torstai 23. elokuuta 2012

Closed orphanage

Hylätty tai enemmänkin suljettu orpokoti oli meidän autiotalobongailun pääkohde.
Sen olemassaolo kun oli varmaa ja jänniä tarinoita on mummolta tullu kuultua.

Kovin yritin löytää jotain tarinanpätkää ihan virallisista lähteistä tästä kohteesta, mutta ei löytynyt.
Pitäisi kaiketi käydä ihan kirjastossa.




Kovin ei maisemassa kyseistä rakennusta luulisi muuksi kuin ladoksi. Ellei sitten tiedä mikä on.
Mekin jouduttiin kerran ohi ajamaan, sillä mäessä näkyi juuri joku polkupyörällä. Iski pupu pöksyyn.
Tiedossa oli, ettei talon omistava naishenkilö suuremmin pidä vierailijoista alueellaan.
Toisaalta, eipä sieltä löytynyt mitään "yksityisalue"-kylttiä tai ovetkaan olleet lukossa..



Jännä oli nähdä, miten nämä täysin säiden armoilla olevat seinät oli menettäneet maalipintansa.
Sen sijaan tielle näkyvä osa, joka isojen puiden suojassa näytti viellä väriltää keltaista.
Samoin seinien ylimmät laudat, jotka räystäiden suojissa olivat pitäneet maalipintansa.









Mummoni osasi viimeksi talosta kysyessäni kertoa, että kyseinen orpokoti on nykyään muokattu enemmän maatilakoneiden varastoksi. Näinhän myös oli ja taisi sieltä joku kuivurin tapainenkin löytyä. Kuitenkin nähtävissä oli, että aikoinaan talo on ollut ihan asumiskäytössä ja oli siellä jonkin verran myös käyttöesineitä jäljellä.






Ovet eivät siis olleet lukossa, mutta näyttivät kovin raskailta ja äänekkäiltä, mahdollisesti jopa hajoavilta, että ei uskaltauduttu niitä repiä. Sen sijaan reikiä seinistä löytyi ja itseni dyykkasin moisesta sisälle lahoja lattialautoja terrorisoiden.
Ystävä sen sijaan turvautui ikkunaan josta puuttui lasi.
















Yksi kauneimmista asioista, mitä näissä vanhoissa taloissa näkee on takat, leivinuunit ja puuhellat.
Rakastan tulta elementtinä. Polttelen paljon kynttilöitä ja äidin luona käydessä takka on kova sana.
Samaten käyn mielummin puusaunassa jo ihan vain sen tunnelman takia.
Tulta vaan voi tuijottaa tuntitolkulla.
Siksi niin kovin käy vain sääliksi ihan joka kerta näitä vanhoja aarteita, joista moni maksaa nykyään maltaita..











Talosta löytyi myös yläkerta. Tai ainakin osioita siitä. Rappusia ei näkynyt emmekä haluneet mennä turhan lähelle kuivuria yms maatalouskoneita ettei vain rikota mitään. Talon lattiakin oli tosiaan paikka paikoin niin huonossa kunnossa, ettei pikkukengissä yksinkertaisesti tyhmyys riittänyt.
Yläkerran menneestä elämästä kertoo kuitenkin ovet ja naulakot.









Vaikkei talossa tutkittavaa kovin paljon ollut, oli se kuitenkin jollain tapaa todella kaunis..
Oon taas vaihteeksi niin tunneihminen, että jollain tasolla talossa, jolla on tuollainen menneisyys ei ollut kauhean hyvä olla. Tuli sellainen haikeus ja vähän väliä säpsähdin olemattomia.
Ei kenenkään kuuluisi lastaan hautaan saattaa, mutta ei kyllä lapsenkaan kuulu lapsena vanhempiaan haudata, tai tulla muuten hylätyksi.







Jälleen kerran, televisio.



















Tästä matka jatkui romahtaneelle navetalle ja sen vieressä olleeseen enemmänkin kartanoon kuin taloon.. Siellä olikin tavaraa aivan järjettömästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti