sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

"You can say any fool thing to a dog, and the dog will give you this look that says, `My God, you're RIGHT! I NEVER would've thought of that!'" - Dave Barry

Useiden vihaama lemmikkipäivitys! Tädää..

Itseänikin syö suunnattomasti toisinaan ihmiset, jotka lyttää jonkun Facebookin kuvakansiot täyteen niitten erikoisen ihanasta omasta karvapallerosta. Kissa eestä ja takaa ja hereillä sekä nukkumassa. Viikon välein uusi 83 kuvan kansio. Enivei, koska kummiski ne mun elämäni karvaturrit on niitä parhaita ni minähän kyllä voin sen päivityksen aiheesta tehdä.

Etenkin nyt, kun sen oman koiran hankkiminen on äärimmäisen ajankohtaista.

No joo. I hate cats. And cats hate me.
Koiraihminen henkeen ja vereen. Luontokin onneksi tämän asian järjestänyt siten, että kissoille olen allerginen. En pysty tosiaan puolta tuntia pidempään olemaan kissataloudessa ilman pärskimistä, silmien valumista ja muuta inhaa reaktiota.
On mulla joskus aikoinaan ollut oma kissa. Mummolassa. Sen nimi oli ajankohtaisesti presidentinvaaleja ajatellen Elisabeth Rehn.
En itkenyt kun se eräs päivä löytyi rotanmyrkkyä syöneen rotan syötyään kuolleena.
Eikä oo ollu ikävä. Sekin katti vihas mua.

Pienenä halusin tietty ponin. Eiköhän jokainen pikkutyttö halua jossain vaiheessa itselleen ponin.
En saanut ponia, enkä päässyt edes ratsastamaan. Käynti tallilla riitti ja vaahtosammuttimen kokoisena huomasin pelkääväni kaikkia hevosiksi luokiteltavia kavioeläimiä.

Lemmikin jonka sitten sain oli kala. Akvaariokala. Tarkemmin sanottuna taitelukala.
Magee kaveri joka tuntu vaihtavan väriä.
Voi luoja sitä parkua kun se kuoli. Hautajaiset vessanpöntön ääressä ja ties mitä virsiä siellä joutukaan veisaamaan ennenkuin rohkeus riitti vetämään kaverin alas putkistoon. Vanhemmille propsit siitä, että ne tosiaan on pystyneet pitämään pokkansa mun uskonnollisen surutyön kanssa.
Sitten se akvaariomalja muuttu isoksi akvaarioksi ja siellä oli vaikka mitä.
Eikä sillä sitten enään ollutkaan niin väliä jos yks tai 10 kuoli.

Sitten mulla oli varmaan 10 vuotta kani. Kääpiöluppakorva Viivi joka asu meidän pihalla tai pannuhuoneessa. Oli ihan käsittämätöntä kuinka se eli niin kauan.

Ensimmäinen koira meidän talouteen tuli mun ollessa jossain yläluokilla. Ala-asteella kuitenkin.
Noora. Briardityttö.
Oltiin jo käyty läpi miljoonat koirakirjat ja päädytty Novascotiannoutajaan, mutta kaipa joku kohtalontapainen puuttui peliin ja me saatiin se 2-vuotias täysin kouluttamaton briard, joka oli tietty ihan vastakohta kaikkeen suunniteltuun.
Pelastettu avioeroperheestä. Sähköpannassa pidetty ja yksikseen pääsääntöisesti ollut mielettömän kiltti ja häslä koira joka oli kiertänyt jo varmaan 10 eri perheessä ennen meitä.
Kukaan ei sitä halunut pitää koska oli kuulemma aivan mahdoton tapaus.
No olihan se. Me vaan päätettiin että on mitä on niin se jää, ei lapsiakaan palauteta jos ne kaivelee liikaa nenää.

Noora ei niin rotunsa näköisenä.

Sama hurtta turkki kasvaneena.







Sama Nooranen. Lattiamoppi.



Sitten ihan puskista Noora lopetti 8-vuotiaana syömisen. Ei haukkunut ja hengittelikin raskaasti.
Lääkäri meinasi puhelimessa, että kurkkutulehdus tai joku möttiäinen sinne pistänyt.
Muuten kun oli ihan oma iloinen itsensä.
Pomppiduu joka ei kertakaikkiaan pystynyt edes kävelemään niin, että 2 tassua olisi yhtä aikaa maassa. Se aina pomppi jotenkin muistuttaen kukkakedolle päässyttä hippiä. Indeed tuolla tukalla viellä..
Niinpä me mentiin eläinlääkäriin hakemaan kurkkutulehdukseen antibioottia.
Tuomio olikin imusolmukesyöpä ja elinaikaa parista päivästä pariin viikkoon.
Eipä niin oikein mitään tehtävissä..
Nyt Noora löytyy ulkosaunalle johtavan polun varresta. Saniaisten alta.
Vielläkin oon niin pöhkö, että saatan sinne kynttilän toisinaan viedä.

Kolmisen vuotta sitten uskaltauduttiin ottamaan uudet kynnet rapisuttamaan parkettia.
Mitään en edes koirasuunnitelmista tiennyt.
Yhtenä päivänä vain soitin kotiin ja mulle kerrottiin, että ulkona tässä Dannyn kanssa.
Danny, named after Iso D Ilkka Johannes Lipsanen.

Kun oisin jäänyt näin pieneksi..

Ihan kiva kaveri. Rotuna ei niin mun suosikki. Pitäis olla hankala ja vaikee ja vähä vittumainen.
Semmonen joka menee ja tulee ja tekee kaikkea. Danny on melkoisen rauhallinen ja ns. ei luonnetta omaava koira. Tai luonne se tossukkakin kai on?


Vuosi hänen jälkeen saapui Fredi. Also named after suomen muusikot...
Matti Kalevi Siitonen aka Fredi. "Avaa sydämesi mulle, tahdon pelkkää hyvää sulle lallallalaa!!"


Kotimatkalta..

Niin.. No. Fredi kompensoi sen luonteen puuttumisen Dannylta. Ai hitto mikä piski.
Toooodella itsekäs luonne, iso pomo joka pompottaa niin Dannya kun koko perhettäkin.
Itsehän en pitänyt äitini periaatteesta olla kouluttamatta koska "se on niin pieni, että sen voi ottaa sitten syliin jos se on hankala" . Ei.
Tää tekee mitä tahtoo ja millon tahtoo. Mainio tyyppi kummiski. Vallottava.

Jotenkin tästä kaksikosta tulee mieleen Steven Spielbergin Pinky and the Brain (suomen Äly ja Väläys) animaatiosarjan hahmot. Tietänette kumpi on kumpi.



Ykkösharrastukseni kutominen ei ole Fredin mielestä se kaikista kivoin..

Niin tai näin. Maalta löytyy lisäksi läjässä sonneja, ehkä joku 50.
On siellä myös 5 ulkokissaa. Kippurahäntä, Tommy Taberman, Avi, Pörri ja nimetön tänä keväänä syntynyt katti.
Aivan joo ja 4 villisikaa.

Kyllä. Ne saunoo ylälauteella muiden kanssa. Aina.


Nyt on sitten oman koiran metsästysprokkis päällä.
Rotu on päätetty ja kasvattajia ahdistellaan.
Merkki tulee olemaan Bostoninterrieri. Kvg miltä se sit näyttää.
Ja jahka kotiutuu niin multakin tulee se iso kansio Facebookiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti