perjantai 24. elokuuta 2012

Ja käsi kädessä kuljemme....

Vuonna -97 olin pieni. Pikkirillipikkupakkene. Jotain reippahasti alle 10-vuotias.
Muistan nähneeni seuraavan videon silloin pyörineessä Lista-ohjelmassa.

 Waltari - Far Away


Soli magee.
Soli pelottava.
Siin oli autiotalo ja siin oli pellen näköinen kaveri.
Kerralla yhdistettynä kaikki mitä pelkään.
Stephen Kingin IT oli ja on edelleen elokuva, jota pelkään.


Pikkupaskainen kun olin. Se SE tuli joltain YLE:n kanavalta useammassa osassa.
Tuolloin jo äippä tiesi, että tämä elokuva on pahasta.
Se peitti mun silmät aina, kun tuli "paha" kohta.
Ei auttanu ei... (katsoin sormien välistä).
Kammo pelleihin jäi.

Pari vuotta sitten, lainasin ystävältäni Marjutilta kyseisen elokuvan.
Päätin olla aikuinen ja kohdata demonini.
Ekalla yrityksellä pystyin katsomaan 10minuuttia kunnes oli pakko sammuttaa DVD.
Toisella yrityksellä pääsin samaan minuuttimäärään ja ajattelin, ettei tämän katsomisesta oikeasti tule ikinä mitään ilman seuraa...

Turvauduin pullolliseen viiniä ja kolmannella kerralla sain SEN katsottua kokonaa.
Puistatti...
En ole yhtään fiiliksissä siitä, että aikovat jonkun 3D pläjärin leffasta tehdä.
Hui kauhia...!

Tuohon siedätysaikaan deittailin henkilöä, joka oli myös tietämättään tehnyt äärimmäisen pelottavan, itseäni koskettavan, musiikkivideon tästä samasta aihepiiristä..
Jotenkin tuo IT ja sen unohdetut viemäriverkostot kompesoituna Waltari Far Awayn punapuhehkuisiin hylättyihin graffiti-kenttiin puhutteli samalla tasolla kuin ShamRainin miljöö.

Soli jo ennen kyseiseen ihmiseen tutustumista video, joka nostatti selkäpiin karvat jakaukselle ja joka jännästi kuvaukseltaan puistatti. Biisin sanomaltaan myös itketti..
Eikä yhtään auttanut kun sain kuulla, että musiikkivideon pikkupoika oli pelännyt kuvauksissa kyseistä autiotaloa.
Umtsis, hyi jyi jai. Autitalot on sitä edelleen.
Nämä kolme: Stephen Kingin IT, Waltari ja ShamRain...
Pointteja miksi näitä mestoja samaan aikaan haluan tutkia ja miksi niitä myös vältän.

Orpokodin jälkeen vuorossa oli vahna vanha talo. Jossei jopa kartano..
Hyvin oli maastoon maastoutunut tämä aarre...




Pysähdyttiin kirjastoauton pysäkille.
Polteltiin tupakat, sillä viereisen tienhaaran postilaatikkoriville oli pysähtynyt auto joka kummastukseksemme jäi poraamaan laatikkoja paremmin kiinni.
Toive oli, että röökin aikana katoaisi, muttakun näin ei käynyt, marssin papan puihelle asiallisesti morjestaen ja esitellen itseni. Sanoin asiani, eli mitäpä hän meinaa, jos otetaan pari kuvaa tästä tienvarresta kyseisestä talosta. Näin niinkuin vain, jottei jälkikäteen sanomista tulisi ja joskos joku paikallinen olisi edes tietoinen touhuista..
Papparainen ilmoitti hymyssä suin, että tontin omistajaa tuskin kiinnostaa pätkääkään vaikka hän asuisikin tienhaarassa (100m) toiseen suuntaan. Toivo hyvää loppukesää hienoja kuvia. :)







Tämä upea vanhus oli siis osittaisella luvalla Uranisoitu.
Osittain pihalla näkyi myös pienempi omakotitalo, johon emme menneet tutustumaan.
Sekin näytti oman onnensa nojaan hylätyltä, mutta kuitenkin jollain tavalla muistetulta.
Kuitenkaan mitään polkua ovelle ei käynyt ja rappusillakin nojasi pino lautoja.
Mitä todennäköisemmin sekin siis autio. Tsekataan tilanne talvella ja käydään kuvaamassa sekin joskos näin on!









Esialkuun ei uskaltauduttu sisälle. Kierrettiin vain taloa ja pohdittiin tämän viereisen talon asumattomuutta/ mahdollista asutusta..
M:n piti viellä ulkona ollessa vitsaillen sanoa "kohta joku tulee kirveen kanssa" ja pari hetkeä tämän jälkeen katsoin taakseni löytäen puunrungosta,,,,viikatteen. Simpura!




Edelleenkään ei uskallauduttu sisälle.
Tämän sijasta kameralla napsin sattumanvaraisesti kuvia rikkoutuneesta ikkunasta selvittääkseni mitä nämä seinät kätkevätkään sisälleen.
Näky oli hieman yllätys.
Pyykkinaruja!












Tässä vaiheessa taivas oli jo osoittanut merkkejään ja jyrähdellyt useaan otteeseen siihen malliin, että M jo totesi että meidän olisi ehkä parempi lähteä.
Lähteä.
Nimenomaan, sisälle turvaan!

Ovi naristen auki ja meikäläinen täälläkin oli ekana kärppänä sisällä.
Puoli taloa jo kerkisin kiertämään, ennenkuin M uskaltautui eteistä pidemmäksi koska "toi lattia mihin sä astuit jousti".

