keskiviikko 31. lokakuuta 2012

And the winner is...

Viime perjantaina hinasin luuni ensilumen seassa Helsinkiin vietettyäni rauhaisan syysloman maalla.
Syynä oli Gloria Blog Awards, johon sniikkasin Hannu-hani Marjutin avecina hänen voitettuanaan sinne kutsut.
Häppeningi järkättiin Kellohallissa, joka on Helsingin designpääkaupungin ruoka- ja muotoilutapahtumien päänäyttämö. 
Juuri vasta avattu. Melko surkean näköinen pieni paikka, josta ei edes katosta melkein pään korkeudella roikkuvia jatkojohtoja oltu voitu pistää piiloon tapahtuman ajaksi.

Aika moni luuli, että kyseisenä päivänä meikäläisen löytää ainoastaan Stockmannilta, koska siellä oli samaan aikaan HIM jakelemassa nimikirjoituksia.
Luvattu mikä luvattu. Gaalaan menin.
Ei olisi ihan hirveästi edes napannut ryysiä 15-kesäisten joukossa jossain rullaportaissa.




Arvoni mukaisesti kyyti tapahtumaan lähti tietenkin talvipalatsini (eduskuntatalon) edestä.
Olin kimpsuineni ja kampsuineni varmasti melko näky, sillä aikaa ei riittänyt minkään tavarasäilytyksen hommailuun. Roudasin sitten sutjakasti kapsäkkini mukana gaalan narikkaan ja vaihdoin viellä saappatkin korkkareihin vasta pihalla.
Spaddu huulessa - tottakai. She's a Lady. Whoa whoa whoa, she's a Lady...




Pukukoodinahan oli cocktail.
Tämä kertoi tapahtuman luonteestakin jo sen verran, että sormiruokaa, skumppaa ja pönöttelyä seisoalteen.

Pieni paniikinpoikanen iski vaatetuksen suhteen kun tajusin, ettei rahat mitenkään riitä minkään mekon ostoon.
Muistinpa kuitenkin vaaterekillä lojuneen ylioppilasmekkoni, johon yllätyksekseni mahduin yhä sisälle.
Kivasti näkyy olevan tänä syksynä muutenkin tuo pitsihomma muodissa, joten tuskin kukaan tajusi mun pomppivan lähes 6 vuotta vanhassa palttoossa.  




Tunnin verran siellä sitten ihmeteltiin, kun ketään ei näytä tutulta ja kaikki on kauheen vanhan oloista ja tärkeän näköistä.
Ihmetytti, ettei edes mitään infoa alkuun tullut siitä kuinka tämä tapahtuma tästä etenee.
Kiskoin siis skumppaa ja punkkua välikädellisesti kaksin käsin, sillä Marjut toimi toisen käden viinitelineenäni olemalla itse kuivin suin.







Ruokaa oli ja paljon. Osa hyviä, osa vähemmän hyviä.
En tullut lukeneeksi menua itse tilauisuudessa joten tästäkin syystä jäi jotain maistelematta.
Hapankorpulla oleva mössö näytti pahasti tonnikalalta (jota en voi sietää) ja avecini tätä maistettua meinasi sen olevan juurikin sitä joten jäipä osaltani maistamatta.
Näin jälkikäteen luettuna onhan se härkä ja tonnikala suht sama eläin...? :D
Savukalamousset ja endiivisalaatit sen sijaan oli niin törkeän hyviä, etten kehdannut edes hakea niitä pöydästä niin montaa kuin olisin voinut syödä.



Lopulta ohjelmakin pääsi alkuunsa ja melko nopeaan tahtiin sekin oli taputeltu.
Suurin osa oli ihan tuntemattomia meikäläiselle, mutta siellä täällä tuli vastaan joku jopa satunnaisesti seuraamani blogi.

Voittajiksi selviytyivät:
Kaunein sisustusblogi: Weekday Carnival
Paras sisustusblogi: Parolan Asema
Lukijoiden suosikkiblogi: Kotipalapeli

Kaunein ruokablogi: Vatsasekaisin Kilinkolin
Paras ruokablogi: Chez Jasu
Lukijoiden suosikkiblogi: Kinuskikissa

Kesken palkintojenjaon aiheutin pienimuotoisen välikohtauksenkin.
Tai en minä sitä aiheuttanut vaikka aika moni näin taisi luulla.
Vaan tarjoilija, joka ihan omaa huolimattomuuttaan, kurottautui ottamaan tyhjiä laseja takanani olevalta pöydältä ja läjäytti koko prikan sisältöineen lattialle sirpaleiksi.
Näitä sattuu, mie tiiän. Mutta moni muu kyllä katseista päätellen luuli mun tampanneen sen tarjoilijapolon sinne lattialle.

