perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulukertomus

Kaavoja noudatellenhan se taas meni.
Yrittäessä keskittyä kaikkeen arkiseen ja normaaliin.
Torstaina iltasesta Sammattiin saavuin, keskiviikkona jälleen Lahteuduin.
Tänään otan jälleen suunnaksi etelän, sillä huomenna olisi lähtö Helldoneen.

Ennen joulua kerkisin käydä rakasta ystävääni moikkailemassa. Ja senkin talouteen ilmestynyttä koiranpentua. Pääsivät touhottajat leikkimään keskenään ja kyllä sitä vilinää riittikin pariksi tunniksi.





Joka vuosi olen myös piparkakkutalon itse tehnyt.
Vaikka en mikään piparkakkujen fani olekaan.
Yhtään en tänäkään jouluna syönyt. Ehkä yhden piparin verran raakaa taikinaa.




Kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Pysyy pystyssä enkä edes saanut rikottua mitään tärkeätä osaa! Käsikin näköjään suht vakaa "parista" terästetystä glögistä huolimatta.
Ekaa kertaa moneen vuoteen tuli toteutettua joku muu teos kuin Muumitalo, johon meikäläiseltä löytyy valmiit muotit.

Aaton aattona kaivettiin äitin kanssa jälleen pulikat kaapeista ja tehtiin niitä sipanniekkuja (karjalanpiirakoita), joita tässä suvussa on aina pitänyt jouluisin tehdä.
Kyllä oli iso-mummo varmasti tyytyväinen pilven reunalla touhua katsellessa.
Vaikka varmasti toteutustekniikan kohdalla pudisteli päätänsä.
Tai pietänsä, kuten sanoisi.
Kovin on monimutkainen ja aikaa vaativa projekti kaikkine vaiheineen ja rituaaleineen..






Yhtä vuotta lukuunottamatta jokainen jouluaatto on vietetty mummolassa.
Senkin jälkeen kun vanhemmat erosivat, on meikäläinen mennyt broidin ja isän kanssa sinne mummolle. Saman katon alle on vaihtelevasti saapunut myös isän muut 3 veljestä perheineen.
Joulupäivänä sitten syödään toinen jouluateria kotosalla äidin kanssa.

Suhteellisen stressittömästi nämä aina menevät. Ei ole kummempia hössötyksiä.
Vuosiin ei kotiin ole tuotu joulukuusta. Mummolasta sellainen löytyy.
Aikoihin ei ole myöskään joulupukki vieraillut, vaikka serkut ovatkin osa viellä aika pieniä.
Lahjat, eli ne muutama suklaakonvehtirasia ja kirjekuori jaetaan kahvien jälkeen.




Jäälyhtyjä sain tähän ensimmäiseen intooni parissa päivässä kyhättyä 10 kappaletta.
Viisi niistä ulkosaunan polulle, kolme paljun ympärille ja pari kappaletta olen perinteisesti nostanut pihakoivun oksille. Näkyvät siitä kivasti keittiöön ja tiellekin.

Itse jouluaatto alkoi tietenkin Lumiukon katsomisella.
En muista yhtään joulua, jolloin en sitä olisi katsonut.
Jokaisena vuona tämä tietty tietää myös sitä, että kyynelkanavat aukeaa kyseisen pätkän aikana.
Väen väkisin tälläkin kertaa Lumiukon noustessa poika kainalossa taivaalle lentämään, meikäläinen parkuu.

Pakollisesta Veikkauksen "NOIN joka toinen arpa voittaa" Joulukalenterista ei tänäkään vuona tullut yhtään mitään.

Kolmen aikaan löysin jälleen itseni Sammatin kirkosta.
Iso-mummon kuoltua olen sinne puoliväkisin raahannut isän ja veljeni.
Vähän oli kummallinen toimitus. Pappi puhui mm. antiperspirantista, hikoilusta ja siitä, kuinka jouluna saa olla tillin tallin..

Aina olen myös kirkossa joutunut itkemään.
On sitten kyseessä ollut ihan mikä vain toimitus, aina on pitänyt jokaisen virren kohdalla purra hammasta, keskittyä hurjasti johonkin kattopaaluun, nipistää etusormen päätä ja räpsytellä silmiä luonnottoman paljon, jotta en puhkeaisi hallitsemattomaan itkuun.
En vaan osaa sitä selittää. Jotain siinä vain on.

Tällä kertaa kaikki tosin oli toisin.
Missään kohtaan ei edes ilme värähtänyt.
Kurkkuun ei noussut palaa enkä tuntenut mitään pistoa missään.
Olin itseasiassa hyvin hämmentynyt omasta reaktiostani. Siellä sitä kuunneltiin ihan kuten kaikki muutkin..
Tänä vuona on tullut itkettyä kirkossa enemmän kuin koko elämäni aikana.
Joku taika siihen kaikkeen on kai vain myös haudattu.

Jahka hartaus oli ohi, vietiin kynttilät iso-mummon, vaarin ja tietenkin pikkuveljeni haudalle.
Ne kaikki kun löytyvät sieltä Sammatin hautausmaalta.
Kyllä se ihan hirveä paikka oli.
Väinön piti viettää ensimmäistä jouluaan.
9kk ikäisenä saaden läjäpäin lahjoja, eikä kynttilöitä haudalleen.

Sytyteltiin viellä faijan pihatielle ulkotulia.
Siellä on tapana, että joka joulu ja uusi vuosi tämän kadun asukkaat asettavat tulet oman tonttinsa kohdalle. Kaunis tapa.
Myös ennen Sammatin kirkonkylää olevalle Niemensuoralle sen talojen asukkaat laittavat tulia tien reunoille. Tuo varmaan kilometrin pituinen matka on kyllä aika vaikuttava valaistuksessaan kun siitä autolla ajaa.
Joka kerta sitä kuitenkin vähän manaan, kun osa käyttää tässä perinteessä hautakynttilöitä.
Tienvarteen hautakynttilöitä? Haloo hei.





