sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Loput Pietarista

Oukei, ehkä nyt on aika hylätä tämä aihe ja rykästä viimeinen yhteenveto parista päivästä.
Kyllästymiseen asti osasia blogi täynnä, mutta kun.... Siistii oli!

Pienoinen viive selitettävissä syyslomalla, jonka vietin niin kaverini tupareissa Helsingissä kuin maalaismaisemissa Sammatissa.

Maanantaina 15.10 herättiin sateiseen Pietariin. Seuraavat vikat päivät vettä tulikin taivaalta enemmän tai vähemmän. Suurkaupungin ihanuuksia oli tietenkin se, että sateen jälkeen suihkuun mennessä vesi oli mustaa. Mikä saastepilvi?

Tokavika päivä koostui päässääntöisesti yritysvierailuista. Tottakai näitä, sillä koulukurssi.
Ihan mielenkiintoistakin oli tavallaan vähän nähdä miten se Suomi siellä esillä onpi.

Ensimäisenä vierailukohteena Suomen Pietarin Instituutti.
Tyttönen höpötteli ripakkaan vauhtiin hoono-Soomella jotain toiminnasta ja itse talosta.
Tämän jälkeen vuorossa Suomalais-Venäläinen Kauppakamari, joka sitten tulikin toooooodella hurjaa vauhtia kerrottuna hätäisesti englanniksi. Oikeen mitään siitä ei selvää saanut, mikä siis oli esityksen pointti?
Viellä käppäiltiin sitä Suomi-taloa ristiin rastiin kirjastossa ja korunäyttelyssä ja ja ja.

Aivan tämän rakennuksen vierestä löytyy Pyhän Marian kirkko, eli suomalaisen seurakunnan pyhättö. Vähän huvitti, että jokainen rakennus, jota Pietarissa oli tullut nähtyä sisältä tai ulkoa oli prameasti koristeltu ja kullitettu, mutta sitten tämä Suomi-talo ja suomalainen kirkko oli meidän tyyliin valkoista, valkoista ja lisää valkoista. Pelkistettyä tyyliä, suoria linjoja ja palikkataidetta. 






Seuraavaksi meidän piti mennä kuuntelemaan esittelyä Saimaa Travelista, mutta projektiassistenttimme olikin joutunut kolariin jonka vuoksi semipienen loukkaantumisen takia peruttiin koko hommeli.
Harmi, ois ollu kiva kuunnella tarkemmin tietoa siitä, kuinka Pietariin pääsee myös vesiteitse.


Lounasruokailu tapahtui Sokos Hotel Palace Bridgessä. Ennen tätä kuultiin reippaan tunnin luento siitä, kuinka Sokos Hotellit on valloittamassa Pietaria, mitä haasteita ja mahdollisuuksia tähän liittyy.
Kovin magee hotelli, mutta hitsin kaukana kaikesta.

Hyvin mielenkiintoinen luento. Parhaimmistoa oli kuvasarja, jossa todella näytettiin se, kuinka iso koko Pietari oli..
Koko Helsingin keskusta mahtuisi Nevajokeen

Äippä ja sen ukko pari kk sitten kyseisessä mestassa majoittui ja en kyllä enään yhtään ihmettele, miksi ne sanoi ettei Pietarissa ole yhtään mitään. Ei kai ny, ku eivät liikkuneet metrolla/taxilla enemmän keskustaan. Eihän ne ollu löytäny ees kauppaa sieltä "laitakaupungista".




Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittämiin. Myöskin henkilökunta oli äärettömän tehokasta.
Lautasia korjattiin kesken ruokailun ja meikäläiseltäkin vietiin leipä nenän edestä pois.
Uskaltanu ees haarukkaa laskea lautaselle kun se saatettiin viedä siinä sadasosasekunnissa poies.
Niin kauhian suloinen ja hellyyttävä oli kuitenkin nuori tarjoilijapoika, että piti ihan tippiä jättää pöydälle. Vähän oli jotenkin harjoittelija-meininkiä aavistettavissa ja sympatiat nousi siinä vaiheessa kun huomasin toisen tarjoilijan ärähtelevän tälle lutuselle pojulle.

Oli myöskin eka paikka, jossa huomasi, että henkilökunnalla on jopa mahdollisesti ihan kivaa töissä.
Höpöttelivät, naureskelivat ja perseilivät keskenään. Ei semmosta suu mutrussa vakavalla ilmeellä touhua kuin aiemmin joka paikassa tuli todettua.





Ruokailun jälkeen päivän pakollinen ohjelma oli siinä. Lähdettiin pieni poppoo Apostolin kyydillä suunnistamaan kohti Iisakin kirkkoa. Sitä, jonka takia meilekin on syntynyt sanonta "rakennetaan kuin Iisakinkirkkoa". Tän hökkelin valmistumiseen meni sellaiset pienet 40 vuotta.