Kuten sanottua, edes vieraista oikeen ketään ei edes vaikuttanut tutun näköiseltä.
Edes puolikkaan säälipisteen HIMin missaamisesta sain kuitenkin lavalle.
Muodossa ex-HIMpula. Antto Melasniemi, joka siirtyi koskettimien takaa hellan taakse.




Ihan näppärästi sitä kuitenkin sai pari tuntia aikaansa kulutettua.
Kokemuksena mielenkiintoinen. Enemmän olisi kyllä voinut olla  jotain.
Melkolailla taidettiin olla aika outolintuja koko tapahtumassa kun ei meidän kummankaan tekeleet kovin pelkkää ruoka- tai sisustusblogia edusta.
Tikkurilan sponssoreita sitten edes. Talven sisustusvärikartta..




Mukaan saatiin viellä kotiinviemisiä.
Hurjasti painoi koko paperikassi. Läppänä ulkona heitin, että siellä painaa varmaan pullo skumppaa koska Freixenet sponssarina sekä maalipurkki, koska Tikkurila sponsorina.
Niin. Molemmat sieltä sitten löytyikin.

Sain viellä kyydin rautatieasemalle, josta jatkoin matkaani Lahteen.
Tyylikkäästi strippasin takapenkillä juhlakoltun normivaatteisiin.





Lahjuskassista löytyi kaiken näköistä mielenkiintoista.
Angry birds-kahvia, Freixenet-pullo, hopeista efektilasyyria, tapetointisetti, Mustaleima-juustokeittoa, Profeel suklaajuomaa, Tikkurilan rannemuistitikku (uusi lemppariasusteeni nro yksi), lehtiä, mainoslippulappuja jne..

Etenkin Tikkurilan lahjuksista olin aivan fiiliksissä, sillä tässä on vuodenvaihteen jälkeen tiedossa uuden kämpän remontointia ja sisustelua. Varailin itselleni myös Marjutin maalipurkin.










Olin myös positiivisesti yllättynyt tästä Angry Birds kahvista.
Olen tottunut Löfbergs Lilan Kharismaan joten vähän ennakkoluuloisesti otin jonkun Pauligin puolitumman fanituotekahvin.
Alas se meni ihan todella hyvin. Nyt olen siis valmis "kohtaamaan vaikka tuhat vihreää possua!"









Oli sitäpaitsi ihan törkeän hyvää..


Ainiin. Ja kuvat taken by Marjut, except lahjakassin sisältö.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Vaaviuutisia.

Kuten aiemmin olen jo vilauttanut tietoa siitä, että täällä on kärsitty pahan laatuisesta koirakuumeesta jo pitkän aikaa. Oman pennun metsästys on ollut hirmuisen työn takana ja vaatinut paljon tutkintatyötä ja yhteydenottoja moniin suuntiin..

Näitä uutisia, sekä kuviakin on Facebookin puolella jo vilauteltu, mutta nyt jaetaan pörröisiä awww-fiiliksiä lässytysäänellä myös muille.

Muutama viikko sitten sain lopulta niitä oikeasti hyviä yhteydenottoja.
Oma pieni pallero on syntynyt ja on tulossa kotiin marraskuun lopulla.
Merkkihän oli se Bostoninterrieri.
 








Perjantaista on muodostunut lemppapäiväni, sillä aina tuolloin saan tietooni uusia kuulumisia ja kuvia prinsessasta.

Nyt ollaan jo reilun 4 viikon ikäisiä, aletaan muistuttaa koiraa ja on istumisen sekä kävelyn ohella alettu rähisemään sisaruksillekin.

Tässä hän on.









Tässä pyritään pohtimaan ankarasti nyt nimeä neidille.
Fredin ja Dannyn jalanjälkiä seuraten pitänee tavan vuoksi pysyä muusikoiden parissa.
Ehdotuksia kuullaan mielellään!


Loput Pietarista

Oukei, ehkä nyt on aika hylätä tämä aihe ja rykästä viimeinen yhteenveto parista päivästä.
Kyllästymiseen asti osasia blogi täynnä, mutta kun.... Siistii oli!

Pienoinen viive selitettävissä syyslomalla, jonka vietin niin kaverini tupareissa Helsingissä kuin maalaismaisemissa Sammatissa.