Matka jatkui sinne mummolaan. Jotkut kävi joulusaunassa, itse suoritin tämän rituaalin vasta myöhemmin äitini luona ulkosaunassa.
Sedistäni ainoastaan yksi oli saapunut paikalle, avokin ja kahden serkkuni kanssa.
Muut jättivät tulematta. Asia mitä en ihan sulattanut.. Kuitenkin ensimmäinen joulu ilman vaaria oli varmasti kova paikka mummolle.

Pikkuhiljaa ruokaa pöytään ja tottakai asiaan kuuluvasti överit.
Hyvin kaikkiruokainen olen ja oikeasti pidänkin kaikesta perinteisestä joulupöperöstä laatikoineen, silleineen, kinkkuineen ja rosolleineen.
Ainoa, mitä en edes maista pöydästä on maksalaatikko.

Hetken hengähdystauko ja kahvia kehiin taatelikakkuineen.
Siitä sitten pikkuhiljaa kotia kohti.
Sopivasti kerkisin äidin ja Mikon luokse Salatuiksi elämiksi, joka aattona näytettiin poikkeuksellisesti vasta kahdeksan aikaan.
Leffoja, ulkosaunaa ja jossain vaiheessa petiin.

Joulupäivänä on muutaman vuoden ajan ollut traditiona, että M tulee meille saunomaan.
Niin tänäkin vuona, mutta myös paljun kera. Se kun saatiin kun saatiinkin melko lämpimäksi 10h lämmityksen jälkeen.  Saunassa tosin polteltiin hyvin märkiä puita, joten se oli lähinnä höyrysauna eikä lämpötilakaan varmasti ollut yli 60.
No näitä sattuu. Tänä vuona olin sentään saanut sulatetuksi vesiputket.

Saunailun jälkeen jatkoin yksin matkaani Lohjan keskustaan ja paikalliseen Amarilloon moikkaamaan muita vanhoja kavereita, jotka joulun viettoon ovat Lohjalle saapuneet.
Tänä vuona muutama tosin oli töissä, useampi ulkomailla opiskelemassa/töissä ja nekin joiden piti paikalle tulla, eivät sitä joko tehneet tai en heitä ainakaan nähnyt.
Muutaman siiderin verran joitakin kuitenkin näin ja vaihdoin kuulumisia niin entisten työkavereiden kuin muidenkin kanssa.
Ennen yhtä lähdin jo takaisin kohti Sammattia. Ei ollut tarkoituskaan juhlia pilkkuun. Yläkerran teinihelvetissä en edes käynyt.
Viina ei kuulu jouluun jos multa kysytään..

Siinä se siis taas meni. Nyt keskitytään juhannuksen odotteluun.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Vähän ennen ja siinä välissä

Sieltä se vaan tulee. Joulu.
Tänä vuona on aivan äärimmäisen jännät paikat sen suhteen tuleeko siitä yksi surkeimmista jouluista ikinä vaiko niitä parhaimpia. Näistä uutisista ei sen enempää, mutta isoja asioita on tekeillä.

Huomenna suuntaan siis Lohjan suuntaan intistä lomille pääsevän pikkuveljeni kyydillä.
Mukaan lähtee tottakai Armi ja hyvin paljon harmaita hiuksia aiheuttava tavaravarastoni.
Tavallaan saatan jäädä sinne uuden vuoden yli, toisaalta saatan jo joulun jälkeen tulla takaisin.
Jokaiseen vaihtoehtoon pitäisi yrittää jotenkin varautua eikä se ole helppo nakki.

Joululahjavyöryä ei onneksi tarvitse kantaa mukana.
En kuulu niihin ihmisiin, jotka hurjana pistää sileäksi kuukausipalkan lahjoihin.
En pidä siitä, että miettimällä miettii mitä kenellekin ostaisi. Enkä halua, että itse saan lahjoja jotka on vaan ostettu sen takia, että jotain piti ostaa. Mä saatan ostaa keskellä toukokuuta jollekin ihmiselle lahjan jos sellainen vain tulee kaupassa vastaan ja muistuttaa samantien jostain ihmisestä.

Perheen kesken on vuosia sovittu siitä, ettei lahjoja osteta.
Sen yhden joulun kun olen selkeästi sovitussa parisuhteessakin elänyt, ei lahjoja pitänyt ostaa. (tottakai silloinkin olin se tyyppi joka hölmöyksissään tässä sovitussa päätöksessä pysyin kun toinen kiikutti kuitenkin Kalevalakorua kätöseen..Ei siinä, koru on edelleenkin lähes päivittäisessä käytössä.)
Hieman kiusaantuneena otan kuitenkin vastaan niitä rahaa sisältäviä kirjekuoria. Vaikka niidenkin suhteen oikeasti voitaisiin jo luopua. Kolmeakymppiä lähestyvä ihminen..
Koko joululahjojen antoseremonia on ihan pienestä asti ollut kauhean kiusallista.
Vihasin jo kakarana sitä, että lahjat olisi pitänyt avata pukin lähdön jälkeen kaikkien sukulaisten nähden. Oo siinä sitte mielistellen kiittämässä vaikka saitkin jonkun ihan kammottavan kukkavaasin..






Pari kaulahuivia olen kyllä kutonut Frilla-langasta.  Muutama eri sävyä kun halvalla sattui tuota lankaa näppeihin saamaan. Siitä valitkoon mieleisensä äippä, joka jo vuosi sitten huomautti, että voisin hänellekin jotain kutoa. Toisen moisen voisi antaa vaikka mummolle. Yhden aion pitää itse.

