sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

About the Weekend

Lahdessa on tänä kesänä tullut vietettyä todella vähän aikaa.
Viime kuussa kulutin asuntoani 6 yön verran.
Alkuviikosta Lahteuduin jälleen maaseudun rauhasta ja suunnitelmissa oli pysyä samassa kaupungissa nyt edes 1,5 viikkoa. Keskittyä kouluhommiin (oppari kusee) ja avata ekaa kertaa tänä kesänä myös ne kesäopintokurssikirjat. Kelasin laskea kymppiin, nukkua pitkään ja kaivella nenää rauhassa.
Toisin kävi. Ei sillä, että tämä olisi haitannut.

Keskiviikkona sain rakkaan Lahdesta poismuuttavan ystäväiseni pariksi tunniksi kylään.
Eikä tämä tähän loppunut.

Ensin eräs ystäväni Helsingistä ilmoitti tulevansa kylään torstaina.
Viimeisestä visiitistä onkin jo lähes päivälleen vuosi.
Tällä kertaa visiitin luonne oli onneksi paljon positiivisempi.
Viimeisellä kerralla olin juuri tullut jätetyksi äärettömän reilulla kädellä ja yleisfiilis oli sitä tasoa myös. Hädässä ystävä tunnetaan ja myös ilossa.

Vinkkinä frendi totesi, että minähän voisin sitten leipoa hänen tulonsa kunniaksi jotain.
Yes, sir!
Turvauduin tämän kesän hittikakkuuni.


Suklainen kaurakeksi tuorejuusto mansikka-härpäke.

Aivan puolivahingossa olin yhden tuttuni päivityksen johdosta bongannut, että Torvessa esiintyisi torstaina pari ihan katsomisen arvoista bändiä, joista toisessa myös kyseinen herra vaikuttaa.
Pääsymaksukin oli huimaavat 2e joten tuumasta toimeen ja muutaman appelsiinituoremehuvodkan voimilla olimme erittäin valmiita hyökkäämään paikalle.

Torvi, wc, valokuvat - tietty!

Iconcrash-tarrojen bongausta. Lienen itsekin "muutaman" tälläisen läntännyt.

Porukkata oli vähän. Kuten saattoi torstai-illasta odottaakin.
Eipäs tuo menoa haitannut. Kivalta pojat näytti ja kuulosti.


The Undivine

The Undivine. Mukana menossa oli myös Curimus.





Kotimatkalle taivuttiin esiintymisien loputtua. Ei edes menty jatkamaan bileitä muihin kapakoihin vaikka kello siihen olisi viellä antanut myöten. Vanhe ei jaksa. Sen sijaan pidettiin omat jatkot matkalla ja kotona.



Aamulla ja päivällä sekä viellä illalla oli paha olo.
Joku naapurin ihanuus tipautti myös postiluukusta taloyhtiön järjestyssäännöt korostuskynällä tupakointia koskevan säännön alleviivattuna.
Juu olkoot vain röökaus kiellettyä taloyhtiön kaikissa tiloissa.. I know!
Niitä tiloja ei ole mun oma parveke. Niitä on rappukäytävä, sauna, kellari yms.
Soitto isännöitsijälle varmisti tämän asian.

Läpsystä kirjaimellisesti vaihto. Toinen lähti Helsinkiin, toinen kaveri tuli Helsingistä.
Olostani huolimatta tai siihen vedoten, ilta kului lähes puoleen yöhön asti elokuvateatterissa.
Uuden Batmanin katsominen pelkotiloissa ei kyllä ollut vahvimpia päätöksiäni.
Elokuva tosin taisi olla ihan hyvä.
Hieman liian jännäksi tosin kävi välillä. Normaalissa sielun ja ruumiin voimissa näin ei olisi ollut.

Lauantaina pakkasimme viltin kasiin, haimme Tiimarista pelikortit ja kaupasta hedelmiä sekä siiderit.
Suuntasimme Karirantaan kun aurinko kerran pitkästä aikaa kunnolla paistoi.
Matka jatkui entiselle työpaikalleni Teerenrantaan.


Lempi Puolukka.




Hipinällä viellä kauppaan ja lopulta ruoantekoon kotiin. Käristeltiin parvekkeelta käsin muutaman tunnin verran ihoa. Tänä kesänä olen alkukesän hyvien kelien armosta saanut hommattua itselleni epä-Maijamaisen tummat rusketusrajat. Niitä en tosin aatellut tässä välissä esitellä.