Maanantaina 15.10 herättiin sateiseen Pietariin. Seuraavat vikat päivät vettä tulikin taivaalta enemmän tai vähemmän. Suurkaupungin ihanuuksia oli tietenkin se, että sateen jälkeen suihkuun mennessä vesi oli mustaa. Mikä saastepilvi?

Tokavika päivä koostui päässääntöisesti yritysvierailuista. Tottakai näitä, sillä koulukurssi.
Ihan mielenkiintoistakin oli tavallaan vähän nähdä miten se Suomi siellä esillä onpi.

Ensimäisenä vierailukohteena Suomen Pietarin Instituutti.
Tyttönen höpötteli ripakkaan vauhtiin hoono-Soomella jotain toiminnasta ja itse talosta.
Tämän jälkeen vuorossa Suomalais-Venäläinen Kauppakamari, joka sitten tulikin toooooodella hurjaa vauhtia kerrottuna hätäisesti englanniksi. Oikeen mitään siitä ei selvää saanut, mikä siis oli esityksen pointti?
Viellä käppäiltiin sitä Suomi-taloa ristiin rastiin kirjastossa ja korunäyttelyssä ja ja ja.

Aivan tämän rakennuksen vierestä löytyy Pyhän Marian kirkko, eli suomalaisen seurakunnan pyhättö. Vähän huvitti, että jokainen rakennus, jota Pietarissa oli tullut nähtyä sisältä tai ulkoa oli prameasti koristeltu ja kullitettu, mutta sitten tämä Suomi-talo ja suomalainen kirkko oli meidän tyyliin valkoista, valkoista ja lisää valkoista. Pelkistettyä tyyliä, suoria linjoja ja palikkataidetta. 






Seuraavaksi meidän piti mennä kuuntelemaan esittelyä Saimaa Travelista, mutta projektiassistenttimme olikin joutunut kolariin jonka vuoksi semipienen loukkaantumisen takia peruttiin koko hommeli.
Harmi, ois ollu kiva kuunnella tarkemmin tietoa siitä, kuinka Pietariin pääsee myös vesiteitse.


Lounasruokailu tapahtui Sokos Hotel Palace Bridgessä. Ennen tätä kuultiin reippaan tunnin luento siitä, kuinka Sokos Hotellit on valloittamassa Pietaria, mitä haasteita ja mahdollisuuksia tähän liittyy.
Kovin magee hotelli, mutta hitsin kaukana kaikesta.

Hyvin mielenkiintoinen luento. Parhaimmistoa oli kuvasarja, jossa todella näytettiin se, kuinka iso koko Pietari oli..
Koko Helsingin keskusta mahtuisi Nevajokeen

Äippä ja sen ukko pari kk sitten kyseisessä mestassa majoittui ja en kyllä enään yhtään ihmettele, miksi ne sanoi ettei Pietarissa ole yhtään mitään. Ei kai ny, ku eivät liikkuneet metrolla/taxilla enemmän keskustaan. Eihän ne ollu löytäny ees kauppaa sieltä "laitakaupungista".




Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittämiin. Myöskin henkilökunta oli äärettömän tehokasta.
Lautasia korjattiin kesken ruokailun ja meikäläiseltäkin vietiin leipä nenän edestä pois.
Uskaltanu ees haarukkaa laskea lautaselle kun se saatettiin viedä siinä sadasosasekunnissa poies.
Niin kauhian suloinen ja hellyyttävä oli kuitenkin nuori tarjoilijapoika, että piti ihan tippiä jättää pöydälle. Vähän oli jotenkin harjoittelija-meininkiä aavistettavissa ja sympatiat nousi siinä vaiheessa kun huomasin toisen tarjoilijan ärähtelevän tälle lutuselle pojulle.

Oli myöskin eka paikka, jossa huomasi, että henkilökunnalla on jopa mahdollisesti ihan kivaa töissä.
Höpöttelivät, naureskelivat ja perseilivät keskenään. Ei semmosta suu mutrussa vakavalla ilmeellä touhua kuin aiemmin joka paikassa tuli todettua.





Ruokailun jälkeen päivän pakollinen ohjelma oli siinä. Lähdettiin pieni poppoo Apostolin kyydillä suunnistamaan kohti Iisakin kirkkoa. Sitä, jonka takia meilekin on syntynyt sanonta "rakennetaan kuin Iisakinkirkkoa". Tän hökkelin valmistumiseen meni sellaiset pienet 40 vuotta.