Ne joulukortit toteutin itse ja postitin. Siinä mun panostus tähän kulutusjuhlaan.




Muualle siirttymisen vuoksi ei täällä Lahdessa kovin jouluista sisustukseltaan ole.
Perus ikkunakynttelikön lisäksi moinen sarja oksassa.
Nyt kun nuo pakkasetkin saatiin sain myös kyhättyä muutamat kappaleet jäälyhtyjä parvekkeelle.
Aina oon hulluna tykkäillyt ja jahka Lohjalle pääsen on tarkoituksena kerätä kaikki talouden ämpärit ulkojäädytykseen jotta saadaan sinnekin hienot lyhtykujat saunalle sekä paljuun.




Viikko on muuten mennyt lähinnä kaikkeen enemmän tai vähemmän turhaan.
Viime vkl olin töissä niinkin tasokkaissa pikkujouluissa, että siellä esiintyi Marita Taavitsainen, eli toisinsanoen korvat vuosi verta ja asiakaspalvelijahymy oli hyvin väkinäinen.

Itselläni oli lippuvaraus myöskin Hobitin ensi-iltaan, joka tietty lähti pyörimään keskiviikkona klo 00.12.
En tosin huhuiluista huolimatta saanut toiselle lipulleni käyttöä, joten peruin sitten molemmat.
Olisi ollut hurjan siistiä mennä keskellä yötä elokuviin.
Kävinpä sitten kyseisen elokuvan istumassa päivänäytöksenä. Eli kaipa se oli sitten toinen ensi-ilta?
Jokatapauksessa vannoutunut Tolkien-fani oli hyvin tyytyväinen.
Onneksi tuli se kirja luettua ihan suomeksikin tuossa muistinvirkistyksenä.

Seuraavaksi alan odottelemaan sitä Fifty Shades-elokuvatrilogiaa, joka kuulemma on tekeillä.
Ekan kirjan saatuani päätökseen marssin alkuviikosta Sokkariin ja ostin ne loputkin.
Suosittelet jokaiselle heterolle piilomasokistille. Vaikka siinä onkin aivan järjettömän paljon piirteitä, jotka ärsyttävät. Kuten jatkuva "ooh"-sanan hokeminen, eikä kukaan jumakeka saa sellaisia orgasmeja kun tämä kirjan tyttö saa joka kerta.
Ei voi saada? Eihän...!?





Käväsin myöskin uusintatenteissä, joiden piti olla amk-urani viimeiset tentit.
Eivätpä olleet, sillä opintotoimiston kämmäyksestä johtuen ruotsin uusintatentti olikin ruotsin tasokoe. Kannattavuuden hallinta nyt onneksi sentään meni läpi, vaikka senkin kohdalla meinasi itku tulla kun tenttiaika ei riittänyt.
No ei kai riitä kun ensin väkerrän väärää hemmetin vaativaa ruotsin tenttiä turhaan..
Tammikuussa uusiksi ja toivottavasti silloin menee kaikki niinkuin pitääkin.
Opinnoista tällä hetkellä puuttuu 19 opintopistettä.
Eiköhän se taputella kasaan helmikuun loppuun mennessä.

Tälläkin viikolla olen Finnkinon penkkejä kulutellut.
Salkkarit on kyllä sellanen hömppäsarja, josta ihan rehellisesti olen tämän 14 vuoden aikana missannut ehkä maksimissaan 10 jaksoa.
Nightmare, eli suomalaisen leffan hieno suomennos Painajainen merellä, oli siis aivan must see mulle.

Sinäänsä juurikin huvitti se, että päivänäytöksen katsomo kuhisi juuri sen maksimissaan 14 ikäisiä teinejä. Joka toisella kaula oli syöty kun minkäkin Twilight teemaillan jäljiltä ja kikatushihityshöpötys oli hermoja raastavaa jo ennen elokuvan alkua.
Penkkiriviä alempana löytyi myös hyvin paha anarkistiteini joka pössytteli sähkötupakkaa ennen elokuvan alkua. Leffan alkaessa töksäytin sitä olkapäähän ja käskin käyttäytymään.
Sain hyvin vihaisia vilkaisuja sen kavereilta pitkin leffaa ja korviini kantautui myös sitä perinteistä "vittu mikä huora"-heittoa. Kukkahattutädiksi itseni tunsin.
Teinit nauroi leffan läpi kohdissa joissa minua ei naurattanut. Ja minä hörähdin kun niitä ei naurattanut. Jokseenkin suloista.

Mitä sitten itse elokuvasta, niin jos et Salkkarifani ole, ei tartte mennä katsomaan.
Olihan se todella huono elokuvaksi yleensä, mutta sarjaan verrattuna meikä oli varsin tyytyväinen kun kerrankin sai katsoa reilun tunnin Saliksia ilman mainoskatkoja.

Muuten olen alkuviikosta ravaillut erinäisten virastojen, kirjastojen, duunin toimiston ja apteekin lisäksi lääkärissä.
Kiitos jälleen kivojen odottamattomien uutispaljastuksien takia.
Ei sitä ikinä opi, ettei kenenkään sanomisiin tule luottaa.
Jälleen on vähän sellainen olo, että sydäntäni käytetään stögiksenä.

Vertakin yritin käydä luovuttamassa, mutta sattui niin ammattitaitoista väkeä vuoroon, ettei kukaan löytänyt kunnollista suonta käsivarsistani.
Hemoglobiini oli kuitenkin naiselliset 166, johon jopa sairaanhoitaja ilmaisi hämmästyksensä.
Siinä sörkkiessä neulaa ihooni se kysäisikin harrastanko jotain kestävyysurheilulajia. -Joo todellakin, douppaan EPO:a, jotta jaksan pyöräillä päivittäin 20kertaa radiomäkeä ylös ja alas.
Luovutusmääräksi saatiin vajaa 100milliä sen puolen litran sijasta ja papereihin saatiin merkintä epäonnistunut luovutus. Nyt näytän sitten molemmista käsivarsistani narkkarilta enkä ole kenenkään hengenpelastaja.