Todella hehkeä Kossu-täti bikineissä.


Kovin oli kello jo paljon kun päivän ensimmäisen oikea ateria saatiin eteen. Koska auringonlasku, nautittiin se parvekkeelta käsin.


Iisisti päätettiin tämäkin ilta viettää.
Sain vihdoin muutama viikko sitten takaisin lainassa olleen Pienen suklaapuodin.
Eihän se ollutkaan reissussa kuin kohta 4 vuotta.
Kaveri ei moista ollut nähnyt eikä hirveesti naisihmisiä tartte ylipuhua kun kannesta jo näkee sen oleellisimman: Johnny Depp.
Sitäpaitsi, sen puodin nimi on Maya.

So girly!

Yöllä piti tuntitolkulla viellä ihailla mielettömiä elosalamia ja myöhemmin ihan oikeata ukkosta (tarkoitan Thoria) parvekkeelta käsin. Awsh, KESÄ! <3

"You can say any fool thing to a dog, and the dog will give you this look that says, `My God, you're RIGHT! I NEVER would've thought of that!'" - Dave Barry

Useiden vihaama lemmikkipäivitys! Tädää..

Itseänikin syö suunnattomasti toisinaan ihmiset, jotka lyttää jonkun Facebookin kuvakansiot täyteen niitten erikoisen ihanasta omasta karvapallerosta. Kissa eestä ja takaa ja hereillä sekä nukkumassa. Viikon välein uusi 83 kuvan kansio. Enivei, koska kummiski ne mun elämäni karvaturrit on niitä parhaita ni minähän kyllä voin sen päivityksen aiheesta tehdä.

Etenkin nyt, kun sen oman koiran hankkiminen on äärimmäisen ajankohtaista.

No joo. I hate cats. And cats hate me.
Koiraihminen henkeen ja vereen. Luontokin onneksi tämän asian järjestänyt siten, että kissoille olen allerginen. En pysty tosiaan puolta tuntia pidempään olemaan kissataloudessa ilman pärskimistä, silmien valumista ja muuta inhaa reaktiota.
On mulla joskus aikoinaan ollut oma kissa. Mummolassa. Sen nimi oli ajankohtaisesti presidentinvaaleja ajatellen Elisabeth Rehn.
En itkenyt kun se eräs päivä löytyi rotanmyrkkyä syöneen rotan syötyään kuolleena.
Eikä oo ollu ikävä. Sekin katti vihas mua.

Pienenä halusin tietty ponin. Eiköhän jokainen pikkutyttö halua jossain vaiheessa itselleen ponin.
En saanut ponia, enkä päässyt edes ratsastamaan. Käynti tallilla riitti ja vaahtosammuttimen kokoisena huomasin pelkääväni kaikkia hevosiksi luokiteltavia kavioeläimiä.

Lemmikin jonka sitten sain oli kala. Akvaariokala. Tarkemmin sanottuna taitelukala.
Magee kaveri joka tuntu vaihtavan väriä.
Voi luoja sitä parkua kun se kuoli. Hautajaiset vessanpöntön ääressä ja ties mitä virsiä siellä joutukaan veisaamaan ennenkuin rohkeus riitti vetämään kaverin alas putkistoon. Vanhemmille propsit siitä, että ne tosiaan on pystyneet pitämään pokkansa mun uskonnollisen surutyön kanssa.
Sitten se akvaariomalja muuttu isoksi akvaarioksi ja siellä oli vaikka mitä.
Eikä sillä sitten enään ollutkaan niin väliä jos yks tai 10 kuoli.

Sitten mulla oli varmaan 10 vuotta kani. Kääpiöluppakorva Viivi joka asu meidän pihalla tai pannuhuoneessa. Oli ihan käsittämätöntä kuinka se eli niin kauan.

Ensimmäinen koira meidän talouteen tuli mun ollessa jossain yläluokilla. Ala-asteella kuitenkin.
Noora. Briardityttö.
Oltiin jo käyty läpi miljoonat koirakirjat ja päädytty Novascotiannoutajaan, mutta kaipa joku kohtalontapainen puuttui peliin ja me saatiin se 2-vuotias täysin kouluttamaton briard, joka oli tietty ihan vastakohta kaikkeen suunniteltuun.
Pelastettu avioeroperheestä. Sähköpannassa pidetty ja yksikseen pääsääntöisesti ollut mielettömän kiltti ja häslä koira joka oli kiertänyt jo varmaan 10 eri perheessä ennen meitä.
Kukaan ei sitä halunut pitää koska oli kuulemma aivan mahdoton tapaus.
No olihan se. Me vaan päätettiin että on mitä on niin se jää, ei lapsiakaan palauteta jos ne kaivelee liikaa nenää.