Ei viitsitty maksaa itseämme sisälle kirkkoon katselemaan jotain museota, vaan haluttiin kavuta sinne 101 metrin korkeuteen kierreportaita pitkin ihmettelemään kaupunkia yläilmoista.
Ai jummijammi mikä homma kivuta! Jalat huusi leipää ja puuskutus oli luokkaa maratonin jälkeen.
Seuraavana päivänä nämä rappustreenit vasta todella tunsi jaloissaan.





Oli kuitenkin ihan käppäilyn arvoinen suoritus. Hirveän korkealla sitä oltiin.
Yritin itseäni tsempata, että onhan tässä tultu 50metriä korkeammalta narun varassa alaskin.
Vesikampauskuvia tottakai todisteeksi. Hehkeetä!















Ihan vähän saatiin leikkiä turistia kartta kourassa etsien metropysäkkiä. Vaihteeksi...
Lopulta läpimärkinä saavuttiin hotelliin, sovittiin illan treffiaikataulusta ja meikäläinen marssi värjäämään kylppäriä pinkiksi ja suoristamaan kroppani tunnin päiväunille.

Osa ryhmästä meni illalla KHL:n lätkämatsiin. Itse skippasin moisen.
Neljän hengen poppoolla metroon ja keskustaan etsimään jotain ruokapaikkaa.
Illalla pitäisi olla suht lähellä metropysäkkiä, koska lätkästä tulisi seuraan täydennystä.

Ruoan jälkeen tietty vesipiippubaariin.
Niin kuin on halvempaa ja ihan mainiotakin ajanvietettä. Hieno oli baari.
Kyytipojaksi tilasin viellä mansikka daiquirin. Olihan se kallis hintatasoon verrattuna, mutta Suomeen verrattuna taas halpaa kuin Koff.
Rommiakin oli kait silmämääräisesti mittailtu.  Eniten se maistui, mutta alas tottakai meni.











Juuri kun oltiin piippu vasta pöytään saatu, tuli tarjoilija kysymään saisiko hän tuoda laskun.
Vähän oltiin taas suu pyöreenä, että meneekö tämä kiinni vai oltiinko me liian äänekkäitä ja saatiin heitto ulos. Yleensä kun sen laskun saaminen oli työn takana.
Hetken neuvottelun jälkeen selvisi, että ei mennä kiinni, mutta siltikään tämä laskun tuominen ei oikeen auennut. Harmi, koska tässä paikassa oltais voitu hyvin istua toisetkin juomat.
Piippuakin jäi viellä jäljelle.

Paikka nro 3:n metsästystä. Kokeneempi Pietarinkävijä osasi kertoa, että Dumskaya olisi se katu, johon pitäisi suunnistaa. "Baarikatu".
Yhteen näistä uskallauduttiin sisälle ja aateltiin täällä odotella sen KHL:n loppumista.
Ihme turvatarkastus oli sisälle mentäessä. Semisti räihnäinen sisustus.
Tiskiltä juotavaa. Ekaa kertaa saatiin jokainen maksaa itse erikseen!
Poukkoroin vessaan joka olikin melko kokemus. Kyykkyhommia ja pornolehti sieltä mm löytyi.

Musiikki oli kuitenkin oikein kivaa. Kaiken maailman reggeata ja vaihtoehtopoppia sieltä tuli.
Tyttö DJ. 
Liitutauluista selvisi, että pubissa oli jokaisen tunnin viimeisenä 10minuuttina Happy Hour.
Hetki pohdittiin mikä on tämän paikan toiminta-ajatus. Naisia kun ei aluksi nähty yhtään ja vähän kummallista katsetta saatiin muilta asiakkailta. Tottakai myös se vessan pornolehtilöytö jänskätti.
Sohvilla istuessa sitä sitten myös paikallisti useita luodinreikiä seinissä.
Öh möh mööö, uskaltaako täällä olla?





Uskalsi hyvin. Kunnes toinen järjestyksenvalvojista meni rakastumaan meikäläiseen.
Ummet ja lammet siinä selitti venäjää, josta en tietenkään ymmärtänyt mitään. S siinä jotain ymmärsi, että olen kovin kaunis ja rakkaus jotain ja kotiin haluaa minut viedä yöksi yms.
Alkoi takkiaan avaamaan ja häneltäkin löytyi joku Superman-paita.