Koska viimeaikoina stressin, vitutuksen, jännityksen ja tunteiden vuoristorata on tarkoittanut sitä, että pannukakku-elämänfilosofia on ollut kovassa käytössä jaetaan tähän loppuun muutamat tekelekuvat kokkailuista.









Parhaimmaksi todettu kolmesta viimeinen versio. Eli mustikkapannukakku.
Aivan taivaallista vaahterasiirapin kanssa (mikä ei siis muuten sovi syötäväksi oikein minkään kanssa).




sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Over, My Life is Over

Todellakin on.
Big Brother loppuu tänään.
Jahiks.. Äänestäkäämme Teijaa.
Rankasti oon joutunu pohtimaan kukapa noista finalisteista sen viiskytädonaa ansaitsee ja lopulta päädyin tähän mammaan..

Mitään ehdotonta suosikkia tältä kaudelta ei ole ollut.
Vahvasti myös veikkaan, että tämä kausi jää (toistaiseksi) viimeiseksi.

Viikonloppu on mennyt vähän ankeissa fiiliksissä.
En tykkää tuosta lumesta pihalla. Hankaloittaa entisestään Armin kanssa ulkoilun harjottelua.
Odotettu seura teki oharit ja jätin myöskin ne pikkujoulupippalot pois kalenteristani.
Sitten kun siihen päälle viellä runnoo varpaitansa, rikkoo vahingossa pari lasia ja liukastuu roskia viedessä on hetkellinen sietokyky ylitetty.

Sooloilua leffasta erittäin hyväksi ohjeeksi huomattu sanonta toimi tälläkin kertaa.
"Kun kaikki menee päin mäntyä, paista pannukakku."





Kyseisestä pannarireseptistä on tullut meikäläiselle aivan ehdottomasti suosituin.
Mitäpä sitä kaloreissa säästämään kun harvoin tulee syötyä.
Sopivan löysäksi jää keskeltä ja pinta onpi rapea.
Ohjetta tässä jos jokunen muukin menee päin mäntyä.


4 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
8 dl maitoa
2 munaa
100 g sulatettua margariinia  
200 asteiseen uuniin n.30 min


Toimi tälläkin kertaa kuin junan vessa ja onneksi sieltä tuli telkusta eräs lempileffoistani.
Nimittäin Kellopeliappelsiini.
Kaiken kaikkiaan lopulta kääriydyin suht levollisin mielin Muumilakanoihini villasukat jalassa.
Sukkaset, jotka viimein sain pääteltyä. Viime keväänähän nämä jo valmistuivat.





Sainpas myös kyhättyä sen Armin oman blogin kasaan. Tai ainakin raakaversion siitä..
Linkkiä moiseen löytyy myös tuosta oikeasta laidasta, mutta laitetaan se nyt myös tähän:
http://armibostoni.blogspot.fi/ 

Huomenna saanen sentään Helsingistä seuraa itsellein.
Varmaan pitänee se glögikausi aloittaa.. :)

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Poikaystäväkorvike, Pikkulauantai & Full Moon

Kovinpa on taas aika rientänyt.
Viikko meni aivan hujauksessa ja olen auttamattomasti myöhässä kaikesta mitä pitäisi tehdä.
Kiinnostuksen kohteet kun vaan ovat seikkailleet muualla ja olen ollut aivan rättiväsynyt tänään mollottavan täysikuun ansiosta.
Insomniani pahenee aina kolme-neljää päivää ennen kyseistä ajankohtaa ja siihen kun lisätään viellä eroahdistunut koiranpentu niin soppa on valmis.






Tänään Mulletoi kiikutti kauan kuolanneeni Poikaystavatyynyn, jota tietenkin olen vannoutuneen BB-fanina ihaillut tämän kauden aikana telkkarin välityksellä.
Viime vuona oli aivan pakko saada One Piece ja tänä vuona näköjään sitten tyyny..
Maaaahtavaa!





Itse lukeudun niihin kyltymättömiin hellyydenkipeysihmisiin, joten tämä on aivan mainio keksintö.
Sitäpaitsi suht loistokas sisustuselementtikin.. Ainakin läppämielessä.
Mitä nyt tulen paidan varakaverille kyllä vaihtamaan jahka päästään tästä joulusta yli.
Sirpsakan joulukuosinen paita kun tällä poikaystävällä on.
Ei lähtisi kyllä tuolla kauluspaidalla baarista mukaani kukaan.





Armin kanssa aloteltiin tänään ulkona käymistä. Tottakai juuri kun saatiin ne hiton lumetkin maahan.
Kantokopasta ei uskalleta tulla ulos ja väkisin maahan laitettaessa alkaa tärinä olla meikäläisen vibraattoriakin hurjempaa ja alkaa sydäntäsärkevä parku.

Eilen sain sentään erakoitumiseeni kahviseuraa rakkaan koulukaverini ja hänen pienen tyttönsä toimesta. Samalla myöskin sitä vieraisiin ihmisiin siedätystä koiralle.
Ei ollut moksiskaan vauvasta, rouvasta tai meikäläisen jakamisesta.

Samalla ovenavauksella hain taas vaihteeksi lisää kirjastosta opparimateriaaliani.
Sinäänsä tuloksethan on jo purettu ja toimitettu Nummirockin Festival Managerille, mutta täytyisi se viitisenkymmentä sivua saada rykästyä jotain teoriaakin.