Noora ei niin rotunsa näköisenä.

Sama hurtta turkki kasvaneena.







Sama Nooranen. Lattiamoppi.



Sitten ihan puskista Noora lopetti 8-vuotiaana syömisen. Ei haukkunut ja hengittelikin raskaasti.
Lääkäri meinasi puhelimessa, että kurkkutulehdus tai joku möttiäinen sinne pistänyt.
Muuten kun oli ihan oma iloinen itsensä.
Pomppiduu joka ei kertakaikkiaan pystynyt edes kävelemään niin, että 2 tassua olisi yhtä aikaa maassa. Se aina pomppi jotenkin muistuttaen kukkakedolle päässyttä hippiä. Indeed tuolla tukalla viellä..
Niinpä me mentiin eläinlääkäriin hakemaan kurkkutulehdukseen antibioottia.
Tuomio olikin imusolmukesyöpä ja elinaikaa parista päivästä pariin viikkoon.
Eipä niin oikein mitään tehtävissä..
Nyt Noora löytyy ulkosaunalle johtavan polun varresta. Saniaisten alta.
Vielläkin oon niin pöhkö, että saatan sinne kynttilän toisinaan viedä.

Kolmisen vuotta sitten uskaltauduttiin ottamaan uudet kynnet rapisuttamaan parkettia.
Mitään en edes koirasuunnitelmista tiennyt.
Yhtenä päivänä vain soitin kotiin ja mulle kerrottiin, että ulkona tässä Dannyn kanssa.
Danny, named after Iso D Ilkka Johannes Lipsanen.

Kun oisin jäänyt näin pieneksi..

Ihan kiva kaveri. Rotuna ei niin mun suosikki. Pitäis olla hankala ja vaikee ja vähä vittumainen.
Semmonen joka menee ja tulee ja tekee kaikkea. Danny on melkoisen rauhallinen ja ns. ei luonnetta omaava koira. Tai luonne se tossukkakin kai on?


Vuosi hänen jälkeen saapui Fredi. Also named after suomen muusikot...
Matti Kalevi Siitonen aka Fredi. "Avaa sydämesi mulle, tahdon pelkkää hyvää sulle lallallalaa!!"


Kotimatkalta..

Niin.. No. Fredi kompensoi sen luonteen puuttumisen Dannylta. Ai hitto mikä piski.
Toooodella itsekäs luonne, iso pomo joka pompottaa niin Dannya kun koko perhettäkin.
Itsehän en pitänyt äitini periaatteesta olla kouluttamatta koska "se on niin pieni, että sen voi ottaa sitten syliin jos se on hankala" . Ei.
Tää tekee mitä tahtoo ja millon tahtoo. Mainio tyyppi kummiski. Vallottava.

Jotenkin tästä kaksikosta tulee mieleen Steven Spielbergin Pinky and the Brain (suomen Äly ja Väläys) animaatiosarjan hahmot. Tietänette kumpi on kumpi.



Ykkösharrastukseni kutominen ei ole Fredin mielestä se kaikista kivoin..

Niin tai näin. Maalta löytyy lisäksi läjässä sonneja, ehkä joku 50.
On siellä myös 5 ulkokissaa. Kippurahäntä, Tommy Taberman, Avi, Pörri ja nimetön tänä keväänä syntynyt katti.
Aivan joo ja 4 villisikaa.

Kyllä. Ne saunoo ylälauteella muiden kanssa. Aina.


Nyt on sitten oman koiran metsästysprokkis päällä.
Rotu on päätetty ja kasvattajia ahdistellaan.
Merkki tulee olemaan Bostoninterrieri. Kvg miltä se sit näyttää.
Ja jahka kotiutuu niin multakin tulee se iso kansio Facebookiin.


torstai 26. heinäkuuta 2012

Who Am I...?