Sitten se iski sen pyllynsä siihen sohvan kulmaan ja tuijotti meikäläistä seuraavan vartin herkeämättä.
Välillä höpötti jotain työkaverilleen, mutta tuijotti kokoajan mua.
Todella, todella ahdistava tilanne. Tietää, että toinen tuijottaa sua kokoajan.
Yritti se siinä jotain kysellä ja keskustella, mutta pyrin olemaan kuin ei oisikaan.
S meinasi sille jo valehdella, että olen naimisissa, mutta jätettiin kuitenkin sanomatta.
Yksi seurueesta lähti lätkästä saapuvaa tyttöstä metroasemalta hakemaan.

Ahdistuin koko hommasta siinä määrin, että ehdotin paikalta karkaamista.
Poket siinä sitten laittoi ovea takalukkoon ja pieni ahdistus alkoi nousemaan. Millä täältä nyt pääsee pois? Apua, hei!

Yritin juoda oluttani nopeaan tahtiin, jotta voitaisiin nostaa kytkintä heti kun metroseurue palaisi takaisin.
Sittenhän se poke linnoittautu baaritiskille ja kyyläili siitä olkansa yli meikäläistä.
Tajusin, että ei pidäkkään tähän tahtiin juoda, ettei se vaan osta mulle lisää juotavaa terästettynä jollain hevosten sterilisointiaineella.

Voi ahdistuksen määrää ja muilla vain kesti ja kesti.
Sitten päätin, että heti kunhan poke avaa oven ja katsoo edes puoli minuuttia toiseen suuntaan me karataan paikalta. Tarjoaisin sitten seuraavassa paikassa kesken jääneen oluen A:lle ja mentäisiin niitä vastaan sinne metroasemalle.

Näin teimme ja onneksi saatiin poistua ravintolasta ihan nätisti. Ennen lähtöä tämä poke kuitenkin veti privatetanssishown meikäläiselle. Oikeen sellaisen oksettavan äijätanssin. Yyyyh!





Osoitteeksi edelliseltä illalta tuttu Rock Pub. Siellä ei varmasti kukaan ahdistelisi samoissa määrin.
Ovesta sisälle astuessa törmättiin kuitenkin puolialastomaan tatuoituun pitkätukkaan joka jammasi jotain Twisted Sistersiä sata lasissa.
Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli työntekijä. Täälläkin ne vissiin osas nauttia työajastaan.











Juotiin yhdet vai kahdet. Ihan mun tyyppinen paikka. Isosti syrämiä ja uudestaan tänne.

Loppuilta päädyttiin viettämään hotellin yläkerran baarissa. Ei siellä muita asiakkaita meidän lisäksi ollutkaan. Musiikitkin pois päältä ja vähän palloiltiin onko tämä auki vaiko ei.
8th floor Beef Bar, open 8am-8pm, eli 24h?
Jokunen olut ja pari skumppapulloakin.

Jossain vaiheessa oli pakko luovuttaa seuraavaa päivää silmälläpitäen ja kammeta sänkyyn.
Ennen huonekaveriani huoneeseeni löysin.
Huonekaverin, jonka piti siis jäädä huoneeseensa nukkumaan minun sieltä lähdettyäni.
Muutenkin oli tänä iltana tullut todettua tätä feidauskulttuuria ja aikuismaista hemmetin reilua kohtelua kanssamatkustajien keskuudessa. Melko raivona parista seikasta olin ja hyvin lähellä totuuksien laukomista siitä, kuinka muita kohdellaa  kuten itseään haluaisi kohdeltavan.
Pidin mölyt mahassani..

Tiistaina oli kotiinpaluupäivä.
Unta oli hyvin vähän takana ja taisin aamupalajonossa olla viellä hieman promilleissakin.
Löydettiin kuitenkin itsemme 11 aikaan "900 päivityksen muistomerkiltä", kuten edellisenä iltana olin laukonut.

Kyseessä siis 900-päiväisen piirityksen muistomerkki.












Nopea Mäkkärilounas ja toiseen päähän Pietaria valtiolliseen ylipistoon kuuntelemaan luentoa aiheesta "Knowing Your Neighbour". Huhu!
Olin niiiiiiiiin väsynyt, että ihan todella sain taistella pysyäkseni hereillä. Enkä ollut kyllä ainoa.
Pari kanssasisarta sai tuuppia hereille. Rankka reissu vaatii veronsa.