Tämän kasvavan kirjapinon sijasta, sekä tyhjän "opn"-tiedoston sijasta olen tottakai lukenut 600 sivua Fifty Shades of Greyta ja touhunnut joulua.
JOULUA!? Minä,  joka juuri pari merkintää taaksepäin kerroin vihaavani ennenaikaista hössötystä.
Jatkuvan blogimaailman, Facen sekä TV:n sisältään suoltaman hössötyksen ansiosta olen minäkin jo luistanut periaatteistani ja asettanut sen kynttelikön ikkunalleni viikkoa ennen hyväksyntäaikaani.

Joulukorttityöpaja ilmestyi leivontalaustalleni eilen illalla käytyäni ostamassa Tiimarista kynttilöitä, eli ostaen 25eurolla korttimateriaaleja.



Hemmetti..
Olenhan minä yleensä joka vuosi ne kortit väkertänyt, mutta en ikinä näin ajoissa.
Reippahat 15 on jo kyhätty kasaan ja viellä pitäisi toinen moinen tehdä.
On meinaan tehty sanaton sopimus mutsin kanssa siitä, että minä teen kortit niin hän sitten maksaa postituksen.




Viikko sitten rakkaudella kasvattamani, tappavani, elvyttämäni ja myöhemmin satoakin saanut paprikanpoikanen alkoi punastumaan. Hävyttömien puhuminen sille aina tupakalle mentessä siis toimi. Mummoni oli oikeassa..

Kuitenkin pari päivää taaksepäin tuo pieni otti ja irtosi itsekseen. Pahus. Olisi saanut viellä kunnolla punastua. Kaipa tuosta yhden voileivän rehut saa viipaloitua..

Tilaamani turvaportti on myöskin saapunut ja tällä viikolla teen paluun mammalomaltani työelämään.
Perjantaina pieni 4h työvuoro.
Viikonlopulle olisi ollut muitakin vuoroja tarjolla, mutta toivon saavani viikonlopuksi maailmanparannukseen seuraa ja suunnistavani lauantaina Darkart Desingnin pikkujouluihin Torveen.

We will see..



perjantai 23. marraskuuta 2012

My Naked Truth

Kylläpä tämän on jo useampi lukulistallani oleva immeinen toteuttanut.
Ja tänään näkyi myöskin Iltalehti asiasta uutisoineen.
Siis jutusta, joka alkoi tästä.

Todellakin asiaa koko homma.
Niin moneen täysin pinnalliseen ihmiseen ja blogiin olen tutustunut, että ilmomielin avaan sanaisen arkkuni ja osallistun myöskin.
Rehellisesti sanottuna säälin ihmisiä joilla pitää roskiakin ulos vietäessä olla se maski naamallaan.
Tiedän että on parisuhteita, joissa mies ei ole koskaan nähnyt akkaansa ilman meikkiä.
Onpa haaremiini kuulunut myös entinen poikaystävä, joka kerran aamulla herättyään tokaisi "voisit meikata, oot hirveän näköinen".
Kuvitelkaapa, että jopa kuntosalilla olen kerran yhdeltä naiselta saanut kuulla "ootpas sää väsyneen näkönen, kannattaisko meikata?". Siis haloo, KUNTOSALILLA!?

Ei siinä, on täälläkin jo useita meitsi ilman meikkiä-valokuvaa.
Eikä muutenkaan tapana ole suuremmin valokuvia muokkailla.
Aivan hyvin voin talsia kauppaan, kouluun tai muualle meikittä.
Oli yksi eniten sydäntä lämmittävistä kommenteista, kun muutama kuukausi sitten eräs poika katseli mua ujona kaupassa, kaupan kassajonossa ja sitten viellä liikennevaloissa. Valojen jälkeen se uskaltautui kävelemään mut kiinni ja sanoi "Hei! Mun oli pakko tulla sanoo, et sä näytät tosi hyvältä." Sitten se hymyili ja kääntyi toiseen suuntaan..
Talsin siis tukka pystyssä, meikittä ja väsyneenä vältellen katsekontaktia jopa muropaketin kanssa..
Niin suuresti enemmän lämmitti kun ne iänikuiset kuluneet mukamas kohteliaiaisuudet jotka sanotaan vain tavan vuoksi.

Itse kuulun niihin tyyppeihin, joka ensimmäisenä kotiin päästyään haluaa naamasta meikit veks ja tähän päälle rykästään mielellään myös ne rintaliivit hemmettiin. Puhumattakaan kiristävistä farkuista..
Kyllähän mäkin olisin mielummin timmimpi ja hoikempi. Oikeastaan en ole vuosiin painanut niin paljon kun tällä hetkellä painan. Asialle teen jotakin, mutta teen sen itseni takia.
Niin paljon olen turpaani ihmissuhdeasioissa näissäkin asioissa ottanut, ettei mua enään ihan oikeasti voisi vähempää kiinnostaa jos jonkun ongelma on mun vatsamakkara tai vähän karvainen sääri.

Todella helposti saan viikonkin kulumaan ilman mitään pakkelia.
Enkä sen enempää meikkaamistakaan stressaa sitten kun siihen ryhdyn.
Se on maksimissaan 10min ja I am done. Vaikka kyseessä olisi iltabilemeikki.
Ystäväpiiristäni löytyy ihmisiä, joka levittää jo tuon 10minuuttia pelkkää puuteria.. :)
(ei sillä että vittuilisin, vaan huomioidakseni tämänkin tavan).

Eli tässä mennään.






torstai 22. marraskuuta 2012

By The Way

Tänään on Ville Valon syntymäpäivät! :D
Oooneva kertaa 36.

The Puppy is here!

Tiistaina, myöskin huonosti jännityksen takia nukutun yön jäljiltä, lähdettiin kohti Pohjois-Karjalaa aikaisin aamu kahdeksalta.
Äitillenihän herätys tuli viellä aikasemmin, koska ennen Lahtea piti ajaa se pari tuntia Lohjalta.