Sammatti - Lohja - Karstu - Lahti - Lohja - Lahti.
Siinä lyhykäisyydessään elämänpolku asuinpaikkojen suhteen. Käytiin tuota vielä kuukausi Levilläkin asumassa, mutta lasketaanko sitä vai ei, riippuu tyypistä. Toistamiseenkin yritin siellä alkuvuodesta useamman kuukauden asua, mutta mutkia tuli matkaan ja visiitti jäi 3 päivään.

Mitään noloja kakarakuvia ei tähän nyt lätkästä. Olin kiltti ja suloinen ipana, joka totteli mammaa sen äärettömän suurien äänivarantojen takia. Kälätyksen alotin jo vuoden vanhana eikä sen jälkeen pahemmin hetkiä ole tullut, kun hiljaa oisin ollut.

Koulut käytiin ensin Lohjalla, josta porukat sitten raahasi minut landelle asumaan. 8 km lähimpään kauppaan. Karstun Kouluun, jossa oppilasmäärä luokilta 1-6 yhteensä noin 30. Ehkä musta ois tullut hirvee raggari jos oisin saanut varttua Lohjalla, mutta maalaiselämä kai osittain rauhoitti.
Hirveetä teiniasgstiakaan ei koettu, vanhempia ei huoriteltu eikä niille haistateltu.
Tupakanpolton tosin aloitin seiskalla, mutta siinähän se sitten oli.

Kolmannella luokalla tosin sattui tietty valtavirrasta poikkeava muutos, jota ihmetteli niin ystävät kuin niiden vanhemmatkin.
En enään popittanut Spice Girlsiä ja Backstreet Boysia vaan löysin HIMin. Tietty sit löyty perään kaiken maailman Dimmut ja Filthit sekä Bodomit. Näistä olen sinäänsä jo kasvanut ohi.
Bändipäivitys tulee jahka keritään!
Eihän tuo nyt niin kovin kummonen kasvusuuntaodotus ollut, kun aikoinaan ensimmäinen CD-levy, joka talouteen hankittiin oli Leningrad Cowboysia. Faijallakin ollut aina minua pidempi tukka..
Musakehityksen myötä vaatekaappi muuttui mustaksi ja neljännellä taisin flendankin rykästä synkäksi. Tänä päivänäkään en tunne oloani kotoisaksi kuin siinä mustassa. Sen enempää ei ole mistään aatteesta kyse - en vain viihdy pastellisävyisissä tunikoissa.

Koska aiheesta on kiva poiketa, puhua siitä vartti ja taas palata takaisin alkuperäiseen aiheeseen niin otan tähän väliin siis pari kuvatusta niistä tatuoinneista, joista ensimmäisen olemassaolon ymmärtänee juuri sen lempparibändin takia. Kyl sitä ny saamari, yli 15-vuoden fanituksen takia voi yhden jos toisen tatskankin ottaa.. Tosin tämän otin jo 17-vuotiaana.


Heartabaali





Valitettavasti selkäni joutui raiskauksen uhriksi siinä mielessä, että tatuoija oli kaikkea muuta kuin ammattitaitoinen. Olihan se sitä joskus, mutta kama on pahasta. Tykitettiin niin syvälle, että koholla on kuin lapsuusajan pehmotarrat ja kaukana ollaan symmetrisestä jäljestä.
Tekeminen sattui enemmän kuin mikään tähän mennessä, kesti 6h ja maksoi aivan helvetisti.
Käytiinhän sitä korjaamassa parin vuoden päästä ja myöhemmin laajentamassakin, mutta välissä musteutin nilkkani.

Lesbokeiju, koska lepakon siivet. Ihan hetero oon enivei.

Siinä välissä otin lävärin jos toisenkin. Alkujaan taistelu 14-vuotiaana käytiin kieliläväristä. Äippä olisi halunut, että otan mielummin tatuoinnin. Otin kielilävärin. Yhden humalaisen risteilyn jälkiseuraumuksena suusta löytyi myös toinen. Paras päätökseni ikinä, mitä tulee rautaan ihon läpi.







Koska eräs ystäväni halusi napakorun, eikä uskaltanut sitä yksin ottaa, lupauduin heikkona hetkenä myötätuntolävistykseen. Virhe. Keloidivirhe. Kolme antibioottia ja kaamea arpi-virhe. Sittemmin otettu uusi peittämään tätä sotkua. En tykkää yhtään.. Pitäisi kait useampi vatsalihasliike tehdä, jotta alkaisi katsominen mielyttämään.


Nykytilanne - keloidi - lähtötilanne.
 