Lisäksi kun tämä luento käsitteli jo miljoona kertaa kuultuja asioita, niin ei paljon auttanut piristymään.
Kyllä me tiedetään Matkailun alan opiskelijoina miksi venäläiset tulee Suomeen, mitä palveluja ne käyttää, paljon ne kuluttaa ja kuinka ne käyttäytyy.
Oltiin myöskin jo käyty siellä Sokoksen hotellissa ja tiedettiin monta niitä on Pietarissa.
Hotellin yhteydessä oli myöskin se Prisma, joten tämänkään kuuleminen ei ollut uutta tietoa.
Yleisestikin koko luento oisi ollut hyvin avartava varmasti jollekin täysin Pietariummikolle tai ekan vuosikurssin opiskelijalle, joka tutustuu venäläiseen asiakskuntaan.
Nyt soli taistelua hereillä pysymisen kanssa.

Hommelin päätyttyä piti saada kahvia.
Metroaseman metsästykseen ja ekaan kahvilaan, joka vastaan tuli.
Oli muuten ensimmäiset hyvän makuiset kahvit.
Darrasäikkynä pelkotiloja tuli kyllä koettua kun vessan oven avattua edessä näki itsensä.
Kokonaan vastakkainen seinä peiliä. Ai kauhea!

Kahden sissin kanssa vierailtiin viellä Kirkossa veren päällä, eli Verikirkossa, eli Kristuksen ylösnousemuksen katedraalissa. Pakko käydä-kohde.









Mestahan toimii nykyään ihan vain museona.
Aikoinaan rakennettiin juuri sille paikalle, johon Aleksanteri II murhattiin 1881.
Siellä oli jäljellä semmoinen pieni pala mukulakiveä, jossa tämä jäpikkä aikoinaan tapettiin.
Verijälkiä jne..

Aivan käsittämätän paikkahan tuo on jo ulkoa. Joku piparkakkutalo tai suoraan Tuhannen ja yhden yön tarinoista pompahtanut juttu. Epätodellinen.. Niiiiin magee.





Sisälle päästyä meni kyllä hetkeksi pasmat sekasin.
Sehän on siis ihan kokonaan mosaiikein koristeltu..
Muistan, kuinka oon joskus tapellut tuntikausia kylppärin pienen mosaiikkiteoksen kanssa, joka ei ees esitä mitään.
Tunsin kyllä niin takaraivossani kuinka tuskastuneita tän kirkon taiteilijat on olleet liimaillessaan pieniä kiviä seiniin.
Kuvat puhukoot puolestaan..













Jotenkin oli jouluinen tunnelma. :)

Vielä takaisin hotellille. Pakolliset viimeisten ruplien tuhlaamiset mm suolakurkkuihin ja tupakkaan (alle 10e kartsa). Niin ja tietenkin Mäkkäristä lisää krapularuokaa.

Meillähän piti olla bussikuljetus rautatieasemalle.
Sitä siinä odotellessa tupakkaa vedeltiin ja katteltiin, että liikenne on ihan juntturassa.
Mihinkään ei mikään liikkunut ja läheisen sillan kohdalla vilkkui valoshow kertoen jostain äksidentistä.

Bussin ois jo pitänyt tulla, mutta eipä näkynyt. Siinä sitten päädyttiin ratkaisuun, että jotta keritään junaan on pakko mennä metrolla. Viisumi kun umpeutusi 00.00 ja meillä oli junalipun illan ilmeisesti vikaan junaan 20.25.

Tuli siis todettua Palace Bridgen esityksestä ilmoille heitetty lause "Mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy..".

Reppu selkään ja menoksi. Itse olin ihan positiivisella mielellä. Metrolla pääsee ja tämmöistä sattuu.
Jos bussi ei ees päässyt hotellille, niin millä se oli päässyt sieltä pois. Tiet oli aivan tukossa, seisahduksissa, eikä sille yksinkertaisesti voinut mitään.

Ärsytti aivan suunnattomasti joidenkin asiasta vauhkoaminen ja angstaus.
Aikuiset ihmiset?! "Mä en jaksa kävellä. Mä en voi raahaa mun matkalaukkua metroon. Tää on ihan perseestä." Vine vine, vali, vali..
Mitä hemmettiä sä lähdet joissain 10cm korkkareissa suurkaupunkiin?
Mitä muuta tossa tilanteessa muka ois voinu tehdä? Ja kenen vika se mukamas on?