Ei viitsitty maksaa itseämme sisälle kirkkoon katselemaan jotain museota, vaan haluttiin kavuta sinne 101 metrin korkeuteen kierreportaita pitkin ihmettelemään kaupunkia yläilmoista.
Ai jummijammi mikä homma kivuta! Jalat huusi leipää ja puuskutus oli luokkaa maratonin jälkeen.
Seuraavana päivänä nämä rappustreenit vasta todella tunsi jaloissaan.





Oli kuitenkin ihan käppäilyn arvoinen suoritus. Hirveän korkealla sitä oltiin.
Yritin itseäni tsempata, että onhan tässä tultu 50metriä korkeammalta narun varassa alaskin.
Vesikampauskuvia tottakai todisteeksi. Hehkeetä!















Ihan vähän saatiin leikkiä turistia kartta kourassa etsien metropysäkkiä. Vaihteeksi...
Lopulta läpimärkinä saavuttiin hotelliin, sovittiin illan treffiaikataulusta ja meikäläinen marssi värjäämään kylppäriä pinkiksi ja suoristamaan kroppani tunnin päiväunille.

Osa ryhmästä meni illalla KHL:n lätkämatsiin. Itse skippasin moisen.
Neljän hengen poppoolla metroon ja keskustaan etsimään jotain ruokapaikkaa.
Illalla pitäisi olla suht lähellä metropysäkkiä, koska lätkästä tulisi seuraan täydennystä.

Ruoan jälkeen tietty vesipiippubaariin.
Niin kuin on halvempaa ja ihan mainiotakin ajanvietettä. Hieno oli baari.
Kyytipojaksi tilasin viellä mansikka daiquirin. Olihan se kallis hintatasoon verrattuna, mutta Suomeen verrattuna taas halpaa kuin Koff.
Rommiakin oli kait silmämääräisesti mittailtu.  Eniten se maistui, mutta alas tottakai meni.











Juuri kun oltiin piippu vasta pöytään saatu, tuli tarjoilija kysymään saisiko hän tuoda laskun.
Vähän oltiin taas suu pyöreenä, että meneekö tämä kiinni vai oltiinko me liian äänekkäitä ja saatiin heitto ulos. Yleensä kun sen laskun saaminen oli työn takana.
Hetken neuvottelun jälkeen selvisi, että ei mennä kiinni, mutta siltikään tämä laskun tuominen ei oikeen auennut. Harmi, koska tässä paikassa oltais voitu hyvin istua toisetkin juomat.
Piippuakin jäi viellä jäljelle.

Paikka nro 3:n metsästystä. Kokeneempi Pietarinkävijä osasi kertoa, että Dumskaya olisi se katu, johon pitäisi suunnistaa. "Baarikatu".
Yhteen näistä uskallauduttiin sisälle ja aateltiin täällä odotella sen KHL:n loppumista.
Ihme turvatarkastus oli sisälle mentäessä. Semisti räihnäinen sisustus.
Tiskiltä juotavaa. Ekaa kertaa saatiin jokainen maksaa itse erikseen!
Poukkoroin vessaan joka olikin melko kokemus. Kyykkyhommia ja pornolehti sieltä mm löytyi.

Musiikki oli kuitenkin oikein kivaa. Kaiken maailman reggeata ja vaihtoehtopoppia sieltä tuli.
Tyttö DJ. 
Liitutauluista selvisi, että pubissa oli jokaisen tunnin viimeisenä 10minuuttina Happy Hour.
Hetki pohdittiin mikä on tämän paikan toiminta-ajatus. Naisia kun ei aluksi nähty yhtään ja vähän kummallista katsetta saatiin muilta asiakkailta. Tottakai myös se vessan pornolehtilöytö jänskätti.
Sohvilla istuessa sitä sitten myös paikallisti useita luodinreikiä seinissä.
Öh möh mööö, uskaltaako täällä olla?





Uskalsi hyvin. Kunnes toinen järjestyksenvalvojista meni rakastumaan meikäläiseen.
Ummet ja lammet siinä selitti venäjää, josta en tietenkään ymmärtänyt mitään. S siinä jotain ymmärsi, että olen kovin kaunis ja rakkaus jotain ja kotiin haluaa minut viedä yöksi yms.
Alkoi takkiaan avaamaan ja häneltäkin löytyi joku Superman-paita.

Sitten se iski sen pyllynsä siihen sohvan kulmaan ja tuijotti meikäläistä seuraavan vartin herkeämättä.
Välillä höpötti jotain työkaverilleen, mutta tuijotti kokoajan mua.
Todella, todella ahdistava tilanne. Tietää, että toinen tuijottaa sua kokoajan.
Yritti se siinä jotain kysellä ja keskustella, mutta pyrin olemaan kuin ei oisikaan.
S meinasi sille jo valehdella, että olen naimisissa, mutta jätettiin kuitenkin sanomatta.
Yksi seurueesta lähti lätkästä saapuvaa tyttöstä metroasemalta hakemaan.