Tarkoituksena ja toiveena on kaikkea kivaa joka paikkaan lisää. Etenkin tuota pysyvää inkkiä. Peruskorviksia löytyy 4. Lisäksi yksi rustoläväri ja 2 tragusta. Joista toinen tehty kahdesti.


Viime vuona investoin lisää selkääni. Nyt son näin.


No mutta, takas siihen perushöpinään. Awsh ku maratoonaan näin heti alkuun!

Kuvataidekoulua kävin koko pienen ikäni. Siinä samassa myös uin Lohjan Uimareissa sellaisen 10-vuotta. Sitten taisi tulla pojat ja keikoilla käyminen tärkeämmäksi.
Kotosalta muutin pois 16-vuotiaana. Lähdin Lahteen opiskelemaan Tiirismaan lukioon, koska se oli kuvataide- ja käsityöpainoitteinen paikka.
Virkkuukoukkuhan mun käteen iskettiin iso-mummon toimesta jo ennen lusikkaa ja siitä asti on enemmän tai vähemmän tullut harrastettua mummoutumista.

Lahdesta tultiin hyvin äkkiä takaisin vuoden opiskelun jälkeen ja jatkettiin sitä yleissivistävää koulua Lohjan yhteislyseon lukiossa.
Oma vuokrayksiö löytyi Lohjan keskustasta ja samaan rysään eksyin vahingossa ravintola-alalle.

Rossotätinä viihdyinkin sitten reilun 4 vuotta. Tästä todistusaineistona seuraava luottamustehtävä. Onni Orava- vastaava Heikkonen!



"Usko pois niin 30vuoden päästä sä katsot mielelläs ylioppilaskuvaa jossa sä hymyilet. Koska se hymy on sillon jo hävinnyt."
yo 2008


"Usko pois niin 30vuoden päästä sä katsot mielelläs ylioppilaskuvaa jossa sä hymyilet. Koska se hymy on sillon jo hävinnyt." -mamma.


Aikansa sitäkin ja lukion jälkeen vuoden töitä tehtyäni annoin toisen mahdollisuuden Lahdelle.
Tätä nykyään opiskelut on loppusuoralla Lahden Ammattikorkeakoulussa. Tietty Matkailun ala ja Ravintolan liikkeenjohto... Jeh!

Oppari on kesken, kuten myös pari ruotsin, matikan ja kolmannen kielen kurssia. Niin ja läjää rästiraportteja, mutta tarkoituksena on valmistua asap ja lähteä täältä Lahdesta huitsiin enkä ikinä enään takaisin palaamaa.

Opparimateriaalin keruu. Nummirock 2012.

Muuten noin sitä, mitä ihmisenä oon kannattaisi kait kysyä kavereilta. Oma käsitys kun poikkeaa todellisuudesta. Pidän kuitenkin itseäni melko hyvänä mimminä. Semmosena, että peiliin kehtaan aamuisin katsoa.
Pyrin kohtelemaan muita niinkuin itseäni haluaisin kohdeltavan.
Mulla on kauhiasti periaatteita ja mielipide perusteluineen vähän jokaiseen asiaan.
Saatan olla töksäyttelevä ja helposti väärinymmärrettävissä, mutta kuitenkaan en mitään pahaa tarkoita tai tarkoituksellani ketään loukkaa. Niitä, joita haluan loukata, todellakin tietävät sen.
Murehdin ja pohdin liiaksi asioita joihin en voi vaikuttaa ja välitän suuresti siitä, kuinka läheiseni voivat. Toisinaan taidan luulla tietäväni vähän kaikesta kaiken ja neuvon turhankin usein muita siinä kuinka asiat pitäisi mielestäni hoitaa.
Viimeaikoina on tapahtunut niin suuria asioita, että niiden myötä olen oppinut hieman positiivisemmaksi ja sellaiseksi, joka ei kertakaikkiaan enään jaksa murehtia muiden olemisista samalla mittakaavalla kuin ennen. On pitänyt keskittyä itseensä.
Olipaha ympäripyöreä sekameteli.. 



keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Finally!

Dodi, aikansa kutaki.
Viimein sain sitten minäkin aikaiseksi tämän luonnin.
Materiaaliahan on tietty tullu kerättyä sen muutaman vuoden, mutta toteutus kusi.
Siit sit vaan. Jahka aika lisää antaa. Jonkinmoisella esittelytekstillä lähdetään liikkeelle..
Sitten joskus.. Yöllä.