Jokatapauksessa saatiin itsemme asemalle hyvissä ajoissa ja junaan myöskin.
Kotimatka sujui nopeasti ja ravintolavaunussakin tuli kahvit käytyä nauttimassa.
Yritettiin nukkua, mutta tuolin asento ei ollut hyvä siihen tarkoitukseen.
Tottakai 10min ennen Lahtea keksittiin kuinka sen saa enemmän makuuasentoon.
Rähmä! :D

Kaiken kaikkiaan todella hyvä reissu. Mieletön kokemus.
Tuli nähtyä niin eri maailma ja mitä ne venäläiset on kun niitä on enemmän kuin 6 hengen pöytäseurue. Kuinka hyvin täällä Suomessa tietyt asiat todella on ja myöskin juttuja, missä ois paranneltavaa.

Ehdottomasti, jonain päivänä pitää päästä uudestaan käymään.
Sillä kerralla on päästävä koluamaan ne jäljelle jääneet 800museota, kirkkoa, yksityispalatsia jne.
Griippapatsaat olisin myöskin halunut nähdä ja vierailla jollakin hautausmaalla..

perjantai 19. lokakuuta 2012

Эрмитаж , Лебединное озеро

 Wooohou! Edessä viidenkymmenenkahden valokuvan megapostaus!
Sormijumppa ennen naputtelua ja menoksi.

Eli Eremitaasi sekä Joutsenlampi...














Ei oltu päästy edes rappusia ylös kun olin jo ihan myyty.
Valmiiksi fiiliksissä olin tietty jo siitä, että kohta näen Van Goghia, Matissea ja Da Vinciä.
Kokonaisuudessaan ilman niitä upeita taulujakin tää koko mesta ois ollu näkemisen arvoinen.
Niiiiiiin paljon pieniä yksityiskohtia ja koristeluita, että niille alkoi jossain vaiheessa jo tulla sokeaksi.
Myös ne "ei kenenkään" tekemät taulut oli osittain ihan uskomatonta maalaustyötä.
Joka viidennen kohdalla vittuunnuin siihen, että joskus tuli tämäkin harrastus lopetettua.
Ei  sillä, en mä mitään maalata osaa...














Ihan jo näiden eri aikakausien mukaisesti tehdyt huoneet oli mukavia. Siinä jonossa kun meni barokit, gotiikat, rokokoot, renesanssit, jugendit jne.
Niitäkin ihan kyllästymiseen asti joskus opeteltu. Mihin suuntaan menee mikäkin jalka, mitä materiaalia, mikä merkitys ja kummalle sukupuolelle. Oisin itsekin voinut paasata joistain huippupäisistä holvikaarista tuntitolkulla, mutta onneksi en löytänyt ketään sopivaa uhria ryhmästämme kestämään tätä.
Pompin fiilareissa ja ajoittan jäin jälkeen porukasta kun jäin tutkimaan jotain mahonkista oven nuppia.




























Sitten tuli ne maalaukset joita olin jo edellisen yön unissani nähnyt ja kertaillut mielessäni.
Meikä on aina nimennyt suosikkimaalarikseni Hugo Simbergin.
Toinen lemppari on tietty Akseli Gallen-Kallela.
Niitä molempia onneksi näkee ihan Suomessakin..






Pablo Picassoa. No hei, kyllähän jokaisen on elämässään pakko nähdä edes yksi aito Picasso.





Henri Matissen yllä olevan taulun bongattuani arvasin jo mitä seuraavassa huoneessa on pakko olla.
LA DANCE! Pieni kyynel ilmaantui silmäkulmaan.
Tossa ne on! Noita on jumakauta tulkittu diakuvina seitsemän vuoden iästä alkaen.
Nää ois kyllä imo pitäny sijoittaa johonkin isompaan tilaan. Mitään pieniä tauluja kun eivät ole.
Ärsytti kun huone oli ahdas eikä tommosta kuulu katsoa mistään puolen metrin päästä..
Työn alla oli, että sain edes nämä kuvat otettua.














Sitten olikin vuorossa jo Vincent Van Goghin taluja. Awwwws!
Sen hullun tyypin, joka leikkasi korvansa irti ja joka myi elämänsä aikana ainoastaan yhden teoksen.
Duunaili niitä kuolleita auringonkukkia ja pääkalloja tupakka suussa.
Ihan suht paska nakki, koska näin jälkikäteen kallein taulu meni johonkin yli 80 miljoonan dollarin hintaan.




Vähän Claude Moneta ja meikäläinen oli ihan valmis laukeamaan.
Lisää oli tietty tulossa kaikkea muutakin jännää.
