Ahdistuin koko hommasta siinä määrin, että ehdotin paikalta karkaamista.
Poket siinä sitten laittoi ovea takalukkoon ja pieni ahdistus alkoi nousemaan. Millä täältä nyt pääsee pois? Apua, hei!

Yritin juoda oluttani nopeaan tahtiin, jotta voitaisiin nostaa kytkintä heti kun metroseurue palaisi takaisin.
Sittenhän se poke linnoittautu baaritiskille ja kyyläili siitä olkansa yli meikäläistä.
Tajusin, että ei pidäkkään tähän tahtiin juoda, ettei se vaan osta mulle lisää juotavaa terästettynä jollain hevosten sterilisointiaineella.

Voi ahdistuksen määrää ja muilla vain kesti ja kesti.
Sitten päätin, että heti kunhan poke avaa oven ja katsoo edes puoli minuuttia toiseen suuntaan me karataan paikalta. Tarjoaisin sitten seuraavassa paikassa kesken jääneen oluen A:lle ja mentäisiin niitä vastaan sinne metroasemalle.

Näin teimme ja onneksi saatiin poistua ravintolasta ihan nätisti. Ennen lähtöä tämä poke kuitenkin veti privatetanssishown meikäläiselle. Oikeen sellaisen oksettavan äijätanssin. Yyyyh!





Osoitteeksi edelliseltä illalta tuttu Rock Pub. Siellä ei varmasti kukaan ahdistelisi samoissa määrin.
Ovesta sisälle astuessa törmättiin kuitenkin puolialastomaan tatuoituun pitkätukkaan joka jammasi jotain Twisted Sistersiä sata lasissa.
Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli työntekijä. Täälläkin ne vissiin osas nauttia työajastaan.











Juotiin yhdet vai kahdet. Ihan mun tyyppinen paikka. Isosti syrämiä ja uudestaan tänne.

Loppuilta päädyttiin viettämään hotellin yläkerran baarissa. Ei siellä muita asiakkaita meidän lisäksi ollutkaan. Musiikitkin pois päältä ja vähän palloiltiin onko tämä auki vaiko ei.
8th floor Beef Bar, open 8am-8pm, eli 24h?
Jokunen olut ja pari skumppapulloakin.

Jossain vaiheessa oli pakko luovuttaa seuraavaa päivää silmälläpitäen ja kammeta sänkyyn.
Ennen huonekaveriani huoneeseeni löysin.
Huonekaverin, jonka piti siis jäädä huoneeseensa nukkumaan minun sieltä lähdettyäni.
Muutenkin oli tänä iltana tullut todettua tätä feidauskulttuuria ja aikuismaista hemmetin reilua kohtelua kanssamatkustajien keskuudessa. Melko raivona parista seikasta olin ja hyvin lähellä totuuksien laukomista siitä, kuinka muita kohdellaa  kuten itseään haluaisi kohdeltavan.
Pidin mölyt mahassani..

Tiistaina oli kotiinpaluupäivä.
Unta oli hyvin vähän takana ja taisin aamupalajonossa olla viellä hieman promilleissakin.
Löydettiin kuitenkin itsemme 11 aikaan "900 päivityksen muistomerkiltä", kuten edellisenä iltana olin laukonut.

Kyseessä siis 900-päiväisen piirityksen muistomerkki.












Nopea Mäkkärilounas ja toiseen päähän Pietaria valtiolliseen ylipistoon kuuntelemaan luentoa aiheesta "Knowing Your Neighbour". Huhu!
Olin niiiiiiiiin väsynyt, että ihan todella sain taistella pysyäkseni hereillä. Enkä ollut kyllä ainoa.
Pari kanssasisarta sai tuuppia hereille. Rankka reissu vaatii veronsa.

Lisäksi kun tämä luento käsitteli jo miljoona kertaa kuultuja asioita, niin ei paljon auttanut piristymään.
Kyllä me tiedetään Matkailun alan opiskelijoina miksi venäläiset tulee Suomeen, mitä palveluja ne käyttää, paljon ne kuluttaa ja kuinka ne käyttäytyy.
Oltiin myöskin jo käyty siellä Sokoksen hotellissa ja tiedettiin monta niitä on Pietarissa.
Hotellin yhteydessä oli myöskin se Prisma, joten tämänkään kuuleminen ei ollut uutta tietoa.
Yleisestikin koko luento oisi ollut hyvin avartava varmasti jollekin täysin Pietariummikolle tai ekan vuosikurssin opiskelijalle, joka tutustuu venäläiseen asiakskuntaan.
Nyt soli taistelua hereillä pysymisen kanssa.