No se.
Semisti oikeasti puistatti ensimmäinen näkymä ulko-oven avattuani.
Takki.
Aivan kuin joku sen olisi siihen ripustanut merkiksi siitä, että on sisällä.




Tuulikaapin jälkeen joutui tosiaan ottamaan aikamoisen harppauksen päästäkseen sisälle taloon, sillä lattialankut olivat hyvin pehmoista materiaalia.
Onneksi tämä hyppy uskallettiin ottaa sillä ou my, kuinka paljon tavaraa siellä oli!

Sinäänsä nopeasti laskettuna alakerta käsitti 7 huonetta.
Yläkertaan uskaltautumisesta kertonee seuraava kuva ihan tarpeeksi.
Törkeän iso este ja sinäänsä myös katot alakerrassa oli sen verta notkollaan ettei ihan ensimmäiseksi olisi tullut mieleenkään kavuta niitä rappusia ylös..




Olohuone, josta ulkoa tutkiessamme löydettiin pyykinkuivaustupa, oli juurikin sitä.
Oli siellä mielettömän hieno takka ja uskomattoman upea tapettikuvasto nähtävillä.
Tämä oli myös huone, josta oli postettu lattialankut. Joku siis ehkä kerran on ajatellut tämän kunnostaa?












Keskiviikko. 22. lokakuuta 1982.


Tämä olohuone oli myös toinen talon huoneista jossa pelästyin.
Tämä pelästyminen oli kuitenkin selkeesti selitettävissä hiirellä, joka oli myöskin tullut suodaan ukonilmaa..







Olkkaria ennen olevasta huoneesta löytyi paljon tavaraa. Muun muassa nämä polkupyörät.
Selkeesti oli pääteltävissä, että taloa varastona käyttänyt henkilö on elänyt pula ajan.
Sieltä nimittäin löytyi aivan kaikki lehtinipuista foliovuokiin. Vaatteista lääkepurkkeihin ja aivan kaikkeen siltä väliltä.
Kaikkea, kaikkea oli selkeästi säästetty ja unohdettu sinne hämärään.






Laatikoista löytyi myös nykyään todella arvokkaita Arabian astiastoja. Nämä teki hetken mieli pölliä, mutta "ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä" naksutti mielessä.

Tietenkin talosta löytyi myös se pakollinen TV.




Seinistä huomasi jokaisessa huoneessa vaihtuvan tapettikuosin ja niiden kuosien edeltävän kuosin lisäksi tiivistemateriaalin. Tätä virkaa oli TV huoneessa ainakin käyttänyt pyhääkin pyhempi kirjamme, eli Raamattu.
Tiedä sitten, onko se enemmän syntiä käyttää Raamattua tuona aikakautena tiivistykseen vai onko se uskoa suurimmillaan...?





Yhdestä kasasta nostin yhden purkin.
Tunnistin sen jo kaukaa vanhan ajan lääkepurkiksi.
Olisi ehkä pitänyt jättää se siihen paikkaan sillä...
Kaikista maailman nimistä,, tämä purkki oli osoitettu henkilölle, jonka nimi oli Maija.
Ja nämä lääkkeet olivat kilpirauhaslääkkeitä.
Tuli väreet ja pienen ikuisuuden yritin tästä kuvaakin saada siinä onnistumatta niin, että itse etiketistä olisi tullut selväksi nämä faktat. Kiitos Sony. En edelleenkään ymmärrä tai halua ymmärtää sinua!
Niin tai näin, jäi outo fiilis juuri tästä löydöstä.

Tuvasta löytyi tietenkin puuhellan lisäksi muuta tilpehööriä.
Siellä oli esimerkiksi kolmen maattava kerrossänky.
Kuvien heikkoa laatua perustelen edelleenkin sillä Sonyllä ja sillä, että taskulamppu unohtui kotiin, ukkosen takia oli pimiää ja kameran oma salama on aika styrkka.









Minuu ei tuolle ylimmälle hyllylle olisi saanut. Ei jumaliste!
Aikoinaan on ekaluokkalaisena tultu parvelta alas lyöden jalan lämmityspatteriin saaden aikaiseksi iiiiiiiiison palkeenkielen as I mean puolet kanpäästä irti.
Oli suht saatanan kipeä monta viikkoa ja vähän perkeleen vaikia kävellä puhumattakaan silloisista uintitreeneistä. Siispä, minua ei saa ylävuoteeseen.
Ja ihmiset, jotka joskus ovat samoissa neliöissä nukkuneet kanssani eivät myöskään päästä minua ylävuoteeseen, koska son ihan varma voitto, että Maippi sieltä alas tulloo.. (Ja huutaa muuten matkalla vittu, EI, perkele, EI NOIN!: puhun pahoja unissain..).

Niin ne kuvat!







Kaikkineen näineen mesta, jossa meni paljon aikaa. Paikka joka tosiaankin tekisi mieli ostaa ja kunnostaa loistoonsa. Maija-lääkepurkkia ja eteisen villakangastakkia lukuunottamatta yleisfiilis neliöissä kun oli ihan hyvä.
Paikka paikoin oli tosiaan lattiasta kattoon paikat siinä kondiksessa, että hyvä kun tämän kepeän vakaa 50 kiloa kesti..








Jotenkin on semmoinen kutina, että täällä tullaan käymään paremmalla ajalla, säällä ja valoituksella joku kerta uudestaan.



1 kommentti:

  1. Sieltäpäs löytyi vaikka mitä aarteita.
    Kiva kun kertoilet näistä, urbex on mielenkiintoista!

    VastaaPoista