Siinä vaiheessa kun kuulin oppaan suusta sanat "Madonna Benois" olin kirjaimellisesti kusta alleni.
ONKO SE TÄÄLLÄ!? eeeeeiiiiii!!!
Kyllä. Leonardo Da Vinci. Madonna Benois sekä Madonna Litta.
Seuraavat kuvat olikin sitten niin panssarilasin alle isketty ja valokuvaaminenkin salamalla kielletty.
Valokuvat ei kyllä yhtään tuo oikeutta näille, mutta onpahan todistetusti käyty pällistelemässä niitä postikorttia vähän isompia taluja.







Löytyipä myöskin Raffaello Sanzio da Urbinon Madonna Conestabile.
Sekä saman jäpikän The Holy Family, Madonna with Beardless Joseph.
Aivan käsittämätön fiilis...






















Eiiii riittäny vielläkään. Sitte nähtiin Michelangelo Buonarottia..
Ei nyt kuitenkaan ihan Sikstuksen kappelin kaltaisia freskoja, mutta kuitenkin Crouching Boy.







Olihan siellä sitten viellä Must See-listalta löytyvä Caravaggion työ.
Luutunsoittaja.
I´m ready to die. Kaikki on nyt nähty.






 
Oh! Ja Viellä Venus of Tauris. Tuo kylpemästä noussut Aphrodite...



Kovinpa ei Eremitaasin läpikulun jälkeen oisi enään jaksanut kävellä metriäkään.
Mieli teki rehellisesti sanottuna kylpyyn ja nukkumaan.
Onneksi oltiin ostettu ne balettiliput jo edellisenä iltana.
Miehii sukkahousuissa. Hell yeah!







Paikkana toimi Theatre of a Musical Comedy.
Tottakai se legendaarisin ja arvostetuin on se Mariinsky teatteri, mutta lippuhinnatkin on sitä luokkaa.
Ihan korkeatasoiseksi baletiksi tämäkin valittu paikka luokitellaan ja lippukin suht suleteltava reippaat parikymmentä euroa. Yläparvelta, vähän kulmassa, alakatsomon lipuista ois jo saanut pulittaa sen vajaat 80e.

Koska Venäjä, niin tottakai Joutsenlampi.
Onhan tämä Pjotr Tsaikovsky venäläinen. Kauhistuksen kanahäkin lisäksi tehnyt pari pientä vähäpätöistä lähes tuntematonta sävellystä kuten Prinsessa Ruusunen ja Pähkinänsärkijä.

Ennen en olekaan baletissa käynyt. Liekö osasyynä Suomen paska taso mitä tulee balettitanssijoihin ja törkeän ylihinnoitellut liput. Sen verta nyt kyllä tykästyin, että pakko se on käydä joku vertailukohde jossain vaiheessa hakea Suomestakin.




Väliajalla tietenkin skumppaa.
Itse salissa kuvaaminen oli kielletty. Anarkisti kun olen, otin kuitenkin pari surkeata salakuvaa.
Törkeästi siellä kyllä jengi otti ihan salamallakin kuvia pitkin esityksen.














Baletissa näin myös ensimmäisen hyvän näköisen miehen koko reissulla.
Ei mitään vähäpätöisempää meikäläiselle tietenkään kuin itse miespääosan prinssi.

Osasyynä ihastukseen lienee ne kireät sukkahousut joissa tosiaankin joka pompun kohdalla näki kummalla puolella kassit on. Herralla myöskin oli äärettömän piukeat pakarat.. Kuten muillakin miespuolisilla balleriinoilla.
Molin myyty ja niin taisi olla meidän koko muukin naispoppoo..

Joko muistan Joutsenlammen juonen väärin tai sitten me tulkittiin esitys väärin, mutta tämä päättyi onnellisesti. Eikös niitten pitäny hukuttautua johonkin lampeen eikä tappaa sitä velhoa?

Esityksen jälkeen onkin sitten soinut jatkuvalla repeatilla otteita esityksestä. Ja niistä kasseista.. Sekä pakaroista rivissä.




Baletin jälkeen bisselle. Tottakai!
Ihan teatteriaukion vierestä löytyy Rock Bar, jossa viihdyimme myös seuraavana iltana uudestaan.
Siitä enemmän kuvia sitten myöhemmin.







Maanantainahan oli pakollisia yritysvierailuja.
Lisäksi käytiin Iisakin kirkossa, kastuttiin, baareiltiin ja meikä pokas poken baarissa, jossa oli luodin reikiä seinässä. Huhuu!