Hommelin päätyttyä piti saada kahvia.
Metroaseman metsästykseen ja ekaan kahvilaan, joka vastaan tuli.
Oli muuten ensimmäiset hyvän makuiset kahvit.
Darrasäikkynä pelkotiloja tuli kyllä koettua kun vessan oven avattua edessä näki itsensä.
Kokonaan vastakkainen seinä peiliä. Ai kauhea!

Kahden sissin kanssa vierailtiin viellä Kirkossa veren päällä, eli Verikirkossa, eli Kristuksen ylösnousemuksen katedraalissa. Pakko käydä-kohde.









Mestahan toimii nykyään ihan vain museona.
Aikoinaan rakennettiin juuri sille paikalle, johon Aleksanteri II murhattiin 1881.
Siellä oli jäljellä semmoinen pieni pala mukulakiveä, jossa tämä jäpikkä aikoinaan tapettiin.
Verijälkiä jne..

Aivan käsittämätän paikkahan tuo on jo ulkoa. Joku piparkakkutalo tai suoraan Tuhannen ja yhden yön tarinoista pompahtanut juttu. Epätodellinen.. Niiiiin magee.





Sisälle päästyä meni kyllä hetkeksi pasmat sekasin.
Sehän on siis ihan kokonaan mosaiikein koristeltu..
Muistan, kuinka oon joskus tapellut tuntikausia kylppärin pienen mosaiikkiteoksen kanssa, joka ei ees esitä mitään.
Tunsin kyllä niin takaraivossani kuinka tuskastuneita tän kirkon taiteilijat on olleet liimaillessaan pieniä kiviä seiniin.
Kuvat puhukoot puolestaan..













Jotenkin oli jouluinen tunnelma. :)

Vielä takaisin hotellille. Pakolliset viimeisten ruplien tuhlaamiset mm suolakurkkuihin ja tupakkaan (alle 10e kartsa). Niin ja tietenkin Mäkkäristä lisää krapularuokaa.

Meillähän piti olla bussikuljetus rautatieasemalle.
Sitä siinä odotellessa tupakkaa vedeltiin ja katteltiin, että liikenne on ihan juntturassa.
Mihinkään ei mikään liikkunut ja läheisen sillan kohdalla vilkkui valoshow kertoen jostain äksidentistä.

Bussin ois jo pitänyt tulla, mutta eipä näkynyt. Siinä sitten päädyttiin ratkaisuun, että jotta keritään junaan on pakko mennä metrolla. Viisumi kun umpeutusi 00.00 ja meillä oli junalipun illan ilmeisesti vikaan junaan 20.25.

Tuli siis todettua Palace Bridgen esityksestä ilmoille heitetty lause "Mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy..".

Reppu selkään ja menoksi. Itse olin ihan positiivisella mielellä. Metrolla pääsee ja tämmöistä sattuu.
Jos bussi ei ees päässyt hotellille, niin millä se oli päässyt sieltä pois. Tiet oli aivan tukossa, seisahduksissa, eikä sille yksinkertaisesti voinut mitään.

Ärsytti aivan suunnattomasti joidenkin asiasta vauhkoaminen ja angstaus.
Aikuiset ihmiset?! "Mä en jaksa kävellä. Mä en voi raahaa mun matkalaukkua metroon. Tää on ihan perseestä." Vine vine, vali, vali..
Mitä hemmettiä sä lähdet joissain 10cm korkkareissa suurkaupunkiin?
Mitä muuta tossa tilanteessa muka ois voinu tehdä? Ja kenen vika se mukamas on?

Jokatapauksessa saatiin itsemme asemalle hyvissä ajoissa ja junaan myöskin.
Kotimatka sujui nopeasti ja ravintolavaunussakin tuli kahvit käytyä nauttimassa.
Yritettiin nukkua, mutta tuolin asento ei ollut hyvä siihen tarkoitukseen.
Tottakai 10min ennen Lahtea keksittiin kuinka sen saa enemmän makuuasentoon.
Rähmä! :D

Kaiken kaikkiaan todella hyvä reissu. Mieletön kokemus.
Tuli nähtyä niin eri maailma ja mitä ne venäläiset on kun niitä on enemmän kuin 6 hengen pöytäseurue. Kuinka hyvin täällä Suomessa tietyt asiat todella on ja myöskin juttuja, missä ois paranneltavaa.

Ehdottomasti, jonain päivänä pitää päästä uudestaan käymään.
Sillä kerralla on päästävä koluamaan ne jäljelle jääneet 800museota, kirkkoa, yksityispalatsia jne.
Griippapatsaat olisin myöskin halunut nähdä ja vierailla jollakin hautausmaalla..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti