torstai 26. heinäkuuta 2012

Who Am I...?

Sammatti - Lohja - Karstu - Lahti - Lohja - Lahti.
Siinä lyhykäisyydessään elämänpolku asuinpaikkojen suhteen. Käytiin tuota vielä kuukausi Levilläkin asumassa, mutta lasketaanko sitä vai ei, riippuu tyypistä. Toistamiseenkin yritin siellä alkuvuodesta useamman kuukauden asua, mutta mutkia tuli matkaan ja visiitti jäi 3 päivään.

Mitään noloja kakarakuvia ei tähän nyt lätkästä. Olin kiltti ja suloinen ipana, joka totteli mammaa sen äärettömän suurien äänivarantojen takia. Kälätyksen alotin jo vuoden vanhana eikä sen jälkeen pahemmin hetkiä ole tullut, kun hiljaa oisin ollut.

Koulut käytiin ensin Lohjalla, josta porukat sitten raahasi minut landelle asumaan. 8 km lähimpään kauppaan. Karstun Kouluun, jossa oppilasmäärä luokilta 1-6 yhteensä noin 30. Ehkä musta ois tullut hirvee raggari jos oisin saanut varttua Lohjalla, mutta maalaiselämä kai osittain rauhoitti.
Hirveetä teiniasgstiakaan ei koettu, vanhempia ei huoriteltu eikä niille haistateltu.
Tupakanpolton tosin aloitin seiskalla, mutta siinähän se sitten oli.

Kolmannella luokalla tosin sattui tietty valtavirrasta poikkeava muutos, jota ihmetteli niin ystävät kuin niiden vanhemmatkin.
En enään popittanut Spice Girlsiä ja Backstreet Boysia vaan löysin HIMin. Tietty sit löyty perään kaiken maailman Dimmut ja Filthit sekä Bodomit. Näistä olen sinäänsä jo kasvanut ohi.
Bändipäivitys tulee jahka keritään!
Eihän tuo nyt niin kovin kummonen kasvusuuntaodotus ollut, kun aikoinaan ensimmäinen CD-levy, joka talouteen hankittiin oli Leningrad Cowboysia. Faijallakin ollut aina minua pidempi tukka..
Musakehityksen myötä vaatekaappi muuttui mustaksi ja neljännellä taisin flendankin rykästä synkäksi. Tänä päivänäkään en tunne oloani kotoisaksi kuin siinä mustassa. Sen enempää ei ole mistään aatteesta kyse - en vain viihdy pastellisävyisissä tunikoissa.

Koska aiheesta on kiva poiketa, puhua siitä vartti ja taas palata takaisin alkuperäiseen aiheeseen niin otan tähän väliin siis pari kuvatusta niistä tatuoinneista, joista ensimmäisen olemassaolon ymmärtänee juuri sen lempparibändin takia. Kyl sitä ny saamari, yli 15-vuoden fanituksen takia voi yhden jos toisen tatskankin ottaa.. Tosin tämän otin jo 17-vuotiaana.


Heartabaali





Valitettavasti selkäni joutui raiskauksen uhriksi siinä mielessä, että tatuoija oli kaikkea muuta kuin ammattitaitoinen. Olihan se sitä joskus, mutta kama on pahasta. Tykitettiin niin syvälle, että koholla on kuin lapsuusajan pehmotarrat ja kaukana ollaan symmetrisestä jäljestä.
Tekeminen sattui enemmän kuin mikään tähän mennessä, kesti 6h ja maksoi aivan helvetisti.
Käytiinhän sitä korjaamassa parin vuoden päästä ja myöhemmin laajentamassakin, mutta välissä musteutin nilkkani.

Lesbokeiju, koska lepakon siivet. Ihan hetero oon enivei.

Siinä välissä otin lävärin jos toisenkin. Alkujaan taistelu 14-vuotiaana käytiin kieliläväristä. Äippä olisi halunut, että otan mielummin tatuoinnin. Otin kielilävärin. Yhden humalaisen risteilyn jälkiseuraumuksena suusta löytyi myös toinen. Paras päätökseni ikinä, mitä tulee rautaan ihon läpi.







Koska eräs ystäväni halusi napakorun, eikä uskaltanut sitä yksin ottaa, lupauduin heikkona hetkenä myötätuntolävistykseen. Virhe. Keloidivirhe. Kolme antibioottia ja kaamea arpi-virhe. Sittemmin otettu uusi peittämään tätä sotkua. En tykkää yhtään.. Pitäisi kait useampi vatsalihasliike tehdä, jotta alkaisi katsominen mielyttämään.


Nykytilanne - keloidi - lähtötilanne.
 