Perillä kasvattajan luona oltiin kahdelta parin pysähdyksen jälkeen.

Siellä niitä sitten oli. Kauhiasti bostoninterrierivaaveja.
Alkujaan niitä oli 12 kappaletta. Jäljellä sunnuntaina alkaneiden luovutuksien jälkeen enään 8 kpl.
Oli siinä ihan tarpeeksi vilskettä niiden täysikasvuistenkin bostonien lisäksi.
Kaksi eri narttua pyöräytti kumpinenkin kuusi pentua maailmaan yhden päivän ikäerolla.
Näistä yksi prinsessa olisi minun.

Kolmen tunnin kahvittelun, tutustumisen ja sopimustenteon jälkeen olikin edessä uuvuttava takaisinajomatka.
Tällä kertaa kolmen silmäparin voimin.




Kotimatka sujui nätisti.
Kennelnimeltään Verona, sittemmin Armiksi ristitty kaveri nukkui lähestulkoon koko matkan joko auton jalkatilassa kantokassissaan taikka meikäläisen sylissä.
Yhtään ei vikissyt eikä valittanut.

Tästä voimien keräämisestä johtuen kotiin päästyä olikin sitten virtaa ravata kahdeksikkoa pitkin kämppää.
Parketti liukuu ikävästi tassujen alla, joten useaan otteeseen juostiinkin päin seinää tai huonekaluja.
Myös vesikuppi sai kyytiä.

Nopea iltapala, joka sekin maistui mukisematta ja tarpeiden teko opetetusti pyyhkeen päälle.
Äitini kömpi vaiheessa sänkyyni nukkumaan, koska ei enään uskaltanut 10 jälkeen lähteä ajamaan takaisin Lohjalle. Piti ottaa parin tunnin piristysnokoset. No se nukkui aamuun asti.

Armi nimeen päädyin lopulta, vaikka hirveä läjä kaikkia muitakin hyviä nimiä oli päässä.
Muusikoissa tradition takia pysytään.
Armi Aavikko
Ja nyt on sitten se Danny, Armi ja Fredi.
Pitihän Fredistäkin jo tulla Armi, mutta se olikin sitten poika..
Huvittava yhteensattuma oli se, että Facebookiin ekan kotikuvan ladattuani ainoa ihminen, joka rotua kyseli keskustelussa oli Armi niminen luokkakaverini.
Joutui siinä vaiheessa kyllä kertomaan, että tälläinen nimi on harkinnassa.




Vähän on peti viellä iso, mutta kyllähän tämä jässikkä tästä nopeasti kasvaa.
Suht iisisti rauhottui myös yölevolle.
Hinasin pedin sänkyni viereen, jotta kädellä voisi toista yöllä rauhotella mahdollisen itkuparkuikävän osuessa kohdalle.
Hyvin huonostihan sitä nukkui.
Katkonaisesti toinen silmä auki kun vähän väliä piti tarkastaa onko kaveri kunnossa.
Välillä hän lähtikin seikkailemaan tarpeilleen ja haistelemaan nurkkia.
Sängyn alta löytyi parien tirsojen verran hyvä paikka ja sinne hän vielläkin tykkää karkuun mennä.
Meikäläinen kun ei perässä mukaan mahdu.

Kyllä se eka yö aika levotonta kuitenkin oli. Pariin otteeseen pisti kunnon "itkun" päälle ja mitä häneltä olisin saanut nukuttua valvotti oma vieressä oleva mutsi kuorsaamisellaan.
Jösses..





Kuuden aikaan äitini jatkoi matkaansa Lohjalle.
Me nukuttiin viellä kolmisen tuntia, kunnes alkoi juoksuharjoitukset aamupalan toivossa.
4 tunnin välein, eli viitisen ateriaa päivässä pitäisi näin alkuviikon viellä syöttää.
Olin kutakuinkin kävelevä zombie oman univajeeni kanssa.

Ekana kokonaisena kotipäivänä jatkettiin tutustumista.
Olohuoneen lisäksi uskallus riitti vain eteiseen.
Kylppäriin on sellainen parin sentin kynnys jota ei kertakaikkiaan uskallettu ylittää.
Houkuttelulla ehkä nippanappa etutassut niin pitkälle kuin kroppa riittää, mutta koko koira uskaltautui sisälle vasta tänään.
Samat sävelet oli keittiön kanssa.

Pitää tässä istua kökötellä molemmissa huoneissa itsekin, jotta oppii turvalliseksi.
Tarkoitus kun on, että Armi opetetaan ainakin nyt näin alkuun olemaan yksinollessaan kylppärissä.
Tarpeeksi siellä tilaa on ja turvallisempaa kuin muualla kämpässä.
Olen ylihermoileva mitä tulee koloihin, sähköjohtoihin ja sohvaan sekä sänkyyn.
En myöskään henkilökohtaisesti pidä koiran sullomisesta johonkin häkkiin yksinolon ajaksi.
Niin ovat surullisen näköisiä vekotuksia. Eikä sellainen tännekään kyllä mahtuisi.
Kylpyhuone voinee olla se turvallinen ratkaisu myös jahka tässä kavereileni mennään kyläilemään.
Ei saada pentuna käännettyä koko kämppää ympäri yksin jäädessään ja vahingon sattuessa kaikki on helppo korjata. Melko paljon kun tuota vapaa-aikaa tulee vietettyä muiden nurkissa yökyläillen.

