ja pitäisi tässä kai niitä pakollisia hankintojakin tehdä..





tiistai 6. marraskuuta 2012

Emäntäviikkoja

Mainiosti on lähtenyt parin viikon pesti koiravahtina käyntiin.
On tottakai pitänyt olla tehokas ja aikaansaava, reipas ja kunnollinen.
Aamulenkit ja kuntopyöräilyt, vihanneksia ja vettä.
Opparia ainakin 5 sivua päivässä ja ruotsin kielioppia iltaisin.

Noja oikeen vähemmän..
Oon istunu sohvan nurkassa katsoen hömpänpöppäelokuvia, valvonu aamuun asti lukien Fifty Shades of Grayta sekä The Other Side of Midnightia.
Syöny epäterveellistä, rasvaista ja suolaista ruokaa aivan liikaa.





Lohta. Aurajuustolla. Ja kermalla...



Olen myös kutonut sormet verillä neuloosin kourissa ja kiskonu ainakin 1,5 litraa Pepsi Maxia päivittäin.
Suoraan sanottuna oon ravannut ainoastaan väliä sohva-jääkaappi-rööki.
Kai mullakin joku loma saa olla, kerta eräät siellä vaan makoilee jossain Krabin all inclusive viiden tähden hotellin altaalla..
En oo ees jaksanu keittiön radiosta etsiä Novan tilalle Radio Rockia vaikka siellä onkin HIM-viikko menossa. 

Koiratkaan ei oo tottuneet tällaiseen elämänrytmiin.
Pienempi kaveri alottaa illalla yhdeksältä unilelun suussa kanniskelun perässäni.
Sitten se käy välillä kääntymässä makkarin ovella ja huokailee syvään kun ei mennä vielläkään nukkumaan.

Niin..
Välillä on vähän hukuksissa se oma selkäranka.
Huomenna sen sijaan otan itseäni niskasta kiinni ja talsin kirjastoon lainaamaan ihan oikeata kirjallisuutta.
Aion myös kiillottaa kaikki talosta löytyvät lyhdyt ja ripotella ne ulkosalle.
Niin ja leikata marjapensaat..

Sen verran sain  jo tehtyä, että aloitin jälleen lintujen talviruokinnan.
Innostuin kaupasta löytämääni talipallotelineeseen siinä määrin, että samaan syssyyn ostin myöskin ämpärillisen niitä palloja. Viellä pitää delegoida rengeille auringonkukansiemensäkin osto.

Tiedän, että äippä miehineen on vähän laiskanpuoleisia noiden täyttämisen kanssa, joten kaiken maailman "paljon tavaraa kerralla esiin"-ratkasut on suotavia.
Linnuilla meni päivä aikaa hiffata noutopöydän olemassaolosta.
Kissoilla tähän meni kaksi päivää.
Nyt joku niistä viidestä tuppaa kökkimään tikun juuressa tunti tolkulla yrittäen maastoutua puutarhatontuksi. Ja iskevät tsirppojen kimppuun heti kun tilaisuus koittaa..







Tänään hiffasin, että unohdin ottaa mukaani kotosalla kukoistavan paprikan.
Sen joka nousi kuolleista ja on viimeisen parin viikon aikana saanut kantaakseen ihan hedelmääkin.
Vai onko paprika vihannes? Juures se ei ainakaan ole.
Google..
VIHANNES! :D

Nopeasti yhteyttä vara-avaimen haltijaan ja päiväni pelastukseksi hän lupasi käydä kastelemassa sekä tsekkailemassa kämppää tämän visiitin ajan.
Mainiota. Olisi aika ilkeätä tappaa sama kasvi kahteen kertaan.








Kutomuksiakin on tosiaan syntynyt.
Loppuviikosta sain valmiiksi ensimmäisen koiran neuleeni jämälankoja hyödyntäen.
Tein mallia mini, koska parin viikon päästä kotiutuva möykky on tottakai alkuun pieni.





Toinen versio valmistui tänään ja siihen käytin Nallen Luontopolku Tuohi-lankaa.
Fredi toimi hienosti mallina, sillä kutakuinkin samaa ruumiinrakenneta pitäisi olla omassakin naperossani havaittavissa.








On myöskin saunottu. Joka päivä.
Ei oo tylsää touhua täällä sekään.
Koira tai parhaimmillaan koirat istua nököttää lauteilla samantien kun meikäläinen osoittaa kylpytakin päällepanotoimia. Siis myös se 50 kiloinen berninpaimenkoira Danny.
Kovempia löylyjä ne koirat siellä kestää kun meikäläinen.
Katselevatkin ihan ihmeissään kun lähden vilvottelemaan, että joko on pakko poistua.