Tarkoituksena ja toiveena on kaikkea kivaa joka paikkaan lisää. Etenkin tuota pysyvää inkkiä. Peruskorviksia löytyy 4. Lisäksi yksi rustoläväri ja 2 tragusta. Joista toinen tehty kahdesti.


Viime vuona investoin lisää selkääni. Nyt son näin.


No mutta, takas siihen perushöpinään. Awsh ku maratoonaan näin heti alkuun!

Kuvataidekoulua kävin koko pienen ikäni. Siinä samassa myös uin Lohjan Uimareissa sellaisen 10-vuotta. Sitten taisi tulla pojat ja keikoilla käyminen tärkeämmäksi.
Kotosalta muutin pois 16-vuotiaana. Lähdin Lahteen opiskelemaan Tiirismaan lukioon, koska se oli kuvataide- ja käsityöpainoitteinen paikka.
Virkkuukoukkuhan mun käteen iskettiin iso-mummon toimesta jo ennen lusikkaa ja siitä asti on enemmän tai vähemmän tullut harrastettua mummoutumista.

Lahdesta tultiin hyvin äkkiä takaisin vuoden opiskelun jälkeen ja jatkettiin sitä yleissivistävää koulua Lohjan yhteislyseon lukiossa.
Oma vuokrayksiö löytyi Lohjan keskustasta ja samaan rysään eksyin vahingossa ravintola-alalle.

Rossotätinä viihdyinkin sitten reilun 4 vuotta. Tästä todistusaineistona seuraava luottamustehtävä. Onni Orava- vastaava Heikkonen!



"Usko pois niin 30vuoden päästä sä katsot mielelläs ylioppilaskuvaa jossa sä hymyilet. Koska se hymy on sillon jo hävinnyt."
yo 2008


"Usko pois niin 30vuoden päästä sä katsot mielelläs ylioppilaskuvaa jossa sä hymyilet. Koska se hymy on sillon jo hävinnyt." -mamma.


Aikansa sitäkin ja lukion jälkeen vuoden töitä tehtyäni annoin toisen mahdollisuuden Lahdelle.
Tätä nykyään opiskelut on loppusuoralla Lahden Ammattikorkeakoulussa. Tietty Matkailun ala ja Ravintolan liikkeenjohto... Jeh!

Oppari on kesken, kuten myös pari ruotsin, matikan ja kolmannen kielen kurssia. Niin ja läjää rästiraportteja, mutta tarkoituksena on valmistua asap ja lähteä täältä Lahdesta huitsiin enkä ikinä enään takaisin palaamaa.

Opparimateriaalin keruu. Nummirock 2012.

Muuten noin sitä, mitä ihmisenä oon kannattaisi kait kysyä kavereilta. Oma käsitys kun poikkeaa todellisuudesta. Pidän kuitenkin itseäni melko hyvänä mimminä. Semmosena, että peiliin kehtaan aamuisin katsoa.
Pyrin kohtelemaan muita niinkuin itseäni haluaisin kohdeltavan.
Mulla on kauhiasti periaatteita ja mielipide perusteluineen vähän jokaiseen asiaan.
Saatan olla töksäyttelevä ja helposti väärinymmärrettävissä, mutta kuitenkaan en mitään pahaa tarkoita tai tarkoituksellani ketään loukkaa. Niitä, joita haluan loukata, todellakin tietävät sen.
Murehdin ja pohdin liiaksi asioita joihin en voi vaikuttaa ja välitän suuresti siitä, kuinka läheiseni voivat. Toisinaan taidan luulla tietäväni vähän kaikesta kaiken ja neuvon turhankin usein muita siinä kuinka asiat pitäisi mielestäni hoitaa.
Viimeaikoina on tapahtunut niin suuria asioita, että niiden myötä olen oppinut hieman positiivisemmaksi ja sellaiseksi, joka ei kertakaikkiaan enään jaksa murehtia muiden olemisista samalla mittakaavalla kuin ennen. On pitänyt keskittyä itseensä.
Olipaha ympäripyöreä sekameteli.. 



4 kommenttia:

  1. Ihanaa, oon kaivannut sun romaaneja! ^^

    VastaaPoista
  2. Tulin, näin ja jään lukemaan. :)

    VastaaPoista
  3. Toi sun äippäs kommentti tuosta ylioppilaskuvasta oli kyl aika loistava. Niin se elämä vaan tahtoo mennä. Mut ei kyynistytä, eihän..? Vai joko se on myöhäistä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se mun kohdalla on osittain jo tapahtunut. :D
      Toisaalta ne oikeasti isot vastoinkäymiset myös tekee positiivisemmaksi kun tosiaan joutuu toteamaan, että suurin osa aiemmin pidetyistä ongelmista on olleet aivan naurettavan pieniä.

      Poista