Tästä koiraomistajuudesta tosin olenkin jo saanut pahoitettua mieltäni.
Niinhän se vaan menee että saat sä sitten lapsen, koiran tai edes poikaystävän niin osa poppoosta jättää ulkopuolelle tai kutsun ohessa on  "vain sinä"-merkintä. Ei oo reilua ei.
Nimenomaan näin nuorenahan tuo tulisi totuttaa erilaisiin tilanteisiin ettei sitten aikuisena niitä pelkää. Sinne 12-13 viikkoon se nopean oppimisen ja sosiaalistumisen kausi on hurjimmillaan.
Silloin on totuttava miehiin, naisiin, lapsiin, koiriin, muihin eläimiin, eri värisiin, kokosiin ja äänisiin.
Humalaisiin ja selvinpäin oleviin. Autoihin, bussiin.. Kaikkeen.
On oman harkintani varassa missä, milloin ja miten.
Mulla on nyt koira. Ja se tulee mukana mihin minäkin tulen ellei ole joku erityisempi homma kyseessä. Joku paikkahan sillä on oltava, vaikka yksinkin pärjää niitä pieniä aikoja.
"Sä voit tulla, mut Armi ei" on ihan haista paska-meininkiä.
Ei tartte kutsua sitten ollenkaan, kun moisesta pahoitan vain mieleni.
Vai onko älykkyysosamäärä niin pieni että ei tajuta sitä etten minä voi mihinkään yön yli humputteluun toiseen kaupunkiin lähteä ja jättää koiranpentua yksin Lahteen?




Sohvalle Armi on tosiaan mun avustuksellani saanut tulla.
Sänkyyn ei jo ihan sen takiakin, että pienellä ei paikat sieltä tippumista kestä ja tottakai pelkään yöllä runnovani toisen hengiltä.
Kovin yrittää jo hyppiä sohvalle vaikka ei sinne voi mitenkään päästä.
Pari kertaa on menty mukkelismakkelis tästä syystä.

Paljonpa ei tuommoinen tänään 8 viikkoinen tee.
Syö, leikkii vähän ja nukkuu taas.
Murisee ja inisee unta hakiessaan.
Ihan vain pari haukahdusta on tullut, pääsääntöisesti silloin jos minä olen sohvalla enkä häntä sinne nosta..

Kaulapantaharjottelu aloitettiin tänään ja sehän tietty kutittaa kokoajan ja on ikävä.
Kerrostalon ääniin on totuttu hyvin. Ekana yönä hissin ja ovien kolahdus herätti, mutta nyt niihin ei oo enään kiinnitetty mitään huomiota. Ei edes siihen naapurin koirien haukuntakuoroon, joka tapahtuu aina postinjakajan ilmaantuessa.

Ruokaa ja juomaa vedetään toinen tassu kupissa.
Mut päästetään ihan iisisti tupakalle.
Ekana päivänä nopeasti hain myös lähikioskilta lisää maitoa.
Kauheasti suukkoja tyttö antaa ja muutenkin nuolee käsiä/vaatteita.
Hirmuista puremisintoa ei ole viellä ja silloinkin on melko hyvin uskottu sanaa "ei".
Lempparilelu lienee vinkulelulla varustettu majava taikka narupallo.
Nukkua ei voi, ellei joku mun ruumiinosa häneen koske.
Nytkin pitää jalkojen juuressa unta nähdä.




Viime yö meni vähän rauhallisemmin kuin ensimmäinen.
Useaan otteeseen piti kuitenkin parkua ja saada hepuli jos mun käsi ei sängyn laidan yli roikkunut.
Tästä syystä ne onkin kipeät. Toivottavasti ei enään montaa yötä tartte riiputella.
Aamulla kuudelta vedettiin taas rundia pitkin kämppää, mutta tämän virtapiikin jälkeen rauhotuttiin taas nukkumaan.

Niinsanotusti kiltti tyttö. Ainakin toistaiseksi.
Viikonloppuna lähdetään treenaamaan sitä ulkona käyntiä mikäli vain valjaat postissa siiheksi tulevat.
Olivat vääränlaiset ensin toimittaneet, joten menivät palautukseen.
Kasvattajakin kun suositteli, että ihan turha on ekasta yöstä alkaen ravata toisen kanssa pihalla jokasen heräämisen, ruoan ja leikin jälkeen.
Yhtään hutia kun ei tuosta pyyhkeelläkäynnistä ole tullut niin mikäpäs tässä.
Pikkuhiljaa hilaan rättiä vain lähemmäs ulko-ovea.




Piiloutuminen sängynaluksen lisäksi on näköjään Armin juttuja.
Jos istun lattialla, menee hän nukkumaan selkäni taakse.
Mikäli taas tulee syliin, on naama jemmattava piiloon.
Samaten omaan sänkyyn kaivaudutaan reunojen tai pehmolelun alle turvaan.

Sohvalle kun pääsee, pikkuhiljaa unissaan kaivaudutaan tyynyjen taakse.
Nukahtaahan ei edelleenkään voi ilman sitä ihokosketusta mun kanssani.







Kyllä tästä hyvä tyyppi saadaan!
Mammalomalla olen nyt viellä reippaan viikon.
Kunhan turvaportti saapuu aletaan harjottelemaan enemmän sitä yksin oloa.
Naksutintakin on jo päästy kokeilemaan. Treenaus yhteiskuntakelpoisuuteen alotetaan tottakai pikkuisin askelin.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Landepaukku

Niin on taas toinen viikko maatalon emäntänä vierähtänyt.
Huomenna saapuu lentokone Thaimaan +30 asteesta tänne kuolevaan ja koleaan Suomeen..
Samalla reissulla meikäläinen istahtaa Z-junaan ja suuntaa takaisin Lahteen.
Täytyy kodista tehdä koiraturvallinen ennen tiistain hakureissua.

Mitä piskiin tulee, niin ajatuksissa tällä hetkellä on perustaa ihan erillinen blogi hänelle.
En mitenkään haluaisi näitä asioita sotkea kun kuitenkin lukijakuntaan kuuluu ihmisiä, joita koko koira ei voisi vähempää kiinnostaa.
Sitten on toki myös ihmisiä, joita mun oma urpoiluni ei kiinnosta, mutta ne koirahommat taas nappaisi..
Sen kanssa kun suunnitelmissa on harrastamista, pakollisia näyttelyitä ja ihan sikana niitä valokuvia, niin lienee fiksuinta hommata ihan oma leikkikenttä tälle informaatiolle.
Vai mitäpä olette mieltä?

Tämä viikko on mennyt samanlailla hengaillessa kuin ensimmäinenkin.
Pihalla on touhuttu, unirytmi on aivan vituillaan ja vaaka näyttää edelleenkin entistä isompia lukuja joka päivä... Noh, kohta joudun lenkkeilemään ihan pakosta.





Ittekseni rauhassa oon saanu taikka joutunut olemaan.
Muita vierailevia tähtiä ei ole näkynyt nurkissa eikä edes se puhelin ole pärissyt puheista huolimatta.
Olen niin huono itse soittamaan ja tuppautumaan/tuputtamaan seuraani, että mielummin elän hiljaisuudessa samalla hampaita kiristellen ja pohtien sitä, että jos seuraan tosiaan halutaan niin silloin kyllä soitetaan. Etenkin kun tästä parin viikon pestistä olin ilmoittanut jo keväällä ja useaan otteeseen lähempänäkin.

Ulkona on tietty yritetty olla niin paljon kun sää vain sallii.
Ja mitä valoa riittää.

Ne marjapuskat ja kirsikkapuut on saatu leikattua.
Oon roudannu hartiat vääränä puita paljun lämmitykseen.
Oikeasti se vaatii melkein sen 2 kottikärryllistä ennenkuin on sopivan lämmintä.







Päätin myöskin purkaa takapihalta löytyvän jättitrampoliinin.
Tai siis,,,olen yrittänyt purkaa sitä nyt kaksi päivää.
On kyllä vaikeaksi tehty, tai sitten mun älykkyysosamäärä on oikeasti pähkinää pienempi enkä vain hiffaa sitä helpompaa tapaa.
Kangasta piteleviä jousia oon saanut nyt irotettua melkein puolet. Siitä jostain reippaasta sadasta.
Rintalihakset on tästä aktiviteetista niin kipeät, että todella saan taistella pukeutumisen kanssa.

Mutsi ukko oli löytänyt jokunen aika sitten kirjaimellisesti jostain lantalasta hemmetin hienon reen.
Soli sitten läntätty ihan paraatipaikalle etupihalle ja suunnitelmissa on keksiä sille jotain ällösöpöä jouluvalaistuskäyttöä.
Ennen tätä se piti tietenkin pestä.
Lapioin sisältä sitä itseään ison saavillisen verran ja jynssäsin puutarhaletku toisessa ja juuriharja toisessa sen edustuskuntoon.








Niin hätähousu mä en ole, että oisin jo tällä viikolla ripustanut vilkkuvalot joka puskaan.
Tekee mieli aina liian ajoissa nähtyäni jouluvalot tunkea jokaiseen postilaatikkoon lappu jossa lukee "HELVETIN URPO, NYT ON SYYSKUU/LOKAKUU. TUNGE NE JOULUVALOT PERSEESEES."
Mitään vitun "pihavaloja" tai "tunnelmavaloja" ei ole. Ne on jouluvaloja.
Jos oisin diktaattori niin jokaikinen moinen olisi kielletty ennen itse joulukuuta.
Tähän aikaan vuodesta mennään pelkillä kynttilöillä. Stna.




On se jännä, miten paljon kaikkea unholaan jäänyttä työkalustoa vanhan maatalon vinteiltä ja tienposkista löytyy. Nätisti ollaan niitä ripoteltu pitkin tonttia puutarhatonttujen tapaan.
Itse tykkään ihan pöhlönä.
Kaiken näköistä vanhaa ja kulunutta..













Ei sitä aina tartte ostaa sitä kalleinta marmorikivipatsasta jostain pihamyymälästä.
Ihan jo vaan ne luonnonkivet riittää. Nämä molemmat tornit olen kasannut pari vuotta sitten.
Hyvin on kestäneet talvet ja kesät. Odotellaan viellä 5 vuotta ja toivotaan, että sammaloituvatkin.









Alan jo olemaan aivan sisustusfiiliksissä lähestyvää muuttoa varten. Kuljen täälläkin pitkin kämppää ja kaivelen kaapeista kaikkea mitä ajattelin nyysiä itselleni.
Nämäkin keräilyaarteet on julmasti sijoitettu kaappiin.
Hei! Ne vaatii avohyllyä ja käyttöä. Ne suorastaan huutaa sitä.




Kotopuolen eteisestä löytyy mielestäni todella upea lipasto jonka kiikuttaisin omaan kotiini alta aikayksikön jos äiti sittä vain luopuisi.
Taulut on Maija Westerbergin käsialaa..





Lähes samalainen lipasto, mutta kolmee kertaa isompi versio löytyy viereisestä "mummon mökistä". Aionkin ensi viikolla ottaa puheeksi sen omimisen.
Vähän vaatii se tosin työtä ja uutta maalipintaa. Onneksi sitä on tultu harjoiteltua ennenkin.
Myös seinien pintojen kanssa huomaan pohtivani vaikka minkälaisia ratkaisuja.
Tapettia, maaleja...
Puolisen vuotta sitten remppasin täällä kulmahuoneen joka on tarkoitus olla uusi makuuhuone jahka vain löytyy tunnelmaan sopiva uusi sänky.











Nyt kuitenkin ulkosaunan lämmitysoperaatioon.

On se vain niin paljon tunnelmallisempi kuin sisäsauna sähköllä ja juoksevalla vedellä.
Pitää myöskin suorittaa juurikasvun blondaus.
Eihän sitä aivan landena voi takaisin kaupunkiin marssia.